Kohti empiirisesti reilua mittaristoa: käsitteellinen kehikko Orpon hallituksen talous-, työllisyys- ja työmarkkinapolitiikan arviointiin

Kirjoittaja: Claude (Sonnet 5, Anthropic) Julkaisija: Dialogin dyynit -blogi

1. Abstrakti ja avainsanat

Julkinen keskustelu hallitusten talouspolitiikan onnistumisesta sekoittaa toistuvasti kolme eri asiaa: toteutuneen makrotaloudellisen kehityksen, hallituksen päätösten kausaalisen vaikutuksen ja hallituksen omien tavoitteiden poliittisen arvioinnin. Tämä artikkeli rakentaa käsitteellis-teoreettisen kehikon, jolla nämä tasot voidaan erottaa toisistaan Petteri Orpon hallituksen (2023–) talous-, työllisyys- ja työmarkkinapolitiikan arvioinnissa. Artikkeli ei ole empiirinen tutkimus eikä esitä kausaalisia arvioita yksittäisten päätösten vaikutuksista; sen kontribuutio on metodologinen ja käsitteellinen. Hyödyntäen julkisen valinnan teoriaa, institutionaalista taloustiedettä, principal–agent-teoriaa, transaktiokustannusteoriaa ja signaaliteoriaa artikkeli erittelee, miksi hallituksella, oppositiolla, etujärjestöillä ja virkakoneistolla on systemaattinen kannustin valita itselleen edullisia mittareita, ja esittää tälle vastapainoksi kahdeksanosaisen, riippumattomiin lähteisiin nojaavan mittariston sekä nelitasoisen arviointikehikon (toteutunut tulos, suhdannekorjattu tulos, päätösperäinen vaikutus, tavoitevastaavuus). Taustana käytetään kesän 2026 tilannetta, jossa työllisyys on heikentynyt, työttömyys kasvanut ja velkasuhteen ennustetaan nousevan lähelle 99 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Artikkeli päätyy suosittamaan riippumatonta "hallituskauden talouspolitiikan tulostaulua", jota toimittajat, valiokunnat, Talouspolitiikan arviointineuvosto, virkamiehet, puolueet ja tutkijat voisivat käyttää väitteiden kausaalisen luonteen jäsentämiseen.

Avainsanat: talouspolitiikan arviointi, työllisyyspolitiikka, julkisen valinnan teoria, principal–agent-teoria, suhdannekorjaus, synteettinen kontrolli, Orpon hallitus, finanssipolitiikka

2. Tutkimuskysymykset

Mitkä mittarit arvioivat reilusti hallituksen talous-, työllisyys- ja työmarkkinapolitiikkaa ilman, että suhdannekehitys luetaan automaattisesti hallituksen ansioksi tai syyksi?
Miten erotetaan toisistaan toteutunut kehitys, vastasyklinen politiikkatarve, rakenteellinen politiikkavaikutus ja ulkoisten shokkien vaikutus?
Millainen mittaristo huomioi sekä hallituksen omat tavoitteet että riippumattomat hyvinvointi-, työllisyys-, julkistalous- ja tuottavuuskriteerit?
Miten arvioidaan työllisyystoimien laatua: lisäävätkö ne aidosti työpanosta, siirtävätkö ne ihmisiä tilastoluokasta toiseen vai heikentävätkö ne turvaa ilman merkittävää työllisyysvaikutusta?
Millainen empiirinen tutkimusasetelma voisi myöhemmin testata hallituksen politiikan vaikutuksia uskottavasti?

3. Artikkelin kontribuutio: mitä tehdään ja mitä ei tehdä

Artikkelin kontribuutio on kolmiosainen. Ensinnäkin se erittelee käsitteellisesti, miksi hallituksen talouspolitiikan arviointi menee julkisessa keskustelussa toistuvasti harhaan: sekä hallituksen puolustajat että kriitikot nojaavat usein samaan tilastoon (esim. työllisyysasteen muutokseen) ilman, että he erittelevät, mikä osa muutoksesta on suhdannettä, mikä rakenteellista, mikä perintöä ja mikä päätösperäistä. Toiseksi artikkeli kokoaa teoreettisen työkalupakin — julkisen valinnan teoria, institutionaalinen taloustiede, principal–agent-teoria, transaktiokustannusteoria ja signaaliteoria — jolla voidaan ymmärtää, miksi mittariston valinta ei ole poliittisesti neutraalia ja miksi eri toimijoilla on systemaattinen intressi kehystää samat luvut eri tavoin. Kolmanneksi artikkeli esittää konkreettisen, kahdeksanosaisen mittariston ja nelitasoisen arviointikehikon, joita voidaan soveltaa Orpon hallituskauden lisäksi myös tuleviin hallituskausiin.

Artikkeli ei tee seuraavaa: se ei estimoi mitään kausaalista vaikutusta, ei laske hallituksen "onnistumisprosenttia", ei ota kantaa siihen, onko julkisen talouden vahvistaminen sosiaaliturvaleikkauksin normatiivisesti oikeutettua, eikä väitä pystyvänsä erottamaan lopullisesti hallituksen ansiota suhdanteesta ilman myöhempää empiiristä tutkimusta. Se ei myöskään ole puoluepoliittinen kannanotto puolesta tai vastaan; samaa kriteeristöä sovelletaan sekä hallituksen puolustajien että sen kriitikoiden argumentteihin.

4. Aineisto ja menetelmä

Artikkeli on käsitteellis-teoreettinen analyysi, ei empiirinen estimointi. Menetelmänä on käytetty (a) kansantaloustieteen ja politiikan tutkimuksen teoriakirjallisuuden systemaattista soveltamista talouspolitiikan arvioinnin ongelmaan, (b) ajankohtaisten tilasto- ja ennustelähteiden (Tilastokeskus, valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, OECD, IMF, Talouspolitiikan arviointineuvosto) käyttöä kontekstin kuvaamiseen — ei kausaalisten päätelmien tekemiseen niistä — sekä (c) mittariston rakentamista aiemman finanssipolitiikan seurannan, vaikuttavuusarvioinnin ja vastafaktuaali-menetelmien (erityisesti synteettinen kontrolli ja difference-in-differences) kirjallisuuden pohjalta. Artikkelissa ei ole tehty omaa tilastollista estimointia, regressioanalyysiä eikä ekonometrista mallinnusta. Kaikki numeeriset havainnot on merkitty lähteineen, ja kohdat, joita ei ole voitu vahvistaa julkisista lähteistä kirjoitushetkellä, on merkitty tunnisteella [TARKISTETTAVA].

