Tieteenfilosofinen analyysi teorioista, joilla Suomen julkisen talouden ongelmiin saadaan kyberneettinen näkökulma ja optimaalinen erottelukyky

Akateeminen raportti

 

Laadittu: 18.6.2026

 

Lähestymistapa: tieteenfilosofia, kybernetiikka, julkistalous ja institutionaalinen analyysi

 

Tiivistelmä

Raportti arvioi teorioita, joiden avulla Suomen julkisen talouden ongelmat voidaan hahmottaa kyberneettisenä ohjausjärjestelmänä. Kyberneettinen näkökulma ei kysy vain, kuinka paljon julkinen sektori kerää ja käyttää resursseja, vaan miten informaatio, kustannussignaalit, kannustimet, viiveet, poliittinen palaute ja institutionaalinen kapasiteetti ohjaavat järjestelmän sopeutumista. Tämä muuttaa analyysin painopistettä: julkisen talouden ongelma ei ole pelkkä rahoitusvaje vaan ohjausvirheiden, signaalien vääristymisen ja heikon palautekurin yhdistelmä.

Empiirisenä lähtökohtana ovat Suomen julkisen talouden alijäämä- ja velkakehitys, väestörakenteen muutos, hyvinvointialueiden rahoituspaineet, matala tuottavuuskasvu ja verotuksen käyttäytymisvaikutukset. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan julkisyhteisöjen alijäämä oli vuonna 2025 3,4 prosenttia suhteessa BKT:hen ja EDP-velka 88,5 prosenttia suhteessa BKT:hen. Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä velka oli 255,1 miljardia euroa eli 89,8 prosenttia BKT:sta. Valtiovarainministeriön kevään 2026 katsauksen mukaan alijäämä pysyy vuosina 2026-2029 noin 4,6 prosentissa suhteessa BKT:hen ja velkasuhde nousee vuoden 2030 loppuun mennessä yli 99 prosenttiin. Nämä luvut kuvaavat järjestelmän negatiivisen takaisinkytkennän heikkoutta: kustannussignaalit eivät ole johtaneet riittävän nopeaan sopeutumiseen.

Analyysin johtopäätös on, että yksittäinen teoria ei anna optimaalista erottelukykyä. Paras kokonaismalli syntyy yhdistämällä klassinen kybernetiikka, Ashbyn riittävän variaation laki, toisen asteen kybernetiikka, julkisen valinnan teoria, institutionaalinen taloustiede, fiskaalisen illuusion teoria, päämies-agentti-teoria, käyttäytymistaloustiede ja optimaalisen verotuksen teoria. Näistä julkisen valinnan teoria, fiskaalisen illuusion teoria ja optimaalinen verotus tuovat esiin kustannussignaalien vääristymisen; institutionaalinen taloustiede selittää sääntöjen ja polkuriippuvuuden jäykkyyttä; kybernetiikka antaa metatason mallin palautesilmukoille ja ohjausvirheille. Teoriat, jotka nojaavat pelkkään normatiiviseen päämääräpuheeseen ilman mekanismeja, ovat poliittisesti houkuttelevia mutta analyyttisesti heikkoja.

Avainsanat

kybernetiikka; julkinen talous; tieteenfilosofia; erottelukyky; fiskaalinen illuusio; julkisen valinnan teoria; institutionaalinen taloustiede; kannustimet; kustannussignaalit; optimaalinen verotus; MVPF; palautesilmukat

 

Sisällys

·         1 Johdanto

·         2 Käsitteellinen ja tieteenfilosofinen kehikko

·         3 Kyberneettinen näkökulma julkiseen talouteen

·         4 Teoriavertailu

·         5 Suomen julkisen talouden ongelmien analyysi

·         6 Teorioiden erottelukyvyn arviointi

·         7 Politiikkajohtopäätösten rajat

·         8 Johtopäätökset

·         Lähdeluettelo

·         Liite: arviointimatriisi teorioiden erottelukyvystä

 

1 Johdanto

Tämä raportti tarkastelee Suomen julkisen talouden ongelmia tieteenfilosofisena erottelukysymyksenä. Julkisen talouden analyysissä käytetään usein yleisiä käsitteitä kuten kestävyysvaje, hyvinvointivaltion rahoitus, oikeudenmukainen verotus, palvelutarve tai vastuullinen talouspolitiikka. Nämä käsitteet voivat olla käyttökelpoisia poliittisessa viestinnässä, mutta tieteellisen analyysin kannalta ne ovat liian karkeita, jos niitä ei palauteta mekanismeihin: kuka havaitsee kustannuksen, millä viiveellä, millä kannustimella, millä päätösvallalla ja millä vaihtoehtoiskustannuksella.

