AFFEKTIIVISNORMATIIVINEN KEHYSTÄMINEN, YLEN JULKISEN PALVELUN TEHTÄVÄ JA TIEDOLLINEN HUOLTOVARMUUS

 

 

 

 

 

 

 

AFFEKTIIVISNORMATIIVINEN KEHYSTÄMINEN,

YLEN JULKISEN PALVELUN TEHTÄVÄ JA TIEDOLLINEN HUOLTOVARMUUS

Institutionaalinen ja empiirinen analyysi

 

 

Akateeminen tutkimusartikkeli

Kesäkuu 2026

 

 

 

Artikkelin näkökulma: Artikkeli tarkastelee analyyttisesti ja oikeudelliseen taustaan tukeutuen, miten affektiivisnormatiivinen kehystäminen julkisen palvelun yleisradiotoiminnassa voi olla jännitteessä laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993) asettamien monipuolisuus-, kansanvalta- ja poikkeusolovarautumisvelvoitteiden kanssa. Artikkeli ei esitä tuomioita yksittäisistä journalistisista valinnoista vaan rakentaa käsitteellisen ja institutionaalisen analyysin tarkasteltujen mekanismien tunnistamiseksi.

Tiivistelmä

Artikkeli tarkastelee, miten affektiivisnormatiivinen kehystäminen – tapa esittää yhteiskunnallisia kysymyksiä tunne- ja moraalivihjeiden kautta – voi olla ristiriidassa Yleisradio Oy:n lakisääteisen julkisen palvelun tehtävän kanssa, kun tämä tehtävä ymmärretään monipuolista tiedonmuodostusta, kansanvaltaa ja huoltovarmuutta palvelevana institutionaalisena velvoitteena.

Tutkimuskysymys on: millä mekanismeilla affektiivisnormatiivinen kehystäminen voi heikentää Ylen kykyä täyttää lain Yleisradio Oy:stä (1380/1993) 7 §:ssä ja 7 a §:ssä asetetut tehtävät, erityisesti monipuolisten tietojen, mielipiteiden ja näkökulmien tarjoamisen sekä poikkeusoloihin varautumisen näkökulmista?

Menetelmänä on käsitteellinen analyysi, jonka empiiriselle pohjalle on koottu kehystämistutkimuksen, agenda-setting-teorian, affektiivisen polarisaation, identiteettisuojakognition (IPC) ja julkisen valinnan teorian keskeiset löydökset. Oikeudellinen analyysi perustuu voimassaolevaan Yle-lakiin, perustuslain 12 §:ään sekä hallituksen esityksiin.

Artikkelin keskeiset havainnot ovat neljä: (1) Affektiivisnormatiivinen kehystäminen vaikuttaa empiirisesti dokumentoidulla tavalla vastaanottajan kykyyn prosessoida vaihtoehtoiset evidenssit ja riski-informaatio. (2) Yle-lain 7 §:n monipuolisuusvelvoite asettaa laadullisia vaatimuksia, jotka menevät pelkkää aihekirjon laajuutta pidemmälle. (3) Poikkeusoloihin varautuminen edellyttää luottamuspääomaa, jonka kerryttäminen edellyttää normaaliaikojen monipuolista ja epämiellyttäviä faktoja käsittelevää journalismia. (4) Kehystämisriski on institutionaalinen huoltovarmuusriski eikä pelkästään journalistinen tyylivalinta.

Johtopäätös on, että affektiivisnormatiivinen kehystäminen ei ole ongelma sinänsä – journalismissa on aina arvoja. Ongelma syntyy, kun moraalinen tai tunnekehys alkaa toimia suodattimena, joka estää empiiristen kustannusten, riskien ja vaihtoehtoisten mekanismien käsittelyn. Tämä on erityisen vakavaa julkiselle yleisradiotoiminnalle, jonka legitimiteettiperusta rakentuu nimenomaan monenlaista yleisöä palvelevalle luotettavuudelle.

Avainsanat: Yleisradio, julkinen palvelu, affektiivinen kehystäminen, normatiivinen kehystäminen, huoltovarmuus, monipuolisuus, identiteettisuojakognitio, poikkeusolot

Sisällysluettelo

Tiivistelmä

1. Johdanto

2. Lainopillinen ja institutionaalinen tausta

   2.1 Laki Yleisradio Oy:stä: relevantit säännökset

   2.2 Velvoitteiden laadullinen analyysi

   2.3 Muut relevantit säädökset

3. Teoreettinen viitekehys

   3.1 Kehystämisteoria

   3.2 Agenda-setting

   3.3 Affektiivinen polarisaatio

   3.4 Identiteettisuojakognitio (IPC)

   3.5 Julkisen valinnan teoria

   3.6 Signaling theory

   3.7 Huoltovarmuuden institutionaalinen teoria

4. Affektiivisnormatiivisen kehystämisen mekanismit

5. Suhde Ylen julkisen palvelun tehtävään

6. Esimerkkityyppinen soveltava analyysi

7. Kriteerit hyvälle julkisen palvelun journalismille huoltovarmuuden näkökulmasta

8. Johtopäätökset

Lähdeluettelo

1. Johdanto

Yleisradio Oy on Suomessa ainoa julkista palvelua tarjoava yleisradioyhtiö, jonka tehtävät ja rahoitus perustuvat erityislakiin. Laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993, myöhemmin Yle-laki) määrittelee julkisen palvelun tehtävät laajasti: ne kattavat monipuolisen tiedon, mielipiteiden ja kulttuurin tarjoamisen kaikille kansalaisille sekä varautumisen tiedonvälitykseen poikkeusoloissa. Tämä laaja institutionaalinen tehtävä tekee Yleisradiosta erityisen tarkastelunkohteen arvioitaessa, milloin journalistinen kehystäminen muuttuu institutionaaliseksi riskiksi.

