Presuppositionaalinen divergenssi tarjonta- ja kysyntäpainotteisen taloustieteen välillä identity protective cognition -teorian valossa

 

1. Johdanto

Taloustieteellisessä keskustelussa tarjonta- (supply-side) ja kysyntäpainotteisen (keynesiläisen) lähestymistavan välinen erimielisyys esitetään usein empiirisenä kiistana politiikkatoimien tehokkuudesta. Tarkempi analyysi kuitenkin osoittaa, että erimielisyys ei rajoitu yksittäisiin parametriarvioihin tai malliteknisiin oletuksiin, vaan ulottuu syvemmälle tasolle: teorioiden taustalla vaikuttaviin presuppositioihin. Tässä artikkelissa tarkastelen tätä ilmiötä presuppositionaalisen divergenssin käsitteellä ja sovellan analyysiin identity protective cognition -teoriaa (Dan Kahan).

Presuppositionaalisella divergenssillä tarkoitan tilannetta, jossa kaksi teoreettista kehystä nojaa erilaisiin – usein implisiittisiin – taustaoletuksiin siitä, mikä on talouden “normaalitila”, mikä on politiikan default-asema ja mikä riski priorisoidaan. Identity protective cognition puolestaan viittaa mekanismiin, jossa yksilöt tulkitsevat evidenssiä tavalla, joka suojaa heidän ryhmäidentiteettiään ja normatiivisia sitoumuksiaan.

2. Presuppositionaalinen divergenssi: rakenteellinen määrittely

Tarjontapainotteinen kehys olettaa tyypillisesti, että talous pyrkii kohti tasapainoa, mikäli hinnat ja palkat ovat riittävän joustavia ja instituutiot tukevat tehokasta allokaatiota. Tällöin pitkän aikavälin kasvu määräytyy tuotantotekijöiden, teknologian ja kannustimien perusteella. Tässä kehyksessä julkinen interventio näyttäytyy lähtökohtaisesti poikkeuksena, joka vaatii erityisen perustelun.

Kysyntäpainotteinen kehys puolestaan lähtee siitä, että kokonaiskysynnän vajaus, hintajäykkyydet ja koordinaatio-ongelmat voivat estää talouden siirtymisen täystyöllisyyteen. Tässä viitekehyksessä vajaakysyntä ei ole poikkeama vaan realistinen mahdollisuus, ja julkinen sektori nähdään potentiaalisena stabiloijana.

Presuppositionaalinen divergenssi ilmenee siten vähintään neljällä tasolla:

1. Kausaalinen oletus: tuotantokapasiteetti vs. kokonaiskysyntä ensisijaisena ajurina.

2. Aikahorisontti: pitkän aikavälin kasvudynamiikka vs. lyhyen/keskipitkän aikavälin suhdannevakautus.

3. Riskipriorisointi: velka- ja kannustinvaikutusten korostaminen vs. työttömyyden ja alituotannon pysyvät vaikutukset.

4. Valtion roolin default: interventio poikkeuksena vs. interventio stabilointimekanismina.

Nämä eivät ole pelkkiä teknisiä eroja, vaan rakenteellisia taustaoletuksia, jotka ohjaavat sitä, mitä pidetään “väitteenä” ja kuka kantaa todistustaakan.

3. Identity protective cognition ja talousteoreettinen sitoutuminen

Identity protective cognition -teorian mukaan yksilöt – erityisesti korkean kognitiivisen kapasiteetin omaavat – eivät ole vähemmän vaan usein enemmän alttiita tulkitsemaan evidenssiä identiteettiään suojaavalla tavalla. Taloustieteessä teoreettinen orientaatio toimii usein akateemisen ja poliittisen identiteetin markerina.

Tarjontapainotteinen kehys kytkeytyy tyypillisesti yksilökeskeiseen, markkinamyönteiseen normatiiviseen identiteettiin, jossa tehokkuus, kannustimet ja institutionaalinen vakaus ovat keskeisiä arvoja. Kysyntäpainotteinen kehys puolestaan resonoi kollektiivisemman ja makrovakauteen painottuvan identiteetin kanssa, jossa työllisyys ja sosiaalinen stabiliteetti priorisoidaan.

Tällaisessa tilanteessa empiirinen evidenssi – esimerkiksi finanssipolitiikan kertoimet tai veronalennusten kasvuvaikutukset – ei arvioidu pelkästään metodologisten kriteerien perusteella. Se kytkeytyy taustalla oleviin normatiivisiin presuppositioihin. Presuppositionaalinen divergenssi siis luo kognitiivisen ympäristön, jossa identity protective cognition voi aktivoitua systemaattisesti.

4. Ulkoinen validiteetti

Presuppositionaalisen divergenssin analyysi ei itsessään ratkaise, kumpi kehys on “oikea”, mutta se selventää yleistettävyyden rajoja.

Tarjontapainotteiset argumentit yleistyvät paremmin:

• vakaissa institutionaalisissa ympäristöissä

• tilanteissa, joissa markkinat toimivat suhteellisen joustavasti

• pitkän aikavälin kasvuanalyysissa

Kysyntäpainotteiset argumentit yleistyvät paremmin:

• syvissä suhdannekriiseissä

• likviditeettiloukussa

• tilanteissa, joissa rahapolitiikan tehokkuus on rajoittunut

Yleistettävyys on siten ehdollista. Presuppositionaalinen divergenssi muuttuu ongelmalliseksi silloin, kun kumpikin kehys esitetään universaalina ilman eksplisiittistä kontekstualisointia.

5. Normatiivisen ja empiirisen tason liukuma

Merkittävä analyysillinen liukuma tapahtuu, kun kausaalinen väite (esim. “veronalennukset lisäävät investointeja”) yhdistyy implisiittiseen normatiiviseen priorisointiin (esim. “kasvu on ensisijainen tavoite”). Tällöin empiirinen ja normatiivinen taso sulautuvat, ja keskustelusta tulee helposti identiteettipohjaista.

Identity protective cognition -teorian valossa tämä liukuma ei ole poikkeama vaan odotettava seuraus siitä, että talousteoriat toimivat myös poliittisina symboleina.

6. Johtopäätös

Tarjonta- ja kysyntäpainotteisen taloustieteen välinen kiista ei ole yksinomaan metodologinen tai empiirinen. Se sisältää presuppositionaalisen divergenssin, joka koskee talouden normaalitilaa, riskiprioriteetteja ja valtion roolia. Identity protective cognition tarjoaa selitysmallin sille, miksi nämä kehykset voivat institutionalisoitua ja miksi evidenssi ei yksin ratkaise kiistaa.

Ulkoisen validiteetin näkökulmasta kumpikaan kehys ei ole universaalisti sovellettavissa. Niiden soveltuvuus on kontekstisidonnaista ja riippuu institutionaalisista, suhdanteellisista ja normatiivisista ehdoista. Presuppositionaalisen divergenssin eksplisiittinen tunnistaminen voi siten lisätä analyyttistä selkeyttä ja vähentää keskustelun polarisoitumista, mutta se ei poista normatiivisten priorisointien merkitystä.