Voiko MVPF-menetelmää soveltaa äänestäjien subjektivaatioon?

 

Voiko MVPF-menetelmää soveltaa äänestäjien subjektivaatioon?

Akateeminen kirjallisuuskatsaus

Laadittu: 4.6.2026
Tarkastelunäkökulma: julkistaloustiede, poliittinen käyttäytyminen ja subjektivaation analyysi

Huomautus: kyseessä on kirjallisuuteen nojaava käsitteellinen katsaus, ei empiirinen estimaatti.

 

Tiivistelmä

Tämä kirjallisuuskatsaus arvioi, voidaanko julkistaloustieteessä käytettyä julkisten varojen marginaaliarvon menetelmää eli MVPF-kehikkoa soveltaa analogisesti äänestäjien subjektivaation analyysiin. MVPF on alun perin tapa verrata julkisen politiikkatoimen rahallista hyvinvointivaikutusta sen julkistaloudelliseen nettokustannukseen. Sen vahvuus on siinä, että se pakottaa erottamaan politiikkatoimen hyödyt, rahoituskustannukset, käyttäytymisvaikutukset ja implisiittiset sosiaaliset painot. Äänestäjien subjektivaation yhteydessä samanlainen kuri voisi auttaa jäsentämään, milloin poliittinen kehystys tuottaa mobilisaatiota ja milloin sen hinta ilmenee polarisaationa, budjettirajoitteen sivuuttamisena, kannustinvaikutusten vääristymänä tai institutionaalisena epäluottamuksena.

Katsauksen johtopäätös on kaksiosainen. Ensinnäkin varsinaista MVPF-laskentaa ei voi suoraan siirtää subjektivaatioon, koska poliittinen mobilisaatio, moraalinen legitimiteetti ja identiteettisitoutuminen eivät ole samalla tavoin rahamääräisiä hyvinvointisuureita kuin julkisen politiikan kustannus-hyötyanalyysissa. Toiseksi MVPF:stä johdettu analoginen arviointikehikko, tässä nimellä MVPF-S, on tieteellisesti käyttökelpoinen, jos se ymmärretään eksplisiittiseksi mittaus- ja vertailukehikoksi eikä näennäiskvantitatiiviseksi retoriikaksi. Kehikon tarkoitus ei ole todistaa subjektivaatiota hyväksi tai huonoksi, vaan tehdä näkyväksi subjektipositioiden poliittiset tuotot, materiaalinen hinta ja vaihtoehtoiskustannukset.

Avainsanat: MVPF, julkistaloustiede, subjektivaatio, ekspressiivinen äänestäminen, rationaalinen tietämättömyys, poliittinen identiteetti, affektiivinen polarisaatio, identity protective cognition.

 

Sisällysluettelo

1 Johdanto

2 MVPF-menetelmän tausta julkistaloustieteessä

3 Subjektivaatio poliittisessa teoriassa ja yhteiskuntatieteissä

4 Äänestäjän hyötyfunktio ja ekspressiivinen hyöty

5 Analoginen MVPF-kehikko subjektivaatiolle

6 Empiirisen operationalisoinnin mahdollisuudet

7 Sovellusesimerkit

8 Menetelmän rajoitukset

9 Johtopäätökset

Lähteet

 

1 Johdanto

Tarkasteltava kysymys on, voiko MVPF-menetelmää soveltaa äänestäjien subjektivaatioon. Kysymys on tarkoituksella rajattu kahdelle tasolle. Ensimmäinen taso on menetelmällinen: voidaanko julkistaloustieteen kustannus-hyötykehikkoa käyttää sellaisenaan poliittisen identiteetin ja mobilisaation arviointiin? Toinen taso on analoginen: voiko MVPF-ajattelusta johtaa kurinalaisen kehikon, jolla arvioidaan poliittisten kehystysten ja subjektipositioiden tuottoja ja kustannuksia? Tässä katsauksessa vastaus ensimmäiseen kysymykseen on kielteinen tai vähintään voimakkaasti rajattu. Vastaus toiseen kysymykseen on myönteinen, jos sovellus tehdään käsitteellisesti eksplisiittisesti ja empiirisesti varovaisesti.

MVPF eli marginal value of public funds viittaa julkisen politiikkatoimen tuottaman hyvinvointimuutoksen suhteeseen julkisen talouden nettokustannukseen. Hendrenin ja Sprung-Keyserin (2020) keskeinen kontribuutio on ollut rakentaa yhteinen hyvinvointianalyysin kehikko, jossa erilaisia vero- ja menopolitiikan toimia voidaan vertailla politiikkavaikutusten, käyttäytymisreaktioiden ja julkisen talouden nettovaikutusten perusteella. Menetelmässä politiikkaa ei arvioida pelkästään staattisen budjettivaikutuksen näkökulmasta, vaan huomioon otetaan myös se, miten ihmiset reagoivat politiikkatoimeen. Tämä on olennainen ero tavanomaiseen julkisen menon moraaliseen perusteluun: julkinen meno ei ole ilmaista, eikä verorahoituksen kerääminen ole neutraalia.

Subjektivaatiolla tarkoitetaan tässä prosessia, jossa äänestäjä alkaa hahmottaa itseään tietyn poliittisen kertomuksen subjektina. Tämä subjektipositio voi olla esimerkiksi veronmaksaja, sosiaaliturvan asiakas, syrjitty ryhmä, kansallinen puolustaja, ilmastoaktivisti, hyvinvointivaltion rakentaja tai moraalinen pelastaja. Subjektivaatio ei siis ole pelkkä mielipide, vaan identiteetin ja toimijuuden järjestäytymisen tapa. Poliittisessa käyttäytymisessä subjektivaatio voi vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen, puolueuskollisuuteen, kyselyvastauksiin, kampanjalahjoituksiin, sosiaalisen median käyttäytymiseen ja siihen, millaisia taloudellisia kustannuksia äänestäjä hyväksyy oman ryhmänsä tai moraalisen asemansa nimissä.

Aihe on kiinnostava, koska demokraattisessa politiikassa politiikkatoimien kannatus ei määräydy vain niiden materiaalisten seurausten perusteella. Rationaalisen valinnan perinne korostaa äänestämisen instrumentaalisen vaikutuksen pienuutta: yksittäisen äänen todennäköisyys ratkaista vaalit on erittäin pieni (Downs, 1957; Brennan & Lomasky, 1993). Tällöin äänestäminen voi olla osittain ekspressiivistä toimintaa, jossa äänestäjä saa hyötyä identiteetin ilmaisusta, moraalisesta asemasta ja ryhmäjäsenyydestä. Subjektivaatio on tässä yhteydessä mekanismi, jonka kautta poliittinen viesti muuttuu henkilökohtaisesti merkitykselliseksi.

Katsauksen perusväite on, että MVPF:n suurin anti subjektivaation tutkimukselle ei ole suora laskukaava, vaan analyyttinen kurinalaisuus. Julkistaloustieteessä MVPF pakottaa kysymään: kuka hyötyy, kuka maksaa, miten toimijat reagoivat ja millaisia sosiaalisia painoja politiikka implikoi? Poliittisen subjektivaation analyysissa vastaavat kysymykset ovat: mikä subjektipositio tuotetaan, mitä mobilisaatiota se synnyttää, mitä materiaalista ja institutionaalista kustannusta se aiheuttaa, ja mitä preferenssejä poliittinen järjestelmä paljastaa hyväksymällä nämä kustannukset.