Tämän artikkelin tutkimuskysymys on: miten affektiivisnormatiivinen kehystäminen voi olla ristiriidassa Ylen julkisen palvelun tehtävän kanssa, jos Ylen tehtävä ymmärretään monipuolista tiedonmuodostusta, kansanvaltaa ja huoltovarmuutta palvelevana institutionaalisena tehtävänä?

Kehystäminen sinänsä on väistämätön osa journalismia: jokainen tekstilaji edellyttää valintoja siitä, mikä on relevanttia, miten syy-seuraussuhteet esitetään ja mitkä äänet saavat tilaa. Ongelma ei ole normatiivisten valintojen olemassaolo vaan niiden laatu: affektiivisnormatiivinen kehys muuttuu institutionaaliseksi ongelmaksi silloin, kun se syrjäyttää riskien, kustannusten, vaihtoehtoisten mekanismien ja empiiristen epävarmuuksien tarkastelun.

Analyysin rakenne on seuraava. Luku 2 käy läpi oikeudellisen perustan. Luku 3 esittelee teoreettisen viitekehyksen. Luku 4 analysoi mekanismit, joilla kehystäminen vaikuttaa tiedon prosessointiin. Luku 5 tarkastelee jännitteitä Ylen lakisääteisen tehtävän ja kehystämisriskin välillä. Luku 6 rakentaa analyyttisiä esimerkkityyppejä. Luku 7 muotoilee arviointikehikon hyvälle julkisen palvelun journalismille. Luku 8 esittää johtopäätökset.

Metodologinen huomio: artikkeli on käsitteellinen analyysi, joka nojaa oikeudellisiin lähteisiin, empiiriseen tutkimuskirjallisuuteen ja institutionaaliseen teoriaan. Se ei esitä mittaustuloksia Ylen sisällöistä eikä väitä yksittäisten toimituksellisten valintojen olevan lainvastaisia. Sen sijaan se rakentaa analyyttisen kehikon, joka mahdollistaa institutionaalisen riskin tunnistamisen ja arvioinnin.

2. Lainopillinen ja institutionaalinen tausta

2.1 Laki Yleisradio Oy:stä: relevantit säännökset

Julkisen palvelun tehtävä määritellään Yle-lain 7 §:ssä. Säännöksen keskeinen sisältö on seuraava:

"Yleisradio Oy:n tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin. Näitä ja muita julkisen palvelun sisältöpalveluja tulee tarjota yleisissä viestintäverkoissa valtakunnallisesti ja maakunnallisesti."

Saman pykälän toisessa momentissa täsmennetään julkisen palvelun sisältöä. Laissa mainitaan erikseen velvollisuus:

"tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia"

"edistää vapaata mielipiteenmuodostusta"

"edistää sananvapautta ja tiedonvälityksen vapautta sekä median monimuotoisuutta"

"ottaa ohjelmistossa huomioon sivistys- ja tasa-arvonäkökohdat, tarjota mahdollisuus oppimiseen ja itsensä kehittämiseen"

Lain 7 a § puolestaan koskee varautumista. Sen mukaan Yleisradio Oy:n on:

"varauduttava televisio- ja radiotoiminnan sekä muun tiedonvälityksen hoitamiseen poikkeusoloissa ja normaaliolojen vakavissa häiriötilanteissa sekä annettava viranomaisten kuulutuksia ja tiedotteita"

Lain 12 §:n perusteella Yle saa rahoituksensa valtion talousarviosta Yle-verosta kerättävistä varoista. Rahoituksen julkinen luonne vahvistaa institutionaalisen vastuun erityisluonnetta: Yle ei ole markkinatoimija, jonka sisältövalintoja ohjaisi kaupallinen logiikka, vaan lakisääteinen julkisen palvelun tarjoaja.

Oikeudellinen arvio: Yle-laki ei sisällä velvoitetta arvotyhjyyteen eikä edellytä, että kaikki näkökulmat saavat yhtäläisen painon kaikissa yhteyksissä. Laki edellyttää kuitenkin monipuolisuutta sekä aiheiden että näkökulmien suhteen. Hallituksen esityksessä (HE 18/2022 vp) lain muutoksesta korostettiin erityisesti, että Ylen tulee kyetä palvelemaan kaikkia väestöryhmiä ja ylläpitämään luottamusta myös silloin, kun yhteiskunnalliset jännitteet kasvavat.

2.2 Velvoitteiden laadullinen analyysi

Monipuolisuusvelvoite ei Yle-laissa tarkoita pelkästään aiheiden tai ohjelmistotyyppien määrällistä laajuutta. Hallituksen esitysten ja perustuslakivaliokunnan kannanottojen perusteella monipuolisuus kattaa myös näkökulmien, perustelujen ja evidenssityyppien moninaisuuden. Tämä tarkoittaa, että sama aihe voidaan käsitellä monipuolisesti tai yksipuolisesti riippumatta siitä, kuinka monta juttua siitä tehdään.

Kansanvallan tukeminen kytkeytyy perustuslain 12 §:n sananvapauteen ja erityisesti sen tiedon saannin ulottuvuuteen. Perustuslakivaliokunta on korostanut, että julkisrahoitteisen median tehtävä kansanvallan tukijana edellyttää kykyä tarjota sellaista tietoa, jonka perusteella kansalainen voi muodostaa oman käsityksensä asioista (PeVL 36/2014 vp).

Vapaan mielipiteenmuodostuksen edistäminen on oma erillinen velvoitteensa. Se tarkoittaa, että Ylen tehtävä ei ole johdattaa vastaanottajaa tiettyyn johtopäätökseen vaan luoda edellytykset perustellulle, monipuoliseen evidenssiin nojaavalle omalle arviolle.

