Yleisradion rooli ja vaikutus vapailla markkinoilla: Talousliberaali analyysi valtiollisesta mediatoimijasta

 

Pohjoismaisen hyvinvointivaltion viitekehyksessä Yleisradio Oy (Yle) on perinteisesti nähty kansallisen yhtenäisyyden, sivistystyön ja demokratian tukipilarina. Kuitenkin siirryttäessä kohti digitaalista ja globaalia mediaympäristöä, tämän verovaroin rahoitetun jättiläisen asema on joutunut ennennäkemättömän paineen alle. Talousliberaalista näkökulmasta tarkasteltuna Yleisradion nykyinen laajuus ja toimintatavat edustavat merkittävää valtion interventiota markkinoilla, jotka ilman tällaista puuttumista voisivat toimia dynaamisemmin ja kuluttajalähtöisemmin. Tämän analyysin tarkoituksena on purkaa Ylen vaikutusmekanismeja kilpailuun, yksilön vapauteen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön, tukeutuen viimeaikaiseen tutkimustietoon, lainsäädännöllisiin muutoksiin ja talousteoreettisiin malleihin.

Markkinahäiriöt ja kilpailun vääristyminen

Vapaan markkinatalouden ytimessä on ajatus siitä, että hinnat ohjaavat resursseja sinne, missä niitä eniten arvostetaan. Kun valtio tuo markkinoille toimijan, jonka tuotteiden hinta kuluttajalle on nolla euroa käyttöhetkellä, hinta- ja kysyntäsignaalit vääristyvät väistämättä. Yleisradion rahoitus on vuositasolla noin 600 miljoonaa euroa, ja vaikka parlamentaarinen työryhmä on päättänyt rahoituksen indeksijäädytyksistä vuosille 2025–2027, organisaation taloudellinen painoarvo suhteessa suomalaiseen mediamarkkinaan säilyy massiivisena.

Kilpailukyvyn epäsymmetria kaupallisessa kentässä

Kaupalliset mediatalot, kuten Sanoma ja Alma Media, joutuvat kattamaan toimintamenonsa, investointinsa ja teknologisen kehityksensä tuloilla, jotka muodostuvat tilausmaksuista ja mainosmyynnistä. Yleisradio puolestaan saa rahoituksensa riippumatta siitä, kuinka moni sen palveluita todellisuudessa käyttää tai arvostaa. Tämä luo "kustannusimmuniteetin", joka antaa Ylelle mahdollisuuden ottaa riskejä ja toteuttaa hankkeita, joihin kaupallisilla toimijoilla ei ole pääomaa tai joiden takaisinmaksuaika olisi kestämätön.

Rahoitusnäkymät 2024–2027	Määräraha (milj. €)	Vaikutus vs. 2024 (milj. €)
Vuosi 2024	593,7	-
Vuosi 2025	593,7	-16 (indeksijäädytyksen vaikutus)
Vuosi 2026	593,7	-31 (indeksijäädytyksen vaikutus)
Vuosi 2027	593,7	-47 (indeksijäädytyksen vaikutus)

Lähde:

Talousliberaali analyysi korostaa, että kyseessä ei ole ainoastaan budjettien välinen ero, vaan strategisen kilpailukyvyn vääristymä. Kun Yle tarjoaa laadukasta sisältöä ilman maksumuuria, se asettaa markkinaehtoisille toimijoille "nollahintaisen kilpailun" kynnyksen. Tämä pakottaa kaupalliset toimijat joko alentamaan hintojaan, mikä heikentää niiden kykyä investoida journalismin laatuun, tai vetäytymään kokonaan tietyiltä segmenteiltä.

Crowding out -ilmiö ja innovaatioiden tukahtuminen

Syrjäyttämisvaikutus eli "crowding out" on keskeinen taloustieteellinen huoli valtion toimiessa markkinoilla. Jos julkinen palvelu tarjoaa riittävän hyvän korvikkeen yksityiselle tuotteelle, kuluttajilla ei ole kannustinta maksaa jälkimmäisestä. Mediamarkkinoilla tämä on kriittistä, sillä journalismin digitalisoituminen on siirtänyt ansaintamallit mainonnasta suoriin tilausmaksuihin.