Tämä tarkastelu on symmetristä. Subjektivaatiota esiintyy sekä vasemmistolaisessa, oikeistolaisessa, liberaalissa, konservatiivisessa että populistisessa politiikassa. Uhri-, pelastaja-, veronmaksaja-, järjestyksenpalauttaja- ja kansansubjektit ovat kaikki analyysin mahdollisia kohteita. Katsauksen tarkoitus ei ole tuottaa poliittista tuomiota, vaan rakentaa kehikko, jossa poliittisten identiteettien tuotot ja kustannukset voidaan nimetä ilman oletusta, että jokin niistä olisi lähtökohtaisesti moraalisesti oikeutettu tai virheellinen.

2 MVPF-menetelmän tausta julkistaloustieteessä

2.1 Menetelmän peruslogiikka

MVPF-kehikko kuuluu julkistaloustieteen hyvinvointianalyysin välineistöön. Yksinkertaistettuna MVPF vastaa kysymykseen: kuinka paljon yhteiskunnallista hyötyä saadaan yhtä julkisen talouden nettokustannuseuroa kohden? Jos politiikkatoimi tuottaa kohderyhmälle suuren hyödyn ja sen nettokustannus julkiselle taloudelle on pieni, MVPF on korkea. Jos politiikkatoimi tuottaa vähän hyötyä tai se on kallis rahoittaa, MVPF on matala. Keskeinen ero pelkkään budjettikirjanpitoon on se, että MVPF huomioi käyttäytymisvaikutukset. Veronkorotus voi vähentää työn tarjontaa, tulojen raportointia tai investointeja; menolisäys voi puolestaan vaikuttaa koulutukseen, työllistymiseen, kulutukseen tai terveyteen.

Hendren ja Sprung-Keyser (2020) pyrkivät tekemään erilaisista politiikkatoimista vertailukelpoisia. Heidän kehikkonsa erottaa maksuhalukkuuden eli kohderyhmän saaman rahamääräisen hyödyn sekä julkisen talouden nettokustannuksen, jossa huomioidaan mekaaninen kustannus ja käyttäytymisen kautta syntyvät fiskaaliset palautteet. Tämä tekee menetelmästä hyödyllisen erityisesti silloin, kun politiikkatoimen vaikutus ei rajoitu ensimmäiseen budjettiriviin. Esimerkiksi koulutusmeno voi olla kallis lyhyellä aikavälillä mutta parantaa pitkän aikavälin tuloja ja veropohjaa; vastaavasti korkea rajavero voi tuottaa staattisesti lisää verotuloja mutta heikentää työn tarjontaa tai pitkän aikavälin urainvestointeja.

ETLA:n raportti korkeista rajaveroista tarjoaa suomalaisen esimerkin siitä, miten MVPF-ajattelu voidaan liittää veropolitiikkaan. Raportissa korostetaan, että verojen keräämisen kustannus kasvaa, kun käyttäytymisvaikutukset voimistuvat suhteessa kerättyihin veroeuroihin. Raportin mukaan analyysissa on erotettava mekaaninen verotuotto, käyttäytymisreaktiot ja julkisen talouden nettovaikutus (Kuusi, Kotamäki, & Kirkko-Jaakkola, 2025). Tämä on tärkeä analogian lähtökohta myös poliittiseen subjektivaatioon: subjektiposition tuottama kannatus on vain yksi puoli; toinen puoli on sen aiheuttama kustannus käyttäytymisessä, politiikan laadussa ja instituutioissa.

2.2 Hyvinvointivaikutukset, nettokustannus ja sosiaaliset painot

MVPF-ajattelussa hyvinvointivaikutus tarkoittaa kohderyhmien rahassa mitattavaa hyötyä tai haittaa. Julkisen talouden nettokustannus puolestaan tarkoittaa politiikkatoimen vaikutusta julkiseen budjettiin sen jälkeen, kun käyttäytymisvaikutukset on otettu huomioon. Jos politiikkatoimi maksaa mekaanisesti 100 miljoonaa euroa mutta lisää myöhemmin verotuloja 40 miljoonaa euroa, nettokustannus on 60 miljoonaa euroa. Vastaavasti veronkorotus, jonka odotetaan mekaanisesti tuottavan 100 miljoonaa euroa, voi käyttäytymisvaikutusten jälkeen tuottaa vain 40 miljoonaa euroa tai äärimmäisessä tapauksessa jopa vähentää verotuloja.

Sosiaaliset painot ovat MVPF-kehikon normatiivinen osa. Politiikkatoimien vertailu ei ole pelkkä tekninen harjoitus, koska yhteiskunta voi antaa eri ryhmien hyvinvoinnille erilaisia painoja. Tulonsiirto pienituloiselle voi saada suuremman sosiaalisen painon kuin sama euro suurituloiselle. Ongelmana on, että sosiaaliset painot eivät ole suoraan havaittavia. Käänteisen optimaalisen verotuksen kirjallisuudessa voidaan yrittää päätellä, millaisia painoja nykyinen politiikka implikoi, jos oletetaan politiikan olevan optimoitua (Bastani, 2024). Tämä ei vielä todista painojen moraalista hyväksyttävyyttä; se vain paljastaa, millaiset painot tekevät havaitusta politiikasta johdonmukaisen.

Juuri tämä kohta on olennaisin subjektivaation kannalta. Poliittinen järjestelmä paljastaa preferenssejä myös siinä, millaisia subjektipositioita se palkitsee. Jos poliittinen kilpailu palkitsee esimerkiksi sellaisia kehyksiä, joissa budjettirajoite sivuutetaan mutta moraalinen mobilisaatio kasvaa, se kertoo jotakin politiikan tuotantofunktiosta. Jos taas äänestäjät palkitsevat kehyksiä, joissa vastuullisuus, kustannukset ja kannustimet tehdään näkyviksi, se kertoo toisenlaisesta mobilisaatioteknologiasta. MVPF-S voi siis toimia poliittisen järjestelmän paljastettujen painojen analyysina.

2.3 MVPF:n käyttökelpoisuus ja rajat

MVPF:n vahvuus on vertailukelpoisuuden tavoittelu. Se pakottaa politiikan arvioijan nimeämään hyödyn, kustannuksen ja käyttäytymisreaktion. Menetelmän rajoitus on, että kaikki politiikkavaikutukset eivät ole rahamääräisesti mitattavia, eivätkä kaikki vaikutukset ilmene samassa aikahorisontissa. García ja Heckman (2022) ovat korostaneet, että yhteiskunnallisten ohjelmien arvioinnissa tarvitaan useita kriteereitä, eikä yksittäinen suhdeluku voi ratkaista kaikkia normatiivisia kysymyksiä. Tämä varoitus on vielä vahvempi, kun analyysin kohteeksi otetaan poliittinen identiteetti ja subjektivaatio.

Subjektivaation tapauksessa hyötyjä ovat esimerkiksi poliittinen osallistuminen, koettu merkityksellisyys, ryhmäkoheesio ja moraalinen legitimiteetti. Nämä eivät ole samassa yksikössä kuin julkiset menot tai verokiila. Siksi MVPF-S ei voi olla suora rahamääräinen hyvinvointimittari. Se voi kuitenkin olla eksplisiittinen kirjanpitokehikko, joka estää tarkastelua jäämästä pelkkään moraaliseen retoriikkaan. Sen tehtävä on kysyä: mitä poliittisella subjektivaatiolla saadaan ja mitä siitä maksetaan?