Kyberneettinen näkökulma tekee julkisesta taloudesta ohjausjärjestelmän. Tällöin valtio, kunnat, hyvinvointialueet, veronmaksajat, palvelujen käyttäjät, eturyhmät, virkamieskoneisto, velkamarkkinat ja poliittinen järjestelmä muodostavat vuorovaikutteisen järjestelmän, jossa signaalit kulkevat hitaasti, vääristyvät helposti ja johtavat päätöksiin, joiden seuraukset realisoituvat usein vasta vuosien tai vaalikausien kuluttua.

Raportin tehtävä ei ole puolustaa yksittäistä politiikkalinjaa vaan vertailla teorioita niiden erottelukyvyn perusteella. Erottelukyky tarkoittaa sitä, kuinka hyvin teoria erottaa toisistaan esimerkiksi aidon markkinapuutteen, julkisen päätöksenteon epäonnistumisen, eturyhmäpaineen, hallinnollisen kapasiteettivajeen, fiskaalisen illuusion, käyttäytymisvaikutuksen ja poliittisen mobilisaation. Mitä täsmällisemmin teoria erottaa nämä toisistaan, sitä parempi on sen tieteellinen hyöty.

Empiirinen ongelma on todellinen. Suomen julkinen talous on ollut pitkään alijäämäinen, velkasuhde on noussut ja väestön ikääntyminen lisää menojen kasvupainetta. Samalla tuottavuuskasvu on ollut hidasta ja korkea työn verotus voi heikentää veropohjan dynaamista kehitystä. ETLA:n raportti Suomen korkeista rajaveroista korostaa, että verotuksen pitkän aikavälin käyttäytymisvaikutukset ja aineettomien investointien kannustimet ovat olennaisia, mutta ne jäävät helposti lyhyen aikavälin staattisen budjettiajattelun ulkopuolelle (Kuusi, Kotamäki & Kirkko-Jaakkola, 2025).

Tieteellisesti vahva analyysi erottaa kolme tasoa. Ensimmäinen on materiaalinen taso: veropohja, työllisyys, tuottavuus, väestörakenne, velka, korkomenot ja palvelutarve. Toinen on institutionaalinen taso: säännöt, budjettiprosessi, hyvinvointialueiden rahoitusmalli, verojärjestelmä ja hallinnollinen kapasiteetti. Kolmas on kognitiivinen ja poliittinen taso: mitä toimijat havaitsevat, mitä heillä on kannustin myöntää, mitä he voivat siirtää tulevaisuuteen ja mitä kustannuksia he voivat esittää moraalisena välttämättömyytenä ilman täsmällistä kustannus-hyötyarviota.

2 Käsitteellinen ja tieteenfilosofinen kehikko

Tieteenfilosofinen lähtökohta on mekanismirealismi: teoria on hyödyllinen vain, jos se osoittaa uskottavan mekanismin, jonka kautta havaittu ilmiö syntyy. Pelkkä nimeäminen ei ole selittämistä. Esimerkiksi väite, että julkisen talouden ongelmat johtuvat kestävyysvajeesta, ei vielä selitä mitään; se kuvaa rahoitusaseman ja tulevien menojen epäsuhdan. Selitykseksi se muuttuu vasta, kun osoitetaan, mitkä päätös-, kannustin-, informaatio- ja palautevirheet tuottavat vajeen ja estävät sen korjaamisen.