Poikkeusoloihin varautuminen on 7 a §:n nojalla keskeinen tehtävä. Sen merkitys on kaksijakoinen: ensinnäkin tekninen kapasiteetti (jakelukanavat, redundanssi, yhteistyö viranomaisten kanssa) ja toiseksi luottamuspääoma (yleisön luottamus Ylehen tiedot lähteenä myös kriisitilanteissa). Jälkimmäinen rakentuu pitkällä aikavälillä normaaliolojen journalistisessa toiminnassa.

2.3 Muut relevantit säädökset

Huoltovarmuuslaki (1390/1992) ja valtioneuvoston asetus huoltovarmuuden tavoitteista (1048/2018) koskevat yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Vaikka Yle mainitaan näissä yhteyksissä ensisijaisesti viestintäinfrastruktuurina, tiedonvälityksen laadullinen ulottuvuus liittyy yhteiskunnan informationaaliseen resilienssiin laajemminkin.

Valmiuslaki (1552/2011) velvoittaa viranomaisia ja tiettyjä yhteiskunnan toimintoja varautumaan poikkeusoloihin. Vaikka Yle ei ole varsinaisesti viranomainen, sen 7 a §:n mukainen tehtävä velvoittaa sitä toimimaan kriisiviestintäjärjestelmän osana.

Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisu "Kansallinen digitaalinen infrastruktuuri" (LVM 2023) korostaa tiedonvälityksen luotettavuutta osana yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Luotettavuus ymmärretään siinä laajasti: se ei kosketa vain teknistä saatavuutta vaan myös sisällön laadullista luotettavuutta tilanteissa, joissa ulkopuoliset informaatio-operaatiot tai sisäinen polarisaatio koettelevat tiedon prosessointikykyä.

3. Teoreettinen viitekehys

3.1 Kehystämisteoria

Kehystämisteoria (Entman, 1993; Chong & Druckman, 2007) tarkastelee, miten tiedon selektiivinen organisointi ohjaa vastaanottajan arviointia. Entmanin klassinen määritelmä erottaa neljä kehystämistoimintoa: ongelman määrittely, syiden diagnosointi, moraalisten arvioiden tuottaminen ja ratkaisuehdotusten kehystäminen. Näiden neljän funktion kautta kehys määrittelee, mitkä evidenssit ovat relevanteja ja mitkä eivät.

Empiirinen tutkimus on osoittanut, että kehysvaikutukset ovat tilastollisesti merkitseviä ja efektikoot suuria erityisesti silloin, kun kehys aktivoi moraalisia tai tunneperäisiä assosiaatioita (Kühberger, 1998, meta-analyysi N > 8 000, d ≈ 0.6–0.8). Tämä tarkoittaa, että sama empiirinen tieto johtaa merkittävästi erilaisiin arviointeihin riippuen siitä, millaisessa normatiivisessa tai affektiivisessa kehyksessä se esitetään.

3.2 Agenda-setting

Agenda-setting-teoria (McCombs & Shaw, 1972; McCombs, 2004) osoittaa, että media ei ainoastaan kerro, mitä ajatella, vaan määrittää, mistä ajatellaan. Kolmannen tason agenda-setting (Guo & McCombs, 2011) ulottaa tämän koskemaan myös attribuutteja: mediavälitteinen agenda ei ainoastaan nosta aiheita esiin vaan myös määrittelee, millä attribuuteilla – tunne- vai faktapohjaisilla, turvallisuus- vai moraaliattribuuteilla – aiheen mielletään olevan merkityksellinen.

Julkisen palvelun median agenda-setting-vaikutus on erityinen, koska se tavoittaa demografisesti laajan yleisön ja koska sen uskottavuus institutionaalisena toimijana vahvistaa kehyksen auktoriteettiaseman vastaanottajan kognitiivisessa prosessoinnissa.

3.3 Affektiivinen polarisaatio

Affektiivinen polarisaatio (Iyengar et al., 2019) viittaa ilmiöön, jossa poliittinen jako ei perustu ensisijaisesti näkemyseroihin vaan tunnepitoiseen in-group/out-group -erotteluun. Tutkimuksissa on osoitettu, että affektiivinen polarisaatio heikentää kykyä prosessoida vastakkaisen ryhmän esittämiä faktoja (Mason, 2018): tieto hylätään lähteen ryhmäidentiteetin perusteella ennen kuin sen empiirinen sisältö arvioidaan.

Julkisen palvelun median näkökulmasta tämä on kriittinen löydös: jos Ylen kehystäminen profiloituu vahvasti tietyn ryhmäidentiteetin mukaisesti, osa yleisöstä alkaa käsitellä Ylen tuottamaa informaatiota out-group-lähteenä, mikä heikentää Ylen kykyä täyttää poikkeusolojen tiedonvälitystehtävää.

3.4 Identiteettisuojakognitio (IPC)

Kahanin (2013) identity-protective cognition -teoria osoittaa, että kognitiivinen kapasiteetti voi suuntautua identiteettiä uhkaavien johtopäätösten torjumiseen rationaalisen arvioinnin sijaan. Merkittävää on, että IPC on voimakkaampi suuremmalla kognitiivisella kapasiteetilla varustetuilla yksilöillä: heillä on enemmän kykyä löytää vastaargumentteja identiteettiä uhkaaville havainnoille (Kahan et al., 2017, N > 8 000).

Tämä tarkoittaa, että moraalikehyksen aktivoima IPC ei ole matalan koulutustason ilmiö. Se on universaali kognitiivinen prosessi, joka toimii sitä tehokkaammin, mitä vahvempi identiteetti-investointi kehyksen aktivoimaan moraaliseen tai poliittiseen positioon liittyy. Journalistinen kehystäminen, joka vahvistaa tätä prosessia, heikentää kansalaisten kykyä prosessoida vaihtoehtoista informaatiota riippumatta heidän koulutustaustastaan.