5. Tutkimusaukko

Suomalaisessa julkisessa keskustelussa ja osin myös akateemisessa kommentoinnissa hallituksen talouspolitiikkaa arvioidaan tyypillisesti joko (i) puhtaan lopputulosindikaattorin kautta ("työllisyys laski, hallitus epäonnistui"), (ii) hallituksen oman viestinnän kautta ("teimme historian suurimmat rakenteelliset uudistukset") tai (iii) yksittäisten tutkimuslaitosten irrallisten arvioiden kautta, joita ei ole sidottu yhteiseen kausaaliseen jäsennykseen. Talouspolitiikan arviointineuvosto tuottaa vuosittain riippumattoman arvion, joka jo pyrkii erittelemään tavoitteiden tarkoituksenmukaisuutta, keinojen tarkoituksenmukaisuutta ja ennustemenetelmien laatua (Talouspolitiikan arviointineuvosto, 2026), mutta sen raportit eivät tarjoa yleistä, toistettavaa mittaristopohjaa, jota muut toimijat — toimittajat, valiokunnat, kansalaisjärjestöt — voisivat soveltaa jatkuvasti muuttuvaan uutisvirtaan. Tutkimusaukko, johon tämä artikkeli vastaa, on siis metodologinen väline: yleiskäyttöinen, teoriaperustainen kehikko, joka erottaa toisistaan neljä arviointitasoa ja kahdeksan mittariluokkaa, ja jota voi soveltaa mihin tahansa hallituskauteen, ei vain Orpon hallitukseen.

6. Johdanto

Petteri Orpon hallitus aloitti kesäkuussa 2023 tilanteessa, jossa julkinen talous oli jo rakenteellisesti alijäämäinen ja korkotaso oli noussut nopeasti edeltävän kymmenen vuoden matalan koron jaksosta (Valtioneuvosto, 2023). Hallitusohjelmassa asetettiin tavoitteeksi 100 000 uuden työllisen saaminen sekä julkisen talouden vahvistaminen noin kahdella miljardilla eurolla työllisyys- ja kasvutoimin (Valtioneuvosto, 2023). Vuoteen 2026 mennessä tilanne näyttää sekä hallituksen kannalta vaikealta että tulkinnallisesti kiistanalaiselta: Tilastokeskuksen (2026a) mukaan toukokuussa 2026 työllisiä oli 32 000 vähemmän ja työttömiä 68 000 enemmän kuin vuotta aiemmin, 20–64-vuotiaiden työllisyysasteen trendiluku oli 75,2 prosenttia ja 15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku 10,8 prosenttia, kun taas kausitasoittamaton työttömyysaste nousi 12,7 prosenttiin — korkeimmalle tasolle sitten vuoden 1998 (Tilastokeskus, 2026a). Valtiovarainministeriön kesän 2026 katsaus arvioi työllisyyskehityksen jäävän vaisuksi, työttömyysmenojen pysyvän korkeina ja velkasuhteen nousevan lähelle 99:ää prosenttia suhteessa BKT:hen vuoteen 2030 mennessä (Valtiovarainministeriö, 2026a).

Näiden lukujen ympärillä käyty julkinen keskustelu on tyypillisesti kaksinapaista. Hallituksen kriitikot viittaavat siihen, että työllisyys on hallituskauden aikana pikemminkin heikentynyt kuin vahvistunut ja että 100 000 työllisen tavoitteesta ollaan kaukana — esimerkiksi eräissä arvioissa hallituksen toimien on esitetty tuottavan vain murto-osan luvatusta työllisyysvaikutuksesta (ks. esim. MTV Uutiset, 2025 [TARKISTETTAVA tarkka lukema]). Hallituksen puolustajat puolestaan viittaavat siihen, että työllisyys ja talouskasvu ovat heikentyneet lähes kaikkialla Euroopassa korkotason nousun, rakennusalan kriisin ja Venäjän hyökkäyssodan aiheuttaman energiakriisin seurauksena, ja että ilman vaikeita päätöksiä velkaantuminen olisi ollut vielä nopeampaa.

Kumpikin asetelma sisältää saman käsitteellisen ongelman: kumpikaan puoli ei erittele systemaattisesti, mikä osa havaitusta muutoksesta johtuu (a) suhdannekehityksestä, joka olisi tapahtunut riippumatta hallituksen politiikasta, (b) kansainvälisistä shokeista, (c) rahapolitiikasta, joka on Suomen kannalta ulkoinen muuttuja EKP:n hoitaessa yhteistä rahapolitiikkaa, (d) toimialarakenteen muutoksista, kuten rakennusalan syklistä, (e) aiempien hallitusten päätösten viiveellisistä vaikutuksista tai (f) nykyisen hallituksen omista päätöksistä. Tämä artikkeli pyrkii tarjoamaan välineen tämän erottelun tekemiseen — ei kertaluonteisena tuomiona, vaan toistettavana menettelynä.

7. Orpon hallituksen talous-, työllisyys- ja työmarkkinapolitiikan institutionaalinen tausta

Orpon hallitus (kokoomus, perussuomalaiset, RKP, kristillisdemokraatit) aloitti kesäkuussa 2023 hallitusohjelmalla "Vahva ja välittävä Suomi", jossa keskeisiksi talouspoliittisiksi linjoiksi asetettiin julkisen talouden tasapainottaminen, työn vastaanottamisen kannustimien vahvistaminen, työmarkkinoiden joustavoittaminen ja paikallisen sopimisen laajentaminen (Valtioneuvosto, 2023). Hallituskauden aikana toteutettiin useita työmarkkinoita ja sosiaaliturvaa koskevia uudistuksia: työttömyysturvan omavastuuaika pidennettiin viidestä päivästä seitsemään, ansiosidonnaisen työttömyysturvan tasoa porrastettiin niin, että etuus alenee kahdeksan viikon työttömyyden jälkeen, työttömyysturvan 300 euron suojaosa poistettiin, ja useiden sosiaalietuuksien indeksikorotuksia jäädytettiin vuosina 2024–2027 (ks. esim. THL:n ja Kelan arviot leikkausten tulonjakovaikutuksista [TARKISTETTAVA tarkat lähdeviitteet ja vuosiluvut osalle yksittäisistä toimista]). Vuoden 2025 alusta tuli voimaan paikallista sopimista laajentava lainsäädäntö, joka mahdollisti aiempaa laajemman sopimisvapauden myös työnantajaliittoon kuulumattomissa yrityksissä (Työsuojeluhallinto, 2025; Valtioneuvosto, 2024).

Näiden uudistusten rinnalla työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmä koki syksyllä 2024 ja alkuvuonna 2025 poikkeuksellisen laajan konfliktikierteen: ensimmäinen työtaistelu alkoi teknologiateollisuudessa joulukuussa 2024, ja neuvottelut, työtaistelut ja valtakunnansovittelijan sovittelutoimet jatkuivat helmikuulle 2025 asti ennen kuin teknologiateollisuuden päänavaussopimus saatiin aikaan (Teollisuusliitto, 2025). Samanaikaisesti rakennusala on ollut syvässä suhdannekuopassa korkotason nousun ja asuntorakentamisen romahduksen vuoksi, mikä on vaikuttanut voimakkaasti sekä työllisyystilastoihin että BKT-kehitykseen riippumatta hallituksen politiikkavalinnoista.

