Eskaloiva silmukka – miksi järkevät ihmiset alkavat ajatella mustavalkoisesti?
Meillä on tapana kuvitella, että äärimmäinen ajattelu on seurausta tietämättömyydestä. Että jos ihmisillä olisi vain enemmän tietoa, he olisivat rauhallisempia, joustavampia ja rationaalisempia.
Mutta modernissa informaatioympäristössä tapahtuu usein päinvastoin.
Kyse ei ole tiedon puutteesta vaan rakenteesta, joka ruokkii eskalaatiota.
Positiivinen palaute: kone ei tasapainota, vaan voimistaa
Biologinen järjestelmä pyrkii tasapainoon. Kun keho kuumenee, se viilentää itseään. Kun verensokeri nousee, sitä säädellään alas. Tätä kutsutaan homeostaasiksi.
Algoritminen ympäristö toimii päinvastoin.
Kun reagoit voimakkaasti – klikkaat, kommentoit, närkästyt – järjestelmä ei hillitse ärsykettä. Se lisää sitä. Se antaa lisää samaa. Se optimoi sitoutumista, ei tasapainoa.
Tämä on positiivinen palaute:
reaktio → vahvistus → voimakkaampi reaktio.
IPC: identiteetin suojamekanismi
Tähän liittyy toinen voima: IPC (Identity Protective Cognition).
Ihminen ei käsittele tietoa vain totuuden vuoksi. Hän käsittelee sitä myös suojellakseen ryhmäidentiteettiään. Kun informaatio uhkaa identiteettiä, kognitiivinen arviointi muuttuu puolustukseksi.
Vastaväite tuntuu hyökkäykseltä.
Epävarmuus tuntuu heikkoudelta.
Monimutkaisuus tuntuu uhkalta.
IPC ei tee ihmisestä tyhmää. Se tekee hänestä lojaalin.
Kun nämä yhdistyvät
Algoritmi vahvistaa reaktioita.
IPC vahvistaa identiteettiä.
Yhdessä ne muodostavat eskaloivan silmukan:
Identiteetti ohjaa klikkausta.
Algoritmi vahvistaa identiteetin mukaista sisältöä.
Moraalinen varmuus kasvaa.
Vastakkainen tieto koetaan uhkana.
IPC aktivoituu ja puolustus tiivistyy.
Algoritmi palkitsee sitoutumisen – ja sykli alkaa alusta.
Tuloksena ei ole tasapaino vaan kaventuminen.
Regressio ei ole lapsellisuutta – vaan yksinkertaistumista
Tässä kohtaa tapahtuu se, mitä voidaan kutsua regressioksi.
Ei kehityksellisessä mielessä, vaan kognitiivisena liikkeenä:
Ambivalenssin sietokyky heikkenee.
Monimutkaiset syy–seuraussuhteet yksinkertaistuvat.
Moraalinen kieli voimistuu.
Vastapuoli muuttuu karikatyyriksi.
Ihminen ei koe tätä taantumisena. Päinvastoin – hän kokee sen selkeytenä.
Eskalaatio tuntuu vakaudelta.
Miksi sitä on vaikea vastustaa?
Koska silmukka palkitsee.
Se tarjoaa:
yhteisöllisyyttä
moraalista varmuutta
emotionaalista intensiteettiä
ennustettavan informaatiovirran
Se tuntuu turvalliselta. Ja juuri siksi se on vahva.
Voiko silmukan katkaista?
Silmukkaa ei yleensä katkaista hyökkäyksellä. Jyrkkä kritiikki aktivoi IPC:n ja kiihdyttää sykliä.
Tehokkaampi vastavoima on metatietoisuus:
Huomata, miten oma syöte yksipuolistuu.
Tunnistaa, milloin reaktio on identiteettipohjainen.
Altistaa itseään hallitusti ristiriitaiselle tiedolle.
Harjoittaa kognitiivista joustavuutta.
Eskaloiva silmukka ei perustu pahuuteen vaan dynamiikkaan.
Siksi sitä ei murreta moraalisella tuomitsemisella vaan rakenteellisella ymmärryksellä.
Lopuksi
Moderni informaatioympäristö ei ole suunniteltu tasapainolle. Se on suunniteltu sitoutumiselle.
Ja kun sitoutumisen logiikka yhdistyy identiteetin suojaamiseen, syntyy kone, joka tekee ääripäistä houkuttelevampia kuin maltista.
Kysymys ei ole siitä, ovatko ihmiset järkeviä.
Kysymys on siitä, millaisessa palautesilmukassa heidän järkensä toimii.
Se, joka ymmärtää silmukan, voi ainakin yrittää astua sen ulkopuolelle.
Kommentit
Lähetä kommentti