Falsifioitavuus edellyttää, että teoria tekee havaintoväitteitä, jotka voisivat osoittautua vääriksi. Jos teoria selittää sekä menokurin onnistumisen että epäonnistumisen samalla käsitteellä ilman lisäehtoja, se ei lisää erottelukykyä. Hyvä teoria ei ainoastaan nimeä järjestelmää kompleksiseksi, vaan ennustaa, missä viiveet syntyvät, mitkä signaalit vääristyvät ja millä ehdoin korjausliike epäonnistuu.

Optimaalinen erottelukyky syntyy, kun teoria erottaa mekanismit ilman että se pirstoo analyysin käyttökelvottomaksi. Liian karkea teoria sanoo: julkinen talous on poliittinen valinta. Liian hienojakoinen teoria taas hukkuu yksittäisiin hallinnollisiin yksityiskohtiin. Tässä raportissa hyvä teoria sijoittuu näiden väliin: se erottaa olennaiset syykanavat ja mahdollistaa empiirisen testauksen.

 

Käsite	Määritelmä
Kyberneettinen näkökulma	Julkisen talouden tarkastelu ohjausjärjestelmänä, jossa päätökset, kustannussignaalit, palaute, viiveet ja sopeutuminen muodostavat dynaamisen kokonaisuuden.
Palautejärjestelmä	Järjestelmä, jossa toiminnan seuraukset palaavat päätöksentekoon informaationa ja muuttavat tulevia päätöksiä.
Negatiivinen takaisinkytkentä	Korjaava palaute, joka pienentää poikkeamaa tavoitetilasta; esimerkiksi velkasuhteen nousun pitäisi lisätä menosopeutusta tai vahvistaa veropohjaa.
Positiivinen takaisinkytkentä	Vahvistava palaute, joka kasvattaa poikkeamaa; esimerkiksi velkarahoitus voi vähentää nykyhetken kustannustietoisuutta ja lisätä menositoumuksia.
Ohjausvirhe	Tilanne, jossa päätöksenteko reagoi väärään signaaliin, liian myöhään tai väärällä instrumentilla.
Informaatioviive	Aikaväli, jonka kuluessa kustannus, käyttäytymisvaikutus tai budjettivaikutus tulee havaittavaksi päätöksenteossa.
Kustannussignaali	Havaittava tieto resurssien niukkuudesta, vaihtoehtoiskustannuksesta tai päätöksen rahoituksellisesta vaikutuksesta.
Fiskaalinen illuusio	Tilanne, jossa verojen, velan, menojen tai tulevien sitoumusten todellinen kustannus jää äänestäjille tai päättäjille osittain näkymättömäksi.
Institutionaalinen oppiminen	Sääntöjen, organisaatioiden ja päätösprosessien kyky muuttaa toimintaansa havaittujen virheiden perusteella.
Erottelukyky	Teorian kyky erottaa toisistaan eri mekanismit, kuten markkinapuute, julkisen vallan epäonnistuminen, eturyhmäpaine ja käyttäytymisvaikutus.
Mekanismitason selitys	Selitys, jossa tunnistetaan toimijat, kannustimet, informaatio, rajoitteet ja syykanava.
Markkinapuute	Tilanne, jossa hajautettu markkinakoordinaatio ei tuota tehokasta lopputulosta esimerkiksi ulkoisvaikutuksen, julkishyödykkeen, informaation epäsymmetrian tai markkinavoiman vuoksi.
Julkisen korjauksen epäonnistuminen	Tilanne, jossa julkinen interventio ei korjaa mekanismivirhettä tai tuottaa hallinnollisten, poliittisten ja käyttäytymisvaikutusten vuoksi suuremmat kustannukset kuin hyödyt.
Poliittinen toimeenpanokustannus	Kustannus, joka syntyy päätöksen valmistelusta, valvonnasta, legitimoinnista, eturyhmävastarinnasta, sääntöjen kiertämisestä ja hallinnollisesta toteutuksesta.

 

2.1 Milloin teoria selittää aidosti?

Teoria selittää aidosti, kun se tuottaa vähintään kolme elementtiä: toimijamalli, mekanismi ja testattava seuraus. Toimijamalli kertoo, ketkä tekevät päätöksiä ja millä informaatiolla. Mekanismi kertoo, miten päätös muuttuu julkisen talouden tuloksi. Testattava seuraus kertoo, mitä pitäisi havaita, jos teoria pitää paikkansa.