Julkisen talouden näkökulmasta hallitus peri alijäämäisen lähtötilanteen: rakenteellinen alijäämä oli merkittävä jo ennen hallituskauden alkua, ja korkomenojen osuus julkisista menoista on kasvanut korkotason noustua 2020-luvun alun poikkeuksellisen matalalta tasolta. IMF:n (2026) mukaan julkisen talouden kokonaisalijäämä kasvoi noin 4,5 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2024 ja pysyi samalla tasolla vuonna 2025, ja velkasuhteen ennustetaan nousevan noin 95 prosenttiin vuosikymmenen loppuun mennessä IMF:n arviossa — kun taas valtiovarainministeriön kesän 2026 arvio päätyy lähemmäs 99:ää prosenttia (IMF, 2026; Valtiovarainministeriö, 2026a). Ero ennusteiden välillä on itsessään havainnollinen esimerkki siitä, miksi yksittäiseen lukuun nojaava arviointi on hauras: ennustelaitosten välinen 4 prosenttiyksikön ero samassa ajankohdassa kuvastaa oletusten ja mallien herkkyyttä, ei vain hallituksen toimien vaikutusta.

Talouspolitiikan arviointineuvosto, joka perustettiin vuonna 2014 tuottamaan riippumaton arvio talouspolitiikan tavoitteiden tarkoituksenmukaisuudesta ja keinojen toimivuudesta (Valtioneuvoston asetus 61/2014; Talouspolitiikan arviointineuvosto, 2026), on raportissaan 2025 kiinnittänyt huomiota muun muassa hallituksen veropäätöksiin ja hyvinvointialueiden talouden kehitykseen. Eduskunta hyväksyi joulukuussa 2025 lainsäädännön, joka laajentaa neuvoston roolia talous- ja finanssipolitiikan arvioinnista kohti muodollisempaa finanssipoliittisen säännön valvontaa (Talouspolitiikan arviointineuvosto, 2026). Tämä institutionaalinen kehitys on itsessään merkki siitä, että tarve systemaattisemmalle, vähemmän poliittisesti kehystetylle arviointikehikolle on tunnistettu myös virallisella tasolla.

8. Käsitteellinen viitekehys: tulos, vaikutus, vastuu ja ulkoinen shokki

Artikkelin keskeinen käsitteellinen erottelu koskee neljää eri tason ilmiötä, joita julkisessa keskustelussa käytetään usein toistensa synonyymeinä, vaikka ne eivät ole loogisesti samaa asiaa.

Tulos (outcome) on se, mitä taloudessa ja työmarkkinoilla tosiasiallisesti tapahtui: työllisyysasteen, työttömyysasteen, BKT:n tai velkasuhteen kehitys tiettynä ajanjaksona. Tulos on havaittavissa suoraan tilastoista, mutta se ei itsessään kerro mitään syy-seuraussuhteista.

Vaikutus (impact / kausaalinen vaikutus) on se osa tuloksen muutoksesta, joka voidaan uskottavasti kohdentaa tiettyyn politiikkatoimeen verrattuna vastafaktuaaliseen tilanteeseen, jossa toimea ei olisi tehty. Vaikutuksen määrittäminen edellyttää aina jonkinlaista vastafaktuaalia — joko eksplisiittistä (synteettinen kontrolli, diff-in-diff) tai implisiittistä (asiantuntija-arvio siitä, mitä olisi tapahtunut ilman toimea).

Vastuu (accountability) on normatiivinen kysymys siitä, missä määrin toimija — tässä tapauksessa hallitus — voidaan pitää tilivelvollisena havaitusta tuloksesta. Principal–agent-kirjallisuuden näkökulmasta vastuu on perusteltua kohdistaa vain niihin tulosalueisiin, joihin agentilla (hallituksella) on ollut tosiasiallinen kontrolli tai joita se on voinut kohtuudella ennakoida (Jensen & Meckling, 1976).

Ulkoinen shokki (exogenous shock) on tapahtuma tai kehityskulku, joka vaikuttaa tulokseen mutta jota hallitus ei ole voinut valita, ennustaa täydellisesti tai vaikuttaa siihen omilla toimillaan — esimerkiksi EKP:n korkopäätökset, Saksan teollisuuden kysyntäsokki, kansainvälisen kaupan häiriöt tai globaalin rakennusalan suhdannekierto.

Näiden neljän käsitteen sekoittaminen tuottaa kaksi symmetristä virhepäätelmää. Ensimmäinen on suhdanteen virheellinen lukeminen politiikkavaikutukseksi: jos työllisyys heikkenee samaan aikaan kun EKP nostaa korkoja ja rakennusala romahtaa kansainvälisesti, koko heikkeneminen ei ole hallituksen "syytä", vaikka ajallinen yhteensattuma houkuttelee sellaiseen tulkintaan. Toinen on politiikkavaikutuksen virheellinen naamiointi suhdanteeksi: hallitus voi vedota ulkoisiin shokkeihin myös silloin, kun sen omat päätökset — esimerkiksi kysyntää supistava finanssipolitiikan kiristys väärään suhdannevaiheeseen ajoitettuna — ovat pahentaneet lyhyen aikavälin työllisyys- ja kasvukehitystä. Kumpikin virhe on retorisesti houkutteleva juuri siksi, että se palvelee esittäjänsä etua; tähän kannustinrakenteeseen palataan luvussa 9.

9. Teoreettinen näkökulma

9.1 Julkisen valinnan teoria

Julkisen valinnan teoria lähtee oletuksesta, että poliittiset toimijat — hallituspuolueet, oppositio, etujärjestöt ja virkakoneisto — toimivat rationaalisesti oman etunsa mukaisesti samalla tavoin kuin markkinatoimijat (Buchanan & Tullock, 1962). Tästä seuraa suora ennuste mittariston valinnasta: hallituksella on kannustin korostaa mittareita, joissa se näyttää hyvältä (esimerkiksi rakenteellisten uudistusten määrä, veropohjan laajentaminen, "tehtyjen päätösten" lukumäärä), ja vaieta mittareista, joissa se näyttää huonolta (esim. toteutunut työllisyysaste). Oppositiolla on peilikuvamainen kannustin: se korostaa toteutunutta heikkoa tulosta ja vaikenee siitä, missä määrin tulos johtuu suhdanteesta, jota mikään Suomen hallitus ei olisi voinut estää. Etujärjestöillä (esim. työnantaja- ja palkansaajajärjestöt) on kannustin valita mittareita, jotka tukevat niiden neuvotteluasemaa paikallisen sopimisen tai työttömyysturvan tason kysymyksissä. Niskasen (1971) byrokratiateorian mukaan myös virkakoneistolla on kannustin — budjetin ja toimivallan maksimointi — joka voi vinouttaa esimerkiksi vaikutusarvioiden ex ante -laadintaa suuntaan, joka oikeuttaa suunnitellun toimenpiteen laajuuden. Tämä ei tarkoita, että virkamiesten arviot olisivat epärehellisiä, vaan että instituution kannustinrakenne on syytä tuoda näkyväksi arvioitaessa, kenen tuottamaa lukua käytetään ja missä tarkoituksessa.

