Me, ne ja ne muutamat promillet

 

Kun katsomme ympärillemme kaupungin vilinässä, näemme kirjon pituuksia, ihonvärejä, kasvonpiirteitä ja hiuslaatuja. On helppo langeta harhaan ja kuvitella, että nämä ulkoiset erot heijastaisivat syvää geneettistä kuilua välillämme. Todellisuus on kuitenkin päinvastainen: me olemme geneettisesti yksi maailman tylsimmistä ja yhtenäisimmistä lajeista.

Jos otat kaksi satunnaista simpanssia samasta metsästä Afrikassa, ne ovat todennäköisesti geneettisesti monimuotoisempia kuin kaksi ihmistä eri puolilta maapalloa.

Numerot puhuvat puolestaan

Tieteellinen tosiasia on, että noin 99,8 % tai jopa 99,9 % koko perimästämme on täysin identtistä jokaisen muun ihmisen kanssa. Se valtava variaatio, jonka näemme peilistä ja kadulla, puristuu vaivaiseen 0,1–0,2 prosentin siivuun genomistamme.

Tämä pieni siivu sisältää toki merkittäviä asioita – alttiuksia sairauksille, veriryhmiä ja niitä kuuluisia ulkoisia piirteitä – mutta se on kaukana niistä luvuista, joita maallikkokeskusteluissa usein heitellään. Esimerkiksi väite 5 % geneettisestä erosta ihmisryhmien välillä on biologinen mahdottomuus; se tarkoittaisi, että kyseessä olisi kokonaan eri laji.

Neandertalilaiset sisällämme

Keskustelu ihmisen variaatiosta saa usein lisämaustetta muinaisista risteytymisistä. On totta, että useimmilla meistä, joiden juuret ovat Afrikan ulkopuolella, on perimässämme noin 1–4 % neandertalilaisen DNA:ta.

On kuitenkin kriittistä ymmärtää mittakaava: tämä prosenttiosuus ei tarkoita, että olisimme 4-prosenttisesti "jotain muuta" kuin ihminen. Se tarkoittaa, että siinä hyvin pienessä osassa perimäämme, jossa variaatiota esiintyy, on merkkejä kymmeniä tuhansia vuosia sitten tapahtuneista kohtaamisista. Nämä geenit ovat auttaneet meitä sopeutumaan uusiin ilmastoihin ja taudinaiheuttajiin, mutta ne eivät tee kenestäkään "ylivertaista" tai biologisesti erillistä.

Miksi näemme eroja siellä, missä niitä ei ole?

Ihmismieli on kehittynyt tunnistamaan poikkeamia. Huomaamme pienenkin eron kasvojen muodossa, koska se on ollut elintärkeää lauman jäsenten tunnistamiseksi. Tämä "lähikuva-ilmiö" saa meidät ylikorostamaan pienen pieniä geneettisiä vaihteluita.

Kun siis seuraavan kerran kuulet jonkun puhuvan suurista geneettisistä kuiluista ihmisryhmien välillä, muista se kuuluisa promille. Me olemme evoluution näkökulmasta lähes identtisiä kopioita toisistamme, vaeltamassa samalla planeetalla, kantaen mukanamme lähes samaa biologista ohjekirjaa.

Erot ovat vain hienosäätöä marginaalissa.