Esimerkiksi julkisen valinnan teoria ei ole selitys vain siksi, että se mainitsee eturyhmät. Selitys syntyy, jos se osoittaa, että pienelle ryhmälle keskittyvä hyöty ja suurelle ryhmälle hajautuva kustannus tuottavat menolisäyksen, vaikka nettohyöty olisi negatiivinen. Tällöin ennusteena on, että hyvin organisoidut ryhmät saavat suhteettoman paljon etuja ja kustannukset leviävät veronmaksajille tai tuleville veronmaksajille.

Samoin kybernetiikka ei ole selitys, jos se vain puhuu palautteesta. Se on selitys, kun se osoittaa, että tietyt palautekanavat ovat liian hitaita, liian epätarkkoja tai poliittisesti suodatettuja. Tällöin ennusteena on esimerkiksi se, että menojen korjausliikkeet tapahtuvat vasta, kun velkamarkkina-, EU-sääntö- tai rahoituskustannussignaali on jo kasvanut voimakkaaksi.

2.2 Kustannuksia peittävä kieli ja analyyttinen kurinalaisuus

Julkisen talouden keskustelussa moraaliset, hallinnolliset ja ideologiset käsitteet voivat peittää kustannuksia. Ideologia määritellään tässä uskomusjärjestelmäksi, joka tarjoaa toimijoille tulkintakehyksen, priorisointisäännöt ja moraaliset perustelut. Se ei ole haukkumasana. Analyyttinen ongelma syntyy silloin, kun uskomusjärjestelmä immunisoi politiikkatoimen kustannussignaaleilta: menot kuvataan välttämättömiksi, verojen käyttäytymisvaikutukset sivuutetaan tai velka esitetään pelkkänä kirjanpidollisena järjestelynä.

Sama ongelma voi esiintyä poliittisesti symmetrisesti. Vasemmistolaisessa muodossa kustannuksia voidaan peittää tasa-arvo-, hoiva- tai palvelupuheella, jos vaihtoehtoiskustannukset ja kannustinvaikutukset jätetään auki. Oikeistolaisessa muodossa kustannuksia voidaan peittää kasvupuheella, jos veronkevennysten rahoitus, dynaamisten vaikutusten epävarmuus ja julkishyödykkeiden rahoitus jäävät analysoimatta. Populistisessa muodossa kustannuksia voidaan peittää kansan tahdon nimissä. Teknokraattisessa muodossa kustannuksia voidaan peittää hallinnollisen välttämättömyyden kielellä.

3 Kyberneettinen näkökulma julkiseen talouteen

Kyberneettisesti Suomen julkinen talous voidaan mallintaa järjestelmäksi, jossa poliittiset päätökset muuttavat veroja, menoja, sääntelyä ja velkaa; nämä muuttavat kotitalouksien ja yritysten käyttäytymistä; käyttäytyminen muuttaa työllisyyttä, investointeja, veropohjaa ja palvelukysyntää; seuraukset palaavat päätöksentekoon tilastojen, budjettien, vaalien, eturyhmäpaineen, EU-sääntöjen ja velkamarkkinoiden kautta.

Järjestelmän ongelma ei ole vain se, että palaute on hidasta, vaan se, että palaute on valikoivaa. Äänestäjät havaitsevat palvelujen leikkaukset nopeasti mutta velkasuhteen riskin hitaasti. Eturyhmät havaitsevat oman etunsa nopeasti mutta koko järjestelmän vaihtoehtoiskustannuksen heikosti. Poliitikot havaitsevat vaaliriskin nopeasti mutta pitkän aikavälin veropohjavaikutukset hitaasti. Virkamieskoneisto havaitsee budjettirajoitteen mutta toimii usein poliittisesti annettujen tavoitteiden puitteissa.