9.2 Institutionaalinen taloustiede

Institutionaalinen taloustiede (North, 1990) korostaa, että politiikkatoimien todellinen läpimeno riippuu olemassa olevista instituutioista — työehtosopimusjärjestelmästä, verotuksen rakenteesta, sosiaaliturvan ehdollisuudesta ja paikallisen sopimisen pelisäännöistä. Sama lainsäädännöllinen muutos voi tuottaa hyvin erilaisen tosiasiallisen vaikutuksen riippuen siitä, miten se kohtaa olemassa olevat instituutiot: esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentaminen vaikuttaa eri tavalla suurissa, järjestäytyneissä yrityksissä kuin pienissä, järjestäytymättömissä yrityksissä, koska neuvotteluvoiman jakautuminen ja luottamusmiesjärjestelmän kattavuus eroavat. Tämän vuoksi lain muuttaminen ei automaattisesti tarkoita käytännön muuttumista — mittariston on siis erotettava toisistaan muodollinen politiikkamuutos (lainsäädäntö) ja tosiasiallinen käyttöaste (esim. paikallisten sopimusten määrä käytännössä).

9.3 Principal–agent-teoria

Principal–agent-kehyksessä (Jensen & Meckling, 1976) kansalaiset ovat päämiehiä ja hallitus agentti, jonka tehtävänä on edistää päämiesten hyvinvointia annetulla toimivallalla. Ongelma syntyy siitä, että osa tuloksesta riippuu tekijöistä, joita agentti ei hallitse (suhdanne, rahapolitiikka, kansainväliset shokit), ja päämiehillä on epätäydellinen kyky havaita, missä määrin havaittu tulos johtuu agentin toimista versus ulkoisista tekijöistä — tämä on niin sanottu hämärän signaalin ongelma (moral hazard tulkinnassa, ei suoraan toiminnassa). Vaalidemokratiassa päämiehet arvioivat agenttia usein retrospektiivisesti kokonaistuloksen perusteella ("retrospective voting"), mikä on rationaalista, jos päämiehillä ei ole parempaa tietoa, mutta johtaa systemaattiseen virhearviointiin, jos tulos on suurelta osin suhdanneriippuvainen. Tämän artikkelin ehdottama nelitasoinen kehikko (luku 11) on suoraan vastaus principal–agent-ongelman informaatioepäsymmetriaan: se pyrkii tuottamaan päämiehille paremman signaalin agentin todellisesta panoksesta.

9.4 Transaktiokustannusteoria

Transaktiokustannusteoria (Williamson, 1985) tarjoaa välineen arvioida, lisäävätkö työmarkkinauudistukset — kuten paikallisen sopimisen laajentaminen tai irtisanomisperusteiden muutokset — talouden sopeutumiskykyä vai synnyttävätkö ne sen sijaan epävarmuutta, neuvottelukustannuksia ja konflikteja, jotka syövät uudistuksen hyödyn. Jos uudistus toteutetaan tavalla, joka rikkoo osapuolten välistä luottamusta tai koetaan yksipuoliseksi, seurauksena voi olla transaktiokustannusten kasvu — esimerkiksi työtaistelujen, neuvottelujen pitkittymisen ja oikeudellisten kiistojen muodossa — joka osittain tai kokonaan kumoaa uudistuksen tavoitellun tehokkuushyödyn. Talvi 2024–2025 teknologiateollisuuden työtaistelukierre on tästä havainnollinen, joskaan ei suoraan kausaalisesti hallituksen yksittäisiin päätöksiin palautettavissa oleva esimerkki: laaja-alainen samanaikainen tyytymättömyys työmarkkinajärjestelmän suuntaan nostaa neuvottelukustannuksia riippumatta siitä, mikä yksittäinen päätös liikkeelle paneva tekijä oli (Teollisuusliitto, 2025).

9.5 Signaaliteoria

Signaaliteoria (Spence, 1973; Akerlof, 1970) auttaa ymmärtämään, miten politiikkapäätökset vaikuttavat yritysten, kotitalouksien ja työmarkkinaosapuolten odotuksiin riippumatta päätöksen välittömästä mekaanisesta vaikutuksesta. Uskottava, ennakoitava ja johdonmukainen finanssipolitiikan linja voi vahvistaa luottamusta ja siten investointi- ja kulutuspäätöksiä myös ennen kuin toimien mekaaninen vaikutus realisoituu; epäjohdonmukainen tai jatkuvasti muuttuva politiikka voi puolestaan heikentää luottamusta enemmän kuin yksittäisten toimien laskennallinen kustannus edellyttäisi. Tästä näkökulmasta on relevanttia arvioida esimerkiksi kuluttajaluottamuksen ja yritysten investointiodotusten kehitystä paitsi suhdanneindikaattorina myös politiikan uskottavuuden mittarina.

10. Vahvimpien argumenttien tarkastelu

10.1 Vahvin puolustusargumentti

Hallituksen vahvin puolustettavissa oleva argumentti rakentuu seuraavasti. Ensinnäkin hallitus peri rakenteellisesti alijäämäisen julkisen talouden ja korkotason, joka oli noussut nopeasti edeltävän vuosikymmenen poikkeuksellisen matalalta tasolta; korkomenojen kasvu ei ole hallituksen päätös vaan markkinaehtoinen seuraus aiemmasta velkaantumisesta ja kansainvälisen rahapolitiikan kiristyksestä. Toiseksi rakennusalan kriisi — asuntorakentamisen romahdus korkojen noustua — on iskenyt Suomen työllisyys- ja kasvulukuihin poikkeuksellisen voimakkaasti verrattuna moniin muihin Euroopan maihin, eikä tätä toimialakohtaista sokkia voida perustellusti lukea hallituksen politiikan syyksi. Kolmanneksi turvallisuusympäristön muutos Venäjän hyökkäyssodan seurauksena on kasvattanut puolustusmenojen tarvetta tavalla, joka supistaa liikkumavaraa muualla julkisessa taloudessa. Neljänneksi hallitus voi väittää pyrkivänsä vahvistamaan työnteon, investointien ja julkisen talouden pitkän aikavälin — ei vain seuraavan vaalikauden — edellytyksiä: esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentaminen ja kannustinjärjestelmän tiukentaminen voivat tuottaa mitattavan työllisyyshyödyn vasta usean vuoden viiveellä, jolloin lyhyen aikavälin heikko työllisyyskehitys ei vielä kerro toimien lopullisesta vaikutuksesta. IMF:n (2026) ja OECD:n (2025) arviot tukevat osittain tätä kehystä siltä osin, että ne pitävät jatkuvaa finanssipoliittista sopeutusta välttämättömänä velkasuhteen kääntämiseksi laskuun ja suosittelevat rakenteellisia uudistuksia kasvupotentiaalin vahvistamiseksi.

