Älykkyys, konservatismi ja identiteetin suojelu

Uutinen on herkullinen. Saksalaistutkimus kertoo, että korkean älykkyysosamäärän omaavat miehet ovat keskimäärin vähemmän konservatiivisia kuin verrokkinsa. Koulutuksen ja oikeistoautoritaarisuuden välinen yhteys on negatiivinen. Reflektiivinen, monimutkainen ajattelu näyttää kallistuvan arvoliberalismiin.

Ja sitten tapahtuu se, mikä nykyisessä mediaympäristössä lähes aina tapahtuu: tutkimustulos muuttuu identiteettipoliittiseksi aseeksi.

Ei kestä kauaa, kun tilastollinen korrelaatio muuttuu rivien välissä moraaliseksi hierarkiaksi. Älykkäät vastaan autoritaariset. Joustavat vastaan jäykät. Sivistyneet vastaan sisäryhmäorientoituneet.

Tästä hetkestä alkaen kyse ei enää ole tutkimuksesta vaan identiteeteistä.

Kun data muuttuu leimaksi

Identiteettiä suojaavan kognition teoria – IPC – kuvaa ilmiötä, jossa ihmiset torjuvat informaatiota, jos se uhkaa heidän ryhmäidentiteettiään. Kun poliittinen identiteetti on osa minäkuvaa, tieto ei enää käsittele vain mielipidettä vaan ihmisen arvoa.

Jos olet oikeistokonservatiivi ja kohtaat otsikon, jonka implikaatio on “teidän ryhmänne on keskimäärin vähemmän älykäs”, kyse ei ole kylmästä tilastosta. Kyse on sosiaalisesta statuksesta. Reaktio ei ole metodologinen vaan eksistentiaalinen.

Ja jos olet arvoliberaali, otsikko hivelee. Se tarjoaa mahdollisuuden nähdä oma poliittinen orientaatio paitsi moraalisesti myös kognitiivisesti ylempänä. Se vahvistaa kertomusta, jossa avoimuus, koulutus ja älykkyys kulkevat samassa suunnassa.

Molemmissa tapauksissa tutkimus toimii identiteetin vahvistimena.

Mitä tutkimus oikeastaan sanoo?

Korrelaatio koulutuksen ja oikeistoautoritaarisuuden välillä ei tarkoita, että konservatiivi olisi tyhmä. Se tarkoittaa, että tietyt psykologiset piirteet – kuten kognitiivinen joustavuus ja avoimuus uudelle – liittyvät keskimäärin tiettyihin arvo-orientaatioihin.

Mutta poliittinen konservatismi ei ole yksiulotteinen ilmiö. Talousliberalismi, perinteiden arvostus, kansallinen suvereniteetti, uskonnollinen sitoutuneisuus ja autoritaarinen alistuminen auktoriteeteille eivät ole sama asia, vaikka ne usein niputetaan yhteen.

Kun nämä erot häivytetään, syntyy karikatyyri.

Ja karikatyyrit ovat identiteettipolitiikan polttoainetta.

Ironia, joka ruokkii vastareaktiota

Erityisen paljastavaa on ironinen sävy, jossa “rähisevät ruskeaoikeistolaiset” mainitaan lähes todisteena tutkimuksen oikeellisuudesta. Tässä vaiheessa tutkimus ei enää ole analyysin kohde vaan retorinen väline.

Tällainen sävy ei vähennä autoritaarisuutta. Se vahvistaa sitä.

Kun ihminen kokee tulevansa halveksituksi, hänen taipumuksensa hakeutua vahvaan sisäryhmään kasvaa. Kognitiivinen joustavuus ei lisäänny, vaan identiteetti kovettuu. Sosiaalinen uhka aktivoi puolustusreaktion.

Se on psykologisesti ennustettava ja poliittisesti vaarallinen mekanismi.

Älykkyys ei immunisoi dogmatismilta

On houkuttelevaa ajatella, että korkea älykkyys tekee ihmisestä automaattisesti avoimen ja itseään korjaavan. Empiirinen todellisuus on monimutkaisempi. Älykkäät ihmiset ovat usein parempia perustelemaan jo omaksumansa kannat – myös silloin, kun ne ovat virheellisiä.

Älykkyys voi lisätä kognitiivista joustavuutta. Se voi myös lisätä kykyä rationalisoida.

Sama koskee koulutusta. Se korreloi monien myönteisten ilmiöiden kanssa, mutta se ei yksinään takaa kriittistä ajattelua. Koulutus voi yhtä lailla vahvistaa ryhmäidentiteettiä, jos akateeminen ympäristö itsessään on ideologisesti homogeeninen.

Miten tästä eteenpäin?

Jos tutkimustuloksia käytetään poliittisen vastapuolen patologisointiin, ne menettävät yhteiskunnallisen hyötynsä. Ne muuttuvat heimotunnuksiksi.

Jos taas hyväksymme, että ihmisillä on erilaisia psykologisia taipumuksia – ja että ne voivat ilmetä eri poliittisina orientaatioina – voimme keskustella arvoista ilman älyllistä hierarkisointia.

Politiikka ei ole älykkyystesti.

Se on erimielisyyttä siitä, miten rajallisia resursseja, valtaa ja vastuuta tulisi jakaa. Se on kysymys riskin sietokyvystä, turvallisuuden tarpeesta, muutoksen nopeudesta ja traditioiden merkityksestä.

Niin kauan kuin tutkimustuloksia käytetään todisteena siitä, että “me olemme fiksumpia”, keskustelu ei älyllisty. Se kovettuu.

Ja silloin älykkyys – olipa sitä kuinka paljon tahansa – ei auta meitä yhtään eteenpäin.