MVPF:n elementti	Julkistaloustieteellinen merkitys	Analoginen vastine subjektivaatiossa
Hyöty	Kohderyhmän rahallinen hyvinvointihyöty tai maksuhalukkuus	Mobilisaatio, identiteettisitoutuminen, puolueuskollisuus, moraalinen legitimiteetti
Nettokustannus	Julkisen talouden kustannus käyttäytymisvaikutusten jälkeen	Polarisaatio, virheelliset uskomukset, budjettirajoitteen sivuuttaminen, hallinnollinen tehottomuus
Käyttäytymisvaikutus	Työn tarjonta, investoinnit, kulutus, koulutus tai raportointikäyttäytyminen	Äänestysaktiivisuus, aktivismi, tiedonkäsittely, ryhmälojaliteetti, vastuun ulkoistaminen
Sosiaaliset painot	Eri ryhmien hyvinvoinnille annettu normatiivinen paino	Eri subjektipositioiden moraalinen ja poliittinen paino
Rajoitus	Rahallisen yhteismitallistamisen ja kausaliteetin ongelmat	Poliittisen merkityksen ja materiaalisen kustannuksen eri yksiköt

 

3 Subjektivaatio poliittisessa teoriassa ja yhteiskuntatieteissä

3.1 Käsite ja rajaus

Subjektivaatio on yhteiskuntateoreettinen käsite, jota käytetään usein kuvaamaan sitä, miten yksilöstä tulee tietyn vallan, diskurssin tai instituution tunnistama ja itseään tunnistava subjekti. Foucault’n (1982) tunnettu muotoilu korosti subjektiksi tulemisen ja vallan välistä yhteyttä: yksilö ei ainoastaan toimi valmiina subjektina, vaan instituutiot, tieto ja normit tuottavat tapoja, joilla hän ymmärtää itseään. Tässä katsauksessa käsite irrotetaan vahvasta normatiivisesta vallan teoriasta ja määritellään empiirisesti: subjektivaatio on mekanismi, jossa poliittinen viesti tarjoaa äänestäjälle tunnistettavan toimijaroolin.

Tämä rajaus on tärkeä. Jos subjektivaatiota käytetään vain kriittisen teorian käsitteenä, se helposti tarkoittaa jo valmiiksi epäilyttävää vallankäyttöä. Taloustieteellisesti kurinalainen tarkastelu ei voi aloittaa oletuksesta, että subjektivaatio on vapauttavaa tai alistavaa. Sama mekanismi voi tuottaa sekä vastuullista kansalaisuutta että vastuun ulkoistamista. Veronmaksajasubjekti voi lisätä julkisen talouden kurinalaisuutta mutta myös kaventaa näkymää kollektiivisiin hyötyihin. Uhrisubjekti voi tehdä todellisen haitan näkyväksi mutta myös alentaa toimijuuden ja vastuun kannustimia. Kansallisen turvallisuuden subjekti voi parantaa riskien havaitsemista mutta myös nostaa uhkakuvien poliittista tuottoa.

Tässä mielessä subjektivaatio on läheistä sukua sosiaalisen identiteetin teorialle. Tajfelin ja Turnerin (1979) mukaan ihmiset jäsentävät itseään ryhmäjäsenyyksien kautta, ja ryhmään kuuluminen vaikuttaa arvioihin omasta ryhmästä ja ulkoryhmistä. Poliittisessa käyttäytymisessä tämä merkitsee, että poliittiset kannat eivät ole pelkkiä politiikkainstrumentteja, vaan ne voivat olla osa minäkäsitystä. Puolueidentifikaatio voi toimia havaintojen suodattimena, kuten Michiganin koulukunnan klassinen tutkimus esitti (Campbell, Converse, Miller, & Stokes, 1960). Subjektivaatio lisää tähän näkökulmaan sen, että poliittiset toimijat aktiivisesti tarjoavat ja vahvistavat näitä identiteettejä.

3.2 Poliittinen identiteetti, ryhmäjäsenyys ja moraalinen kehystäminen

Poliittinen identiteetti ei ole vain ideologinen sijainti vasemmisto-oikeisto-akselilla. Se voi olla moraalinen asema, elämäntapavalinta, ryhmälojaliteetti tai tulkinta siitä, kuka on vastuussa yhteiskunnallisista ongelmista. Huddy (2001) korostaa, että poliittiset identiteetit ovat yhteydessä sosiaaliseen identiteettiin mutta eivät palaudu siihen mekaanisesti. Ne aktivoituvat tilanteissa, joissa poliittinen viesti tekee ryhmästä relevantin toimijan. Tästä syystä kehystäminen on keskeinen mekanismi: poliittinen viesti ei vain välitä informaatiota, vaan valitsee todellisuudesta piirteitä ja tekee niistä merkityksellisiä.

Entmanin (1993) klassisen määritelmän mukaan kehystäminen valitsee joitakin todellisuuden piirteitä ja tekee niistä salientteja siten, että se edistää tiettyä ongelmanmäärittelyä, syy-seuraustulkintaa, moraalista arviota ja ratkaisuehdotusta. Subjektivaatio voidaan ymmärtää kehystämisen identiteettikomponenttina. Kehys ei ainoastaan sano, mikä ongelma on, vaan myös kuka sinä olet suhteessa ongelmaan: maksaja, uhri, hyötyjä, syyllinen, pelastaja, puolustaja tai sivustakatsoja.

Moraalinen kehystäminen on poliittisesti tehokasta, koska se voi alentaa mobilisaation transaktiokustannuksia. Monimutkainen kustannus-hyötyanalyysi vaatii tietoa, aikaa ja kognitiivista kapasiteettia. Moraalinen subjektipositio tarjoaa nopeamman päätössäännön: hyvä kansalainen tukee tätä, vastuullinen veronmaksaja vastustaa tuota, oikeudenmukainen ihminen kuuluu tälle puolelle. Tämä ei tarkoita, että moraalinen kehystäminen olisi aina väärää. Se tarkoittaa, että sillä on poliittinen tuotantofunktio: se muuntaa monimutkaisia politiikkakysymyksiä identiteetin ja lojaliteetin kysymyksiksi.

3.3 Empiirinen mekanismi vai normatiivinen projekti?

Subjektivaatiosta on erotettava kaksi käyttötapaa. Empiirisenä mekanismina se tarkoittaa havaittavaa prosessia, jossa viesti aktivoi identiteetin ja muuttaa käyttäytymistä. Normatiivisena projektina se tarkoittaa pyrkimystä tuottaa tietynlainen kansalainen, esimerkiksi solidaarinen, yrittäjämäinen, ilmastotietoinen, kansallismielinen tai kriittinen subjekti. Tieteellinen analyysi tarvitsee ensimmäistä merkitystä, mutta politiikka käyttää usein jälkimmäistä. MVPF-S-kehikko edellyttää, että nämä pidetään erillään.

