Dialogin dyynit

Tässä niin sanotussa rasismikohussa olennaista ei ole se, mitä todella tapahtui, vaan miten tapahtuma kehystettiin . Media ei analysoi intentiota, kontekstia eikä teon tosiasiallista kohdetta, vaan rakentaa narratiivin jälkikäteen sen mukaan, mikä sopii valmiiseen moraaliseen asetelmaan. Rasismi on vakava ilmiö, mutta juuri siksi sen määritelmää ei voi venyttää tilanteisiin, joissa halveksuntaa tai syrjintää ei tosiasiallisesti kohdistu kehenkään etniseen ryhmään . Kun satiiri, eleet tai symbolit irrotetaan kontekstistaan ja tulkitaan pahantahtoisiksi pelkän oletuksen perusteella, kyse ei ole enää rasismin torjunnasta vaan käsitteen inflatoinnista . Ongelma ei ole yksittäinen kohu, vaan ennakoitavuuden katoaminen . Kukaan ei voi etukäteen tietää, mikä tulkitaan hyväksyttäväksi ja mikä jälkikäteen leimataan moraalisesti tuomittavaksi. Tämä on ristiriidassa oikeusvaltioperiaatteen ja rationaalisen yhteiskunnan kanssa: vastuu edellyttää mahdollisuutta ymmärtää säännöt ennen tekoa. Kans...

  Suomalainen antikapitalismi ei ole ensisijaisesti ideologia. Se on peliteoreettinen tasapaino . Kun politiikkaa, työmarkkinoita ja mediaa tarkastellaan kannustinlähtöisesti, käy ilmeiseksi, ettei markkinoiden vastaisuus säily siksi, että se tuottaisi hyviä taloudellisia tuloksia, vaan siksi, että se on yksittäisille toimijoille rationaalinen valinta . Kollektiivisesti lopputulos on heikompi, mutta kukaan ei yksin kanna siitä vastuuta. Poliitikolle moraalinen kapitalismikritiikki on halpa signaali: se on helppo viestiä, vaikea falsifioida ja sen kustannukset realisoituvat vasta myöhemmin. Äänestäjälle se tarjoaa selkeän syyllisen monimutkaisiin ongelmiin. Ammattiyhdistysliikkeelle nollasummakehys yksinkertaistaa neuvotteluasemaa. Julkiselle sektorille markkinoiden epäonnistumiseen vetoaminen oikeuttaa kasvun ilman residuaalivastuuta. Tuloksena syntyy lukkiutunut tasapaino: jokainen toimii rationaalisesti omasta näkökulmastaan, mutta järjestelmä kokonaisuutena tuottaa vähemmän ...

Lähi-idän keskustelussa toistuu väite, jonka mukaan alueen poliittinen tulevaisuus ratkeaisi määrittelemällä, kuka on ”alkuperäiskansa”. Ajatus on intuitiivisesti houkutteleva: jos joku oli ensin, hänellä on erityinen oikeus. Ongelma on, että tämä logiikka ei kestä historiallista, institutionaalista eikä poliittista tarkastelua. Ensinnäkin alkuperäisyys ei ole selkeä tai yksiselitteinen käsite. Palestiinan alueella on viimeisen kahden vuosituhannen aikana elänyt, hallinnut ja muuttanut useita väestöryhmiä: roomalaisia, bysanttilaisia, arabeja, turkkilaisia, juutalaisia, eurooppalaisia mandaattivaltoja. Missä kohtaa aikajanaa ”alkuperäisyys” lukitaan? Ensimmäiseen arkeologiseen kerrostumaan? Ensimmäiseen kirjalliseen lähteeseen? Ensimmäiseen enemmistöasemaan? Jokainen rajaus on väistämättä mielivaltainen. Toiseksi valtiot eivät synny alkuperästä vaan kyvystä järjestää valtaa, turvallisuutta ja instituutioita . Moderni valtio ei ole palkinto historiallisesta etuoikeudesta, vaan mekani...

