Voiko moraalinen kelpoisuustesti heikentää julkisen keskustelun tiedollista laatua?
Julkisessa keskustelussa väitteitä ei aina arvioida ensin sen perusteella, ovatko ne tosia, epätosia tai epävarmoja. Usein ennen sitä arvioidaan, millaisen moraalisen signaalin väitteen esittäjä antaa: onko hän empaattinen, vastuullinen, antirasistinen, isänmaallinen, rauhantahtoinen, turvallisuustietoinen tai muuten “oikealla puolella”. Tämä voi olla joskus perusteltua. Keskustelu tarvitsee normeja, jotka estävät ihmisten halventamista ja kollektiivista syyllistämistä. Mutta ongelma syntyy, jos moraalinen kelpoisuus alkaa toimia porttina empiiristen väitteiden käsittelylle. Tällöin kysymys “onko tämä havainto tosi?” korvautuu kysymyksellä “miksi sinä haluat sanoa tämän?” Kutsuisin tätä episteemiseksi veroksi: tiettyjen havaintojen, riskien tai kustannusten esittämisen sosiaalinen hinta nousee niin korkeaksi, että ihmiset alkavat vaieta, pehmentää sanomaansa tai käyttää eufemismeja. Lopputulos voi näyttää konsensukselta, vaikka kyse olisi osittain siitä, mitä on turvallista sanoa äänee...