Rationaalinen preferenssirakenne

 

Rationaalinen preferenssirakenne

Johdanto

Rationaalinen preferenssirakenne tarkoittaa päätösteoriassa ja taloustieteessä järjestettyä tapaa kuvata toimijan vaihtoehtoja koskevia paremmuus-, huonommuus- ja samantekevyysarvioita. Muodollisesti se esitetään tavallisesti preferenssisuhteena vaihtoehtojen joukossa: jos vaihtoehto x on toimijan kannalta vähintään yhtä hyvä kuin vaihtoehto y, merkitään x ≥ y. Tällainen suhde on rationaalinen siinä määrin kuin se täyttää tietyt johdonmukaisuusehdot, kuten täydellisyyden ja transitiivisuuden. Käsite ei itsessään tarkoita, että toimija olisi itsekäs, moraalisesti oikeassa tai täydellisesti informoitu. Se tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että valinnat voidaan esittää sisäisesti johdonmukaisena järjestyksenä annetuissa olosuhteissa.

Preferenssirakenteilla on keskeinen asema mikrotaloustieteessä, peliteoriassa, hyvinvointiteoriassa, päätösteoriassa, yhteiskunnallisen valinnan teoriassa ja tekoälyn päätöksentekomalleissa. Niiden avulla voidaan muotoilla, mitä tarkoittaa valita johdonmukaisesti, miten yksilöllisiä valintoja voidaan mallintaa ja millä ehdoilla valinnoista voidaan päätellä taustalla olevia arvostuksia. Samalla käsite on herättänyt huomattavaa kritiikkiä, koska todelliset ihmiset toimivat usein rajallisen tiedon, epävarmuuden, sosiaalisten normien, tunteiden ja instituutioiden rajoittamina.

Tausta ja historia

Preferenssien matemaattinen käsittely liittyy 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa kehittyneeseen marginaalianalyysiin ja hyötyteoriaan. Varhaisessa hyötyteoriassa oletettiin usein, että hyötyä voitiin käsitellä määrällisenä suureena. 1900-luvun alussa painopiste siirtyi ordinaaliseen hyötyyn: olennaista ei ollut hyödyn absoluuttinen määrä vaan vaihtoehtojen järjestys. Tällöin riittää, että toimijan preferenssit asettavat vaihtoehdot paremmuusjärjestykseen.

Paul Samuelsonin paljastettujen preferenssien teoria 1930-luvulta pyrki liittämään preferenssit havaittavaan käyttäytymiseen. Sen sijaan, että kuluttajan hyötyä mitattaisiin suoraan, taloustieteilijä voi tarkastella, mitä kuluttaja valitsee eri hinta- ja budjettirajoitteiden vallitessa. Jos henkilö valitsee tavarakorin A tilanteessa, jossa myös B olisi ollut saavutettavissa, A voidaan tulkita paljastetusti vähintään yhtä hyväksi kuin B. Menetelmä vahvisti taloustieteen pyrkimystä rakentaa valintateoriaa havaittavien valintojen varaan.

Epävarmuuden oloissa rationaalista preferenssirakennetta laajensivat erityisesti John von Neumannin ja Oskar Morgensternin odotetun hyödyn teoria sekä Leonard Savagen subjektiivisen odotetun hyödyn teoria. Niissä rationaalisuus liitettiin ehtoihin, joiden vallitessa päätöksentekijän valinnat voidaan esittää hyötyfunktion ja todennäköisyysarvioiden avulla. Kenneth Arrow puolestaan osoitti yhteiskunnallisen valinnan teoriassa, että yksilöiden rationaaliset preferenssijärjestykset eivät aina aggregoidu ongelmattomaksi kollektiiviseksi järjestykseksi.

Keskeinen sisältö

Preferenssisuhde ja valintajoukko

Rationaalisen preferenssirakenteen lähtökohtana on valintajoukko X, joka sisältää tarkasteltavat vaihtoehdot. Vaihtoehdot voivat olla kulutuskoreja, poliittisia vaihtoehtoja, riskillisiä arpajaisia, työpaikkoja, tekoälyjärjestelmän mahdollisia toimia tai laajempia yhteiskunnallisia tiloja. Preferenssisuhde ≥ määrittelee, miten toimija vertailee näitä vaihtoehtoja. Siitä voidaan johtaa tiukka preferenssi x > y, jolloin x on aidosti parempi kuin y, sekä indifferenssi x ~ y, jolloin toimija pitää vaihtoehtoja samanarvoisina.

