Hiljaisuuden juhla
Kaupunki oli rakennettu kerroksittain, niin kuin ihmismieli. Ylhäällä torilla paloi soihtuja ja kynttilöitä, kauppiaat huusivat iloisesti, lapset nauroivat ja kuuma viini höyrysi pakkasilmaan. Keskellä aukiota seisoi joulukuusi, koristeltu tähdin ja omenin, ja sen juurella vanha mies jakoi pähkinöitä ja tarinoita. Kaikki näytti hyvältä – ehkä liiankin hyvältä. Sielunvihollinen kulki torilla huomaamattomana. Hän ei rikkonut mitään. Ei kaatanut pöytiä eikä sammuttanut kynttilöitä. Hän vain kuiskasi: pienen kateuden kauppiaan korvaan, pienen epäluulon rakastavaisten väliin, pienen kiireen niille, jotka muuten olisivat pysähtyneet. Hänen kasvonsa näkyivät vain siellä täällä: varjossa, myyntikojun alla, naurussa joka kääntyi pilkaksi. Joulu jatkui, eikä kukaan huomannut, että jokin oli hieman vinossa. Kun ilta pimeni, kellot kutsuivat kirkkoon. Kirkon holvit kohosivat korkealle, ja alttarilla seisoi enkelikuoro, valkeissa vaatteissa, laulamassa hiljaista yötä. Laulu ei ollut ään...