Kyberneettinen perusmalli voidaan kuvata seuraavasti:

Veropohja, tuottavuus, työllisyys ja väestörakenne
        -> budjettitulot ja palvelutarve
        -> poliittiset päätökset veroista, menoista, velasta ja sääntelystä
        -> kotitalouksien, yritysten, hyvinvointialueiden ja virastojen käyttäytymisvasteet
        -> alijäämä, velka, palveluiden laatu, investoinnit ja tuottavuus
        -> tilastot, vaalit, eturyhmäpaine, EU-säännöt ja velkamarkkinat
        -> uusi poliittinen päätös, usein viiveellä ja suodatettuna.

Toimija tai muuttuja	Pääsignaalit	Tyypillinen kyberneettinen ongelma
Päätöksentekijät	Vaalit, hallitusohjelma, EU-säännöt, budjettikehys	Lyhyen aikavälin vaalipalaute voi dominoida pitkän aikavälin velkasignaalia.
Äänestäjät	Verot, palvelut, tulonsiirrot, työllisyys	Hyödyt ja kustannukset havaitaan epäsymmetrisesti; velkarahoitus lisää fiskaalista illuusiota.
Eturyhmät	Omat tuet, sääntely, työehdot, palvelut	Hyödyt keskittyvät, kustannukset hajautuvat.
Virkamieskoneisto	Budjetit, normit, ohjeet, laatuindikaattorit	Mittaamisen ongelma ja tavoitteiden siirtymä voivat ohjata määrään laadun sijasta.
Veronmaksajat	Rajaveroasteet, maksut, verokiila	Käyttäytymisvaikutukset näkyvät viiveellä työn tarjonnassa, osaamisessa, yrittäjyydessä ja investoinneissa.
Palvelujen käyttäjät	Saatavuus, jonot, laatu, omavastuu	Palvelujen nollahinta kasvattaa kysyntää ja voi heikentää priorisointisignaalia.
Velkamarkkinat	Korko, riskipreemio, luottoluokitus	Palaute on usein myöhäinen mutta voimakas.
Hyvinvointialueet	Yleiskatteinen rahoitus, palvelutarve, jälkikäteistarkistus	Kustannusten jälkikäteinen tasaus voi heikentää paikallista kustannuskuria, jos menokasvun vastuu hämärtyy.
Talouskasvu ja tuottavuus	Investoinnit, innovaatiot, osaaminen, sääntely	Tuottavuusvaikutukset realisoituvat hitaasti ja jäävät helposti staattisen budjettilaskennan ulkopuolelle.

 

3.1 Positiiviset ja negatiiviset palautesilmukat

Negatiivinen takaisinkytkentä toimii julkisessa taloudessa, jos velan kasvu, alijäämä tai veropohjan heikkeneminen käynnistää ajoissa menojen priorisoinnin, kannustimien korjaamisen tai tuottavuutta vahvistavan reformin. Positiivinen takaisinkytkentä toimii päinvastoin: velkarahoitus heikentää kustannustietoisuutta, menositoumukset kasvavat, veropohja heikkenee ja sopeutuksen poliittinen kustannus kasvaa.

Suomen nykyinen tilanne muistuttaa järjestelmää, jossa negatiivinen palaute on liian heikko ja viiveellinen. Julkisyhteisöjen alijäämä- ja velkaluvut ovat näkyviä, mutta poliittinen päätöksenteko kohtaa voimakkaat vastakannustimet: menojen leikkaus tuottaa välittömiä menettäjiä, kun taas velkasuhteen lasku tuottaa hajautuneita ja viiveellisiä hyötyjä.

4 Teoriavertailu

Teoriavertailun tarkoitus on erottaa, mitä kukin kehikko tekee hyvin ja missä sen rajat kulkevat. Alla esitetty vertailu ei arvioi teorioita poliittisen miellyttävyyden vaan mekanistisen tarkkuuden, empiirisen testattavuuden ja kyberneettisen hyödyn perusteella.

4.1 Klassinen kybernetiikka

Klassinen kybernetiikka, jonka tunnetuin lähtökohta on Norbert Wienerin teoria viestinnästä ja kontrollista eläimissä ja koneissa, korostaa palautetta, säätöä ja informaatiota. Julkisessa taloudessa sen vahvuus on järjestelmäajattelu: budjetti ei ole vain kirjanpito vaan signaalijärjestelmä, jonka pitäisi ohjata resurssien käyttöä.