3.5 Julkisen valinnan teoria

Julkisen valinnan teoria (Buchanan & Tullock, 1962; Niskanen, 1971) analysoi julkisten instituutioiden käyttäytymistä kannustinrakenteiden kautta. Julkisrahoitteinen media kohtaa erityisiä kannustimia, jotka voivat ohjata toimituksellisia valintoja: tarve ylläpitää laajaa yleisöä, poliittinen legitimiteetti rahoituspäätöksissä, konfliktien välttäminen ja julkisen mielipiteen suotuisuus.

Näissä kannustimissa ei sinänsä ole mitään epätavallista – ne ovat julkisten instituutioiden yleinen ominaisuus. Analyyttinen ongelma syntyy, jos kannustinrakenne systemaattisesti suosii moraaliskehyksisiä tulkintoja silloin, kun ne vastaavat päätösvaltaa pitävien rahoittajien tai keskeisten yleisösegmenttien preferenssejä, mekanististen tai kustannusanalyyttisten tulkintojen kustannuksella.

3.6 Signaling theory

Signaling theory (Spence, 1973; Zahavi, 1975) kuvaa, miten toimijat viestivät identiteettiään ja lojaaliuttaan valitsemalla signaaleja, joiden tuottaminen on kallista. Journalistisessa kontekstissa moraaliskehystyksinen tekstituotanto voi toimia signaalina, joka viestii toimituksen arvopositiosta sekä toimittajien ammattikulttuurille että tietyille yleisösegmenteille. Tämä signaali on enimmäkseen ei-tietoinen prosessi, mutta sillä voi olla systemaattisia vaikutuksia kehystämisen suuntaan.

3.7 Huoltovarmuuden institutionaalinen teoria

Kriisiviestinnän ja institutionaalisen resilienssin tutkimus (Weick, 1988; Boin et al., 2005) korostaa, että luottamus on kriittinen resurssi kriisiaikana. Luottamus rakentuu ennen kriisiä: instituutio, joka normaaliaikoina osoittaa kykenevänsä käsittelemään myös epämiellyttäviä ja konsensuksenvastaisia faktoja, kerryttää luottamuspääomaa, jota se voi hyödyntää kriisin aikana.

Suomalainen kokonaisturvallisuuden malli (valtioneuvoston periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta, 2017) tunnistaa tiedonvälityksen yhteiskunnallisen resilienssin kriittiseksi komponentiksi. Tiedollinen huoltovarmuus ei viittaa ainoastaan tekniseen infrastruktuuriin vaan myös kansalaisten kykyyn prosessoida kriisiaikana saamaansa tietoa ja instituutioiden kykyyn tuottaa luotettavia signaaleja sekavassa informaatioympäristössä.

4. Affektiivisnormatiivisen kehystämisen mekanismit

Seuraavassa analysoidaan viisi mekanismia, joiden kautta affektiivisnormatiivinen kehystäminen vaikuttaa tiedon prosessointiin ja institutionaalisen luottamuksen rakentumiseen.

4.1 Moraalisen ensitulkinnan mekanismi

Kun uutinen tai ajankohtaisjuttu antaa vastaanottajalle ensin moraalisen tulkintakehyksen ja vasta sen jälkeen empiiriset yksityiskohdat, lukija prosessoi faktat kehyksen läpi. Tätä mekanismia on tutkittu dual-process-teorian (Kahneman, 2011) ja prospect theoryn (Kahneman & Tversky, 1984) avulla: emotionaalinen ensivaikutelma toimii ankkurina, jota analyyttinen prosessointi ei useimmiten kumoa vaan täsmentää.

Empiiriset koeasetelmat (Brader, 2006; Marcus et al., 2000) osoittavat, että uhka- tai empatiakehys aktivoi vastaanottajassa erilaisen tiedonhakustrategian: uhkakehys aktivoi puolustautumiseen tähtäävän valikoivan tiedonhaun, empatia- tai syyllisyyskehys aktivoi ryhmäjäsenyyden vahvistamisen. Kummatkaan eivät edistä mekanistisen analyysin tekemistä.

4.2 Empiirisen riskin marginalisointi

Turvallisuus-, kustannus- tai kapasiteettiriskit jäävät helposti toissijaisiksi, jos ne eivät sovi moraalisesti hyväksyttyyn kehykseen. Tämä ei tarkoita, että riskit tietoisesti poistetaan jutuista – se tarkoittaa, että niille annettu tila, sanavalinnat ja positiointi tekstissä voivat rakentaa hierarkian, jossa moraalisesti hyväksytty näkökulma on primääri ja empiiriset komplikaatiot sekundaareja.

Tetlockin (2003) sacred value trade-offs -tutkimus osoittaa, että kun kysymys kehystetään moraaliseksi imperatiiviksi, vastaanottajat hylkäävät kustannus-hyöty-analyysit moraalisesti sopimattomina. Tämä reaktio ei viittaa ainoastaan vastaanottajien kognitiiviseen rajoittuneisuuteen vaan myös siihen, miten kehys rakentaa tiettyjä evidenssityyppejä ei-relevantteina.

4.3 Keskustelukelpoisuuden rajaaminen

Affektiivisnormatiivinen kehys luo implisiittisiä normeja siitä, mitkä kysymykset ovat esittämiskelpoisia julkisessa keskustelussa. Epäsuora leimaaminen – tiettyjen kysymysten yhdistäminen negatiivisiin sosiaalisiin identiteetteihin – ei edellytä eksplisiittistä kielteistä kannanottoa. Riittää, että kysymyksen esittämistä seuraa säännönmukaisesti kontekstualisointi, joka sijoittaa sen tietyn ideologisen tai sosiaalisen ryhmän tunnusmerkistöön.

Tällä on välillinen vaikutus kansalaisiin: jos tiettyjen riskisignaalien esittäminen koetaan sosiaalisesti riskialttiiksi, ne vaientuvat julkisessa keskustelussa. Tämä on erityisen ongelmallista huoltovarmuuden kannalta: epämiellyttävät turvallisuusuhkat tai budjettirajoitteet ovat nimenomaan niitä signaaleja, joiden tulee päästä läpi suodattamattomina.

