Vasemmistolaisuus ei elä väitteistä – vaan ajattelun oletuksista

 

Poliittinen keskustelu harvoin kaatuu yksittäisiin faktoihin. Useammin se jumittuu syvemmälle: niihin ajattelun oletuksiin, joita ei edes huomata tekevänsä. Vasemmistolaisuuden sitkeys ei perustu niinkään yksittäisiin politiikkatoimiin kuin metaskeemoihin – ajattelumalleihin, jotka määrittävät jo etukäteen, millainen selitys tuntuu uskottavalta ja millainen epäilyttävältä.

Yksi keskeisimmistä on nollasumma-ajattelu. Talous nähdään jakokoneena: jos joku saa enemmän, joku muu saa vähemmän. Tästä seuraa looginen mutta virheellinen johtopäätös, että vaurastuminen on lähtökohtaisesti epäilyttävää. Taloustieteessä tämä on ongelmallista, koska historiallinen vaurauden kasvu on ollut nimenomaan positiivisen summan ilmiö. Silti tämä skeema elää sitkeästi, koska se tarjoaa moraalisesti intuitiivisen selityksen eriarvoisuudelle.

Toinen keskeinen oletus on pahantahtoisuuden personointi. Jos lopputulos on epäoikeudenmukainen, jonkun on täytynyt toimia väärin. Markkinoista tulee moraalinen toimija, yrityksistä intentioiden kantajia ja ”järjestelmästä” syyllinen. Rakenteelliset tekijät, sattuma ja yksilölliset valinnat jäävät taka-alalle, koska ne eivät tarjoa yhtä tyydyttävää moraalista tarinaa.

Näitä kahta yhdistää usein hoiva–valta-metaskaema: ajatus siitä, että julkinen valta on luonteeltaan hyvää tarkoittava ja moraalisesti ylivertainen toimija. Kun markkinaratkaisu epäonnistuu, se nähdään järjestelmän vikana. Kun julkinen ratkaisu epäonnistuu, syy on resurssipulassa. Tämä epäsymmetrinen arviointi tekee julkisesta vallasta lähes kritiikinkestävän.

⚠️ VASENMISTOLAINEN NARRATIIVI:
”Julkisten ratkaisujen vastustaminen on merkki empatiavajeesta.”
Tässä moraalinen intentio korvaa kysymyksen keinojen tehokkuudesta. Taloustieteilijälle tämä on ongelma: hyvä tarkoitus ei vielä kerro mitään politiikan vaikutuksista.

Lisäksi keskustelua ohjaa usein staattinen oikeudenmukaisuus. Tuloja ja resursseja tarkastellaan valokuvana, ei elokuvana. Harvemmin kysytään, millaiset säännöt tuottavat pitkällä aikavälillä enemmän mahdollisuuksia myös niille, joilla nyt menee huonosti. Prosessin oikeudenmukaisuus jää lopputuloksen varjoon.

Erityisen sitkeä on myös luonnollisuus–ideologia -käänteinen skeema. Markkinat kehystetään ideologisena valintana, julkinen sektori neutraalina lähtökohtana.

⚠️ VASENMISTOLAINEN NARRATIIVI:
”Markkinat ovat poliittinen valinta, julkinen sektori ei.”
Taloustieteellisesti tämä ei pidä paikkaansa: molemmat ovat institutionaalisia ratkaisuja, joilla on kannustinvaikutuksia, kustannuksia ja hyötyjä.

Kun nämä metaskeemat yhdistyvät, syntyy poliittinen keskustelu, jossa symboliset julistukset korvaavat vaikuttavuusarvioinnin. Hyvä aikomus toimii kilpenä huonoja tuloksia vastaan, ja kritiikki tulkitaan moraalisena kylmyytenä.

Vasemmistolaisuus ei siis elä ensisijaisesti väitteistä, jotka voisi kumota tilastoilla, vaan ajattelun oletuksista, joita ei mielletä oletuksiksi lainkaan. Niin kauan kuin nämä metaskeemat pysyvät näkymättöminä, keskustelu pyörii kehää. Rationaalinen politiikka-arvio alkaa vasta silloin, kun uskalletaan kysyä: entä jos tämä tuntuu oikealta vain siksi, että olemme tottuneet ajattelemaan näin?