Kaipuu järjestykseen: Kreationismi kognitiivisena puolustusmekanismina



Kun tarkastelee Internetin keskustelupalstoja – kuten hiljattaista väittelyä elämän synnystä, jossa Miller–Urey-kokeet ja termodynamiikan lait sinkoilevat puolin ja toisin – on helppo juuttua faktojen ja epäfaktojen suohon. Mutta jos siirrämme katseen siitä, mitä sanotaan, siihen, miksi niin sanotaan, paljastuu kreationismi mielenkiintoisena kognitiivisena prosessina.

Kreationismi ei ole niinkään biologinen teoria kuin se on psykologinen ankkuri. Se on vastaus ihmismielen perusasetukseen: teleologiseen päättelyyn.

Tarkoituksen ansa

Ihmisaivot on evoluution myötä viritetty tunnistamaan hahmoja ja tarkoituksia. Selviytymisemme kannalta oli elintärkeää ymmärtää, että rasahdus pusikossa saattoi tarkoittaa saalistajaa (tarkoitus), eikä vain tuulta (satunnaisuus). Tämä "ylivirittynyt toimijuuden havaitsemisjärjestelmä" (Hyperactive Agency Detection Device, HADD) saa meidät näkemään suunnittelua sielläkin, missä vallitsee sokea fysiikka.

Lapsilla on luontainen taipumus "promiskuitiiviseen teleologiaan": he uskovat, että terävät kivet ovat olemassa, jotta eläimet voivat raapia itseään. Kreationismi kognitiivisena prosessina on tämän lapsenomaisen intuition säilyttämistä aikuisiällä. Se tarjoaa kognitiivista helpotusta maailmassa, joka on täynnä valtavia aikajänteitä ja käsittämätöntä monimutkaisuutta.

Kognitiivinen dissonanssi ja "aukkojen jumala"

Kun keskustelija kohtaa tiedon, joka uhkaa hänen maailmankuvaansa – kuten vaikkapa tiedon siitä, että RNA-nukleotidit voivat muodostua spontaanisti – syntyy kognitiivinen dissonanssi. Mieli pyrkii poistamaan tämän epämiellyttävän tilan.

Tässä vaiheessa prosessi muuttuu defensiiviseksi:

  1. Monimutkaisuuden mystifiointi: Sen sijaan, että analysoitaisiin biokemiallista polkua, prosessi julistetaan "niin monimutkaiseksi", ettei se voi olla sattumaa. Tämä on kognitiivinen oikosulku; kun ymmärrys loppuu, syy siirretään yliluonnolliselle toimijalle.

  2. Identiteettisuojaus: Kreationismi on usein sidottu sosiaaliseen ryhmään. Tiedon hylkääminen ei ole vain älyllinen valinta, vaan lojaalisuuden osoitus. Tällöin aivot käsittelevät vastakkaista todistusaineistoa fyysisenä uhkana, mikä selittää keskustelujen aggressiivisen sävyn.

Epävarmuuden sietokyky

Evoluutiobiologia ja abiogeneesi vaativat jotain, mitä ihmismieli inhoaa: epävarmuuden sietämistä. Tiede sanoo: "Emme tiedä vielä tarkalleen, mutta tutkimme." Kreationismi sanoo: "Me tiedämme jo, ja tässä on vastaus."

Kognitiivisesti kreationismi on siis tehokas säästökierros. Se korvaa tuhansien tutkimusartikkelien vaatiman henkisen vaivannäön yhdellä kattavalla selityksellä. Se muuttaa kaoottisen, kylmän ja välinpitämättömän maailmankaikkeuden kodikkaaksi, suunnitelluksi ja tarkoitukselliseksi paikaksi.

Lopuksi

Kreationismin kestävyys ei johdu näytön puutteesta, vaan siitä, että se palvelee syvää inhimillistä tarvetta järjestykselle. Se on kognitiivinen prosessi, joka suojaa mieltä eksistentiaaliselta huimaukselta. Niin kauan kuin ihmisaivot suosivat selkeitä tarinoita monimutkaisten todennäköisyyksien sijaan, "suuri suunnittelija" pysyy monille houkuttelevampana selityksenä kuin itsekokoontuvat rasvahappovesi-vesikkelit – vaikka jälkimmäisistä olisi kuinka paljon kokeellista näyttöä tahansa.

Kommentit

Suosituimmat

Raamatun henkilöitä, jotka eivät voi olla historiallisia

Analyysi: Keinoja keskustelun tason nostamiseksi Facebookissa

Raportti: Kustannustehokkaan torjuntajärjestelmän suunnittelu Shahed-136-drooneja vastaan