Vaikka Euroopan yleisradioliitto EBU ja tietyt akateemiset tutkimukset ovat esittäneet "crowding in" -hypoteesin, jonka mukaan vahva julkinen media lisäisi yleistä uutisnälkää ja siten hyödyttäisi myös kaupallisia toimijoita , talousliberaali kritiikki osoittaa tämän päättelyketjun aukkoja. Esimerkiksi EBU:n teettämä tutkimus, joka löysi positiivisen korrelaation julkisen median rahoituksen ja kaupallisen menestyksen välillä, jättää huomiotta sen, että molemmat voivat selittyä kolmannella tekijällä, kuten maan yleisellä vauraudella tai korkealla koulutustasolla.

Innovaatioiden näkökulmasta Yleisradion dominanssi on erityisen ongelmallista. Kun valtiolla on de facto monopoli laajassa "ilmaisessa" digitaalisessa sisällössä, yksityiset startupit tai perinteiset mediatalot eivät voi kokeilla uusia, mahdollisesti mullistavia maksumuurimalleja, koska markkinarako on jo täytetty verovaroilla. Resurssien tehokas käyttö edellyttäisi, että innovaatiot syntyisivät kokeilujen ja epäonnistumisten kautta vapailla markkinoilla, ei ylhäältä ohjatun valtiollisen koneiston sisällä.

Digitaalinen teksti ja tehtävän laajentuminen (Mission Creep)

Yle-lain muutos vuonna 2022 oli suora seuraus Medialiiton kantelusta Euroopan komissiolle. Kantelun perusviesti oli selvä: Yleisradio on laajentanut toimintaansa perinteisestä radio- ja televisiotoiminnasta tekstimuotoiseen verkkosisältöön tavalla, joka ei ole EU:n valtiontukisääntöjen mukaista. Liberaali markkina-ajattelu näkee tässä klassisen esimerkin valtion instituutioiden taipumuksesta laajentaa omaa vaikutuspiiriään alkuperäisen mandaattinsa yli.

Vaikka nykyinen laki edellyttää, että tekstimuotoisen sisällön on pääsääntöisesti liityttävä audiovisuaaliseen aineistoon, Medialiitto on vuonna 2024 tehnyt uuden kantelun, jossa se katsoo Ylen edelleen rikkovan näitä periaatteita julkaisemalla kymmeniä tuhansia artikkeleita, jotka muistuttavat enemmän sanomalehteä kuin yleisradiotoimintaa. Tämä "sanomalehdenkaltainen" toiminta tunkeutuu suoraan sille markkinasegmentille, joka on historiallisesti ollut vapaan lehdistön ydinaluetta. Kun valtio rahoittaa sanomalehtityyppistä tuotantoa, se ei ainoastaan vääristä kilpailua, vaan myös hämärtää riippumattoman lehdistön ja valtion median välistä rajaa, mikä on liberaalissa demokratiassa vaarallinen kehityssuunta.

Verotus ja pakotettu kuluttaminen

Yle-vero on talousliberaalille ideologialle vieras elementti, sillä se murentaa yksilön itsemääräämisoikeutta päättää omien rahojensa käytöstä. Toisin kuin kaupallinen media, jota kuluttaja tukee vapaaehtoisesti ostopäätöksillään, Yleisradio on rahoitettu pakkoverolla, jota ei voi välttää, vaikka ei omistaisi televisiota tai käyttäisi lainkaan internetiä.

Yksilön vapaus ja paternalismi

Talousliberalismin perusarvoihin kuuluu, että yksilö on paras tuomari omalle hyvinvoinnilleen. Kun valtio kerää kansalaisilta satoja miljoonia euroja ja kanavoi ne yhteen mediataloon, se harjoittaa paternalismia – se olettaa tietävänsä paremmin, millaista tietoa ja viihdettä kansalaisten tulisi kuluttaa. Tämä vähentää kuluttajien kokonaishyötyä, sillä osa kansalaisista joutuu maksamaan palvelusta, jota he eivät arvosta, samalla kun heiltä puuttuu varoja sellaisten palveluiden hankkimiseen, joita he todella haluaisivat.

