Normatiivinen kertomus Jeesuksesta

 Tämä teksti perustuu syvätutkimukseen verkkosivusta:
https://puolustajanpolku.fi/

Tiivistelmä

Raamattu on Jumalan ilmoitus; siksi Jeesuksen sanat eivät ole mielipiteitä vaan Jumalan totuutta, joka kutsuu kuulijaa parannukseen, uskoon ja kuuliaisuuteen. Jeesus on Jumalan Poika, ja hänen ylösnousemuksensa on historiallinen tapahtuma; tästä seuraa, että hänen sanansa määrittävät sekä elämän suunnan että ihmisen iankaikkisen kohtalon.

Ontologinen perusta

Lähtökohta on kirkas: Jeesus ei ole ensisijaisesti esimerkki tai opettaja muiden joukossa, vaan hän on Jumalan Poika, todellinen Jumala ja todellinen ihminen. Hänessä Jumala tulee lähelle, ei pelkkänä ajatuksena vaan lihaksi tulleena Todellisuutena. Hän on samaan aikaan nöyrä ja majesteettinen: syntyy ihmisenä, elää ihmisten keskellä, koskettaa sairaita, paljastaa sydämen ja käskee luontoa. Hänen identiteettinsä ei synny kansan odotuksesta eikä seuraajien toiveista, vaan Jumalan omasta teosta ja tarkoituksesta.

Jeesuksen persoona kantaa mukanaan Jumalan valtakunnan todellisuutta. Kun hän puhuu, hän ei vain kommentoi elämää, vaan kutsuu elämän järjestykseen: “Seuraa minua.” Hän ei pyydä lupaa olla Herra; hän ilmoittaa olevansa Herra. Tämä ontologinen perusta tekee hänen sanoistaan painavia: jos Jeesus on se, joka hän on, hänen sanansa eivät voi jäädä neutraaleiksi tiedonjyviksi, vaan ne asettuvat ihmisen ylle ja eteen vaatimuksena ja lahjana.

Jeesuksen ihmisyys ei laimenna hänen auktoriteettiaan, vaan tekee sen ymmärrettäväksi ja lähestyttäväksi. Hän tuntee väsymyksen, kivun ja kiusauksen todellisuuden, ja silti hän elää synnittömänä, uskollisena Isälle. Hän ei ole pelkkä taivaallinen ääni, vaan konkretiaksi tullut Sana, jonka elämä, teot ja puhe kuuluvat yhteen. Näin Jeesuksen olemus on jo itsessään ilmoitus: Jumala ei ole etäinen, vaan Jumala etsii, löytää ja pelastaa.

Ilmoituksellinen merkitys

Koska Raamattu on Jumalan ilmoitus, sen tekstit eivät ole vain uskonnollista kokemuskirjallisuutta, vaan Jumalan tarkoituksellinen puhe historian sisällä. Tällä puheella on yksi tarkoitettu merkitys: teksti merkitsee sitä, mitä Jumala on ilmoittanut tekijöiden ja kontekstien kautta. Siksi Jeesuksen sanojen merkitys ei synny lukijan tunteista eikä ajan hengestä, vaan Jumalan tahdosta, joka on tullut näkyviin sanoissa ja teoissa.

Jeesus on ilmoituksen keskus ja mitta. Hän ei ainoastaan tulkitse Jumalaa, vaan tekee Jumalan tunnetuksi. Hän puhuu Jumalan valtuudella ja Jumalan nimessä; hänen sanansa ovat Isän sanat, ja siksi ne ovat totta silloinkin, kun ne ovat vastoin ihmisen luontaista taipumusta. Kun Jeesus sanoo “totisesti”, hän ei lisää lauseeseen uskonnollista väriä, vaan asettaa kuulijan totuuden eteen. Hänen puheensa ei ole “yksi näkökulma” vaan totuuden julistus.

