Kun moraalista tulee rasite

Kun moraalista tulee rasite

Moraali on politiikassa välttämätön. Ilman käsityksiä oikeasta ja väärästä emme voisi perustella lakeja, veroja tai yhteisiä velvollisuuksia. Mutta moraalilla on myös toinen, vähemmän miellyttävä puoli: se voi muuttua rasitteeksi. Ei siksi, että moraaliset tavoitteet olisivat vääriä, vaan siksi, että niiden käyttö politiikassa voi tukahduttaa ajattelun.

Poliittinen keskustelu alkaa usein moraalisesta määrittelystä. Tavoitteeksi asetetaan oikeudenmukaisuus, yhdenvertaisuus tai turvallisuus. Näitä on vaikea vastustaa, ja juuri siksi ne ovat retorisesti tehokkaita. Kun tavoite on näin määritelty, itse politiikka esitetään helposti välttämättömyytenä. Ei enää kysytä, mitä haluamme tehdä, vaan todetaan, mitä meidän on pakko tehdä.

Tässä vaiheessa moraali lakkaa toimimasta kompassina ja alkaa toimia painona. Se ei enää ohjaa harkintaa, vaan sitoo sen. Päätöksistä tulee ikään kuin moraalin itsensä sanelemia, ei ihmisten tekemiä. Konkreettiset päätöksentekijät katoavat kielen taakse: arvot “velvoittavat”, oikeudenmukaisuus “edellyttää” ja turvallisuus “vaatii toimia”.

Kun moraali on nostettu näin korkealle, vaihtoehdoille käy huonosti. Eriävät näkemykset eivät ole enää poliittisia vaihtoehtoja, vaan moraalisia puutteita. Se, joka kysyy kustannuksista tai priorisoinneista, ei ole eri mieltä vaan epäoikeudenmukainen. Se, joka ehdottaa toisenlaista ratkaisua, näyttäytyy kylmänä tai välinpitämättömänä. Moraalinen kieli sulkee keskustelun, jonka sen pitäisi mahdollistaa.

Näin moraalista tulee rasite. Ei siksi, että se vaatisi liikaa, vaan siksi, että se vapauttaa vaatimusten esittäjät vastuusta. Kun päätökset esitetään moraalisina välttämättömyyksinä, kukaan ei enää sano: tämä on minun valintani ja hyväksyn sen seuraukset. Moraali hoitaa työn heidän puolestaan.

Demokraattinen politiikka tarvitsee moraalia, mutta se tarvitsee myös tilaa erimielisyydelle. Moraali, joka ei siedä vaihtoehtoja, ei ole vahvaa moraalia vaan haurasta. Se kestää vain niin kauan kuin kukaan ei kysele liikaa. Heti kun kysymykset alkavat, moraali muuttuu kilveksi, jonka taakse vetäydytään.

Kun moraalista tulee rasite, se ei enää auta meitä tekemään parempia päätöksiä. Se tekee päätöksistä raskaampia haastaa ja vaikeampia korjata. Lopulta se ei suojele oikeudenmukaisuutta, vaan estää sen uudelleenarvioinnin.

Siksi moraalia ei pidä käyttää politiikassa lyömäaseena eikä oikopolkuna. Sen tehtävä on valaista valintoja, ei korvata niitä. Kun moraali alkaa painaa keskustelua alaspäin sen sijaan, että se avaisi sitä, on syytä pysähtyä ja kysyä: kenen valintoja me oikeastaan toteutamme – ja miksi niitä ei enää uskalleta sanoa ääneen?