Jos normatiivinen tavoite salakuljetetaan analyysiin, subjektivaation hyödyt määritellään helposti niiden omien moraalisten päämäärien kautta. Esimerkiksi ilmastopolitiikan pelastajasubjekti voidaan määritellä hyödylliseksi siksi, että ilmastopelastus nähdään hyvänä; veronmaksajasubjekti voidaan määritellä hyödylliseksi siksi, että julkisen talouden kuri nähdään hyvänä. Tällainen päättely on analyyttisesti heikkoa. MVPF-S:n tehtävä olisi sen sijaan kysyä: mitä käyttäytymistä subjektipositio tuottaa, millä kustannuksella ja suhteessa mihin vaihtoehtoisiin mekanismeihin?

4 Äänestäjän hyötyfunktio ja ekspressiivinen hyöty

4.1 Rationaalinen tietämättömyys

Rationaalisen tietämättömyyden perusajatus on, että äänestäjän ei kannata hankkia täydellistä tietoa politiikasta, koska yksittäisen äänen vaikutus vaalitulokseen on erittäin pieni (Downs, 1957). Tiedonhankinta on kallista, ja sen instrumentaalinen hyöty on pieni. Tästä ei seuraa, että äänestäjät olisivat irrationaalisia yleisessä merkityksessä. Se tarkoittaa, että vaalipolitiikassa kannustimet tiedolliseen tarkkuuteen ovat heikot. Kuluttaja maksaa oman virheensä hinnan markkinoilla välittömämmin kuin äänestäjä poliittisessa päätöksenteossa.

Tämä ero on keskeinen subjektivaation kannalta. Kun virheellisen politiikkakäsityksen yksityinen kustannus on pieni, äänestäjä voi painottaa identiteettihyötyä, moraalista tyydytystä tai ryhmälojaliteettia enemmän kuin politiikan materiaalista vaikutusta. Tämä on Caplanin (2007) esittämän rationaalisen irrationaalisuuden logiikan ydin: ihmisillä voi olla preferenssejä uskomuksista, jos niiden kustannukset ovat heille itselleen pieniä. Poliittinen subjektivaatio voi siis tuottaa uskomusympäristön, jossa oma ryhmäidentiteetti suojaa miellyttäviä tulkintoja, vaikka niiden yhteiskunnallinen kustannus olisi korkea.

4.2 Ekspressiivinen äänestäminen

Ekspressiivisen äänestämisen teoriassa äänestäminen nähdään osittain ilmaisutekona. Brennanin ja Lomaskyn (1993) mukaan äänestäjät voivat käyttää ääntään ilmaistakseen arvoja, identiteettejä ja moraalisia kannanottoja, koska yksittäisen äänen instrumentaalinen vaikutus on pieni. Tällöin äänestäjä voi äänestää tavalla, joka tuottaa psykologista tai sosiaalista hyötyä, vaikka hän ei odottaisi äänensä muuttavan politiikkaa. Ekspressiivinen hyöty ei ole poikkeama hyötyfunktiosta, vaan osa sitä.

Subjektivaatio voidaan liittää tähän teoriaan siten, että poliittinen viesti kasvattaa ekspressiivisen hyödyn arvoa. Jos äänestäjä kokee olevansa vaikkapa 'tavallisen kansan puolustaja', 'vastuullinen veronmaksaja' tai 'heikoimpien ääni', äänestämisestä tulee identiteetin vahvistamisen teko. Tällöin politiikan materiaalinen tehokkuus voi jäädä toissijaiseksi. Äänestäjä voi saada hyötyä siitä, että hän on oikealla puolella moraalista asetelmaa, vaikka politiikkatoimen kokonaisvaikutus olisi epävarma tai negatiivinen.

4.3 Identity protective cognition ja poliittinen tiedonkäsittely

Identity protective cognition eli identiteettiä suojaava kognitio tarkoittaa taipumusta hyväksyä tai hylätä informaatiota sen perusteella, miten se sopii oman ryhmän keskeisiin uskomuksiin. Kahanin ja kollegoiden tutkimus osoittaa, että riskikäsitykset ja faktatulkinnat voivat polarisoitua kulttuurisen identiteetin mukaan (Kahan, Braman, Gastil, Slovic, & Mertz, 2007). Mekanismi on tärkeä, koska se antaa subjektivaatiolle tiedollisen ulottuvuuden. Subjektipositio ei vain motivoi poliittista toimintaa, vaan voi myös muuttaa sitä, mitä pidetään totena, relevanttina tai moraalisesti hyväksyttävänä.

Tässä näkyy MVPF-S:n mahdollinen kustannuspuoli. Jos subjektivaatio kasvattaa poliittista osallistumista mutta samalla heikentää faktuaalista tarkkuutta, kustannus ei välttämättä näy budjetissa heti. Se voi näkyä päätösten laadun heikkenemisenä, asiantuntijatiedon torjuntana, vastapuolen demonisointina tai politiikkatoimien vääränä kohdentumisena. Tässä mielessä subjektivaation kustannukset muistuttavat verotuksen käyttäytymisvaikutuksia: ne eivät ole vain mekaanisia menoja, vaan syntyvät siitä, miten toimijat reagoivat kannustimiin ja identiteettisignaaleihin.

4.4 Subjektivaatio osana hyötyfunktiota

Taloustieteellisesti subjektivaatio voidaan mallintaa äänestäjän hyötyfunktion argumentiksi. Yksinkertaisesti: äänestäjä saa hyötyä kulutuksesta, julkisista palveluista, veroasteesta, politiikan tuottamista ulkoisvaikutuksista ja identiteetin ilmaisusta. Identiteettihyöty voi riippua siitä, kuinka hyvin valittu politiikka vastaa äänestäjän subjektipositiota. Akerlofin ja Krantonin (2000) identiteettitaloustiede tarjoaa tähän hyödyllisen analogian: yksilön hyöty voi riippua siitä, kuinka hänen toimintansa vastaa identiteettikategorian normeja.

Äänestäjän hyötyfunktio voidaan siis kirjoittaa käsitteellisesti muodossa U = U(M, P, I, G), jossa M kuvaa materiaalista lopputulosta, P politiikan odotettua vaikutusta, I identiteettihyötyä ja G ryhmälojaliteettia tai statusta. Subjektivaatio vaikuttaa erityisesti I- ja G-komponentteihin. Se voi myös muuttaa P-komponenttia, jos identiteetti ohjaa sitä, mitä politiikan vaikutuksista uskotaan. MVPF-S:n tarkoitus ei ole ratkaista koko hyötyfunktiota, vaan erottaa identiteettikomponentin poliittinen tuotto ja sen yhteiskunnallinen kustannus.

5 Analoginen MVPF-kehikko subjektivaatiolle

5.1 MVPF-S: määritelmä

Tässä katsauksessa ehdotettu analoginen käsite on MVPF-S, jossa S viittaa subjektivaatioon. Se voidaan esittää yksinkertaistettuna suhteena: MVPF-S = poliittisen mobilisaation arvo / subjektivaation yhteiskunnallinen kustannus. Tämä ei ole varsinainen hyvinvointiteoreettinen mittari samassa mielessä kuin MVPF, vaan heuristinen ja operationalisoitavissa oleva arviointikehikko. Sen tarkoitus on tehdä poliittisen identiteettituotannon tuotot ja kustannukset näkyviksi.