Preferenssirakenne on eri asia kuin yksittäinen valinta. Valinta on konkreettinen tapahtuma rajatussa tilanteessa; preferenssirakenne on abstrakti malli siitä, miten toimija järjestäisi vaihtoehdot, jos ne olisivat vertailtavissa. Tämä ero on tärkeä, koska sama havaittu valinta voi johtua preferensseistä, uskomuksista, tiedon puutteesta, rajoitteista tai strategisesta käyttäytymisestä.

Rationaalisuuden tavalliset aksioomat

Perusmuotoisessa rationaalisen valinnan teoriassa kaksi keskeistä ehtoa ovat täydellisyys ja transitiivisuus. Täydellisyys tarkoittaa, että toimija kykenee vertaamaan mitä tahansa kahta vaihtoehtoa: joko x ≥ y, y ≥ x tai molemmat. Transitiivisuus tarkoittaa, että jos x ≥ y ja y ≥ z, niin myös x ≥ z. Kun nämä ehdot täyttyvät, preferenssisuhde muodostaa täydellisen esijärjestyksen. Se sallii samantekevyyden mutta sulkee pois yksinkertaiset syklit, joissa toimija pitäisi A:ta vähintään yhtä hyvänä kuin B:tä, B:tä vähintään yhtä hyvänä kuin C:tä ja C:tä parempana kuin A:ta.

Laajemmissa malleissa käytetään myös muita ehtoja. Jatkuvuus sulkee pois eräitä jyrkkiä hyppäyksiä preferensseissä ja mahdollistaa hyötyfunktion esittämisen matemaattisesti. Monotonisuus kuluttajateoriassa tarkoittaa usein, että suurempi määrä haluttua hyödykettä on vähintään yhtä hyvä kuin pienempi määrä, jos muut asiat pidetään ennallaan. Konveksisuus ilmaisee mieltymystä tasapainoisiin yhdistelmiin ääriratkaisujen sijaan. Riskin ja epävarmuuden malleissa riippumattomuus- tai sure-thing-tyyppiset ehdot määrittelevät, miten toimijan tulisi suhtautua vaihtoehtoihin, joihin liittyy samoja mahdollisia seurauksia eri tiloissa.

Hyötyfunktion rooli

Jos preferenssirakenne täyttää tietyt ehdot, se voidaan usein esittää hyötyfunktion avulla. Tällöin jokaiselle vaihtoehdolle annetaan luku siten, että suurempi luku tarkoittaa parempaa vaihtoehtoa. Ordinaalisessa hyötyteoriassa lukujen suuruuserot eivät itsessään ole merkityksellisiä; tärkeää on vain järjestys. Esimerkiksi hyötyarvot 10, 7 ja 2 ilmaisevat saman järjestyksen kuin arvot 100, 50 ja 0, jos vaihtoehtojen keskinäinen paremmuus pysyy samana.

Odotetun hyödyn teoriassa hyötyfunktion tulkinta vahvistuu. Riskillinen vaihtoehto voidaan arvioida sen mahdollisten seurausten hyötyjen ja todennäköisyyksien perusteella. Von Neumannin ja Morgensternin kehikossa tietyt aksioomat johtavat siihen, että päätöksentekijä käyttäytyy ikään kuin hän maksimoisi odotettua hyötyä. Savagen teoriassa vastaava ajatus liitetään subjektiivisiin todennäköisyyksiin: toimijan valinnat voidaan tietyin ehdoin tulkita sekä uskomuksia että hyötyjä ilmaiseviksi.

Paljastetut ja ilmaistut preferenssit

Preferenssejä voidaan lähestyä kahdella tavalla. Ilmaistut preferenssit perustuvat siihen, mitä ihmiset sanovat haluavansa tai arvostavansa. Paljastetut preferenssit päätellään käyttäytymisestä, kuten ostoksista, äänestyksestä tai ajankäytöstä. Paljastettujen preferenssien etuna on havaittavuus, mutta niiden tulkinta on ongelmallista, jos valintoihin vaikuttavat väärät uskomukset, pakko, normipaine, impulsiivisuus tai vaihtoehtojen puutteellinen tuntemus.

Tämän vuoksi preferenssirakennetta ei pidä tulkita automaattisesti henkilön syvimmäksi eduksi tai moraalisesti oikeaksi tavoitteeksi. Henkilö voi valita lyhyen aikavälin houkutuksen pitkän aikavälin edun vastaisesti, noudattaa sosiaalista normia vastoin yksityistä mieltymystään tai toimia strategisesti saadakseen paremman neuvotteluaseman. Sama havaittu teko voi siten olla yhteensopiva useiden erilaisten preferenssirakenteiden kanssa.