4.4 Vastakkaisen näytön patologisointi

Vastakkainen näkemys voidaan kehystää peloksi, vihamielisyydeksi, populismiksi tai taantumuksellisuudeksi ennen kuin sen empiirinen sisältö arvioidaan. Tämä mekanismi toimii lähteen uskottavuuden alentamisen kautta: jos argumentin esittäjä leimataan epäilyttävään kategoriaan, argumentin empiirinen sisältö prosessoidaan läpi lähde-diskreditoinnin suodattimen.

Lord, Ross ja Lepper (1979) osoittivat klassisessa kokeessaan, että osallistujat arvioivat metodologisesti identtiset tutkimukset laadukkaiksi, kun ne tukivat ennakkoasennetta, ja heikoiksi, kun ne haastoivat sen. Tulos on replikoitu meta-analyyttisesti (Hart et al., 2009, k > 91, d ≈ 0.36–0.58). Journalistinen kehys, joka patologisoi tietyn argumentin lähteen, aktivoi tämän mekanismin vastaanottajassa.

4.5 Luottamuspääoman kuluminen

Jos osa yleisöstä kokee Ylen käsittelevän yhteiskunnallisia riskejä moraalisen suodatuksen kautta, tällä on kumulatiivinen vaikutus luottamuspääomaan. Tutkimukset (Newman et al., 2023, Reuters Institute Digital News Report) osoittavat, että median yleinen luottamustaso on Suomessa kansainvälisesti vertailtuna korkea, mutta se vaihtelee väestöryhmittäin. Väestöryhmät, jotka kokevat näkökulmansa marginalisoiduiksi, osoittavat matalampaa luottamusta institutionaaliseen mediaan.

Luottamuspääoman kuluminen on erityinen huoltovarmuusriski: jos kriisitilanteessa merkittävä osa väestöstä ei luota Ylen välittämiin tietoihin, yhteiskunnan informationaalinen resilienssi heikkenee riippumatta Ylen teknisestä toimintakyvystä.

5. Suhde Ylen julkisen palvelun tehtävään

Tässä luvussa analysoidaan viisi keskeistä jännitettä, joita affektiivisnormatiivinen kehystäminen luo suhteessa Yle-lain velvoitteisiin.

5.1 Monipuolisuus vs. moraalisesti yksisuuntainen tulkinta

Yle-lain 7 §:n monipuolisuusvelvoite koskee sekä tietoja, mielipiteitä että keskusteluja. Affektiivisnormatiivinen kehys, joka rakentaa implisiittisesti hyväksyttävien ja ei-hyväksyttävien tulkintojen hierarkian, voi täyttää monipuolisuusvelvoitteen muodollisesti (eri näkökulmia mainitaan) mutta rikkoa sen sisällöllisesti (eri näkökulmille annettu laatu, tila ja positiointi ovat asymmetriset).

Tämä on institutionaalinen eikä pelkästään journalistinen ongelma: lain tavoite ei ole vain näkökulmien mainitseminen vaan sellaisen tiedollisen tilan luominen, jossa kansalainen voi muodostaa oman arvionsa. Jos kehys rakentaa etukäteen hyväksyttävien johtopäätösten avaruuden, tämä tila kaventuu.

5.2 Tiedon tuottaminen vs. hyväksyttävän asenteen tuottaminen

Yle-lain 7 §:ssä mainittu "vapaan mielipiteenmuodostuksen edistäminen" on lähtökohtaisesti ristiriidassa sellaisen kehystämisen kanssa, joka suuntaa vastaanottajan kohti ennakollisesti määriteltyä tulkintaa. Tiedon tuottaminen on prosessi, jossa vastaanottajalle tarjotaan evidenssiä, mekanismeja, epävarmuuksia ja vaihtoehtoja. Asenteen tuottaminen on prosessi, jossa vastaanottajalle tarjotaan ensisijaisesti moraalinen tai affektiivinen kehys.

Näiden kahden sekoittuminen on kenties suurin yksittäinen jännite Ylen institutionaalisen tehtävän ja affektiivisnormatiivisen kehystämisriskin välillä.

5.3 Kansanvallan tukeminen vs. kansalaisen tulkintavapauden kaventaminen

Kansanvalta edellyttää, että kansalaisilla on paitsi muodollinen oikeus muodostaa mielipiteensä myös tosiasiallinen kyky tehdä niin. Tosiasiallinen kyky edellyttää pääsyä monipuoliseen, mekanismiselityksiä ja riskianalyysiä sisältävään tietoon. Affektiivisnormatiivinen kehystäminen voi heikentää tätä tosiasiallista kykyä, vaikka muodollinen pääsy tietoon olisi esteetön.

Perustuslakivaliokunnan (PeVL 36/2014 vp) tulkinnan mukaan sananvapauteen sisältyy oikeus saada tietoa. Tämä oikeus ei täyty pelkästään tiedon määrällisellä saatavuudella, vaan edellyttää, että tieto on tarjottu tavalla, joka mahdollistaa sen tosiasiallisen hyödyntämisen päätöksenteossa.

5.4 Huoltovarmuus vs. vaikeiden riskisignaalien vaimentaminen

Yle-lain 7 a §:n poikkeusolovarautumisvelvoite on enemmän kuin tekninen tehtävä. Sen substanssi edellyttää, että Yle on kriisitilanteessa uskottava, laajan yleisön tunnustama tiedonlähde. Tämä uskottavuus on välttämätön edellytys sille, että kansalaiset noudattavat kriisiaikana Ylen välittämiä viranomaisohjeita ja tiedotuksia.

Uskottavuus ei rakennu pelkässä kriisitilanteessa. Se rakentuu normaaliajan journalismissa osoittamalla, että Yle kykenee – ja on valmis – käsittelemään epämiellyttäviä faktoja, yllätyksellisiä riskianalyysejä ja konsensusta haastavia näkökulmia. Jos yleisön osa kokee, että Yle vaimentaa tiettyjä riskisignaaleja normaaliaikana, tämä kokemus vaikuttaa Ylen uskottavuuteen kriisin iskiessä.