Poliittinen mobilisaatio voidaan ymmärtää laajasti. Se voi tarkoittaa äänestysaktiivisuutta, puolueuskollisuutta, kampanjaosallistumista, lahjoituksia, sosiaalisen median sitoutumista, vapaaehtoistyötä, järjestöjäsenyyttä tai moraalista legitimiteettiä. Yhteiskunnallinen kustannus voi puolestaan tarkoittaa polarisaatiota, virheellisiä uskomuksia, budjettirajoitteen sivuuttamista, kannustinvaikutusten heikkoa arviointia, politiikan hallinnollista tehottomuutta, julkisen vallan laajentamisen retorista rationalisointia tai vastuun hämärtymistä.

MVPF-S:n keskeinen etu on, että se estää sekoittamasta poliittista tehokkuutta yhteiskunnalliseen tehokkuuteen. Poliittinen kehys voi olla erittäin tehokas mobilisoimaan äänestäjiä mutta heikko tuottamaan hyvinvointia. Toisaalta jokin kehys voi olla poliittisesti vähemmän vetoava mutta yhteiskunnallisesti halvempi ja institutionaalisesti kestävämpi. Tämä erottelu on erityisen tärkeä tilanteissa, joissa poliittinen retoriikka palkitsee moraalista intensiteettiä enemmän kuin mekanismitarkkuutta.

5.2 Hyötypuoli: mitä subjektivaatio tuottaa?

Subjektivaation hyötyjä ei pidä rajata puolueiden kannatuslukuihin. Demokraattisessa järjestelmässä poliittinen osallistuminen, kansalaisidentiteetti ja ryhmäkoheesio voivat olla todellisia hyötyjä. Äänestäjä, joka kokee itsensä toimijaksi, osallistuu todennäköisemmin. Poliittinen järjestelmä tarvitsee myös kertomuksia, jotka tekevät abstrakteista kysymyksistä ymmärrettäviä. Tästä syystä subjektivaatiota ei voi pitää pelkkänä manipulaationa.

Hyötypuolen mittareita voisivat olla äänestysaktiivisuuden kasvu, puolueuskollisuuden vahvistuminen, lahjoitusten määrä, kampanjaosallistuminen, järjestöaktiivisuus, poliittisen viestin muistettavuus ja koettu legitimiteetti. Myös poliittinen koheesio voi olla hyöty, jos se vähentää kollektiivisen toiminnan ongelmia. Olsonin (1965) mukaan kollektiivinen toiminta kärsii vapaamatkustajaongelmasta; identiteetti voi alentaa tämän ongelman kustannuksia, koska ryhmäjäsenyys tuottaa osallistumiselle sisäistä motivaatiota.

5.3 Kustannuspuoli: mitä subjektivaatio maksaa?

Subjektivaation kustannukset syntyvät erityisesti silloin, kun identiteettihyöty irtoaa politiikan materiaalisen vaikutuksen arvioinnista. Jos äänestäjä saa suuren ekspressiivisen hyödyn politiikasta, hän voi hyväksyä korkeammat julkiset menot, heikommat kannustimet tai virheellisen ongelmanmäärittelyn. Tämä ei tarkoita, että identiteettipohjainen politiikka olisi aina kallista; se tarkoittaa, että kustannukset on mitattava erikseen.

Mahdollisia kustannuksia ovat budjettirajoitteen sivuuttaminen, verokiilan kasvu, työn tarjonnan tai investointien heikkeneminen, sääntelyn hallinnolliset kustannukset, vaihtoehtoiskustannukset, instituutioihin kohdistuvan luottamuksen heikentyminen ja affektiivinen polarisaatio. Iyengar, Sood ja Lelkes (2012) kuvasivat affektiivista polarisaatiota sosiaalisen identiteetin näkökulmasta: vastapuolesta tulee poliittinen ulkoryhmä, johon kohdistuu tunneperäistä vastenmielisyyttä. Tämä on subjektivaation keskeinen mahdollinen sivuvaikutus.

5.4 Kvalitatiivinen arviointimatriisi

Koska poliittista mobilisaatiota ja kustannuksia ei voida aina yhteismitallistaa, ensimmäinen realistinen sovellus MVPF-S:stä on kvalitatiivinen matriisi. Siinä erotetaan tuotettu subjektipositio, mobilisaatiomekanismi, havaittava hyöty, havaittava kustannus, sivuutetut kannustimet ja vaihtoehtoiset kehykset. Vasta tämän jälkeen voidaan arvioida, onko kvantitatiivinen mittaus mahdollinen.

Arviointikysymys	Tarkennus
Mikä subjektipositio tuotetaan?	Esimerkiksi uhri, veronmaksaja, pelastaja, turvallisuuden puolustaja, kansa, asiantuntija tai yrittäjä.
Mikä on mobilisaatiomekanismi?	Moraalinen velvollisuus, ryhmälojaliteetti, uhkakuva, vastuu, syyllisyys, status tai taloudellinen etu.
Mikä on poliittinen hyöty?	Äänet, osallistuminen, viestin leviäminen, puolueuskollisuus, legitimiteetti.
Mikä on yhteiskunnallinen kustannus?	Menot, vääristyneet kannustimet, polarisaatio, luottamuksen heikkeneminen, toimeenpanokustannukset.
Mitä vaihtoehtoja on?	Voisiko sama tavoite toteutua vähemmän polarisoivalla, halvemmalla tai tarkemmalla kehystyksellä?

 

6 Empiirisen operationalisoinnin mahdollisuudet

6.1 Mobilisaation mittaaminen

Empiirisesti MVPF-S vaatii vähintään kahden muuttujajoukon mittaamista: subjektivaation tuottojen ja sen kustannusten. Tuottojen mittaaminen on suhteellisen suoraviivaista, jos tarkastellaan poliittista käyttäytymistä. Äänestysaktiivisuus, puoluekannatuksen pysyvyys, kampanjalahjoitukset, vapaaehtoistyö, sosiaalisen median jakamiset ja kyselyissä mitattu identiteettisitoutuminen ovat mahdollisia mittareita. Vaikeampi kysymys on kausaliteetti: johtuuko mobilisaatio subjektivaatiosta vai hakeutuvatko valmiiksi motivoituneet äänestäjät tietyn subjektiposition piiriin?

Kausaliteettia voidaan lähestyä kokeellisilla ja kvasi-kokeellisilla asetelmilla. Kyselykokeessa samalle politiikkatoimelle voidaan antaa eri kehykset: taloudellinen tehokkuuskehys, moraalinen uhri/velvollisuuskehys, veronmaksajakehys tai turvallisuuskehys. Tämän jälkeen mitataan kannatus, maksuhalukkuus, muistettavuus, ryhmäidentifikaatio ja vastapuoleen kohdistuva tunne. Sosiaalisen median aineistossa voidaan tarkastella, leviävätkö subjektipositioita tuottavat viestit nopeammin kuin mekanismiperustaiset viestit. Kampanja-aineistoissa voidaan verrata viestien vaikutusta lahjoituksiin ja vapaaehtoistoimintaan.

6.2 Kustannusten mittaaminen

Kustannusten mittaaminen on vaikeampaa, koska osa kustannuksista on pitkäaikaisia ja institutionaalisia. Julkiset menot, verokiilan muutokset, hallinnolliset kustannukset ja ohjelmien toimeenpanokustannukset voidaan mitata taloudellisesti. Kannustinvaikutukset vaativat kuitenkin käyttäytymismalleja: työllisyys, työn tarjonta, investoinnit, muuttoliike, kouluttautuminen ja tukiriippuvuus voivat muuttua politiikan seurauksena. Nämä ovat tavanomaisia julkistaloustieteen mittausongelmia.