Merkitys ja vaikutukset

Taloustieteessä rationaalinen preferenssirakenne mahdollistaa kuluttajan kysynnän, säästämisen, työvoiman tarjonnan ja investointien mallintamisen. Yritysten, kotitalouksien ja julkisen vallan valintoja voidaan kuvata tavoitteiden, rajoitteiden ja kannustimien vuorovaikutuksena. Malli on hyödyllinen erityisesti silloin, kun se tekee oletukset näkyviksi ja mahdollistaa niiden testaamisen. Se ei kuitenkaan yksin kerro, mitkä tavoitteet ovat hyväksyttäviä tai miten valinnat jakavat kustannuksia eri ihmisryhmien kesken.

Peliteoriassa preferenssirakenne määrittää pelaajien hyödyt eri lopputulemissa. Strateginen rationaalisuus edellyttää, että toimija ottaa huomioon myös muiden toimijoiden mahdolliset valinnat. Tällöin preferenssit eivät yksin määrää käyttäytymistä, vaan myös uskomukset muiden preferensseistä ja strategioista ovat ratkaisevia. Sama henkilö voi kannattaa yhteistyötä yhdessä institutionaalisessa ympäristössä ja opportunistista käyttäytymistä toisessa, jos kannustimet ja sanktiojärjestelmät poikkeavat toisistaan.

Yhteiskunnallisen valinnan teoriassa rationaalisten preferenssien merkitys näkyy äänestyksessä ja päätöksentekosäännöissä. Arrow’n mahdottomuustulos osoittaa, että yksilöllisten järjestysten yhdistäminen kollektiiviseksi järjestykseksi kohtaa periaatteellisia rajoituksia, jos halutaan samanaikaisesti täyttää useita näennäisesti kohtuullisia ehtoja. Tämä ei tee kollektiivisesta päätöksenteosta mahdotonta, mutta se osoittaa, että päätöksentekosäännöt sisältävät väistämättä valintoja ja kompromisseja.

Tekoälyssä ja algoritmisessa päätöksenteossa preferenssirakenteet esiintyvät esimerkiksi suositusjärjestelmissä, optimointitehtävissä ja monikriteerisessä päätöksenteossa. Järjestelmä voi optimoida klikkauksia, käyttäjätyytyväisyyttä, kustannuksia tai turvallisuutta, mutta valittu tavoitefunktio ei ole neutraali kuvaus todellisuudesta. Se on mallinnuspäätös, joka määrittää, mitä järjestelmä pitää parempana. Siksi preferenssien eksplisiittinen muotoilu on myös vastuullisuuskysymys.

Keskustelu, kritiikki ja tulkintaerot

Rationaalisen preferenssirakenteen keskeinen vahvuus on täsmällisyys. Se erottaa loogisen johdonmukaisuuden preferenssien sisällöstä. Rationaalinen toimija voi mallin kannalta olla itsekäs, altruistinen, uskonnollinen, sekulaari, riskihakuinen, riskinkarttaja, oikeistolainen, vasemmistolainen tai poliittisesti välinpitämätön, kunhan hänen preferenssinsä muodostavat johdonmukaisen rakenteen. Tämä tekee käsitteestä laajasti sovellettavan, mutta samalla hyvin abstraktin.

Kritiikki kohdistuu usein siihen, että muodollinen johdonmukaisuus ei riitä kuvaamaan ihmisen todellista päätöksentekoa. Herbert Simonin rajatun rationaalisuuden teoria korostaa tiedonhankinnan, laskennan ja huomion kustannuksia. Ihmiset eivät välttämättä maksimoi täydellisesti, vaan etsivät riittävän hyviä ratkaisuja. Tämä ei tarkoita epärationaalisuutta arkisessa mielessä, vaan sitä, että optimaalisen ratkaisun etsiminen voi itsessään olla liian kallista.

Käyttäytymistaloustiede on osoittanut, että valinnat voivat riippua kehystämisestä, tappionkarttamisesta, ankkuroitumisesta ja muista kognitiivisista mekanismeista. Kahnemanin ja Tverskyn prospektiteoria esitettiin kuvailevaksi vaihtoehdoksi odotetun hyödyn teorialle riskin oloissa. Se ei välttämättä kumoa odotetun hyödyn teoriaa normatiivisena ihanteena, mutta se rajoittaa sen käyttöä todellisen käyttäytymisen kuvaajana.

Amartya Senin kritiikki toi esiin, että preferenssin, valinnan ja hyvinvoinnin samaistaminen voi olla harhaanjohtavaa. Ihmiset voivat toimia sitoumusten, velvollisuuksien, identiteettien tai oikeudenmukaisuuskäsitysten perusteella tavalla, joka ei palaudu yksinkertaiseen oman hyödyn maksimointiin. Lisäksi henkilön sopeutuneet preferenssit voivat heijastaa puutetta tai alistavia olosuhteita: se, että ihminen ei valitse jotakin, ei aina osoita, ettei hän pitäisi sitä arvokkaana.