5.5 Sananvapaus ja median monimuotoisuus vs. konsensuskehys

Yle-laki velvoittaa Ylen nimenomaisesti edistämään sananvapautta ja median monimuotoisuutta – paitsi omassa toiminnassaan myös yhteiskunnallisessa mediakentässä laajemmin. Tämä velvoite asettaa erityisen vaatimuksen: julkisrahoitteisen median ei tule toimia konsensuskehysten institutionaalisena vahvistajana siten, että muilla näkökulmilla toimivat mediat marginalisoituvat tai etteivät ne kehity asianmukaisesti.

Tässä yhteydessä on tärkeää erottaa toimituksellinen autonomia ja institutionaalinen vastuu. Yle on toimituksellisesti riippumaton, ja sen tulee olla. Toimituksellinen autonomia ei kuitenkaan tarkoita, että sen toimintaa ei voida arvioida institutionaalisten velvoitteidensa näkökulmasta.

6. Esimerkkityyppinen soveltava analyysi

Seuraavat esimerkkityypit ovat analyyttisiä konstruktioita, eivät kuvauksia yksittäisistä journalistisista tuotoksista. Ne on rakennettu empiiriseen kirjallisuuteen pohjautuvan mekanismianalyysin perusteella.

6.1 Maahanmuutto ja sisäinen turvallisuus

Moraalinen kehys: Humanitaarinen velvoite, haavoittuvuus, empatia.

Heikosti käsitellyt empiiriset kysymykset: Vastaanottokapasiteetti, integraatiopolkujen tehokkuus, kustannusrakenne, turvallisuusvaikutukset eri alipopulaatioissa, pitkäaikainen työllistyminen.

Menetetty signaali huoltovarmuuden näkökulmasta: Järjestelmätason kapasiteettiriskit, joiden realisoituminen voi koetella yhteiskunnan koheesiota ja luottamusta instituutioihin juuri silloin, kun sitä eniten tarvittaisiin.

Parempi institutionaalinen käsittely: Humanitaarinen kehys ei sulje pois rinnakkaista mekanistista analyysiä: kapasiteetti, kustannus, integraatioaste, turvallisuusvaikutukset. Molemmat näkökulmat voidaan käsitellä ilman, että kumpikaan diskreditoi toista.

 

6.2 Ilmastopolitiikka ja energiahuoltovarmuus

Moraalinen kehys: Ilmastokriisin kiireellisyys, moraalinen vastuu tuleville sukupolville.

Heikosti käsitellyt empiiriset kysymykset: Sähkön toimitusvarmuus siirtymäkaudella, energian hinta teollisuuden kilpailukyvylle, järjestelmäriskit (intermittenssi, varastointi), geopoliittiset toimitusriippuvuudet.

Menetetty signaali: Energiahuoltovarmuuden riskit, jotka voivat toteutua äkillisesti ja joiden käsittely edellyttää etukäteen muodostettua julkista tietopäätöstä.

Parempi käsittely: Ilmastotavoitteiden rinnalla systemaattinen toimitusvarmuuden, hinnan ja järjestelmäriskien analyysi – niin, että kansalainen voi arvioida, mihin hän sitoutuu ja millaisilla trade-ofeilla.

 

6.3 Julkisen talouden sopeutus

Moraalinen kehys: "Leikkaukset" haittaavat heikoimmassa asemassa olevia; julmuuden narratiivi.

Heikosti käsitellyt empiiriset kysymykset: Velkaantumisen pitkäaikaiset korkokustannukset, kannustinvaikutukset, vaihtoehtoiskustannukset (mitä jää tekemättä, jos velkaantuminen jatkuu), riskit julkisten palvelujen rahoituspohjalle tulevaisuudessa.

Menetetty signaali: Julkisen talouden kestävyyden pitkän aikavälin riskit, joiden realisoituminen voi lopulta heikentää palveluja enemmän kuin vältettävissä oleva sopeutus.

Parempi käsittely: Sopeutustoimien lyhyen aikavälin vaikutukset esitetään rinnakkain velkaantumisen pitkän aikavälin vaikutuksien kanssa, ilman kummankaan skaalan moralisointia.

 

6.4 Turvallisuuspolitiikka ja ulkoinen uhka

Moraalinen kehys: Rauha, dialogi, maltillisuus, eskalaatioriskin välttäminen.

Heikosti käsitellyt empiiriset kysymykset: Pidäkkeen logiikka, vastapuolen käyttäytymismallien empiirinen analyysi, pelotteen uskottavuuden mekanismit, varustautumisen viive.

Menetetty signaali: Realistinen uhka-analyysi, jonka puuttuminen normaaliaikoina voi johtaa puutteelliseen yhteiskunnalliseen valmiuteen kriisin sattuessa.

Parempi käsittely: Rauhan tavoite ei sulje pois uhka-analyysiä – ne ovat erillisiä analyyttisiä kysymyksiä. Molemmat voidaan käsitellä empiirisesti ilman, että kumpaakaan leimataan.

 

6.5 Sananvapaus ja disinformaation torjunta

Moraalinen kehys: Disinformaation vaara demokratialle; mediakompetenssin edistäminen.

Heikosti käsitelty empiirinen kysymys: Rajanveto legitiimin erimielisyyden ja virheellisen tiedon välillä. Jos "disinformaatio"-leima käy epistemiseksi sääntelyvälineeksi, se voi vaimentaa myös tarpeellisen kriittisen analyysin.

Menetetty signaali: Episteeminen monimuotoisuus: osa siitä, mikä millään hetkellä nimetään disinformaatioksi, voi myöhemmin osoittautua korrektioksi vallitsevaan konsensukseen.