Tehokkuushäviöt ja "lompakolla äänestämisen" puute

Markkinatalouden tehokkuus perustuu palautemekanismiin: jos yritys tuottaa huonoa laatua tai toimii tehottomasti, se menettää asiakkaita ja joutuu joko korjaamaan suuntansa tai poistumaan markkinoilta. Yleisradion kohdalla tämä mekanismi on kytketty pois päältä. Kuluttaja ei voi "irtisanoa" Yle-tilaustaan protestina sisällön laadulle tai ideologiselle painotukselle.

Tämä luo merkittävän tehokkuushäviön (deadweight loss). Koska rahoitus on taattu, organisaatiolla ei ole markkinaehtoista painetta optimoida kustannusrakennettaan jokaisen tuotetun euron osalta. Vaikka Yle suorittaa sisäisiä auditointeja ja se on VTV:n valvonnan piirissä, nämä eivät korvaa todellista kilpailupainetta. Kun kuluttaja ei voi valita, rahoitus ei ohjaudu parhaaseen mahdolliseen tarkoitukseen, vaan se lukitaan olemassa olevaan byrokraattiseen rakenteeseen.

Instituution tehokkuus ja byrokratia

Julkisomisteisten yritysten tehokkuus on pitkään ollut taloustieteellisen debatin kohteena. Yleisradio on suuri organisaatio, jolla on lakisääteinen tehtävä ja turvattu rahoitus, mikä luo otollisen maaperän byrokratisoitumiselle ja tehottomuudelle.

Kannustinjärjestelmät ja konkurssiuhan puuttuminen

Yksityisellä sektorilla konkurssiuhka on lopullinen kannustin tehokkuuteen. Se pitää hallinnon kevyenä ja pakottaa johdon jatkuvaan itsearviointiin. Ylellä tällaista uhkaa ei ole. Rahoitus on osa valtion budjettia, ja vaikka poliittiset päätökset voivat leikata sitä, se ei koskaan poistu kokonaan markkinoiden hylkimisreaktion vuoksi.

Tämä heijastuu Ylen sisäiseen kannustinjärjestelmään. Kun menestystä ei mitata voitolla tai markkinaosuudella, joita seuraa taloudellinen selviytyminen, se korvataan usein monimutkaisilla laadullisilla mittareilla ja poliittisella miellyttämisellä. Vuosien 2025–2027 säästöohjelma ja muutosneuvottelut, jotka koskettavat Luovat sisällöt- sekä Strategia ja palvelut -yksiköitä, ovat merkki siitä, että organisaatio joutuu reagoimaan poliittiseen paineeseen, mutta nämä toimet ovat usein hitaita ja reaktiivisia verrattuna siihen, miten kaupallinen yritys sopeuttaisi kulunsa tulojen laskiessa.

Hallintoneuvosto ja poliittinen ohjaus

Ylen hallinto on rakennettu parlamentaarisen hallintoneuvoston varaan, mikä on talousliberaalista näkökulmasta yksi sen suurimmista heikkouksista. Hallintoneuvosto koostuu kansanedustajista, mikä tarkoittaa, että yrityksen strategiset linjaukset ovat aina osa poliittista peliä.

1. Ketteryys: Verrattuna Alma Median tai Sanoman hallituksiin, Ylen hallintoneuvosto on suuri ja kankea. Päätökset vaativat poliittista konsensusta, mikä hidastaa teknologista adaptiota ja markkinamuutoksiin reagoimista.

2. Strateginen epäselvyys: Poliittinen ohjaus johtaa usein tilanteeseen, jossa organisaatiolle asetetaan ristiriitaisia tavoitteita: sen pitäisi olla mahdollisimman suosittu (kilpailla kaupallisten kanssa) ja samalla tarjota sellaista "sivistystä", jota kukaan ei muuten katsoisi.

3. Resurssien allokaatio: Poliittiset päättäjät saattavat painottaa investointeja, jotka ovat vaalipiirien kannalta suotuisia tai ideologisesti tärkeitä, eivätkä niitä, jotka tuottaisivat eniten arvoa kuluttajille pienimmillä kustannuksilla.

