Dialogin dyynit

  Väestötiede nähdään usein vain tilastoina syntyvyydestä ja kuolleisuudesta, mutta todellisuudessa se on sivilisaatioiden syvämuisti. Kun tarkastelemme nykyhetken demografisia eroja – globaalin pohjoisen kutistuvia ikäluokkia ja Afrikan mantereen nuorta väestöpainetta – emme katso vain lukuja, vaan vuosisatojen mittaisia kehityskulkuja. 1. Rakenteellinen perintö: Orjakaupasta integraatioon Yksi merkittävimmistä historiallisista eroista väestörakenteessa näkyy siinä, miten Afrikan diaspora on sijoittunut maailmalle. Amerikoissa transatlanttisen orjakaupan perintönä syntyi selkeitä, erillisiä vähemmistöryhmiä, joiden demografinen kasvu on ollut osa kansallisvaltioiden rakentumista. Päinvastainen tilanne vallitsee Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa. Vaikka Saharan ylittävä orjakauppa oli kestoltaan pidempi, suuria "mustia identiteettiblokkeja" ei syntynyt samalla tavalla. Historiallinen analyysi viittaa kahteen syyhyn: korkeaan kuolleisuuteen tietyissä segmenteissä (kuten kastraa...

  Länsimaisten yhteiskuntien uskonnollinen maisema on kokenut 2000-luvulla nopeamman muodonmuutoksen kuin kertaakaan sitten uskonpuhdistuksen. Kun sosiaalisen median kommenttikentissä keskustelu polarisoituu usein "kulttuurisesta selviytymisestä" tai "valloituksista", empiirinen data maalaa kuvan monimutkaisemmasta ja hienovaraisemmasta siirtymästä. Maallistuminen vs. Monimuotoistuminen Keskeisin havainto länsimaissa, kuten Kanadassa, Australiassa ja Pohjoismaissa, ei ole vain yhden uskonnon kasvu, vaan perinteisen kristillisen hegemonian murtuminen kahdesta suunnasta. Toisella puolella on voimakas sekularisaatio : yhä suurempi osa väestöstä identifioituu "uskonnottomiksi". Toisella puolella on maahanmuuton seurauksena syntynyt uskonnollinen monimuotoisuus, jossa islam, hindulaisuus ja sikhismi kasvattavat osuuttaan. Tilastokeskusten data osoittaa, että esimerkiksi Isossa-Britanniassa kristittyjen osuus laski vuoden 2021 väestönlaskennassa ensi kertaa alle...

Julkisessa keskustelussa päihteiden käyttö piirtyy usein jyrkkien vastakohtien kautta. Toisessa päässä on puhtoinen absolutismi, toisessa kadunkulman "ihmisraunio". Tämä mustavalkoinen kuvasto palvelee moraalista närkästystä, mutta se epäonnistuu kuvaamaan todellisuutta, joka on empiirisesti tarkasteltuna huomattavasti vivahteikkaampi. Päihteiden käytön kirjo on laaja spektri, joka ulottuu sosiaalisesta kuriositeetista tuhoisaan riippuvuussairauteen. Nykyisen riippuvuuslääketieteen ja kognitiivisen tutkimuksen valossa tiedämme, että ihminen on biologisesti altis dopamiinivasteen hakemiselle. Kysymys ei ole vain "heikosta luonteesta" tai "moraaliagentin romahduksesta", vaan monimutkaisesta vuorovaikutuksesta perimän, ympäristön ja sattuman välillä. Kuten sosiaalisen median keskusteluissa usein nousee esiin, monen matka kohti ongelmakäyttöä alkaa nuoruuden kokeilunhalusta – universaalista kehitysvaiheesta, jossa riskien arviointi on vasta muotoutumassa. Täss...

  Iran ei ole vain valtio; se on monimutkainen kerrostuma historiaa, uskontoa ja murtuneita lupauksia. Kun seuraa kansainvälistä keskustelua Iranin suunnasta, törmää välittömästi jyrkkään kahtiajakoon. Polarisaatio Iranissa ei kuitenkaan ole samanlaista "me vastaan muut" -väittelyä kuin mihin olemme lännessä tottuneet. Se on eksistentiaalinen repeämä, jossa panoksena on maan koko identiteetti. Kaksi rinnakkaista todellisuutta Iranin polarisaatio voidaan tiivistää kolmeen päälinjaan, jotka leikkaavat yhteiskunnan läpi: Teokratia vs. Sekularismi: Hallitseva eliitti nojaa vuoden 1979 vallankumouksen perintöön ja uskonnolliseen legitiimiin. Samaan aikaan suuri osa nuoresta polvesta – jolla on pääsy globaaliin tietoon – kaipaa maallistunutta hallintoa ja yksilönvapauksia. Diaspora vs. Kotimaa: Maan ulkopuolella elävä oppositio ja Iranissa asuvat kansalaiset jakavat saman vihollisen, mutta heidän näkökulmansa metodeihin eroavat. Ulkopuolisten huutaessa interventiota, sisäpuolella...

