Voiko ymmärrettävyyden sivuuttaminen olla hengellinen ansio?
Nykypäivän keskustelukulttuurissa törmäämme usein ilmiöön, jota voisi kutsua "anekdoottien tyranniaksi". Sosiaalisessa mediassa käytävä väittely kielilläpuhumisen luonteesta ja merkityksestä tarjoaa tästä oppikirjaesimerkin. Kun tiede ja henkilökohtainen vakaumus asetetaan vastakkain, syntyy tilanne, jossa osapuolet eivät puhu vain eri kielillä, vaan eri todellisuuksissa.
Keskustelun ytimessä on kysymys siitä, onko tietty uskonnollinen kokemus – kielilläpuhuminen – merkki jostakin korkeammasta, kenties "edistyneemmästä" tilasta.
Tiede vastaan tarina
Kun analysoimme ilmiötä kriittisesti, löydämme kaksi täysin eri tason informaatiota. Toisella puolella on kielitieteellinen empiirinen työ, kuten William J. Samarinin analyysit. Samarin osoitti, että vaikka glossolalia kuulostaa kieleltä, siitä puuttuvat kielen fundamentit: syntaksi, semantiikka ja johdonmukainen rakenne. Se on kielellistä mimiikkaa, joka kumpuaa ihmisen psyykestä, ei sanakirjasta.
Silti, kun tiede esittää mittanauhansa, vastassa on usein tarina. Yksi muistaa 70-luvun lähetyskertomuksen, toinen subjektiivisen kokemuksen matkaltaan. Nämä anekdootit ovat inhimillisesti painavia, mutta todistusarvoltaan olemattomia. Ne perustuvat havaintoharhoihin ja vahvistusvinoumiin. Jos ihminen on ennalta vakuuttunut kokemuksensa yliluonnollisuudesta, hän tulkitsee tilanteen uskomusjärjestelmänsä läpi riippumatta siitä, mitä tilanteessa objektiivisesti tapahtui.
Status ja hengellinen valuutta
Mielenkiintoisinta ilmiössä on kuitenkin yleistettävyyden eli ulkoisen validiteetin puute. Jos kielilläpuhuminen olisi universaali merkki "edistyneemmästä" tilasta, sen pitäisi tuottaa mitattavia, positiivisia vaikutuksia yksilöön tai yhteisöön.
Kriittiset äänet huomauttavatkin, että ilmiö kääntyy helposti itseään vastaan. Kun kokemuksesta tehdään kilpajuoksu – "mitä kovempi meno, sitä varmempi todiste" – luodaan keinotekoinen sosiaalinen hierarkia. Tällöin kieli ei ole enää kommunikaatioväline, vaan statussymboli. Se on hengellistä valuuttaa, jolla ostetaan paikka sisäpiirissä, mutta jolla ei ole katetta todellisen maailman riippumattomissa havainnoissa.
Synteesi: Raittiuden vaatimus
Mitä jää jäljelle, kun poistamme latautuneet adjektiivit ja urbaanilegendat? Jäljelle jää inhimillinen tarve kokea jotain arkikokemuksen ylittävää. Se on sinänsä aito ja arvokas tarve, mutta sen puolustaminen tieteellisesti kestämättömillä väitteillä on ongelmallista.
Onko kielilläpuhuva "edistyneempi"? Jos mittarina käytetään empiiristä näyttöä, vastaus on selkeä: ei ole. Edistyneisyys missä tahansa vakaumuksessa tai asiantuntijuudessa punnitaan yleensä tuloksilla, jotka kestävät päivänvalon ja kriittisen tarkastelun. Kuten historiallisiakin tekstejä analysoimalla voidaan todeta: jos ymmärrys jää hedelmättömäksi, mitään yleistettävää arvoa ei ole saavutettu.
Kommentit
Lähetä kommentti