Polarisaation, faktuaalisen tarkkuuden ja luottamuksen kustannukset vaativat poliittisen psykologian ja viestinnän mittareita. Affektiivista polarisaatiota voidaan mitata lämpömittariasteikoilla, sosiaalisen etäisyyden mittareilla tai vastapuolen legitimiteettiä koskevilla kysymyksillä. Faktuaalista tarkkuutta voidaan mitata politiikkatietoa koskevilla kysymyksillä sekä kyvyllä tunnistaa omalle ryhmälle epämiellyttävää tietoa. Institutionaalista luottamusta voidaan mitata kyselyillä sekä käyttäytymisaineistoilla, kuten äänestysboikoteilla tai sääntöjen noudattamisella.

6.3 Tutkimusasetelmat

MVPF-S:n empiirinen tutkimusohjelma voisi edetä kolmessa vaiheessa. Ensimmäinen vaihe on käsitteellinen koodaus: tunnistetaan poliittisista viesteistä subjektipositiot ja niiden mekanismit. Toinen vaihe on käyttäytymisvaikutusten estimointi: arvioidaan, miten eri subjektipositiot vaikuttavat kannatukseen ja osallistumiseen. Kolmas vaihe on kustannuspuolen yhdistäminen: arvioidaan, millaisia taloudellisia, hallinnollisia ja institutionaalisia kustannuksia kyseiset kehykset tuottavat tai legitimoivat.

Yksi mahdollinen asetelma on vertailla kahta viestiä, jotka kannattavat samaa politiikkatoimea mutta eri subjektipositioiden kautta. Esimerkiksi sosiaaliturvaa voidaan perustella kannustin- ja vakuutusargumentilla tai uhri- ja velvollisuusargumentilla. Jos jälkimmäinen lisää kannatusta mutta myös heikentää ymmärrystä politiikan budjettikustannuksista, se saa korkeamman mobilisaatiotuoton mutta myös korkeamman kognitiivisen kustannuksen. Tällainen tulos ei yksin ratkaise normatiivista johtopäätöstä, mutta se tekee vaihtosuhteen näkyväksi.

7 Sovellusesimerkit

7.1 Sosiaaliturvapolitiikka: uhri- ja vastuusubjektit

Sosiaaliturvapolitiikassa keskeinen subjektivaation jännite koskee uhri- ja vastuusubjekteja. Uhrisubjekti korostaa, että ihminen on joutunut olosuhteiden, työmarkkinoiden, sairauden, perhetaustan tai muun ulkoisen tekijän seurauksena avun tarpeeseen. Vastuullisuussubjekti korostaa, että etuuksien tulee säilyttää kannustimet työhön, kouluttautumiseen ja omavastuun kantamiseen. Molemmat subjektipositiot voivat tehdä todellisia ilmiöitä näkyviksi. Ongelmia syntyy, jos kumpi tahansa positio totalisoidaan.

Uhrisubjektin poliittinen hyöty on usein korkea, koska se aktivoi moraalisen velvollisuuden auttaa ja tekee leikkauksista helposti julmuuden merkkejä. Se voi lisätä osallistumista, järjestöjen mobilisaatiota ja medianäkyvyyttä. Materiaaliset kustannukset liittyvät siihen, jos kannustinvaikutukset ja budjettirajoite sivuutetaan. Etuuksien taso, ehdollisuus ja yhteensovitus työn kanssa vaikuttavat työmarkkinakäyttäytymiseen. Jos tämä jätetään analyysista pois, subjektivaation MVPF-S voi näyttää poliittisesti korkealta mutta yhteiskunnallisesti kalliilta.

Vastuullisuussubjektin poliittinen hyöty on toinen: se mobilisoi veronmaksajia, työssäkäyviä ja niitä, jotka kokevat järjestelmän väärinkäytön moraalisesti ongelmalliseksi. Sen kustannus voi olla se, että todelliset rajoitteet, kuten terveys, osaaminen tai paikalliset työmarkkinat, aliarvioidaan. MVPF-S-arviossa olennaista on siis verrata, tuottaako kehys enemmän toimijuutta ja työllistymistä kuin se menettää legitimaatiossa ja turvan kokemuksessa. Julkista interventiota ei voi johtaa pelkästä ongelman olemassaolosta; tarvitaan mekanismivirhe, toteuttamiskelpoinen korjaus ja näyttö siitä, että hyödyt ylittävät hallinnolliset ja verotukselliset kustannukset.

7.2 Ilmastopolitiikka: moraalinen pelastajasubjekti

Ilmastopolitiikassa subjektivaatio tuottaa usein moraalisen pelastajan tai vastuullisen tulevaisuuskansalaisen roolin. Poliittinen hyöty on selvä: ilmastonmuutos on kollektiivisen toiminnan ongelma, jossa yksilöllisen toiminnan vaikutus on pieni ja vapaamatkustamisen kannustin suuri. Moraalinen subjektipositio voi lisätä osallistumista, hyväksyttävyyttä ja halua kantaa kustannuksia. Se voi siis alentaa kollektiivisen toiminnan transaktiokustannuksia.

Kustannus syntyy, jos moraalinen pelastajasubjekti irrotetaan kustannustehokkuudesta. Ilmastopolitiikan taloudellinen kysymys ei ole vain, pitääkö päästöjä vähentää, vaan millä keinoilla päästövähennykset saadaan halvimmalla ja tehokkaimmin. Jos subjektivaatio palkitsee symbolisia tekoja enemmän kuin kustannustehokkaita päästövähennyksiä, MVPF-S voi olla mobilisaation kannalta korkea mutta hyvinvointivaikutusten kannalta matala. Esimerkiksi teknologianeutraali hiilen hinnoittelu ja markkinamekanismit voivat olla tehokkaita mutta poliittisesti vähemmän identiteettiä tuottavia kuin näkyvät kampanjat tai rituaaliset kulutusvalinnat.

Kvalitatiivisesti ilmastopolitiikan MVPF-S on korkea silloin, kun subjektivaatio lisää hyväksyntää kustannustehokkaille päästövähennyksille. Se laskee, jos identiteettihyöty ohjaa kohti kalliita, tehottomia tai regressiivisiä politiikkatoimia. Tässäkin kysymys on mekanismista: pelkkä ulkoisvaikutuksen olemassaolo ei riitä minkä tahansa julkisen toimen perusteluksi. Tarvitaan rajattu, mitattava ja vaihtoehtoihin verrattu korjaus.

7.3 Veropolitiikka: veronmaksajasubjekti ja tulonsiirtosubjekti

Veropolitiikassa veronmaksajasubjekti korostaa, että julkisella rahalla on vaihtoehtoiskustannus ja että verotus vaikuttaa työn, yrittäjyyden ja investointien kannustimiin. Tämä subjektipositio voi lisätä julkisen talouden kurinalaisuutta ja tehdä näkyväksi sen, että julkinen meno ei ole ilmaista. ETLA:n korkeita rajaveroja koskeva raportti korostaa juuri tätä käyttäytymisvaikutusten ja verotuksen kustannusten näkökulmaa (Kuusi et al., 2025). Veronmaksajasubjektin poliittinen hyöty on siinä, että se mobilisoi budjettirajoitteen puolustajia.