  Johdanto Politiikan kieli ei ainoastaan kuvaa todellisuutta, vaan myös muokkaa sitä. Vasemmistolaisella normatiivisella viestinnällä tarkoitetaan tässä yhteydessä poliittista puhetta, jossa tasa‑arvo, solidaarisuus ja universaalit oikeudet korostuvat ja jossa taloudelliset kustannukset nähdään toissijaisina. Tällainen viestintä nojaa oletuksiin, että markkinamekanismeihin ei voi luottaa ja että valtiolla on moraalinen velvollisuus turvata sosiaalinen ja ekologinen oikeudenmukaisuus. Tutkimus tarkastelee, milloin ja missä politiikkakysymyksissä vasemmistolainen normatiivinen viestintä korostuu suhteessa eksplisiittiseen kustannus–hyöty‑analyysiin ja miten tämä vaikuttaa päätösten tehokkuuteen, vaihtoehtojen tarkasteluun ja politiikan korjautuvuuteen. Aineisto koostuu mediakirjoituksista, poliittisista puheenvuoroista ja asiantuntijateksteistä, joista tunnistettiin neljä tapausesimerkkiä. Vasemmistolaisen normatiivisen viestinnän piirteet Vasemmistolaisen normatiivisen vi...

  Iranista puhutaan jälleen vallankumouksen kynnyksenä. Rial romahtaa, inflaatio kiihtyy, kauppiaat sulkevat liikkeitään ja mielenosoitukset leviävät kaupungeista toiseen. Tulkinta on houkutteleva: talous on rikki, kansa kadulla – siis vallankumous. Taloustieteilijän näkökulmasta johtopäätös on kuitenkin hätäinen. Vallankumous ei ole tunne, vaan prosessi. Se edellyttää samanaikaisesti kolmea asiaa: laajaa ja jatkuvaa mobilisaatiota, turvallisuuskoneiston murtumista sekä uskottavaa vaihtoehtoista valtakeskusta. Iranissa näistä ei toistaiseksi toteudu yksikään täysimääräisesti. Ensinnäkin protestit ovat reaktiivisia ja talouslähtöisiä. Ne syttyvät valuuttakurssin, hintojen ja verojen ympärille – eivät vallansiirtoa koskevan ohjelman ympärille. Tämä ei tee niistä merkityksettömiä, mutta se rajaa niiden dynamiikkaa. Talouskriisit synnyttävät usein protesteja, harvemmin vallankumouksia. Kriittinen ero on koordinaatiossa: ilman pysyvää organisoitumista ja yleislakkojen kaltaista yhtei...

  Jeesus esitetään usein moraalisena huippuna: ajattomana eettisenä majakkana, jonka opetukset ylittävät kulttuurit ja vuosituhannet. Väite kuulostaa vakuuttavalta – kunnes sitä tarkastellaan rationaalisesti ja käytännön moraalina eikä hartaana ihanteena. Jeesuksen opetusten keskeinen ongelma on niiden kontekstisidonnaisuus . Ne syntyivät maailmankuvassa, jossa Jumalan valtakunnan odotettiin olevan välittömästi käsillä. Kun maailmanloppu ei tullutkaan, etiikka jäi roikkumaan ilmassa. Ohjeet kuten “älkää murehtiko huomisesta”, omaisuudesta luopuminen tai maallisen vallan halveksunta ovat rationaalisia vain, jos tulevaisuutta ei ole. Modernissa yhteiskunnassa ne ovat pikemminkin vastuuttomia. Toinen ongelma on epäsymmetrinen moraali . “Käännä toinen poski” ja rajaton anteeksianto voivat kuulostaa jalolta, mutta todellisissa valtasuhteissa ne suosivat aggressiivista ja häikäilemätöntä osapuolta. Etiikka, joka ei huomioi kannustimia, ei ole moraalisesti ylevää vaan käytännössä naiivia...