VTV:n raportit ovat usein korostaneet läpinäkyvyyden tärkeyttä julkisten varojen käytössä, mutta Ylen tapauksessa läpinäkyvyys on vain osittainen ratkaisu. Todellinen tehokkuus vaatisi markkinapohjaista kurinalaisuutta, jota poliittinen elin ei kykene tuottamaan.

Informaatiomonopoli ja neutraalius

Yksi vapaan yhteiskunnan kulmakivistä on moniarvoinen viestintäkenttä. Valtion massiivinen läsnäolo uutistuotannossa muodostaa riskin, joka usein sivuutetaan puheissa "luotettavasta julkisesta palvelusta".

Riippumattomuuden paradoksi

Voiko valtion rahoittama ja poliitikkojen ohjaama toimija olla todella neutraali? Vaikka Ylen toimittajat nauttivat toimituksellisesta vapaudesta, rakenteelliset tekijät vaikuttavat väistämättä. Kun rahoitus tulee suoraan poliittisilta päättäjiltä, syntyy hienovarainen kannustin välttää sellaisia kantoja, jotka voisivat vaarantaa organisaation tulevan budjetin. Tämä ei välttämättä näy suorana sensuurina, vaan ennemminkin "agenda setting" -voimana, jossa valtiojohtoiset ratkaisumallit ja sääntelymyönteisyys saavat enemmän painoarvoa kuin markkinaehtoiset vaihtoehdot.

Tutkimukset Yleen kohdistuvasta Twitter-kritiikistä paljastavat, että merkittävä osa oikeistolaisista poliitikoista kokee Ylen uutisoinnin olevan kallellaan vasemmalle tai arvoliberalismiin. Liberaalissa viitekehyksessä tämä on vakava ongelma: jos veronmaksaja joutuu pakolla rahoittamaan maailmankuvaa, jota hän ei jaa, kyse on tiedollisesta monopolista ja sananvapauden hienovaraisesta vääristämisestä.

Taloudelliset kannustimet ja maailmankuvien muokkaus

Koska Yle ei toimi markkinapaineessa, se voi sivuuttaa taloudellisen realismin tavalla, joka heijastuu sen sisältöihin. Esimerkiksi uutisointi talouspolitiikasta saattaa painottaa julkisten menojen merkitystä hyvinvoinnin lähteenä, koska se on Ylen oman olemassaolon perusedellytys. Markkinamyönteiset näkökulmat, kuten veronalennusten dynaamiset vaikutukset tai sääntelyn purkamisen hyödyt, saattavat jäädä vähemmälle huomiolle, koska ne haastavat sen institutionaalisen kehyksen, jossa Yle operoi.

Lisäksi Ylen pyrkimys "rakentaa ymmärrystä ja empatiaa" polarisoituvassa maailmassa voidaan nähdä sosiaalisena insinööritaitona, jossa valtio yrittää muokata kansalaisten asenteita sen sijaan, että se tarjoaisi vain neutraalia informaatiota markkinoiden käyttöön. Talousliberaalille tämä on merkki valtion roolin liiallisesta kasvusta.

Kansainvälinen vertailu ja markkinoiden dynamiikka

Suomen malli ei ole ainutlaatuinen, mutta se on poikkeuksellisen vahva verrattuna moniin muihin maihin. Useissa Euroopan maissa julkisen palvelun median roolia on kavennettu tai rahoitusmallia muutettu vastaamaan paremmin nykyaikaista markkinatilannetta.

Maa	Rahoitustaso ja huomiot 2024–2025	Markkinavaikutus
Saksa	Korkea (n. 190 €/kotitalous)	Valtava tekstimuotoinen tarjonta, jatkuvat oikeuskiistat lehtien kanssa.
Iso-Britannia	Laskeva reaalisesti (-38 % vuodesta 2010)	BBC:n roolia on jouduttu karsimaan, keskustelu tilausmallista käy kuumana.
Tanska	Siirtynyt suoraan budjettirahoitukseen	Toimintaa kavennettu merkittävästi kaupallisen median tieltä.
Suomi	Jäädytetty 593,7 milj. €	Vahva asema digitaalisessa tekstissä, Medialiiton kantelut keskiössä.