Tulonsiirtosubjekti puolestaan korostaa verotuksen mahdollisuutta rahoittaa julkisia palveluja ja vähentää köyhyyttä tai riskiä. Sen poliittinen hyöty on korkea, jos äänestäjät kokevat tulonsiirrot vakuutuksena tai moraalisena velvollisuutena. Sen kustannus syntyy, jos verotuksen käyttäytymisvaikutukset tai julkisen rahan vaihtoehtoiskustannukset sivuutetaan. Jos veronkorotus tuottaa poliittisesti suuren moraalisen hyödyn mutta kerää käyttäytymisvaikutusten jälkeen vähän nettotuloja, subjektivaation tuotto on poliittinen mutta ei välttämättä julkistaloudellinen.

MVPF-S:n kannalta veropolitiikka on erityisen hyvä testitapaus, koska siinä materiaalinen kustannus voidaan mitata paremmin kuin monessa identiteettikysymyksessä. Voidaan arvioida, millaiset kehykset lisäävät hyväksyntää veronkorotuksille tai -kevennyksille ja ymmärtävätkö äänestäjät käyttäytymisvaikutukset. Kvalitatiivisesti korkea MVPF-S olisi kehys, joka lisää kannatusta tehokkaalle verouudistukselle ilman suurta faktuaalisen tarkkuuden menetystä. Matala MVPF-S olisi kehys, joka mobilisoi voimakkaasti mutta peittää veropohjan, työn tarjonnan tai investointien kannusteet.

7.4 Maahanmuuttopolitiikka: suojelija-, uhri- ja uhkasubjektit

Maahanmuuttopolitiikassa subjektivaation muodot ovat usein voimakkaasti moraalisia. Suojelijasubjekti korostaa humanitaarista vastuuta ja avun tarpeessa olevan ihmisen asemaa. Uhkasubjekti korostaa turvallisuutta, julkisen talouden kestävyyttä, kulttuurisia kitkoja tai työmarkkinavaikutuksia. Uhrisubjekti voi viitata maahanmuuttajaan haavoittuvana ihmisenä tai kantaväestöön politiikan kustannusten kantajana. Näiden kehysten poliittinen teho perustuu siihen, että ne jakavat toimijat moraalisesti tunnistettaviin rooleihin.

MVPF-S-kehikko pakottaa kysymään, mitä hyötyä ja kustannusta kukin kehys tuottaa. Suojelijakehys voi lisätä auttamishalua ja institutionaalista legitimiteettiä, mutta se voi sivuuttaa kotouttamisen kustannukset, kannustimet ja toimeenpanokapasiteetin. Uhkasubjekti voi tehdä reaalisia riskejä näkyväksi, mutta se voi lisätä affektiivista polarisaatiota ja ulkoryhmävastaisuutta. Molempien kohdalla kysymys kuuluu, onko kehys informatiivinen vai identiteettiä suojaava. Tieteellisesti hyväksyttävä arviointi edellyttää mekanismeja: työmarkkinavaikutukset, julkisen talouden vaikutukset, turvallisuusriskit, kotoutumisen onnistuminen ja hallinnon kapasiteetti on eriteltävä.

7.5 Rikosoikeus: uhri-, tekijä- ja turvasubjektit

Rikosoikeudessa subjektipositioita ovat uhri, tekijä, kuntoutettava, vaarallinen yksilö ja turvallisuutta vaativa kansalainen. Uhrisubjekti voi lisätä rikosten todellisten haittojen näkyvyyttä ja vahvistaa oikeudenmukaisuuden kokemusta. Tekijää olosuhteiden tuotteena korostava kehys voi puolestaan ohjata ehkäiseviin politiikkatoimiin, mielenterveyspalveluihin tai päihdehoitoon. Turvasubjekti mobilisoi yleistä järjestystä ja konkreettista riskienhallintaa.

Kustannus syntyy, jos jokin subjektipositio sulkee pois toiset mekanismit. Pelkkä tekijän uhrikehys voi hämärtää vastuuta ja heikentää deterrenssiä. Pelkkä turvakehys voi yliarvioida rangaistusten pelotevaikutuksen ja aliarvioida vankilakustannukset tai rikosten uusimisen mekanismit. Pelkkä uhrikehys voi tuottaa ankaria rangaistusvaatimuksia ilman näyttöä niiden kustannustehokkuudesta. MVPF-S-arviossa korkea arvo olisi kehys, joka lisää turvallisuutta ja legitimiteettiä kustannustehokkaasti; matala arvo olisi kehys, joka tuottaa moraalista tyydytystä mutta vähän mitattavaa rikoshaittojen vähenemistä.

8 Menetelmän rajoitukset

8.1 Analogian rajat

Tärkein rajoitus on, että MVPF ja MVPF-S eivät mittaa samaa asiaa. MVPF pyrkii rahamääräiseen hyvinvointianalyysiin. MVPF-S pyrkii jäsentämään poliittisen mobilisaation ja yhteiskunnallisten kustannusten vaihtosuhdetta. Poliittista identiteettiä ei voi yksinkertaisesti muuntaa euroiksi ilman vahvoja normatiivisia oletuksia. Siksi MVPF-S on aluksi ennen kaikkea arviointikehikko, ei valmis estimointikaava.

Toinen rajoitus koskee kausaliteettia. Subjektivaation vaikutusta on vaikea erottaa valikoitumisesta. Ihmiset, joilla on jo tietty maailmankuva, hakeutuvat sitä vahvistavien kehysten pariin. Kokeelliset asetelmat voivat auttaa, mutta ne mittaavat usein lyhyen aikavälin asennemuutoksia eivätkä pitkäkestoista identiteetin rakentumista. Poliittinen identiteetti on hidas muuttuja, joka muotoutuu perheen, koulutuksen, median, työmarkkina-aseman ja sosiaalisten verkostojen kautta.

8.2 Mittausongelmat

Mobilisaation mittarit voivat myös olla harhaanjohtavia. Sosiaalisen median sitoutuminen ei välttämättä tarkoita todellista poliittista osallistumista. Äänestysaktiivisuuden kasvu voi olla hyöty, mutta se voi myös perustua virheelliseen informaatioon tai vihamieliseen polarisaatioon. Puolueuskollisuus voi vakauttaa politiikkaa mutta myös suojata epäonnistunutta politiikkaa palautteelta. Näin ollen jokainen mobilisaatiomittari tarvitsee rinnalleen laadun ja kustannuksen mittarin.

Kustannuspuolella vaikeutena on erityisesti pitkän aikavälin institutionaalinen vaikutus. Jos subjektivaatio heikentää luottamusta vastapuoleen tai asiantuntijatietoon, kustannus voi näkyä vasta kriisitilanteissa. Tällaiset kustannukset eivät mahdu helposti vuosibudjettiin. Samalla niiden liioittelu voi muuttua itse poliittiseksi kehystykseksi. MVPF-S:n tieteellinen käyttö edellyttää siksi konservatiivista väitteenasettelua: kustannukset on nimettävä, mutta niiden suuruutta ei pidä esittää tarkkana, ellei mittaus tue sitä.