Parempi käsittely: Selkeä metodologinen kriteeri: disinformaationa käsitellään todistettavasti virheellinen väite, ei pelkästään konsensuksesta poikkeava väite. Tämä ero on huoltovarmuuden kannalta kriittinen.

7. Kriteerit hyvälle julkisen palvelun journalismille huoltovarmuuden näkökulmasta

Seuraava arviointikehikko on normatiivinen ehdotus, ei oikeudellinen vähimmäisvaatimus. Sen tarkoitus on operationalisoida Yle-lain monipuolisuusvelvoite ja huoltovarmuustehtävä konkreettisiksi laadullisiksi kriteereiksi.

Kriteeri 1: Kehyksen tunnistettavuus

Jutusta käy selvästi ilmi, milloin kyse on empiirisestä faktasta, toimitusten tekemästä tulkinnasta, arvovalinnasta tai toimituksellisesta painotuksesta. Tämä ei tarkoita, että kaikki faktaesitykset tarvitsevat disclaimerin – se tarkoittaa, että moraalinen tai normatiivinen tulkinta on tunnistettavissa sellaiseksi, ei esitetty empiirisenä tosiseikkana.

Kriteeri 2: Mekanismien avaaminen

Lukijalle näytetään, miten väitetty seuraus syntyy. Kausaliteettiväitteet eivät jää pelkiksi assosiaatioiksi tai moraalisten vihjeiden kautta vahvistetuiksi olettamuksiksi. Erityisesti poliittisissa aiheissa mekanismiselitys on kriittinen: kansalainen, joka ymmärtää mekanismin, voi arvioida sen empiirisen uskottavuuden; kansalainen, joka saa vain moraalisen kehyksen, ei pysty tekemään samaa arviointia.

Kriteeri 3: Vaihtoehtoiskustannusten käsittely

Moraalisesti houkuttelevan ratkaisun kustannukset – taloudelliset, kapasiteetti-, turvallisuus-, vapausvaikutukset – esitetään osana analyysiä. Tämä ei tarkoita, että kustannukset neutralisoivat tavoitteen, vaan sitä, että kansalainen voi tehdä informoidun arvion trade-ofeista.

Kriteeri 4: Riskisignaalien salliminen

Epämiellyttävät havainnot – rikostilastot, kustannusylitykset, kapasiteettirajoitteet, ulkoiset uhkat – voidaan käsitellä ilman, että niiden esittäminen kehystetään moraalisesti epäilyttäväksi. Tämä on huoltovarmuuden ydinkysymys: yhteiskunta, jonka tiedonvälitysjärjestelmä vaimentaa epämiellyttäviä signaaleja, on haavoittuvampi kuin yhteiskunta, joka käsittelee ne avoimesti.

Kriteeri 5: Vastakkaisen näkemyksen vahva muoto (Steel Manning)

Kritiikki esitetään parhaassa uskottavassa muodossaan, ei heikkona karikatyyrinä. Tämä on epäilemättä korkea standardi, mutta se on keskeinen kriteeri julkisen valinnan teorian valossa: instituutio, joka ei kykene esittämään itsensä haastavaa argumenttia sen parhaassa muodossa, on sisäisesti haavoittuva sille haasteelle.

Kriteeri 6: Luottamuksen kumuloituminen

Journalistiset valinnat vahvistavat pitkällä aikavälillä uskottavuutta siitä, että Yle kykenee käsittelemään myös normatiivisesti epämukavia faktoja. Tämä kriteeri on vaikein operationalisoida yksittäisessä sisällössä, mutta se on strategisesti tärkein huoltovarmuuden näkökulmasta. Luottamuspääoma on resurssi, joka kertyy hitaasti ja kuluu nopeasti.

8. Johtopäätökset

Affektiivisnormatiivinen kehystäminen ei ole ongelma siksi, että journalismissa olisi arvoja. Jokaisessa uutisessa tehdään valintoja: mitä käsitellään, missä järjestyksessä, kenen ääni painottuu. Nämä valinnat heijastavat aina jotakin arvomaailmaa. Ongelma syntyy silloin, kun arvokehys alkaa toimia empiirisen havaitsemisen suodattimena – kun tiettyjä riskisignaaleja, kustannuslaskelmia tai vaihtoehtoisia mekanismiselityksiä ei käsitellä siksi, että ne eivät sovi vallitsevaan moraaliseen tai affektiiviseen kehykseen.

Ylen julkisen palvelun tehtävä – erityisesti lain 7 §:n monipuolisuusvelvoite ja 7 a §:n poikkeusolovarautuminen – asettaa tähän kysymykseen erityisen institutionaalisen kontekstin. Monipuolisuusvelvoite ei täyty pelkästään aiheiden kirjolla tai eri näkökulmien mainitsemisella, vaan se edellyttää laadullista monipuolisuutta: riskien, kustannusten, mekanismien ja epävarmuuksien tarkasteleminen tasaveroisesti moraalisten kehysten rinnalla.

Poikkeusolovarautumisen tehtävä puolestaan tekee luottamuspääomasta institutionaalisen resurssin, joka on kriittinen juuri silloin, kun sitä eniten tarvitaan. Tämä luottamuspääoma ei rakennu kriisien aikana vaan niiden välissä: normaaliajan journalismi, joka osoittaa kykenevänsä käsittelemään epämiellyttäviä faktoja, kerryttää uskottavuutta, joka on korvaamatonta kriisin iskiessä.

