Rakkaus ja monopolipeli: Miksi omimme universaalit tunteet omaan leiriimme?
Internetin keskustelupalstoilla käydään jatkuvaa "määritelmäsotaa", jossa panoksena on ihmisyyden ydin. Tuore väittely rakkauden ja maailmankatsomuksen suhteesta on tästä oppikirjaesimerkki. Kun yksi osapuoli julistaa, että "ateistin rakkaus on valheellista" ja toinen kuittaa vastapuolen olevan "biologinen kone", kyse ei ole tiedosta, vaan reviiritaistelusta.
Miksi meillä on pakonomainen tarve uskoa, että vain meidän tapamme nähdä maailma oikeuttaa syvimmät tunteemme?
Tunnekaappaus kognition kustannuksella
Keskustelua seuratessa huomaa nopeasti, kuinka nopeasti empiirinen todellisuus väistyy retoriikan tieltä. Retoriikka on ladattu adjektiiveilla kuten "stew pid", "delusional" tai "brainwashed". Nämä eivät ole argumentteja, vaan verbaalisia muureja.
Psykologiassa ilmiötä kutsutaan infrahumanisaatioksi. Se on hienostunut tapa sanoa, että pidämme omaa ryhmäämme kykenevämpänä "yläluokan" tunteisiin. Jos rakkaus on minulle hengellinen lahja, minun on vaikea hyväksyä, että se voisi olla naapurilleni vain sarja sähkökemiallisia impulsseja. Jos se olisi vain kemiaa, pelkään sen menettävän merkityksensä. Siksi hyökkään naapurin kokemusta vastaan suojellakseni omaani.
Validiteetti vs. Vakaumus
Jos tarkastelemme tilannetta viileän analyyttisesti, huomaamme valtavan kuilun kokemuksen ja sen selityksen välillä.
Empiirinen fakta: Rakkaus on universaali biokemiallinen ja sosiaalinen vakio. Se näkyy aivokuvissa ja tuntuu rinnassa riippumatta siitä, lukeeko ihminen Raamattua, Richard Dawkinsia vai kauppalistaa.
Maailmankatsomuksellinen lisäarvo: Maailmankatsomus on vain "käyttöliittymä", jolla selitämme tämän tunteen itsellemme.
Ongelmat alkavat, kun sekoitamme käyttöliittymän itse prosessoriin. Väite siitä, että rakkaus vaatii tietyn uskonnon, on metodologisesti yhtä huteralla pohjalla kuin väittäisi, että painovoima toimii vain niille, jotka ymmärtävät suhteellisuusteoriaa.
Painovoiman kaava pätee, uskoitpa siihen tai et – ja samoin oksitosiini virtaa, oli maailmankuvasi mikä tahansa.
Rakkaus on huono lyömäase
Keskusteluketjun ironia on huutava: ihmiset väittelevät rakkaudesta tavalla, joka on kaukana rakastavasta. Kun käytämme rakkautta erottavana tekijänä ("meillä on se, teillä ei"), teemme siitä vallankäytön välineen.
Tieteellisesti katsottuna rakkaus on evolutiivinen mekanismi, joka on hitsannut lajimme yhteen selviytyäksemme. Se on tarkoitettu inklusiiviseksi – liimaksi yksilöiden välille. Kun yritämme pystyttää siihen tullipuomeja maailmankatsomuksen perusteella, emme ainoastaan hylkää empiiristä näyttöä, vaan toimimme koko tunteen biologista tarkoitusta vastaan.
On aika hyväksyä, että rakkaus ei tarvitse kenenkään lupaa tai oikeaa oppisuuntaa ollakseen totta. Se on olemassa, koska me olemme olemassa. Kaikki muu on vain kohinaa.
Kommentit
Lähetä kommentti