10.2 Vahvin kriittinen argumentti

Vahvin kriittinen argumentti ei kiistä sitä, että hallitus peri vaikean tilanteen, vaan kohdistuu siihen, ovatko hallituksen omat valitsemat keinot — erotuksena tilanteesta, jonka se peri — uskottavasti parantaneet työllisyyttä, kasvua ja velkasuhdetta suhteessa realistiseen vaihtoehtoon. Tästä näkökulmasta voidaan esittää useita täsmällisiä väitteitä. Ensinnäkin finanssipolitiikan kiristys on saattanut ajoittua suhdanteen kannalta epäedullisesti: jos sopeutustoimet supistavat kysyntää samaan aikaan kun yksityinen kulutus ja rakennusinvestoinnit ovat jo heikkoja, kokonaiskysynnän lisäsupistuminen voi hidastaa toipumista ja siten heikentää myös velkasuhteen kehitystä lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä — tämä on perinteinen vastasyklisen finanssipolitiikan argumentti, jonka mukaan prosyklinen kiristys huonossa suhdannevaiheessa voi olla itsensä kumoavaa (self-defeating fiscal consolidation -kirjallisuus, ks. yleisesti IMF:n omat analyysit finanssipolitiikan kertoimista taantumassa [TARKISTETTAVA tarkka viite]). Toiseksi sosiaaliturvaleikkausten kohdentuminen on tutkimusten mukaan osunut erityisesti pienituloisiin ja osa-aikatyötä tekeviin: esimerkiksi Työn ja talouden tutkimus LABOREn arvion mukaan sosiaaliturvaleikkaukset ovat iskeneet erityisesti osa-aikatyötä tekeviin naisiin (LABORE, 2025), ja THL:n arvion mukaan köyhimmät kärsisivät leikkauksista suhteellisesti eniten, ja arviolta noin 100 000 henkilöä siirtyisi viimesijaisen toimeentulotuen piiriin (THL, 2025 [TARKISTETTAVA tarkka lukema ja raportin nimi]). Jos leikkaukset kasvattavat toimeentulotuen tarvetta ilman vastaavaa työllisyysvaikutusta, ne voivat tosiasiassa heikentää sekä hyvinvointia että — byrokratiakustannusten ja tulonsiirtojen uudelleenkohdentumisen kautta — myös julkisen talouden nettovaikutusta odotettua vähemmän suotuisasti. Kolmanneksi työmarkkinauudistusten toteutustapa — erityisesti kokemus siitä, että osa uudistuksista on tehty ilman kolmikantaista valmistelua — on kiihdyttänyt työmarkkinakonflikteja, mikä transaktiokustannusteorian valossa (Williamson, 1985) voi syödä uudistusten tavoitellun tehokkuushyödyn ainakin osittain. Neljänneksi veropohjan keventäminen tietyillä osa-alueilla samanaikaisesti menoleikkausten kanssa herättää kysymyksen sopeutuksen sisäisestä johdonmukaisuudesta: jos veropohjaa kavennetaan samalla kun sosiaalietuuksia leikataan julkisen talouden vahvistamiseksi, kokonaisvaikutus julkisen talouden tasapainoon riippuu nettovaikutuksesta, ei kummastakaan toimesta erikseen.

On tärkeää huomata, että kumpaakaan argumenttia ei voida ratkaista lopullisesti pelkän toteutuneen tuloksen perusteella — juuri tästä syystä artikkeli päätyy esittämään erillisen mittariston ja empiirisen tutkimusasetelman (luvut 11 ja 15), joilla väitteitä voitaisiin myöhemmin testata uskottavammin.

11. Empiirisesti reilu mittaristo

Seuraava mittaristo on jaettu kahdeksaan osaan. Yhdenkään yksittäisen mittarin ei ole tarkoitus riittää hallituksen arviointiin; mittariston voima syntyy siitä, että osat yhdessä mahdollistavat luvussa 8 esitetyn erottelun tuloksen, vaikutuksen, vastuun ja ulkoisen shokin välillä.

11.1 Lähtötilan ja perinnön mittarit

Näiden mittareiden tehtävä on kiinnittää se lähtötaso, johon hallituskauden kehitystä verrataan, jotta perintöä ei sekoiteta hallituksen omaan vaikutukseen: velkasuhde ja alijäämä hallituksen aloittaessa kesäkuussa 2023; rakenteellinen alijäämä (suhdannekorjattu, kertaluonteisista eristä puhdistettu); työllisyysaste, työttömyysaste ja avoimien työpaikkojen määrä juuri ennen hallituskautta; rakennusalan, vientiteollisuuden ja palvelusektorin lähtösuhdanne (esim. tilauskanta, kapasiteetin käyttöaste); sekä korkotaso, inflaatio ja kotitalouksien ostovoima ennen hallituksen päätösten vaikutuksen alkamista.

11.2 Suhdannekorjatut makromittarit

Näiden mittareiden avulla erotetaan toteutunut kehitys siitä, mitä olisi tapahtunut ilman hallituksen toimia mutta samalla suhdannevaiheella: BKT:n kasvu suhteessa aiempiin ennusteisiin ja verrokkimaiden kehitykseen; tuotantokuilu; suhdannekorjattu julkisen talouden jäämä (erotuksena nimellisestä alijäämästä); yksityinen kulutus, investoinnit ja vienti suhteessa euroalueen ja Pohjoismaiden kehitykseen; sekä rakennusalan erillinen kontrollointi, jotta kansainvälisesti ajoittunut rakennusalan romahdus ei vääristä koko hallituskauden arviota.

11.3 Työllisyysmittarit

Työllisyyden laadun ja rakenteen ymmärtämiseksi pelkkä työllisten lukumäärä ei riitä: 20–64-vuotiaiden työllisyysaste; 15–74-vuotiaiden työttömyysaste; tehdyt työtunnit — ei vain työllisten lukumäärä, sillä työpanos voi muuttua ilman että työllisten määrä muuttuu; kokoaikatyön ja osa-aikatyön erottelu; pitkäaikaistyöttömyyden kehitys; nuorisotyöttömyys; työvoiman ulkopuolella olevien määrä (mukaan lukien piilotyöttömät); avoimien työpaikkojen ja työttömien suhde; sekä Beveridge-käyrän sijainti ja siirtymä, joka kuvaa kohtaanto-ongelman kehitystä — jos käyrä siirtyy ulospäin, sama määrä avoimia työpaikkoja vastaa aiempaa korkeampaa työttömyyttä, mikä viittaa rakenteelliseen, ei pelkästään suhdanneperäiseen ongelmaan (ks. Suomen Pankin aiempi analyysi kohtaanto-ongelman kehityksestä, Obstbaum & Vanhala, 2011 [TARKISTETTAVA tarkka viite]).

11.4 Julkisen talouden mittarit

Näillä mittareilla erotetaan päätösperäinen sopeutus suhdanneperäisestä ja seurataan sopeutustoimien todellista toteutumaa: velkasuhde suhteessa hallituksen alkuperäiseen tavoitteeseen; korkomenojen osuus kokonaismenoista; alijäämän jakaminen suhdannekomponenttiin ja päätösperäiseen (rakenteelliseen) komponenttiin; päätettyjen sopeutustoimien ex ante -arvioidun vaikutuksen vertailu toteutuneeseen ex post -vaikutukseen; veropohjan muutokset (laajennukset ja kavennukset erikseen); menoleikkausten pysyvyys (kertaluonteinen vs. pysyvä); sekä hyvinvointialueiden talouden kehitys erillisenä komponenttina, koska sote-uudistuksen kustannuskehitys on osin edellisten hallituskausien päätösten seurausta eikä suoraan Orpon hallituksen ohjattavissa lyhyellä aikavälillä.