  Yhteiskuntatieteet esitetään usein neutraalina todellisuuden kuvauksena. Tutkija analysoi, mittaa ja selittää. Silti käytännössä moni vaikutusvaltainen teoria ei ainoastaan kuvaa yhteiskuntaa vaan myös arvottaa sitä – ja tässä arvottamisessa painopiste kallistuu usein vasemmalle. Tämä ei ole salaliitto eikä moraalinen syytös. Se on seurausta siitä, millaisiin kysymyksiin teoriat on rakennettu vastaamaan. Monet vasemmalle kallistuvat yhteiskuntateoriat jakavat kolme lähtöoletusta. Ensinnäkin ne lähtevät nollasummalogiikasta: jos jollakulla menee hyvin, se on todennäköisesti pois joltakulta toiselta. Toiseksi ne suhtautuvat epäluuloisesti markkinoihin ja spontaaniin koordinaatioon – taloudelliset ja sosiaaliset järjestykset nähdään herkästi vallan tai riiston tuotteina. Kolmanneksi ne pitävät konsensusta epäilyttävänä: jos jostakin asiasta ollaan laajasti samaa mieltä, kyse ei ole tehokkuudesta tai oppimisesta vaan hegemonian onnistumisesta. Tällainen kehys johtaa väistämättä...

  Kun kristityiltä kysyy, mitä syntejä he kokevat tekevänsä, vastaus ei yleensä ole murha, ryöstö tai muu rikos, josta iltapäivälehdet innostuvat. Vastaus on pikemminkin: ajattelin pahaa, olin itsekäs, en jaksanut rukoilla, kadehdin toista, katsoin vääränlaista sisältöä tai en antanut anteeksi. Toisin sanoen – olin ihminen. Tässä on jotain paljastavaa. Kristillisessä syntikäsityksessä moraalinen huomio kohdistuu vahvasti sisäiseen maailmaan: ajatuksiin, tunteisiin, haluihin ja motiiveihin. Ei riitä, että toimii oikein; pitäisi myös tuntea oikein . Jo pelkkä väärä ajatus voidaan kokea moraalisena epäonnistumisena. Tämä tekee synnistä erityislaatuisen ilmiön. Se ei ole vain teko, joka vahingoittaa toista, vaan jatkuva sisäinen tarkkailuprosessi, jossa oma mieli muuttuu valvonnan kohteeksi. Kun ihminen huomaa olevansa kateellinen, vihainen tai haluton auttamaan, hän ei ainoastaan tunnista inhimillistä reaktiota – hän tunnistaa synnin. Ja synnin tunnistaminen synnyttää syyllisyyttä....

  Yksi suomalaisen yhteiskunnan erikoisimmista piirteistä on se, että uskontoa pidetään samanaikaisesti henkilökohtaisena asiana ja hiljaisena normina . Sen sanotaan olevan vapaaehtoista, mutta silti sen poissaoloa joudutaan jatkuvasti perustelemaan. Tämä ristiriita paljastuu erityisen kirkkaasti jouluna, mutta ilmiö ei rajoitu juhlapyhiin. Kyse on syvemmästä oletuksesta: uskonto – käytännössä luterilainen kristinusko – nähdään lähtökohtana, josta poikkeaminen vaatii selityksen. Kun koulu järjestää joulujuhlan kirkossa, uskonnollisuus esitetään “perinteenä”. Kun vanhempi kyseenalaistaa tämän, hänestä tulee hankala. Kun virsi lauletaan, sen sanotaan olevan kulttuuria. Kun sen sijaan joku pyytää vaihtoehtoa, puhe kääntyy liioiteltuun herkkyyteen tai “uskontoallergiaan”. Normi paljastuu vasta, kun joku astuu sen ulkopuolelle. Normatiivinen oletus toimii juuri näin: se on näkymätön niille, jotka ovat sen sisällä. Uskonnon puolustajat vetoavat usein siihen, ettei ketään pakoteta u...

