Dialogin dyynit

Poliittisessa keskustelussa vertaillaan usein tavoitteita, puolueita ja aikomuksia. Paljon harvemmin kysytään järjestelmällisesti, kuinka paljon toteutunut politiikka tai poliittinen ohjelma jää jälkeen parhaasta realistisesta vaihtoehdosta. Tätä eroa voisi kutsua politiikan vaihtoehtoeroksi – Policy Deltaksi . Ajatus on yksinkertainen. Kun valtio myöntää tuen, säätää veropoikkeuksen, rajoittaa markkinoille pääsyä, käynnistää julkisen hankinnan tai luo uuden lupajärjestelmän, kysymys ei ole vain siitä, onko tavoite hyvä. Kysymys on myös siitä, olisiko sama materiaalinen ongelma voitu ratkaista paremmin toisella realistisella tavalla. Tämä muuttaa politiikan arvioinnin lähtökohtaa. Tarkoituksena ei ole arvata päättäjien motiiveja eikä luokitella politiikkaa vasemmistolaiseksi tai oikeistolaiseksi. Tarkoituksena on verrata mekanismeja. Hyvä tavoite ei vielä kerro, onko instrumentti hyvä Politiikkatoimi voidaan perustella ilmastolla, turvallisuudella, työllisyydel...

Garden Helsinki -kohu ei ole ensisijaisesti tarina areenasta. Se on tarina siitä, miten julkinen valta onnistuu löytämään 35 miljoonaa euroa yksityiseen, kaupallisesti toimivaan hankkeeseen samaan aikaan, kun oikeuslaitos, poliisi, puolustus, perustutkimus ja terveydenhuolto kilpailevat niukoista resursseista. Tapauksen ydin ei ole se, onko areena mukava, näyttävä tai joskus hyödyllinen. Ydin on tämä: miksi juuri tämä hanke, juuri tämä summa ja juuri tällä menettelyllä? Politiikassa sana “investointi” toimii usein moraalisena pesukoneena. Kun meno nimetään investoinniksi, se kuulostaa tulevaisuuden rakentamiselta eikä veronmaksajien rahojen siirtämiseltä rajatulle toimijalle. Mutta taloustiede ei arvioi menoa sen nimen perusteella. Se kysyy: mikä markkinapuute korjataan, miksi yksityinen rahoitus ei riitä, mikä on vaihtoehtoiskustannus ja tuottaako julkinen korjaus enemmän hyötyä kuin sen rahoitus ja toimeenpano maksavat? Garden Helsinki ei näytä läpäisevän näitä testejä julkisuudessa ...