Kun moninaisuudesta tulee instituutiotesti
Moninaisuudesta puhutaan usein väärällä tavalla. Yksi puoli näkee siinä lähes automaattisesti yhteiskunnan hajoamisen alun. Toinen puoli näkee siinä vain normaalin demokraattisen vaihtelun, jonka ongelmallistaminen on jo itsessään epäilyttävää. Molemmat tulkinnat ovat liian karkeita. Valtion kannalta ratkaiseva kysymys ei ole, onko yhteiskunnassa erilaisia ihmisiä, uskontoja, kieliä, arvoja tai elämäntapoja. Niitä on aina. Ratkaiseva kysymys on, kykeneekö valtio ylläpitämään yhteiset pelisäännöt tilanteessa, jossa ihmisillä on yhä erilaisempia käsityksiä siitä, mikä on oikein, kuka saa päättää ja minkä normin pitäisi olla ensisijainen. Demografinen moninaisuus on väestörakenteen tosiasia. Normatiivinen moninaisuus on jo vaativampi asia: ihmiset eivät vain näytä erilaisilta tai puhu eri kieliä, vaan heillä voi olla keskenään ristiriitaisia käsityksiä oikeudesta, perheestä, uskonnosta, sukupuolirooleista, auktoriteetista ja valtion tehtävästä. Tämäkään ei vielä ole turvallisuusongelma. S...