Sen erottelukyky on parhaimmillaan ohjausvirheiden havaitsemisessa. Se auttaa kysymään, mikä on tavoitetila, mikä on mitattu poikkeama, mikä toimija reagoi ja kuinka pitkä viive on. Sen heikkous on toimijakannustimien alimääritys: klassinen kybernetiikka voi kuvata palautesilmukan mutta ei yksin selitä, miksi poliittinen järjestelmä ei halua reagoida signaaliin.

4.2 Ashbyn riittävän variaation laki

W. Ross Ashbyn riittävän variaation lain mukaan vain riittävä variaatio voi hallita variaatiota. Julkisen talouden kielellä hallinnon ohjauskyvyn on oltava vähintään yhtä erottelukykyinen kuin ongelmakenttä, jota se yrittää hallita. Jos menotarpeet, palvelukysyntä, alueelliset erot ja käyttäytymisvasteet ovat monimutkaisia, liian yksinkertainen rahoitus- tai sääntelymalli tuottaa systemaattisia ohjausvirheitä.

Ashbyn lain vahvuus on hallinnollisen kapasiteetin realistinen arvio. Se estää oletuksen, että ongelma ratkeaa vain lisäämällä tavoitteita, sääntöjä tai mittareita. Sen heikkous on normatiivinen neutraalius: se kertoo, että säätelyjärjestelmän on oltava riittävän monimuotoinen, mutta ei vielä kerro, mikä monimutkaisuus kannattaa hyväksyä ja mikä tuottaa liikaa transaktiokustannuksia.

4.3 Toisen asteen kybernetiikka

Toisen asteen kybernetiikka lisää havainnoijan osaksi järjestelmää. Julkisen talouden analyysissä tämä on välttämätöntä: poliitikot, virkamiehet, tutkijat, media ja eturyhmät eivät ole ulkopuolisia tarkkailijoita, vaan heidän havaintonsa ja käsitteensä vaikuttavat järjestelmän toimintaan. Kun alijäämä nimetään investoinniksi, palvelutakuuksi, turvallisuudeksi tai oikeudenmukaisuudeksi, nimeäminen muuttaa poliittista palautetta.

Teorian vahvuus on havaintoprosessin analyysi: se paljastaa, miten kustannussignaaleja suodatetaan. Heikkous on riski vajota relativismiin. Jos kaikki havainnot nähdään järjestelmän tuottamina, analyysi voi menettää kyvyn sanoa, että velka, veropohja ja väestörakenne ovat materiaalisia rajoitteita, eivät vain diskursiivisia konstruktioita.

4.4 Julkisen valinnan teoria

Julkisen valinnan teoria tuo politiikkaan samat kannustinoletukset, joita taloustiede käyttää markkina-analyysissä. Äänestäjät voivat olla rationaalisesti tietämättömiä, koska yhden äänen vaikutus on pieni. Eturyhmät voivat vaikuttaa tehokkaasti, koska hyödyt ovat keskittyneitä ja kustannukset hajautuneita. Byrokratiat voivat maksimoida budjetteja, mandaattia tai organisaation turvallisuutta.

Teorian erottelukyky on korkea silloin, kun analysoidaan menojen jäykkyyttä, etuuksien puolustamista, sääntelyn kasautumista ja vaikeutta tehdä sopeutuksia. Se soveltuu poliittisesti symmetrisesti: sama logiikka koskee tulonsiirtoja, yritystukia, alueellisia etuja, verovähennyksiä, julkisia virastoja ja puolustushankintoja. Sen riski on liiallinen kyynisyys: kaikki julkinen toiminta ei ole rent seeking -käyttäytymistä, ja todelliset julkishyödykkeet sekä ulkoisvaikutukset on tunnistettava erikseen.

4.5 Institutionaalinen taloustiede

Institutionaalinen taloustiede selittää, miten säännöt, normit, organisaatiot ja transaktiokustannukset muokkaavat julkisen talouden kehitystä. Sen keskeinen hyöty on polkuriippuvuuden analyysi. Julkisen sektorin menot eivät ole joka vuosi avoin optimointiongelma, vaan historiallisten päätösten, oikeuksien, sopimusten, järjestelmien ja organisaatioiden kasauma.