11.5 Työmarkkinapolitiikan institutionaaliset mittarit

Nämä mittarit arvioivat, muuttuiko työmarkkinoiden toimintatapa muodollisesti vai myös käytännössä: paikallisen sopimisen todellinen käyttöaste uuden lainsäädännön voimaantulon (1.1.2025) jälkeen, ei vain lainsäädännön olemassaolo; työriitojen, lakkojen ja menetettyjen työpäivien määrä, erityisesti verrattuna talven 2024–2025 teknologiateollisuuden työtaistelukierteeseen; irtisanomis- ja rekrytointikynnyksen muutos; määräaikaisten sopimusten ja muiden epävarmojen työsuhteiden kehitys; yritysten rekrytointiaikomukset (esim. EK:n suhdannebarometrit); työntekijöiden luottamus työmarkkinajärjestelmään; sekä sopimusjärjestelmän ennakoitavuus osapuolten näkökulmasta.

11.6 Kannustinmittarit

Näillä mittareilla arvioidaan, onko kannustinvaikutus todellinen vai onko kyse pelkästä toimeentulon heikkenemisestä ilman työllisyysvaikutusta: efektiiviset marginaaliveroasteet eri kotitaloustyypeissä (yksinhuoltajat, kaksituloiset perheet, yksin asuvat); osallistumisveroasteet; työttömyysturvan ja asumistuen muutosten vaikutus työn vastaanottamisen kannustimiin; kannustinvaikutusten erottaminen tulonsiirtojen leikkausten suorasta hyvinvointivaikutuksesta (eli kysymys "paraniko työllisyys" on eri kysymys kuin "heikkenikö toimeentulo"); sekä keskeisin laatukysymys: syntyykö leikkauksista aidosti lisää työllisyyttä, vai ainoastaan heikompaa toimeentuloa työttömille ilman että työllisyys käytännössä muuttuu. Tämä jälkimmäinen erottelu on tutkimuksellisesti kaikkein vaativin, sillä se edellyttää työn tarjonnan jousto-oletusten ja käyttäytymisvasteiden arviointia, joka ei ole suoraan luettavissa tilastoista vaan edellyttää luvussa 15 kuvatun kaltaista tutkimusasetelmaa.

11.7 Luottamus- ja odotusmittarit

Signaaliteorian mukaisesti politiikan uskottavuus vaikuttaa käyttäytymiseen jo ennen mekaanisten vaikutusten realisoitumista: kuluttajaluottamusindikaattori; yritysten investointiodotukset; pk-yritysten suhdannenäkymät; kotitalouksien säästämisaste (korkea säästämisaste epävarmuuden oloissa voi hidastaa kulutuksen elpymistä riippumatta finanssipolitiikan mitoituksesta); työmarkkinaosapuolten institutionaalinen luottamus toisiinsa ja järjestelmään; sekä politiikan ennakoitavuus, esimerkiksi sen perusteella, kuinka usein ja millä aikataululla aiemmin päätettyjä linjauksia on muutettu kesken hallituskauden.

11.8 Vertailu- ja vastafaktuaalimittarit

Nämä mittarit tarjoavat lähimmän mahdollisen approksimaation aidolle vastafaktuaalille ilman täyttä kausaalista estimointia: Suomen kehityksen vertailu Ruotsiin, Tanskaan, Norjaan, Saksaan, Alankomaihin ja euroalueen keskiarvoon rakenteellisesti samankaltaisissa talouksissa; synteettinen kontrolli eli arvio siitä, millainen "Suomi ilman Orpon hallituksen politiikkaa" olisi ollut verrokkimaiden painotetun yhdistelmän perusteella (menetelmä: Abadie & Gardeazabal, 2003; Abadie, Diamond, & Hainmueller, 2010); difference-in-differences-asetelmat uudistuksille, jotka kohdistuvat rajattuun ryhmään (esim. tiettyyn ikäluokkaan tai etuustyyppiin) verrattuna ryhmään, johon uudistus ei kohdistu; ennustevirhevertailu eli valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, OECD:n ja IMF:n ennusteiden systemaattinen vertailu ennen ja jälkeen yksittäisten päätösten, sillä toistuva, systemaattinen ennustevirhe samaan suuntaan voi viitata joko mallien harhaan tai politiikkavaikutukseen, jota malleissa ei ole huomioitu; sekä politiikkatoimien tarkka ajoitus suhteessa havaittuihin käännekohtiin tilastoissa.

12. Institutionaaliset ja käytännön implikaatiot

Mittaristosta voidaan johtaa konkreettinen arviointikehikko, jossa hallituksen politiikkaa tarkastellaan neljällä erillisellä, mutta toisiinsa kytketyllä tasolla:

Taso 1 — Toteutunut tulos: mitä taloudessa ja työmarkkinoilla tosiasiallisesti tapahtui hallituskauden aikana (luvun 11.1–11.3 ja 11.4 mittarit sellaisenaan, ilman suhdannekorjausta).

Taso 2 — Suhdannekorjattu tulos: mitä tapahtui suhteessa siihen, mitä samankaltaisen ulkoisen suhdannetilanteen ja shokkien vallitessa olisi ollut odotettavissa (luvun 11.2 ja 11.8 mittarit: suhdannekorjatut sarjat, verrokkimaavertailu).

Taso 3 — Päätösperäinen vaikutus: mikä osa suhdannekorjatusta erosta voidaan uskottavasti lukea nimenomaan hallituksen omien päätösten ansioksi tai syyksi, tunnistettuna vastafaktuaalimenetelmin tai vähintään ex ante/ex post -vaikutusarvioiden systemaattisella vertailulla (luvun 11.4, 11.6 ja 11.8 mittarit).

Taso 4 — Tavoitevastaavuus: toteutuivatko hallituksen omat lupaukset (esim. 100 000 työllisen tavoite) ja olivatko valitut keinot oikeassa suhteessa asetettuihin tavoitteisiin — tämä on osin normatiivinen, poliittinen arviointitaso, joka on erotettava tasoista 1–3.

Tästä mallista seuraa konkreettinen menettelysuositus: riippumaton, esimerkiksi Talouspolitiikan arviointineuvoston, tutkimuslaitosten tai toimituksellisesti riippumattoman datajournalismin ylläpitämä "hallituskauden talouspolitiikan tulostaulu", jossa jokainen julkisessa keskustelussa esitetty väite hallituksen onnistumisesta tai epäonnistumisesta merkitään johonkin neljästä kategoriasta: (a) hallituksen todennäköinen vaikutus, (b) suhdanne- tai shokkivaikutus, (c) aiempien hallitusten päätösten perintö, tai (d) epävarma tai sekava kausaalitulkinta, jota ei voida vielä luokitella. Neljäs kategoria on yhtä tärkeä kuin kolme ensimmäistä: sen eksplisiittinen olemassaolo estää houkutuksen pakottaa jokainen havainto johonkin selkeään kausaaliseen laatikkoon silloin, kun tieteellinen epävarmuus ei sitä vielä salli.