Realistinen arvio johtaa kolmeen johtopäätökseen. Ensinnäkin, kehystämisriski on institutionaalinen huoltovarmuusriski – ei pelkästään journalistinen tyylikysymys. Jos moraalinen kehys estää mekanistista analyysiä, vaikutus näkyy kansalaisten kyvyssä prosessoida kriittistä tietoa ja viime kädessä Ylen uskottavuudessa tiedonvälittäjänä. Toiseksi, Yle-laki tarjoaa käsitteellisen perustan tämän riskin institutionaaliselle tunnistamiselle: lain velvoitteet ovat arvioitavissa monipuolisuuden, vapaan mielipiteenmuodostuksen ja huoltovarmuuden kriteerein. Kolmanneksi, hyvän julkisen palvelun journalismin kriteerit ovat muotoiltavissa operationaalisesti – tässä artikkelissa hahmotellut kuusi kriteeriä tarjoavat yhden tavan lähestyä tätä kysymystä.

Artikkeli ei ole syytöskirjelmä eikä puolustuspuhe Yleä kohtaan. Se on analyysi mekanismeista, joita jokainen institutionaalisesti vastuullinen julkisen palvelun media kohtaa ja joiden tunnistaminen on edellytys niiden hallinnalle.

Lähdeluettelo

Säädökset ja viralliset asiakirjat

Laki Yleisradio Oy:stä (1380/1993). Finlex. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380

Laki Yleisradio Oy:stä annetun lain muuttamisesta (436/2012). Finlex.

Perustuslaki (731/1999), 12 §. Finlex. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731

Huoltovarmuuslaki (1390/1992). Finlex. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1992/19921390

Valmiuslaki (1552/2011). Finlex. https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2011/20111552

Valtioneuvoston asetus huoltovarmuuden tavoitteista (1048/2018). Finlex.

Valtioneuvoston periaatepäätös kokonaisturvallisuudesta (2017). Valtioneuvosto.

Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi Yleisradio Oy:stä annetun lain ja valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain muuttamisesta (HE 18/2022 vp). Eduskunta.

Perustuslakivaliokunnan lausunto PeVL 36/2014 vp. Eduskunta.

Liikenne- ja viestintäministeriö (2023). Kansallinen digitaalinen infrastruktuuri. LVM-julkaisuja.

Yhteiskunnan turvallisuusstrategia 2017. Turvallisuuskomitea.

Tutkimuskirjallisuus

Boin, A., Hart, P., Stern, E., & Sundelius, B. (2005). The politics of crisis management: Public leadership under pressure. Cambridge University Press.

Brader, T. (2006). Campaigning for hearts and minds: How emotional appeals in political ads work. University of Chicago Press.

Buchanan, J. M., & Tullock, G. (1962). The calculus of consent. University of Michigan Press.

Chong, D., & Druckman, J. N. (2007). Framing theory. Annual Review of Political Science, 10, 103–126.

Entman, R. M. (1993). Framing: Toward clarification of a fractured paradigm. Journal of Communication, 43(4), 51–58.

Guo, L., & McCombs, M. (2011). Network agenda setting: A third level of media effects. Paper presented to International Communication Association, Boston.

Hart, W., Albarracin, D., Eagly, A. H., Brechan, I., Lindberg, M. J., & Merrill, L. (2009). Feeling validated versus being correct: A meta-analysis of selective exposure to information. Psychological Bulletin, 135(4), 555–588.

Iyengar, S., Lelkes, Y., Levendusky, M., Malhotra, N., & Westwood, S. J. (2019). The origins and consequences of affective polarization in the United States. Annual Review of Political Science, 22, 129–146.

Kahan, D. M. (2013). Ideology, motivated reasoning, and cognitive reflection. Judgment and Decision Making, 8(4), 407–424.

Kahan, D. M., Peters, E., Dawson, E., & Slovic, P. (2017). Motivated numeracy and enlightened self-government. Behavioural Public Policy, 1(1), 54–86.

Kahneman, D. (2011). Thinking, fast and slow. Farrar, Straus and Giroux.

Kahneman, D., & Tversky, A. (1984). Choices, values, and frames. American Psychologist, 39(4), 341–350.

Kühberger, A. (1998). The influence of framing on risky decisions: A meta-analysis. Organizational Behavior and Human Decision Processes, 75(1), 23–55.

Lord, C. G., Ross, L., & Lepper, M. R. (1979). Biased assimilation and attitude polarization. Journal of Personality and Social Psychology, 37(11), 2098–2109.

Majone, G. (1989). Evidence, argument, and persuasion in the policy process. Yale University Press.

Marcus, G. E., Neuman, W. R., & MacKuen, M. (2000). Affective intelligence and political judgment. University of Chicago Press.

Mason, L. (2018). Uncivil agreement: How politics became our identity. University of Chicago Press.

McCombs, M. (2004). Setting the agenda: The mass media and public opinion. Polity Press.

McCombs, M., & Shaw, D. L. (1972). The agenda-setting function of mass media. Public Opinion Quarterly, 36(2), 176–187.

Newman, N., Fletcher, R., Eddy, K., Robertson, C. T., & Nielsen, R. K. (2023). Reuters Institute Digital News Report 2023. Reuters Institute for the Study of Journalism.

Niskanen, W. A. (1971). Bureaucracy and representative government. Aldine-Atherton.

Spence, A. M. (1973). Job market signaling. Quarterly Journal of Economics, 87(3), 355–374.

Sterman, J. D. (2000). Business dynamics: Systems thinking and modeling for a complex world. McGraw-Hill.

Tetlock, P. E. (2003). Thinking the unthinkable: Sacred values and taboo cognitions. Trends in Cognitive Sciences, 7(7), 320–324.

Weick, K. E. (1988). Enacted sensemaking in crisis situations. Journal of Management Studies, 25(4), 305–317.

Zahavi, A. (1975). Mate selection: A selection for a handicap. Journal of Theoretical Biology, 53(1), 205–214.

Ylen omat lähteet (Ylen tehtävän kuvaukseen, ei arviointiin)

Yleisradio Oy (2024). Julkisen palvelun tehtävä. https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/01/23/ylen-julkinen-palvelu

Yleisradio Oy (2024). Ylen arvo- ja strategiaperusta. Sisäinen asiakirja / julkinen tiivistelmä.