Euroopan vihreä siirtymä myydään tarinana moraalisesta edistyksestä ja taloudellisesta mahdollisuudesta. Päästöt alas, teknologia ylös ja kilpailukyky siinä sivussa. Todellisuus näyttää kuitenkin toisenlaiselta – erityisesti siellä, missä energia ei ole sivukuluerä vaan tuotannon perusta. Saksan Ludwigshafenissa sijaitseva BASF:n tehdas on ollut vuosikymmeniä eurooppalaisen kemianteollisuuden symboli. Nyt tämä symboli rapautuu. Laitoksia suljetaan ja investoinnit ohjataan Kiinaan, jossa energia on halvempaa ja sääntely joustavampaa. Kyse ei ole yritysten ahneudesta, vaan kylmästä laskelmasta: kemianteollisuus ei toimi poliittisilla iskulauseilla vaan megawateilla ja euroilla. EU:n Green Deal on nostanut energian hintaa samalla kun vaihtoehtoja on kavennettu. Saksan irtautuminen venäläisestä kaasusta oli geopoliittisesti ymmärrettävää, mutta taloudellisesti kallista. Kun tähän lisätään päästökauppa, hiilimaksut ja byrokratia, lopputulos on selvä: energiaintensiivinen teollisuus etsii uu...

  Taustaa Politiikan ja median väliset jännitteet nousivat vuodenvaihteen tienoilla esiin useissa keskusteluissa Suomessa. Verkkouutiset julkisti jo marraskuussa 2025 artikkelin, jossa analysoitiin nuorten journalistien halua ”muuttaa maailmaa” ja siihen liittyvää agendajournalismin uhkaa. Joulun jälkeen keskustelu kiihtyi sosiaalisessa mediassa ja eri foorumeilla: osa kansalaisista väitti Ylen uutisoinnin olevan poliittisesti kallistunutta, ja myös yksittäisten ministerien kohtelusta kirjoitettiin. Laajemmin taustalla on se, että oikeistolaiset ja vasemmistolaiset kokevat median eri tavoin; Reutersin tuoreessa Digital News Report ‑maaraportissa todettiin, että noin 40 % suomalaisista katsoo Ylen uutisten painottavan vasemmistolaisia näkökulmia , kun vain 5 % piti oikeistolaisten näkemysten korostumista yleisenä mediaalantutkimussaatio.fi . Toistuvat argumentit ja vastakkainasettelut Aktivistitoimittajat vs. neutraali journalismi Nuorten toimittajien arvopohj...

  Tausta Helsingin Sanomat julkaisi joulukuun lopussa 2025 tutkivan artikkelin, jossa toimitus pyysi Digi‑ ja väestötietovirastolta kaikkien eduskunnalle jo luovutettujen kansalaisaloitteiden allekirjoittajien nimet ja yhdisti tiedot muihin rekistereihin. HS käsitteli yhdeksän aloitteen noin 600 000 allekirjoittajaa ja nimesi nimeltä joitakin pörssi‑ ja valtionyhtiöiden johtajia, virkamiehiä ja kulttuurivaikuttajia sekä selitti, että kansalaisaloite on valtiollinen toimi ja siksi nimet ovat julkisia hs.fi . Juttu kosketti etenkin aloitteita, joilla vaadittiin Ylen rahoituksen leikkaamista, poliittisten lakkojen kieltämistä ja Extinction Rebellion ‑liikkeen lakkauttamista sekä joitakin vasemmiston vastustamia hankkeita appelsiini.net . Toistuvat argumentit keskustelun aikana 1. Tietosuoja ja datan louhinta Nimien julkaiseminen rikkoi yksityisyyttä. Useat blogit ja keskustelijat moittivat HS:ää ”maalittamisesta” ja väittivät, että vaikka kansalaisaloitteiden vastuuhenkilöt...