Jumalan Koodi: Jeesuksen y-kromosomi
Osa I: Sudario
Tohtori Elina Mäkinen katseli käsissään olevaa näyteputkea laboratorion hämärässä valossa. Turiinin käärinliinan DNA-näyte oli viimein heidän hallussaan – ei kopio, ei fragmentti, vaan ehjä solu, joka oli säilynyt kahden tuhannen vuoden ajan liinan kuiturakenteessa.
"Kontaminaatio on poissuljettu?" hän kysyi assistentiltaan.
"Kolme kertaa varmistettu," Riku vastasi. "Y-kromosomi on puhdas. Ja Elina..." hän piti tauon. "Se on erikoinen."
Tämä oli vuosi 2041. Kvanttisekvensointi oli tehnyt mahdolliseksi lukea DNA:ta atomitasolla. CRISPR-9 oli jo vanhentunut teknologia. Uusi työkalu, jonka Elina itse oli kehittänyt – GenoSynth – pystyi paitsi lukemaan myös ennustamaan geneettisiä ominaisuuksia, joita sekvenssit koodittivat, vaikka ominaisuudet eivät koskaan olisi ilmentyneet.
Osa II: Poikkeama
Y-kromosomin analyysi valmistui yöllä.
Elina ei nukkunut.
Näytöllä vilkkui raportti, jota hän luki yhä uudelleen. Tavalliset geenit olivat paikoillaan – SRY, TSPY, DAZ. Mutta niiden välissä, ei-koodaavilla alueilla, joita oli vuosikymmeniä kutsuttu "roskagenomiksi", oli jotain muuta.
Sekvenssejä, joita ei esiintynyt missään ihmisgenomitietokannassa.
Ei yhdessäkään.
GenoSynth yritti ennustaa niiden toimintaa ja kaatui. Ensimmäistä kertaa sitten kehitysvaiheensa.
Riku raapi päätään. "Ehkä algoritmissa on bugi."
"Tai ehkä," Elina sanoi hiljaa, "algoritmi kohtasi jotain, mihin se ei ole suunniteltu."
He lähettivät sekvenssit tekoälylle, joka oli koulutettu koko ihmiskunnan biologisella kirjallisuudella. Se vastasi kahdeksan minuutin analyysin jälkeen:
Nämä sekvenssit vaikuttavat koodittavan proteiineja, jotka säätelevät solujen entropian kääntymistä. Evoluutioteorian puitteissa näiden syntyminen on tilastollisesti lähes mahdotonta. Suosittelen ulkopuolista tarkistusta.
Entropia. Hajoamisen suunta. Ajan nuoli.
Elina tajusi, mitä se tarkoitti.
Osa III: Kiusaus
Kolme kuukautta myöhemmin heidän tiiminsä oli kasvanut kahdeksaan, ja NDA-sopimukset olivat paksumpia kuin Raamattu.
He olivat onnistuneet syntetisoimaan yhden proteiinin – pienimmän, yksinkertaisimman sekvenssistä. He olivat nimenneet sen Alefaksi.
Alefa korjasi solujen DNA-vaurioita nopeudella, jota ei ollut nähty luonnossa. Se ei pelkästään hidastanut vanhenemista – se kääntänyt sen, palautti solut aiempaan tilaansa kuin kellon viisarit pyöritettäisiin taaksepäin.
Hiirillä se toimi. Sitten kaneilla.
"Tämä on ikuinen elämä," Riku sanoi eräänä iltana, ja hänen äänessään oli pelkoa enemmän kuin riemua. "Todellinen, biologinen ikuinen elämä."
"Ei vielä," Elina vastasi. "Tämä on vasta ensimmäinen."
Sekvenssejä oli seitsemänkymmentäkaksi.
Osa IV: Järki ja sen rajat
Rahoittaja – sveitsiläinen bioteknologiajätti Aion Corp – kutsui Elinan Geneveen.
Johtoryhmän kokoushuoneessa istui ihmisiä, joiden yhteinen varallisuus ylitti useimpien valtioiden BKT:n.
"Mitä muut sekvenssit tekevät?" toimitusjohtaja kysyi suoraan.
Elina katsoi taulukkoaan. Hän oli jatkanut ennusteita – varoen, hitaasti, kuten räjähteiden kanssa työskentelevä.
"Toinen säätää hermosolujen välisiä yhteyksiä tavalla, joka GenoSynthin mukaan mahdollistaisi... suoran kognitiivisen yhteyden biologisten järjestelmien välillä. Empatian sijaan suoran tietoisuuden jakamisen."
Hiljaisuus.
"Kolmas vaikuttaa fyysisiin kenttävaikutuksiin. Massaan. Gravitaatioon." Hän piti tauon. "Tiedän, miltä tämä kuulostaa."
"Se kuulostaa jumalalta," joku sanoi hiljaa.
"Se kuulostaa fysiikalta, jota emme vielä ymmärrä," Elina korjasi. "Ja siksi emme syntetisoi näitä. Ei vielä. Ehkä ei koskaan."
Toimitusjohtaja nojautui eteenpäin. "Mutta voisitte."
Osa V: Miksi ei
Elina ajoi hotellille yksin.
Hän mietti, mitä kaikkivaltius oikeastaan tarkoitti.
Ihminen, joka ei vanhene, joka voi jakaa tietoisuutensa toisten kanssa, joka voi vaikuttaa fyysiseen todellisuuteen tahdonvoimallaan. Se ei kuulostanut vapaudelta. Se kuulosti vastuulta, jonka alla jokainen ihminen murtuisi.
Evankeliumeissa oli kohta, jonka hän muisti lapsuudesta: kiusaus autiomaassa. Tarjous kaikesta valtakunnasta ja kunniasta.
Vastaus oli ollut ei.
Ehkä se ei ollut teologinen väite. Ehkä se oli biologinen: jokin, joka pystyi kaikkeen, oli valinnut olla käyttämättä sitä. Ei heikkoudesta. Vaan koska kaikkivaltius ilman rajoituksia ei ole vapaus – se on yksinäisyys niin täydellinen, ettei sille ole nimeä.
Epilogi: Arkisto
Elina julkaisi tutkimuksestaan version, josta oli poistettu kaikki kriittiset sekvenssit.
Alefa – soluja korjaava proteiini – hän vapautti avoimena tieteenä. Se mullisti lääketieteen. Genevessä johtoryhmä uhkasi oikeustoimilla. He eivät kuitenkaan voineet julkaista sitä, mitä heillä ei ollut.
Täydelliset sekvenssit Elina tallensi kahdelle kvanttimuistikortille.
Toinen on pankkiholvissa Helsingissä.
Toinen hänellä on aina mukana – pienessä metallikotelossa, jota hän ei koskaan avaa.
Hän on miettinyt usein, miksi säilytti sen.
Ehkä siksi, että joitakin asioita ei pidä tuhota.
Ehkä siksi, että jonakin päivänä ihmiskunta on viisaampi.
Ehkä – ja tätä hän miettii öisin eniten – siksi, että hän haluaa muistaa, että hänellä oli valinta.
Ja hän teki sen.
"Kaikkivaltius ei ole voima tehdä kaikkea. Se on viisaus tietää, mitä jättää tekemättä."
Kommentit
Lähetä kommentti