Solidaarisuuden pimeä puoli – Onko intersektionaalisuus muuttunut kaupankäynniksi?

 

Intersektionaalisen feminismin alkuperäinen lupaus oli kaunis ja välttämätön. Se opetti meille, ettei nainen ole koskaan vain "nainen", vaan hänen kokemukseensa vaikuttavat samanaikaisesti luokka, ihonväri, seksuaalisuus ja toimintakyky. Se oli analyyttinen työkalu, joka purki yksinkertaistetun "globaalin sisaruuden" ja pakotti meidät katsomaan valta-asetelmia liikkeen sisällä.

Mutta kun akateeminen teoria siirtyy kaduille ja sosiaalisen median algoritmeihin, se muuttaa muotoaan. Nykyisessä aktivismissa on havaittavissa ilmiö, jota sosiologiassa kutsutaan strategiseksi transaktionaalisuudeksi. Kyse ei ole enää vain siitä, keitä me olemme, vaan siitä, mitä me voimme vaihtaa keskenämme.

Valuuttana näkyvyys ja legitiimiys

Transaktionaalisuus tarkoittaa tässä yhteydessä aktivismin muuttumista vastavuoroiseksi palvelukseksi. "Minä tuen teidän marssianne tänään, jotta te tuette minun kampanjaani huomenna." Tämä näkyy erityisesti mielenosoitusten koalitioissa, joissa täysin toisistaan irralliset poliittiset tavoitteet sidotaan yhteen intersektionaalisuuden nimissä.

Tässä vaihdantataloudessa marginaalisuudesta tulee pääomaa. Järjestö, joka on historiallisesti ollut valkoinen ja keskiluokkainen, "ostaa" itselleen moraalista legitiimiyttä nostamalla esiin rodullistettuja ääniä. Vastineeksi nämä pienemmät ryhmät saavat käyttöönsä suuremman organisaation resurssit ja yleisön. Päällisin puolin tämä on tehokasta politiikkaa, mutta se kantaa mukanaan vaarallista sivumakua: instrumentalismia.

"Kun solidaarisuus perustuu sopimukseen eikä jaettuun arvoon, se murenee heti, kun intressit risteävät."

Kun "log-rolling" pettää

Poliittisessa päätöksenteossa tunnetaan termi log-rolling – lehmänkaupat, joissa tukea vaihdetaan puolin ja toisin. Intersektionaalisessa aktivismissa tämä luo hauraita liittoja. Jos feministiaktivistit tukevat itsevaltaisia uskonnollisia liikkeitä "yhteisen vihollisen" (kuten kolonialismin) nimissä, he saattavat huomata tehneensä kaupan, jossa heidän omat perusarvonsa – kuten ruumiillinen itsemääräämisoikeus – on uhrattu strategiselle kumppanuudelle.

Tämä on transaktionaalisuuden suurin riski: se tekee aktivismista nollasummapeliä. Huomio on rajallinen resurssi, ja sen jakaminen muuttuu neuvotteluksi, jossa äänekkäin tai strategisesti hyödyllisin ryhmä voittaa. Tällöin "heikoimman lenkin" puoltaminen unohtuu, jos kyseinen ryhmä ei tuo koaliitiolle tarpeeksi poliittista nostetta.

Kohti aitoa solidaarisuutta

Intersektionaalisuus ei saa olla vain "koristeellista" (Sirma Bilgen termi ornamental intersectionality), jossa eri identiteettejä keräillään kuin merkkejä partiopaitaan brändin parantamiseksi. Jos feminismi muuttuu pelkäksi transaktioksi, me menetämme sen eettisen ytimen.

Aito solidaarisuus ei kysy: "Mitä minä saan siitä, että seison sinun rinnallasi?" Se kysyy: "Onko sinun vapautesi sidottu minun vapauteeni?" Ero näiden kahden välillä on hiuksenhieno, mutta se määrittää sen, rakennammeko me kestävää oikeudenmukaisuutta vai pelkkiä tilapäisiä etupiirejä.