Intuitio – politiikan näkymätön valtias



Poliittisessa keskustelussa rakastamme dataa, gallupeja ja faktaruutuja. Meillä on valtava tarve kehystää yhteiskunnallinen päätöksenteko rationaaliseksi prosessiksi, jossa asiantuntijat laskevat ja poliitikot toteuttavat optimaalisia ratkaisuja. Silti, kun katsomme pinnan alle – vaikkapa eduskuntaryhmien dramaattisiin eroilmoituksiin tai vaaliväittelyiden sähköistymiseen – huomaamme, ettei politiikkaa ohjaa pelkkä Excel, vaan jokin huomattavasti alkukantaisempi: poliittinen intuitio.

Tuo intuitio on se hiljainen ääni takahuoneissa, joka kertoo, milloin joku on heitettävä ”bussin alle” ja milloin on aika kääntää takkia. Se ei ole mystiikkaa, vaan nopeaa, tiedostamatonta päättelyä, joka perustuu vuosien kokemukseen ihmisluonnosta ja vallan dynamiikasta.

Rationaalisuuden illuusio

Daniel Kahnemanin kehittämä malli ihmisen ajattelusta tarjoaa tähän erinomaisen tarttumapinnan. Hän jakaa ajattelumme kahteen järjestelmään:

  • Järjestelmä 1 (Intuitio): Salamanopea, automaattinen ja tunnepitoinen. Se tekee nopeita havaintoja siitä, kuka valehtelee ja kuka on uskottava.

  • Järjestelmä 2 (Analyysi): Hidas, vaivalloinen ja looginen. Se on se osa meistä, joka lukee puolueohjelmia ja budjettiraameja.

Politiikan paradoksi on siinä, että vaikka markkinoimme päätöksiä Järjestelmä 2:n kielellä, kansalaiset (ja poliitikot itse) operoivat pääosin Järjestelmä 1:n varassa. Kun äänestäjä sanoo, ettei hän "luota tuon poliitikon silmiin", hän tekee intuitiivisen validiteettitarkistuksen. Hän ei tarvitse tilastotiedettä huomatakseen, kun jokin "haisee".

Kun intuitio törmää totuuteen

Viimeaikaiset poliittiset kriisit, kuten sosiaalisessa mediassa vellovat häirintäkohut, osoittavat intuition voiman ja vaaran. Kommenttiosioiden "mielipidekohina" on puhtainta mahdollista Järjestelmä 1 -ajattelua. Ihmiset eivät odota vertaisarvioitua tutkimusta organisaatiokulttuurista; he haistavat veren tai epäoikeudenmukaisuuden välittömästi.

Tämä intuitio on usein pelottavan tarkka havaitsemaan epäaitoutta. Jos poliittinen johto antaa virallisen selityksen, joka on ristiriidassa yleisen elämänkokemuksen kanssa – esimerkiksi väittämällä täysin vapaaehtoiseksi eroa, joka näyttää ulospäin uhrilahjalta – intuitio voittaa faktan. Syntyy uskottavuusvaje, jota ei korjata millään määrällä tiedotteita.

Vallan selviytymisvaisto

Poliitikolle intuitio on selviytymisväline. Se on kykyä lukea huonetta ja ennakoida, mihin suuntaan tuuli kääntyy. Mutta tässä piilee myös suurin riski: kun intuitio muuttuu narsistiseksi vallankäytöksi, se sokeuttaa käyttäjänsä. Silloin ihminen ei enää huomaa, että hänen oma "sisäinen äänensä" onkin vain kaiun omaa halua säilyttää asema hinnalla millä hyvänsä.

Todellinen valtioviisaus syntyykin intuition ja rationaalisuuden liitosta. Kyvystä kuunnella sitä vaistoa, joka kertoo moraalisesta väärästä, ja kyvystä alistaa se vaisto kriittiselle tarkastelulle.

Lopulta politiikka on tunteiden tiedettä. Voimme täyttää maailman faktantarkistuksilla, mutta niin kauan kuin ihmiset ovat ihmisiä, suurin valta pysyy niillä, jotka osaavat navigoida intuition sumuisilla vesillä – hyvässä ja pahassa.

Kommentit

Suosituimmat

Raamatun henkilöitä, jotka eivät voi olla historiallisia

Analyysi: Keinoja keskustelun tason nostamiseksi Facebookissa

Raportti: Kustannustehokkaan torjuntajärjestelmän suunnittelu Shahed-136-drooneja vastaan