Merkityksiä tyhjästä: Natsijahti ilman natseja

Julkisessa keskustelussa on viime vuosina tapahtunut outo inflaatio. Natsisymboleja löytyy yhä uusista paikoista: käsimerkistä, sarjakuvahahmosta, vaatekappaleesta, muinaisesta koristekuviosta. Listaa voisi jatkaa pitkään. Ilmiö ei ole historiallinen vaan tulkinnallinen – ja juuri siksi se ansaitsee kriittisen tarkastelun.

Taloustieteilijän näkökulmasta symboli on signaali. Jotta signaali toimisi, sen täytyy olla yhteisesti ymmärretty, toistuvasti käytetty ja tarkoituksellisesti viestivä. Hakemalla haettuja merkityksiä täynnä oleva symboliviidakko ei täytä näitä ehtoja. Kun lähes mikä tahansa esine tai ele voidaan tulkita ääriajattelun merkiksi, signaalin informaatioarvo romahtaa.

Kuvitteellisten natsisymbolien synty on usein sosiaalisen median tuote. Yksittäinen provokaatio, meemi tai ironinen kokeilu irrotetaan alkuperäisestä kontekstistaan ja yleistetään koskemaan koko ilmiötä. Tämän jälkeen tulkinta alkaa elää omaa elämäänsä: epäily riittää, aikomusta ei tarvitse osoittaa, ja historiallinen tausta sivuutetaan. Väärä positiivinen – syytös ilman todellista perustaa – on sosiaalisesti halpa, joskus jopa palkitseva.

Tällä on seurauksia. Ensinnäkin todelliset ääriliikkeiden symbolit hukkuvat kohinaan. Kun kaikki on vaarallista, mikään ei erotu. Toiseksi keskustelun kustannukset kasvavat. Ihmiset alkavat varoa arkisia eleitä ja esineitä, ei siksi että ne olisivat ongelmallisia, vaan koska joku saattaa tulkita ne sellaisiksi. Tämä on klassinen epävarmuuden vero: se heikentää luottamusta ja lisää itsesensuuria.

Kolmanneksi ilmiö ruokkii moraalista signaalointia. Symbolien paljastamisesta tulee keino osoittaa omaa hyveellisyyttä ilman, että tarvitsee puuttua itse ongelmaan. Se on tehokasta retoriikkaa, mutta heikkoa analyysiä. Ääriajattelun vastustaminen edellyttää kykyä erottaa todellinen uhka mielikuvasta – ei halua laajentaa uhkakäsitettä rajattomasti.

Historiallisesti kansallissosialismi käytti varsin rajattua ja tunnistettavaa symboliikkaa. Sen voima perustui nimenomaan toistoon ja kurinalaiseen käyttöön. Kun tämän logiikan unohtaa, päädytään tilanteeseen, jossa muinaiset riimut, antiikin patsaat tai kesäpaidat saavat merkityksiä, joita niillä ei koskaan ole ollut. Se ei ole historian lukutaitoa vaan nykyhetken projisointia menneisyyteen.

Lopulta kysymys on mittasuhteista. Ääriajattelua ei torjuta laajentamalla symbolista epäluuloa, vaan kaventamalla se sinne, missä se on perusteltua. Muuten riskinä on, että natsisymboli muuttuu samaksi kuin inflaatiovaluutta: nimellisesti kaikkialla, käytännössä arvoton.