Pasifismi ilman valtaa

 

On helppo vastustaa militarismia. Se on moraalisesti houkutteleva positio: aseet näyttäytyvät pahana, puolustusmenot kyynisenä vallankäyttönä ja sotilaallinen varautuminen vanhakantaisena ajatteluna. Ongelma ei kuitenkaan ole rauhan tavoittelussa, vaan siinä, mitä jää jäljelle, kun vallan, pelotteen ja instituutioiden merkitys poistetaan analyysistä.

Tällainen pasifismi ei ole politiikkaa vaan ele. Se ei kysy, miten turvallisuus tuotetaan, vaan tyytyy julistamaan, millaista maailmaa toivottaisiin. Taloustieteellisesti asetelma on tuttu: turvallisuus on julkishyödyke, joka vaatii resursseja, koordinointia ja uskottavuutta. Jos näistä kieltäydytään periaatteellisista syistä, ei synny rauhaa vaan tyhjiö, jonka täyttää joku muu.

Pasifismin ongelma ei ole se, että se olisi liian idealistista, vaan se, että se on valikoivan sokea. Kritiikki kohdistuu avoimiin demokratioihin, joissa puolustuspolitiikasta käydään julkista keskustelua ja menot ovat näkyviä. Sen sijaan järjestelmät, joissa militarismi on rakenteellista ja kansalaisista riippumatonta, jäävät usein moraalisen närkästyksen ulkopuolelle. Tämä ei ole sattumaa, vaan seurausta siitä, että pasifismi toimii parhaiten siellä, missä sillä ei ole hintaa.

Ironisesti äärimmilleen viety pasifismi johtaa tilanteeseen, jossa yksilön vapaus uhrataan turvallisuuden nimissä – kunhan turvallisuus tuotetaan muualla. Valtio, joka ei ole valmis puolustamaan itseään, joutuu joko alistumaan vahvemman ehtoihin tai ulkoistamaan puolustuksensa. Molemmissa tapauksissa päätösvalta siirtyy pois kansalaisilta.

Rauha ei synny pelkästä hyvän tahdon julistamisesta. Se syntyy tilanteessa, jossa konfliktin kustannukset ovat kaikille osapuolille suuremmat kuin yhteistyön hyödyt. Tämä edellyttää valtaa, ei sen kieltämistä. Pasifismi, joka ei tunnista tätä, ei vähennä sotaa vaan heikentää kykyä estää se.

Siksi kysymys ei ole siitä, haluammeko rauhaa vai militarismia. Kysymys on siitä, haluammeko turvallisuuden olevan demokraattisesti hallittua ja näkyvää – vai annammeko turvallisuudesta päättämisen toimijoille, joita eivät sido julkinen vastuu, avoin keskustelu tai moraaliset perustelut.