Tekoäly ei pelasta julkista keskustelua – se paljastaa sen kannustimet
Tekoälystä puhutaan julkisessa keskustelussa usein kuin uudesta supervoimasta. Poliitikko voi kirjoittaa nopeammin, toimittaja voi tiivistää enemmän, kansalaisaktiivi voi tuottaa vaikuttavampia tekstejä ja virkamies voi laatia muistioita tehokkaammin. Tämä kaikki voi olla totta. Mutta Suomen kilpailukyvyn kannalta se on sivuseikka. Varsinainen kysymys ei ole, pystymmekö tuottamaan enemmän tekstiä. Pystymme kyllä. Kysymys on, pystymmekö tuottamaan parempia väitteitä. Julkisen keskustelun pullonkaula ei ole enää tekstintuotanto. Se on mekanismiajattelu. Väitteitä on paljon, mutta niistä puuttuu usein vastaus neljään yksinkertaiseen kysymykseen: millä mekanismilla ehdotettu toimi vaikuttaa, mitä se maksaa, mitä sillä rahalla ei enää voida tehdä ja mistä tiedämme myöhemmin, oliko väite oikea? Ilman näitä kysymyksiä tekoäly ei paranna demokratiaa. Se vain laskee retorisen massatuotannon rajakustannusta. Tämä on pieni maa. Suomessa ei ole varaa siihen, että julkinen keskustelu muuttuu ...