8.3 Näennäiskvantitatiivisuuden riski

MVPF-S-kehikko voi väärinkäytettynä muuttua näennäiskvantitatiiviseksi retoriseksi välineeksi. Tällöin poliittisesti epämiellyttävä subjektivaatio leimataan kalliiksi ja oma subjektivaatio hyödylliseksi ilman empiiristä mittausta. Tämä riski on todellinen, koska identiteettipolitiikkaa koskevassa keskustelussa analyysi muuttuu helposti moraaliseksi luokitteluksi. Siksi kehikon käyttöön tarvitaan läpinäkyvät kriteerit: mikä on hyötymittari, mikä on kustannusmittari, mikä on kausaalinen mekanismi ja mikä on vaihtoehtoinen politiikkakehys.

Kehikon tulee myös kohdella poliittisia suuntia symmetrisesti. Vasemmistolainen uhri- tai pelastajasubjektivaatio, oikeistolainen veronmaksaja- tai kansansubjektivaatio ja liberaali autonomiasubjektivaatio ovat kaikki analyysin kohteita. Jos kehikkoa käytetään vain vastapuolen identiteettien kritiikkiin, se menettää tieteellisen arvonsa ja muuttuu itse subjektivaation välineeksi.

9 Johtopäätökset

Voiko MVPF-menetelmää soveltaa äänestäjien subjektivaatioon? Varsinaisena julkistaloustieteellisenä laskentamenetelmänä vastaus on ei, ainakaan ilman huomattavia lisäoletuksia. MVPF:n alkuperäinen vahvuus perustuu rahamääräiseen hyvinvointivaikutukseen ja julkisen talouden nettokustannukseen. Äänestäjien subjektivaatiossa osa hyödyistä ja kustannuksista on poliittisia, psykologisia ja institutionaalisia. Niitä ei voi yhteismitallistaa samalla tavalla kuin vero- ja menopolitiikan välittömiä vaikutuksia.

Analogisena arviointikehikkona vastaus on kyllä. MVPF-ajattelu soveltuu subjektivaation analyysiin, jos sitä käytetään tuottojen ja kustannusten eksplisiittiseen erittelyyn. Tällöin MVPF-S ei väitä mittaavansa kaikkea euroissa, vaan pakottaa kysymään, mitä poliittinen subjektipositio tuottaa ja mitä se maksaa. Tämä on hyödyllistä erityisesti tilanteissa, joissa poliittinen retoriikka tuottaa suurta moraalista mobilisaatiota mutta sivuuttaa budjettirajoitteen, kannustimet, toimeenpanokustannukset tai vaihtoehtoiskustannukset.

Tieteellisesti käyttökelpoinen MVPF-S edellyttää viittä ehtoa. Ensiksi subjektipositio on määriteltävä täsmällisesti. Toiseksi mobilisaatiohyöty on operationalisoitava havaittaviksi muuttujiksi. Kolmanneksi kustannukset on erotettava materiaalisiin, kognitiivisiin ja institutionaalisiin kustannuksiin. Neljänneksi kausaliteetti on arvioitava kokeellisilla, kvasi-kokeellisilla tai vertailuasetelmilla. Viidenneksi normatiiviset painot on pidettävä erillään empiirisistä havainnoista.

Katsauksen keskeinen analyyttinen tulos on, että subjektivaatio voidaan käsitellä poliittisen tuotannon mekanismina. Se muuntaa kehystykset identiteetiksi, identiteetin mobilisaatioksi ja mobilisaation poliittiseksi vaikutusvallaksi. Kuten verotuksessa, myös tässä prosessissa on käyttäytymisvaikutuksia ja kustannuksia. Politiikan kannalta korkea mobilisaatiotuotto ei vielä todista yhteiskunnallista tehokkuutta. Siksi MVPF-S:n paras käyttötapa on toimia vastavoimana retoriselle päätelmälle, jossa poliittinen moraalinen intensiteetti tulkitaan suoraan politiikan yhteiskunnalliseksi arvoksi.

Lopullinen johtopäätös on seuraava: MVPF-menetelmää ei pidä siirtää sellaisenaan äänestäjien subjektivaatioon, mutta MVPF-ajattelusta voidaan rakentaa hyödyllinen, taloustieteellisesti kurinalainen ja empiirisesti testattava analoginen kehikko. Sen arvo on siinä, että se palauttaa poliittisen identiteetin analyysin materiaalisiin reunaehtoihin, kannustimiin, vaihtoehtoiskustannuksiin ja käyttäytymisvaikutuksiin ilman oletusta, että jokin subjektipositio olisi lähtökohtaisesti moraalisesti oikeutettu tai yhteiskunnallisesti haitallinen.

Lähteet

Akerlof, G. A., & Kranton, R. E. (2000). Economics and identity. The Quarterly Journal of Economics, 115(3), 715-753.

Bastani, S. (2024). The marginal value of public funds: A brief guide and application to tax policy. International Tax and Public Finance.

Brennan, G., & Lomasky, L. (1993). Democracy and decision: The pure theory of electoral preference. Cambridge University Press.

Campbell, A., Converse, P. E., Miller, W. E., & Stokes, D. E. (1960). The American voter. University of Chicago Press.

Caplan, B. (2007). The myth of the rational voter: Why democracies choose bad policies. Princeton University Press.

Chong, D., & Druckman, J. N. (2007). Framing theory. Annual Review of Political Science, 10, 103-126.

Downs, A. (1957). An economic theory of democracy. Harper & Row.

Entman, R. M. (1993). Framing: Toward clarification of a fractured paradigm. Journal of Communication, 43(4), 51-58.

Foucault, M. (1982). The subject and power. Critical Inquiry, 8(4), 777-795.

García, J. L., & Heckman, J. J. (2022). Three criteria for evaluating social programs. Journal of Benefit-Cost Analysis, 13(3), 281-286.

Hendren, N. (2016). The policy elasticity. Tax Policy and the Economy, 30(1), 51-89.

Hendren, N., & Sprung-Keyser, B. (2020). A unified welfare analysis of government policies. The Quarterly Journal of Economics, 135(3), 1209-1318.

Huddy, L. (2001). From social to political identity: A critical examination of social identity theory. Political Psychology, 22(1), 127-156.

Iyengar, S., Sood, G., & Lelkes, Y. (2012). Affect, not ideology: A social identity perspective on polarization. Public Opinion Quarterly, 76(3), 405-431.

Kahan, D. M. (2017). Misconceptions, misinformation, and the logic of identity-protective cognition. Cultural Cognition Project Working Paper Series.

Kahan, D. M., Braman, D., Gastil, J., Slovic, P., & Mertz, C. K. (2007). Culture and identity-protective cognition: Explaining the white-male effect in risk perception. Journal of Empirical Legal Studies, 4(3), 465-505.

Kuusi, T., Kotamäki, M., & Kirkko-Jaakkola, M. (2025). Talous takalukossa: Suomen korkeiden rajaverojen ongelma (ETLA Raportti No. 158). Elinkeinoelämän tutkimuslaitos.

Mason, L. (2018). Uncivil agreement: How politics became our identity. University of Chicago Press.

Olson, M. (1965). The logic of collective action: Public goods and the theory of groups. Harvard University Press.

Saez, E., Slemrod, J., & Giertz, S. H. (2012). The elasticity of taxable income with respect to marginal tax rates: A critical review. Journal of Economic Literature, 50(1), 3-50.

Tajfel, H., & Turner, J. C. (1979). An integrative theory of intergroup conflict. In W. G. Austin & S. Worchel (Eds.), The social psychology of intergroup relations (pp. 33-47). Brooks/Cole.