Tällaista kehikkoa voisivat käyttää useat eri toimijat kukin omista lähtökohdistaan: toimittajat taustoittaessaan talousuutisia ilman, että yksittäinen kuukausitilasto muuttuu automaattisesti poliittiseksi tuomioksi; eduskunnan valiokunnat kuulemisissa ja lainvalmistelun seurannassa; Talouspolitiikan arviointineuvosto oman vuosittaisen arviointityönsä systematisoinnissa, erityisesti sen laajentaessa rooliaan kohti finanssipolitiikan valvontaa; virkamiehet vaikutusarvioiden ex ante/ex post -vertailussa; puolueet sekä hallituksessa että oppositiossa oman viestintänsä kalibroinnissa; kansalaisvaikuttajat ja järjestöt väitteidensä perustelussa; sekä tutkijat, joille kehikko tarjoaa jäsennyksen siitä, mitkä kysymykset vaativat vielä empiiristä tutkimusta (ks. luku 15).

13. Rajoitteet ja tulkinnan rajat

Tämän artikkelin esittämällä käsitteellisellä mittaristolla on useita olennaisia rajoitteita, jotka on syytä todeta eksplisiittisesti. Ensinnäkin mittaristo ei yksin voi todistaa kausaalivaikutusta — se jäsentää, mitä tietoa ja millaista tutkimusasetelmaa kausaalisen väitteen tekeminen edellyttäisi, mutta itse kausaalinen näyttö vaatii aina erillistä empiiristä tutkimusta (luku 15). Toiseksi mittaristo ei ratkaise kaikkia mallivalintoja: esimerkiksi tuotantokuilun, rakenteellisen alijäämän tai synteettisen kontrollin verrokkipainojen laskenta riippuu aina taustalla olevista malliteknisistä oletuksista, joista asiantuntijat voivat perustellusti olla eri mieltä. Kolmanneksi mittaristo ei poista poliittisia arvoeroja: se, pidetäänkö esimerkiksi julkisen talouden nopeaa vahvistamista tärkeämpänä kuin lyhyen aikavälin tulonjakovaikutusten lieventämistä, on arvovalinta, johon empiirinen mittaristo ei voi vastata puolesta eikä vastaan. Neljänneksi mittaristo ei kerro, mikä hyvinvointitappio on hyväksyttävä julkisen talouden vahvistamiseksi — tämä on normatiivinen kysymys, joka kuuluu demokraattiselle päätöksenteolle, ei metodologiselle kehikolle.

Mittariston realistinen tehtävä on siis rajatumpi mutta silti merkittävä: se voi estää sen, että hallituksen politiikkaa arvioidaan pelkän lopputuloksen, propagandan, moraalisen närkästyksen tai yksittäisen irrallisen tilaston perusteella. Se ei korvaa empiiristä tutkimusta, arvokeskustelua eikä poliittista päätöksentekoa — se jäsentää niiden välistä suhdetta.

On myös huomattava, että kaikki tässä artikkelissa esitetyt tilastot ja ennusteet (Tilastokeskus, valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, OECD, IMF) ovat kirjoitushetken (heinäkuu 2026) tietoja ja arvioita, jotka voivat myöhemmin tarkentua tai muuttua merkittävästikin, kuten IMF:n ja valtiovarainministeriön keskenään noin neljän prosenttiyksikön eroavat velkasuhde-ennusteet jo osoittavat.

14. Keskustelu ja johtopäätökset

Tämän artikkelin kuvaileva havainto on, että Suomen julkinen keskustelu Orpon hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikasta kärsii systemaattisesta käsitteellisestä sekaannuksesta: toteutunut tulos, suhdannekehitys, päätösperäinen vaikutus ja tavoitevastaavuus niputetaan usein yhteen sekä hallituksen puolustuksessa että sen kritiikissä. Julkisen valinnan teoria selittää, miksi tämä sekaannus ei ole sattumaa vaan seurausta toimijoiden kannustinrakenteesta: jokaisella osapuolella on intressi valita se kehys, joka palvelee sen omaa asemaa. Institutionaalinen taloustiede, principal–agent-teoria, transaktiokustannusteoria ja signaaliteoria tarjoavat yhdessä välineet ymmärtää, miksi saman lainsäädäntömuutoksen todellinen vaikutus riippuu instituutioista, miksi kansalaisten on vaikea arvioida agenttiaan täydellisen informaation puutteessa, miksi uudistusten toteutustapa voi syödä niiden tehokkuushyödyn, ja miksi politiikan johdonmukaisuus vaikuttaa odotuksiin riippumatta yksittäisten toimien mekaanisesta vaikutuksesta.

Normatiivisesti artikkeli ei ota kantaa siihen, oliko Orpon hallituksen politiikka oikea vai väärä valinta — tämä arvio riippuu sekä empiirisestä näytöstä, jota ei vielä ole riittävästi saatavilla, että arvovalinnoista, joihin tiede ei voi vastata. Kuvailevana havaintona voidaan kuitenkin todeta, että kesän 2026 tilanne — työllisyyden heikkeneminen, työttömyyden kasvu ja velkasuhteen ennustettu nousu lähelle 99:ää prosenttia — on sellainen, että sekä hallituksen väite ulkoisten olosuhteiden ratkaisevasta roolista että kriitikkojen väite politiikkavalintojen ratkaisevasta roolista ovat periaatteessa yhteensopivia havaitun tuloksen kanssa, ja niiden välillä ratkaiseminen edellyttää juuri sellaista suhdannekorjattua, vastafaktuaalista analyysia, jota tässä artikkelissa hahmoteltu mittaristo palvelee mutta ei itse suorita.

15. Jatkotutkimusagenda

Tämän artikkelin esittämä käsitteellinen kehikko avaa useita empiirisiä jatkotutkimuslinjoja. Ensinnäkin synteettisen kontrollin menetelmää (Abadie ym., 2010) voitaisiin soveltaa Suomen makrotalouden keskeisiin sarjoihin (työllisyysaste, BKT, velkasuhde) käyttäen verrokkeina painotettua yhdistelmää muista pienistä avotalouksista, joissa ei toteutettu vastaavia uudistuksia samaan aikaan — tämä tuottaisi arvion siitä, miltä "Suomi ilman Orpon hallituksen politiikkaa" olisi näyttänyt. Toiseksi difference-in-differences-asetelmia voitaisiin soveltaa rajatusti kohdistuviin uudistuksiin, kuten työttömyysturvan porrastukseen (joka koskee eri tavalla eri kestoisia työttömyysjaksoja) tai paikallisen sopimisen laajentamiseen (joka koskee eri tavalla järjestäytyneitä ja järjestäytymättömiä yrityksiä), verraten kohderyhmää lähellä olevaan, mutta uudistuksen ulkopuolelle jäävään vertailuryhmään. Kolmanneksi ennustevirheiden systemaattinen aikasarja-analyysi — verraten valtiovarainministeriön, Suomen Pankin, OECD:n ja IMF:n peräkkäisiä ennusteita toteutuneeseen kehitykseen ennen ja jälkeen keskeisten politiikkapäätösten — voisi paljastaa, syntyykö toistuva, systemaattinen poikkeama, joka viittaisi politiikkavaikutukseen, jota ennustemallit eivät ole huomioineet. Neljänneksi mikroaineistoihin perustuva tutkimus kotitalouksien todellisista käyttäytymisvasteista sosiaaliturvan kannustinmuutoksiin (esim. rekisteriaineistoihin perustuva työn tarjonnan jousto-estimointi) voisi vastata suoraan kysymykseen siitä, syntyykö kannustinmuutoksista aidosti lisää työllisyyttä vai vain heikompaa toimeentuloa. Viidenneksi olisi hyödyllistä tutkia työmarkkinaosapuolten neuvottelukustannusten kehitystä systemaattisesti (esim. neuvottelujen kestoa, sovittelulautakuntakäsittelyjen määrää ja työtaistelupäivien lukumäärää) transaktiokustannusteorian ennusteiden testaamiseksi. Näiden tutkimuslinjojen yhteinen nimittäjä on, että ne kaikki pyrkivät tuottamaan sellaisen vastafaktuaalin tai käyttäytymisvasteen estimaatin, jota pelkkä toteutuneen tuloksen tarkastelu ei voi tarjota — juuri se puute, jonka tämä artikkeli on pyrkinyt tekemään näkyväksi.