Tämä ilmoituksellisuus tekee myös tulkinnan luonteesta velvoittavan. Jos teksteillä on tarkoitettu merkitys, lukijan tehtävä ei ole keksiä Jeesukselle uutta sisältöä, vaan etsiä uskollisesti se, mitä Jeesus todella opettaa. Konteksti, kokonaisuus ja tekstin oma logiikka eivät ole sivuseikkoja, vaan kuuliaisuuden välineitä. Jeesuksen sanoja ei saa irrottaa hänen omasta päämäärästään: hän kutsuu Jumalan valtakuntaan, paljastaa synnin, tarjoaa armon ja asettaa itsensä pelastuksen keskukseksi.

Näin Jeesuksen sanat ovat Jumalan sanaa kahdella tavalla. Ensiksi, ne ovat Jumalan ilmoitusta siksi, että Jeesus on Jumalan Poika ja puhuu Isän tahdosta. Toiseksi, ne ovat Jumalan ilmoitusta siksi, että Raamatun todistus Jeesuksesta on Jumalan säädetty kanava, jossa sama Herra puhuttelee lukijaa. Siinä missä inhimillinen puhe voi olla erehtyväistä ja ristiriitaista, Jumalan puhe on tarkoituksellista, johdonmukaista ja pelastukseen tähtäävää.

Lyhyet raamatunviittaukset tekevät tämän näkyväksi: Jeesus esiintyy Sanana (Joh. 1:1–14), hän opettaa Jumalan valtakunnan todellisuutta (Mark. 1:15), ja hän asettaa itsensä ainutlaatuiseksi tieksi Jumalan yhteyteen (Joh. 14:6). Näissä kohdissa Jeesus ei tarjoa vain eettistä ohjelmaa, vaan ilmoittaa todellisuuden perustaa.

Moraalinen normatiivisuus

Jeesuksen sanat ohjaavat elämää, koska ne paljastavat sekä Jumalan tahdon että ihmisen sydämen tilan. Hänen käskynsä eivät ole irrallisia sääntöjä, vaan Jumalan valtakunnan elämänmuoto. Kun Jeesus puhuu rakkaudesta, hän ei tarkoita pelkkää myötätuntoa, vaan Jumalan kaltaista tahtoa tehdä hyvää, antaa anteeksi ja etsiä kadonneita. Kun hän puhuu synnistä, hän ei rajoitu ulkoisiin tekoihin, vaan menee juureen: sydämen liikkeisiin, haluihin, katseeseen ja aikomuksiin (Matt. 5–7). Moraali ei ole Jeesukselle ensisijaisesti käytöskoodisto, vaan ihmisen sisäinen suunta.

Jeesuksen normatiivisuus on myös realistista: hän ei opeta sellaista hyvyyttä, jonka ihminen voi omin voimin saavuttaa ja sitten palkita itsensä “onnistuneesta hengellisyydestä”. Päinvastoin, hänen sanansa paljastavat ihmisen avuttomuuden ja tarpeen uudelle sydämelle. Siksi Jeesuksen moraalinen kutsu kulkee käsi kädessä armon kanssa. Hän käskee, mutta hän myös antaa; hän vaatii, mutta hän myös kantaa.

Jeesuksen puhe tekee opetuslapseudesta kokonaisvaltaista. Se koskee aikaa, rahaa, seksuaalisuutta, vallankäyttöä, kieltä ja lähimmäissuhteita. Hänen seuraamisensa ei ole harrastus, vaan suunnanmuutos: parannus ja usko. Jeesus rakentaa ihmiselle uuden identiteetin: ei enää itseen sulkeutuneen elämän, vaan Jumalalle antautuneen elämän. Hän opettaa rukoilemaan (Matt. 6), palvelemaan ilman näyttämisen tarvetta, antamaan anteeksi, olemaan uskollinen ja elämään todeksi Jumalan valtakunnan arvoja myös silloin, kun se maksaa.

Tässä moraalisessa normatiivisuudessa korostuu myös Jeesuksen oma asema: kuuliaisuus ei ole ensisijaisesti kuuliaisuutta abstraktia lakia kohtaan, vaan kuuliaisuutta Herralle. Jeesuksen käskyt kuuluvat hänelle: “Minun sanani.” Siksi ne eivät ole neuvottelukysymys, vaan uskon kuuliaisuutta. Kun Jeesuksen sana tulee, se ei pyydä ihmistä vain “kehittämään itseään”, vaan kuolemaan vanhalle ja elämään uudelle.