Toinen tulkintaero koskee sitä, onko rationaalinen preferenssirakenne normatiivinen, kuvaileva vai metodologinen oletus. Normatiivisena mallina se kertoo, millaisia johdonmukaisuusehtoja toimijan tulisi noudattaa. Kuvailevana mallina se väittää jotakin siitä, miten ihmiset tosiasiallisesti toimivat. Metodologisena välineenä se yksinkertaistaa monimutkaista käyttäytymistä, jotta voidaan tehdä ennusteita ja vertailla vaihtoehtoisia instituutioita. Nämä käyttötavat olisi pidettävä erillään, koska niiden todistusvaatimukset ovat erilaisia.

Nykytila

Nykyisessä taloustieteessä rationaalinen preferenssirakenne on edelleen peruskäsite, mutta sitä käytetään aiempaa monipuolisemmin ja varovaisemmin. Perinteiset mallit säilyvät hyödyllisinä tilanteissa, joissa kannustimet ovat selkeitä, markkinat toistuvia ja päätöksentekijöillä on mahdollisuus oppia. Samalla käyttäytymistaloustiede, kokeellinen taloustiede, neurotaloustiede ja institutionaalinen taloustiede ovat laajentaneet kuvaa siitä, miten preferenssit syntyvät, muuttuvat ja ilmenevät.

Käsitteen nykyinen merkitys perustuu juuri sen kaksijakoisuuteen. Toisaalta rationaalinen preferenssirakenne tarjoaa selkeän muodollisen kielen valintojen analyysiin. Toisaalta sen rajat muistuttavat siitä, että ihmisen toiminta ei ole pelkkää valmiiden mieltymysten optimointia. Preferenssit voivat olla epätäydellisiä, ristiriitaisia, kontekstisidonnaisia ja sosiaalisesti muovautuneita. Hyvässä analyysissa preferenssirakenne esitetään siksi mallina, ei suorana kopiona ihmisen sisäisestä maailmasta.

Katso myös

·         Rationaalisen valinnan teoria

·         Preferenssi

·         Hyötyfunktio

·         Odotetun hyödyn teoria

·         Paljastetut preferenssit

·         Rajattu rationaalisuus

·         Prospektiteoria

·         Yhteiskunnallisen valinnan teoria

·         Peliteoria

Lähteet

·         Arrow, Kenneth J. 1951. Social Choice and Individual Values. New York: Wiley.

·         Beshears, John; Choi, James J.; Laibson, David & Madrian, Brigitte C. 2008. “How Are Preferences Revealed?” Journal of Public Economics 92(8–9): 1787–1794.

·         Briggs, R. A. 2014. “Normative Theories of Rational Choice: Expected Utility.” Stanford Encyclopedia of Philosophy.

·         Hansson, Sven Ove. 2006/2024. “Preferences.” Stanford Encyclopedia of Philosophy.

·         Kahneman, Daniel & Tversky, Amos. 1979. “Prospect Theory: An Analysis of Decision under Risk.” Econometrica 47(2): 263–291.

·         Samuelson, Paul A. 1938. “A Note on the Pure Theory of Consumer’s Behaviour.” Economica 5(17): 61–71.

·         Savage, Leonard J. 1954. The Foundations of Statistics. New York: Wiley.

·         Sen, Amartya K. 1977. “Rational Fools: A Critique of the Behavioral Foundations of Economic Theory.” Philosophy & Public Affairs 6(4): 317–344.

·         Simon, Herbert A. 1955. “A Behavioral Model of Rational Choice.” Quarterly Journal of Economics 69(1): 99–118.

·         Steele, Katie & Stefánsson, H. Orri. 2015/2024. “Decision Theory.” Stanford Encyclopedia of Philosophy.

·         von Neumann, John & Morgenstern, Oskar. 1944. Theory of Games and Economic Behavior. Princeton: Princeton University Press.

·         Wheeler, Gregory. 2018/2024. “Bounded Rationality.” Stanford Encyclopedia of Philosophy.

Huomautus lähteiden käytöstä

Artikkeli käyttää lähteitä käsitteiden tarkistamiseen ja jäsentämiseen. Klassiset teokset muodostavat teoreettisen perustan; Stanford Encyclopedia of Philosophy -artikkelit ja vertaisarvioidut artikkelit tarjoavat koontia myöhemmästä keskustelusta. Lähdeluettelo ei ole tyhjentävä bibliografia aiheesta.