Lähde:

Ruotsissa ja Tanskassa on nähty kehitystä, jossa julkisen palvelun mediatalojen on täytynyt selkeämmin osoittaa "distinctiveness" eli erottuvuus suhteessa kaupalliseen tarjontaan. Jos valtio tuottaa samaa viihdettä tai lifestyle-sisältöä kuin kaupalliset toimijat, sille ei ole taloudellista perustetta. Suomessa tämä keskustelu on vielä kesken, ja Ylen laaja-alainen rooli nähdään usein itseisarvona, vaikka se heikentäisi paikallisen median elinvoimaisuutta.

Johtopäätökset: Onko Yle nykymuodossaan perusteltavissa?

Talousliberaalin analyysin perusteella vastaus kysymykseen Ylen nykyisen laajuuden oikeutuksesta on kielteinen. Vaikka julkisella palvelulla voi olla rooli puhtaiden markkinapuutteiden korjaamisessa, Yleisradion nykyinen toiminta on laajentunut kauas näiden puutteiden ulkopuolelle.

Analyysin synteesi

1. Markkinoiden vääristyminen: 600 miljoonan euron verorahoitus luo keinotekoisen kilpailuedun, joka estää kaupallisia mediataloja kehittämästä kestäviä digitaalisia liiketoimintamalleja. Erityisesti laajentuminen tekstimuotoiseen uutisointiin on suora hyökkäys vapaan lehdistön markkina-aluetta vastaan.

2. Yksilön vapauden kaventuminen: Pakollinen Yle-vero on paternalistinen ja tehoton tapa rahoittaa mediakulutusta. Se poistaa kuluttajalta oikeuden äänestää lompakollaan ja pakottaa rahoittamaan sisältöjä, jotka voivat olla ristiriidassa yksilön omien arvojen kanssa.

3. Instituution kankeus: Konkurssiuhan ja markkinapaineen puute tekee Ylestä byrokraattisen jättiläisen, jonka resurssien tehokkuutta on mahdotonta varmistaa ilman aitoa kilpailua.

4. Tiedollinen riski: Valtiollinen media on aina riski informaation monimuotoisuudelle. Vaikka se toimisi hyvässä uskossa, sen rakenteelliset kannustimet suosivat status quoa ja sääntelykeskeistä maailmankuvaa.

Suositukset talousuudistukseksi

Jotta mediamarkkinat voisivat toimia vapaammin ja tehokkaammin, Yleisradion roolia tulisi muuttaa radikaalisti:

• Supistaminen ytimeen: Ylen tulisi keskittyä vain sellaisiin tehtäviin, joita markkinat eivät todistetusti kykene hoitamaan. Näitä ovat esimerkiksi kriisiviestintä, saamenkielinen ja muu vähemmistökielinen sisältö sekä arkistointitehtävät. Kaikki muu – viihde, urheilu ja yleinen verkkouutisointi – tulisi jättää vapaan kilpailun piiriin.

• Siirtyminen vapaaehtoisuuteen: Yle-vero tulisi korvata vapaaehtoisella maksulla tai mediasetelillä, jonka kansalainen voi suunnata haluamalleen toimijalle. Tämä palauttaisi vallan kuluttajalle ja pakottaisi Ylen kilpailemaan laadulla ja tehokkuudella.

• Valvonnan tiukentaminen: Ylen markkinavaikutuksia tulisi valvoa riippumattoman kilpailuviranomaisen, ei poliittisen hallintoneuvoston toimesta.

Lopulta on kyse siitä, luotammeko vapaiden markkinoiden ja vapaiden yksilöiden kykyyn tuottaa ja kuluttaa tietoa, vai uskommeko, että valtion on ohjattava kansakunnan keskustelua. Talousliberaali kanta on selvä: valtiojohtoinen mediajätti on reliikki ajalta, jolloin kanavia oli vähän ja tieto kallista. Nykyisessä runsauden taloudessa Ylen nykyinen muoto on enemmänkin kehityksen jarru kuin sen edistäjä.