  Jos seuraisit maailmanmenoa vain sosiaalisen median kommenttikenttien perusteella, uskoisit historian olevan moraalinen nyrkkeilykehä. Yhdessä kulmassa seisovat ne, joiden mukaan länsimainen sivilisaatio on pelkkä ”vuosisatainen rikossarja”. Vastakkaisessa kulmassa taas ne, jotka näkevät historian sankaritarinana, jota ”ulkopuoliset” yrittävät nyt murentaa. Molemmat osapuolet syyllistyvät samaan virheeseen: he kohtelevat historiaa poliittisena lyömäaseena, eivät monimutkaisena prosessina. Kun analysoimme keskustelua kolonialismista tai uskontojen levittäytymisestä, huomaamme nopeasti ”mielipiteiden kohinan”. Huudamme toisillemme adjektiiveja, kun meidän pitäisi puhua empiirisestä pätevyydestä. Totuus on usein tylsempi, mutta huomattavasti merkittävämpi kuin kumpikaan ääripää myöntää. Ensinnäkin, kolonialismi ja valloitukset eivät ole länsimainen keksintö – ne ovat olleet inhimillinen vakio. Historiallinen data osoittaa kiistatta, että niin islamilaiset kalifaatit, itäiset dynasti...

  Keskustelu Palestiinan tilanteesta ajautuu usein moraaliseen vastakkainasetteluun, jossa huomio kiinnittyy kärsimyksen määrään, ei keinoihin. Silti juuri keinot ratkaisevat sen, miten väkivalta asemoituu kansainvälisessä oikeudessa ja millaisen poliittisen legitimiteetin se tuottaa. Kysymys kuuluu: onko palestiinalaisilla ollut merkittävässä määrin väkivaltaista vastarintaa, joka tapahtuisi ihmisoikeussopimusten ja kansainvälisen humanitaarisen oikeuden puitteissa? Lyhyt ja epämukava vastaus on: hyvin vähän. Aseellisessa konfliktissa relevantti normikehikko ei ole ensisijaisesti yleinen ihmisoikeusretoriikka, vaan kansainvälinen humanitaarinen oikeus. Sen ytimessä ovat erotteluperiaate (siviilit ja sotilaat on erotettava), suhteellisuus ja sotilaallinen välttämättömyys. Näitä periaatteita valvoo ja tulkitsee muun muassa International Committee of the Red Cross . Kyse ei ole moraalisesta mielipiteestä, vaan operatiivisista säännöistä, jotka määrittävät, milloin väkivalta on oik...

  Jos marssisit teologisen tiedekunnan käytävälle ja kysyisit, mitä yhteistä on ankkalinnalaisella merimiespukuisella raivopäällä ja Genesiksen kavalalla matelijalla, sinua saatettaisiin katsoa pitkään – tai sitten sinulle tarjottaisiin kuppi huonoa automaattikahvia ja alkaisi elämäsi mielenkiintoisin luento. Päällisin puolin ero on selvä: toinen on piirretty epäonnen soturi ja toinen on koko ihmiskunnan historian suurin sabotööri. Mutta kun raaputamme pintaa, huomaamme, että teologisesta näkökulmasta nämä kaksi puhuvaa eläintä edustavat kahta täysin eri tapaa ymmärtää pahuus, lankeemus ja moraalinen vastuu. Käärme: Strateginen nihilisti Paratiisin käärme on teologinen arkkityyppi . Se ei ole hahmo, jolla on tunteita tai huonoja päiviä. Se on puhdas instrumentti. Käärmeen puhe ei ole kommunikaatiota, vaan se on kirurgisen tarkkaa viettelystä. Se edustaa pahuutta, joka on ulkopuolista, vierasta ja kylmää. Teologisessa mielessä käärme on aktiivinen . Se ei lankea itse banaaninkuoreen...

  Pohjoismaisen hyvinvointivaltion viitekehyksessä Yleisradio Oy (Yle) on perinteisesti nähty kansallisen yhtenäisyyden, sivistystyön ja demokratian tukipilarina. Kuitenkin siirryttäessä kohti digitaalista ja globaalia mediaympäristöä, tämän verovaroin rahoitetun jättiläisen asema on joutunut ennennäkemättömän paineen alle. Talousliberaalista näkökulmasta tarkasteltuna Yleisradion nykyinen laajuus ja toimintatavat edustavat merkittävää valtion interventiota markkinoilla, jotka ilman tällaista puuttumista voisivat toimia dynaamisemmin ja kuluttajalähtöisemmin. Tämän analyysin tarkoituksena on purkaa Ylen vaikutusmekanismeja kilpailuun, yksilön vapauteen ja resurssien tehokkaaseen käyttöön, tukeutuen viimeaikaiseen tutkimustietoon, lainsäädännöllisiin muutoksiin ja talousteoreettisiin malleihin. Markkinahäiriöt ja kilpailun vääristyminen Vapaan markkinatalouden ytimessä on ajatus siitä, että hinnat ohjaavat resursseja sinne, missä niitä eniten arvostetaan. Kun valtio tuo markkinoille...