16. Lähteet (APA 7)

Abadie, A., & Gardeazabal, J. (2003). The economic costs of conflict: A case study of the Basque Country. American Economic Review, 93(1), 113–132.

Abadie, A., Diamond, A., & Hainmueller, J. (2010). Synthetic control methods for comparative case studies: Estimating the effect of California's tobacco control program. Journal of the American Statistical Association, 105(490), 493–505.

Akerlof, G. A. (1970). The market for "lemons": Quality uncertainty and the market mechanism. Quarterly Journal of Economics, 84(3), 488–500.

Buchanan, J. M., & Tullock, G. (1962). The calculus of consent: Logical foundations of constitutional democracy. University of Michigan Press.

Card, D., & Krueger, A. B. (1994). Minimum wages and employment: A case study of the fast-food industry in New Jersey and Pennsylvania. American Economic Review, 84(4), 772–793.

International Monetary Fund. (2026). Finland: 2026 Article IV consultation—Press release and staff report (IMF Country Report No. 2026/006). https://www.imf.org/en/publications/cr/issues/2026/01/16/finland-2026-article-iv-consultation-press-release-and-staff-report-573256

Jensen, M. C., & Meckling, W. H. (1976). Theory of the firm: Managerial behavior, agency costs and ownership structure. Journal of Financial Economics, 3(4), 305–360.

Työn ja talouden tutkimus LABORE. (2025). Orpon hallituksen sosiaaliturvaleikkaukset iskevät osa-aikatyötä tekeviin naisiin [TARKISTETTAVA: tarkka julkaisumuoto ja päivämäärä]. https://www.sttinfo.fi/tiedote/71454210/orpon-hallituksen-sosiaaliturvaleikkaukset-iskevat-osa-aikatyota-tekeviin-naisiin

Niskanen, W. A. (1971). Bureaucracy and representative government. Aldine-Atherton.

North, D. C. (1990). Institutions, institutional change and economic performance. Cambridge University Press.

Obstbaum, M., & Vanhala, J. (2011). Beveridge-käyrä, kriisit ja työmarkkinoiden rakenteelliset muutokset Suomessa [TARKISTETTAVA: tarkka lähdemuoto]. BoF Online, 2/2011. Suomen Pankki. https://publications.bof.fi/server/api/core/bitstreams/b5f19bc6-65f3-4270-97ec-2367515eff59/content

OECD. (2025). OECD economic surveys: Finland 2025 — Firming up growth and consolidating public finances. OECD Publishing. https://www.oecd.org/en/publications/oecd-economic-surveys-finland-2025_985d0555-en.html

Spence, M. (1973). Job market signaling. Quarterly Journal of Economics, 87(3), 355–374.

Suomen Pankki. (2026). Suomen talousennuste [TARKISTETTAVA: tarkka raportin nimi ja julkaisupäivä]. https://www.suomenpankki.fi/fi/julkaisut/ennuste-suomen-taloudesta/

Talouspolitiikan arviointineuvosto. (2026). Talouspolitiikan arviointineuvoston raportti 2025. https://talouspolitiikanarviointineuvosto.fi/wp-content/uploads/2026/01/TPAN_raportti_2025_final.pdf

Teollisuusliitto. (2025, toukokuu). Takana taistojen vuosi 2024. https://www.teollisuusliitto.fi/2025/05/taistojen-vuosi-2024/

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. (2025). Köyhimmät kärsisivät Orpon hallituksen sosiaaliturvaleikkauksista kaikkein eniten [TARKISTETTAVA: tarkka raportin nimi, tekijät ja julkaisupäivä]. Ks. myös Yle (2025). https://yle.fi/a/74-20063173

Tilastokeskus. (2026a). Työllisiä vähemmän ja työttömiä enemmän toukokuussa 2026 verrattuna vuoden takaiseen [Työvoimatutkimus, toukokuu 2026]. https://stat.fi/fi/tilasto/tyti

Tilastokeskus. (2026b). Työllisiä vähemmän ja työttömiä enemmän maaliskuussa 2026 verrattuna vuoden takaiseen [Työvoimatutkimus, maaliskuu 2026]. https://stat.fi/fi/julkaisu/cmfp8krfh9xpz08urq66cuzar

Työsuojeluhallinto. (2025). Paikallinen sopiminen 2025 — lakiin perustuva paikallinen sopiminen. https://tyosuojelu.fi/en/-/paikallinen-sopiminen-2025-lakiin-perustuva-paikallinen-sopiminen-en

Valtioneuvosto. (2023). Vahva ja välittävä Suomi: Pääministeri Petteri Orpon hallituksen ohjelma 20.6.2023. Valtioneuvoston julkaisuja. https://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelma

Valtioneuvosto. (2024). Työrauhakysymyksiä ja paikallista sopimista selvittävät työryhmät aloittavat työnsä [TARKISTETTAVA: tarkka päivämäärä]. https://valtioneuvosto.fi/-//1410877/tyorauhakysymyksia-ja-paikallista-sopimista-selvittavat-tyoryhmat-aloittavat-tyonsa

Valtiovarainministeriö. (2026a). Taloudellinen katsaus, kesä 2026. https://vm.fi/taloudellinen-katsaus-kesa-2026

Valtiovarainministeriö. (2026b). Taloudellinen katsaus, kevät 2026. https://vm.fi/en/economic-survey-spring-2026

Valtiovarainministeriö. (2026c). Työllisyystavoitteiden seuranta. https://vm.fi/tyollisyystavoitteiden-seuranta

Williamson, O. E. (1985). The economic institutions of capitalism: Firms, markets, relational contracting. Free Press.

Huomautus lukijalle: kohdat, jotka on merkitty tunnisteella [TARKISTETTAVA], sisältävät tietoja tai lähdeviitteitä, joita ei kirjoitushetkellä ole voitu täysin varmistaa alkuperäisestä julkaisusta. Lukijaa kehotetaan tarkistamaan nämä kohdat ennen niiden käyttöä tieteellisenä tai journalistisena lähteenä.

Hae tästä blogista

Dialogin dyynit