Kasvupuhe ilman mekanismia on poliittista teatteria
Suomen talouskasvusta puhutaan usein kuin rikosromaanista, jossa syyllinen pitää nimetä nopeasti. Yhden mielestä syyllinen on korkea verotus. Toisen mielestä liian pienet julkiset TKI-panokset. Kolmannen mielestä ongelma on työnantajien ahneus, neljännen mielestä työvoimapula, viidennen mielestä vientikysynnän heikkous ja kuudennen mielestä Nokian jälkeinen toimialarakenteen rapautuminen. Ongelma ei ole se, että selityksiä on monta. Ongelma on se, että niitä käytetään liian usein poliittisina tunnusväreinä eikä testattavina väitteinä. Kasvuväite on vakava vasta, kun se vastaa neljään kysymykseen: mikä on mekanismi, mikä on havaittava ennuste, millä viiveellä vaikutuksen pitäisi näkyä ja mikä havainto osoittaisi väitteen vääräksi? Ilman tätä verokeskustelu on helposti vain eturyhmäpuhetta. Jos sanotaan, että korkea verotus tappaa kasvun, on kerrottava, missä sen pitäisi näkyä: investoinneissa, yrittäjyydessä, pääoman ulosvirtauksessa, omistajanvaihdoksissa, uralla etenemisessä vai ty...