Kun metafysiikka ei ole teoria vaan rajaviiva
Metafysiikka kuulostaa viattomalta. Se on oppi todellisuuden perusrakenteesta: mitä on olemassa, mikä on perimmäistä, mikä on välttämätöntä. Mutta käytännössä metafysiikka ei ole vain maailmankuvaa – se on identiteetin rajaviiva.
Ihminen ei yleensä puolusta metafysiikkaa siksi, että olisi tehnyt rauhallisen vertailun eri ontologioiden välillä. Hän puolustaa sitä, koska se määrittää, kuka hän on.
Metafysiikka identiteettirakenteena
Ajatellaan kahta vastakkaista perusnäkemystä:
Todellisuus on pohjimmiltaan aineellinen.
Todellisuus on pohjimmiltaan hengellinen.
Näiden välillä ei ole kyse vain teoriasta. Ne rakentavat täysin erilaisen käsityksen:
ihmisen arvosta
moraalin perustasta
kärsimyksen merkityksestä
kuoleman luonteesta
Kun metafysiikka muuttuu eksistentiaaliseksi ankkuriksi, sen kyseenalaistaminen ei ole enää neutraali akateeminen teko. Se on identiteettiuhka.
Tässä kohdin keskustelu ei enää liiku argumenttien tasolla vaan suojamekanismien tasolla.
Klassinen esimerkki: välttämätön Jumala
Kun Anselm of Canterbury esitti ontologisen argumentin, hän ei vain väittänyt Jumalan olemassaoloa. Hän rakensi käsitteellisen sillan: Jumala määritellään olennoksi, jota suurempaa ei voi ajatella – ja tästä seuraa olemassaolo.
Tämä on metafysiikkaa, mutta se on myös identiteettirakenne. Jos Jumala on välttämätön olento, silloin maailmalla on teleologinen rakenne. Jos tämä rakenne romahtaa, myös moraalin, tarkoituksen ja pelastuksen kehikko horjuu.
Metafysiikka ei siis ole irrallinen kerros. Se on perusta, jonka päälle yhteisö rakentaa itsensä.
IPC ja metafyysiset rajat
Identity Protective Cognition (IPC) selittää, miksi ihmiset torjuvat tietoa, joka uhkaa heidän ryhmäidentiteettiään.
Metafyysiset uskomukset ovat erityisen alttiita IPC:lle, koska ne ovat:
syvällä maailmankuvan perustassa
yhteydessä moraaliin
sidoksissa yhteisöön
Kun metafyysinen väite kyseenalaistetaan, yksilö ei koe vain älyllistä haastetta vaan symbolisen irtautumisen omasta viiteryhmästään.
Siksi metafyysiset keskustelut polarisoituvat nopeasti.
Naturalismi rajana
Toisaalta myös naturalismi toimii identiteettirajana.
Jos todellisuus määritellään täysin luonnolliseksi ja kausaalisesti suljetuksi järjestelmäksi, yliluonnolliset selitykset eivät ole vain epätodennäköisiä – ne ovat kategorisesti väärässä ontologisessa laatikossa.
Naturalismi ei ole pelkkä tutkimusohjelma. Se on myös rajaus siitä, millaiseen keskusteluun kuuluu.
Metafysiikka toimii portinvartijana.
Miksi tästä on vaikea keskustella?
Metafysiikka näyttää abstraktilta, mutta se on psykologisesti konkreettinen. Se vastaa kysymyksiin:
Miksi olen täällä?
Onko elämäni osa suurempaa kertomusta?
Onko moraalilla kosminen perusta?
Jos nämä kysymykset sidotaan tiettyyn ontologiaan, sen haastaminen merkitsee identiteetin uudelleenrakentamista.
Harva ihminen tekee sitä kevyesti.
Metafysiikka rajankäyntinä
Metafyysinen väite ei siis ole vain:
“Tällainen on todellisuus.”
Se on usein myös:
“Tällainen on se maailma, johon minä kuulun.”
Siksi metafysiikka rajoittaa identiteettiä kahdella tavalla:
Se määrittää, millaiset uskomukset ovat sallittuja.
Se määrittää, keihin samaistuminen on mahdollista.
Lopuksi
Filosofiassa metafysiikka on käsitteellistä analyysiä todellisuuden rakenteesta. Psykologisesti se on identiteetin syvärakenne.
Niin kauan kuin emme erota näitä kahta tasoa –
käsitteellistä ja identiteettistä –
metafysiikasta keskustellaan kuin se olisi puhdasta teoriaa, vaikka se on monille eksistentiaalinen rajaviiva.
Ja juuri siksi metafyysiset kiistat eivät kuole.
Kommentit
Lähetä kommentti