Pelastushistoriallinen normatiivisuus

Jeesuksen sanojen painavin ulottuvuus on pelastushistoriallinen: ne eivät ainoastaan muotoile parempaa arkea, vaan ratkaisevat ihmisen suhteen Jumalaan ja iankaikkisuuden. Jeesus puhuu synnistä, tuomiosta ja armosta tavalla, joka tekee selväksi, ettei ihminen voi itse sovittaa rikkomustaan. Hän asettaa itsensä sovituksen keskukseksi: hän tuli “antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä” (Mark. 10:45). Hänen ristinsä ei ole tragedia, vaan tarkoituksellinen pelastusteko, jossa Jumalan oikeudenmukaisuus ja laupeus kohtaavat.

Koska ylösnousemus on historiallinen, Jeesuksen sanat eivät jää menneisyyteen. Hän on elävä Herra, joka vahvistaa puheensa teolla: kuolema ei voita häntä. Tämä tekee Jeesuksen lupauksista varmoja ja hänen varoituksistaan vakavia. Ylösnousemus on Jumalan “kyllä” Jeesuksen persoonalle ja työlle (Matt. 28; Luuk. 24; Joh. 20–21). Siksi Jeesuksen sana pelastuksesta ei ole psykologinen lohtu, vaan todellinen ilmoitus siitä, mitä Jumala on tehnyt ja tekee yhä.

Pelastushistoriallinen normatiivisuus näkyy erityisesti Jeesuksen kutsussa uskoon. Usko ei ole epämääräinen hengellinen tunne, vaan tarttumista Jeesukseen, joka on syntien anteeksiantaja ja elämän Herra. Jeesuksen sana erottaa valon ja pimeän, totuuden ja valheen: ihminen joko ottaa vastaan Pojan tai torjuu hänet (Joh. 3:16–21). Tässä ei ole kyse siitä, että Jeesus jakaisi ihmiset mielivaltaisesti, vaan siitä, että hänen sanansa paljastavat todellisen tilanteen: ihminen tarvitsee pelastuksen, ja pelastus on annettu yhdessä nimessä.

Jeesuksen normatiivinen kertomus kulkee näin: Jumala puhuu, ihminen kuulee, ihminen vastaa. Jeesuksen sanat vaativat vastausta, koska ne ovat Jumalan kutsu elämään. Ne eivät jätä ihmistä entiselleen. Ne joko murtavat ylpeyden ja synnyttävät katumuksen, tai ne kovettavat sydämen torjunnassa. Siksi Jeesuksen sanalla on myös tuomion luonne: se on mitta, jonka edessä ihminen seisoo. Mutta juuri siksi sillä on myös armon luonne: se on ovi, joka avautuu sille, joka tulee tyhjin käsin.

Tässä pelastushistoriallisessa kokonaisuudessa Jeesus ei ole vain historian hahmo, vaan historian Herra. Hänen sanansa määrittävät, mitä tarkoittaa olla ihminen Jumalan edessä, mitä tarkoittaa synti ja mitä tarkoittaa armo. Ne kertovat, että tie elämään ei ole itsen kohottaminen, vaan Kristuksen vastaanottaminen; ei oma vanhurskaus, vaan lahjavanhurskaus (Room. 3–5). Ja koska hän elää, hänen sanansa eivät ole “silloin”, vaan “nyt”.

Lopun huomautus

Tätä kertomusta ei ole tarkoitettu punnittavaksi etäisenä mielipidekirjoituksena, vaan kuultavaksi Jumalan puhutteluna: anna Jeesuksen sanojen asettua yllesi ja muuttaa sinua. Lue, usko ja tottele—sillä elävä Herra ei ainoastaan informoi, vaan kutsuu pelastukseen ja uuteen elämään.