Institutionaalisen taloustieteen erottelukyky on korkea reformien hitauden ja menojen jäykkyyden analyysissä. Se auttaa erottamaan poliittisen haluttomuuden, hallinnollisen kyvyttömyyden ja sääntöjärjestelmän lukkiutuman. Sen heikkous on, että se voi kuvata instituutioita niin laajasti, että mekanismit jäävät epätarkoiksi, ellei transaktiokustannuksia ja kannustimia täsmennetä.

4.6 Fiskaalisen illuusion teoria

Fiskaalisen illuusion teoria analysoi tilanteita, joissa äänestäjät tai päättäjät aliarvioivat julkisten menojen todellisen kustannuksen. Velkarahoitus, monimutkainen verotus, valtiontakaukset, indeksisäännöt, tulevat eläke- ja hoivamenot sekä jälkikäteiset rahoitustarkistukset voivat hämärtää kustannussignaalia.

Teorian vahvuus on kustannusten ajallisen siirron analyysi. Suomen julkisen talouden kannalta se on keskeinen: velka muuttaa nykyisen menon tulevaksi veroksi, menoleikkaukseksi tai inflaatio- ja korkoriskiksi. Fiskaalisen illuusion raja on, että se ei yksin kerro, mitkä menot ovat yhteiskunnallisesti tuottavia. Siksi se tarvitsee rinnalleen kustannus-hyötyanalyysin ja julkisten varojen marginaaliarvon kaltaisia mittareita.

4.7 Kannustinteoria ja päämies-agentti-teoria

Päämies-agentti-teoria tarkastelee tilanteita, joissa päämies delegoi tehtävän agentille, mutta agentilla on omat tavoitteensa ja parempi informaatio. Julkisessa taloudessa päämiehiä voivat olla äänestäjät, eduskunta, ministeriöt tai veronmaksajat; agentteja voivat olla virastot, hyvinvointialueet, palveluntuottajat tai sääntelyviranomaiset.

Teorian erottelukyky on korkea palvelutuotannon ja hallinnon analyysissä. Se erottaa rahoitusongelman mittausongelmasta: lisäraha ei automaattisesti muutu paremmaksi palveluksi, jos mittarit ohjaavat tuotoksia väärin tai jos kustannusten kantaja ja päätöksentekijä ovat eri tahoja. Heikkous on, että teoria voi kaventaa julkisen toiminnan liian tekniseksi sopimusongelmaksi ja aliarvioida poliittisen mobilisaation merkitystä.

4.8 Kompleksisuustalous ja systeemiteoria

Kompleksisuustalous korostaa epälineaarisuutta, emergenssiä, verkostovaikutuksia ja odottamattomia sivuvaikutuksia. Julkinen talous on kompleksinen järjestelmä: veromuutokset vaikuttavat työllisyyteen, palkkarakenteeseen, yritysten sijoittumiseen, investointeihin, palvelukysyntään ja poliittisiin odotuksiin.

Teorian vahvuus on varoitus yksinkertaisia staattisia laskelmia vastaan. Sen heikkous on testattavuus: jos kompleksisuus tarkoittaa vain sitä, että kaikki vaikuttaa kaikkeen, erottelukyky heikkenee. Kompleksisuusteorian on oltava hyödyllinen tekemällä rajattuja väitteitä viiveistä, kynnysarvoista ja epälineaarisista vasteista.

4.9 Käyttäytymistaloustiede ja kognitiivinen psykologia

Käyttäytymistaloustiede ja kognitiivinen psykologia tuovat analyysiin nykyhetkiharhan, tappionkarttamisen, status quo -harhan, kehystämisvaikutukset ja identiteettiä suojaavan kognition. Julkisessa taloudessa nämä mekanismit näkyvät siinä, että välittömät menetykset painavat enemmän kuin pitkän aikavälin hyödyt, olemassa olevat menot koetaan saavutettuina oikeuksina ja oman poliittisen ryhmän kustannusväitteitä arvioidaan suopeammin kuin vastapuolen.

Teorian vahvuus on episteemisten kannustinongelmien analyysi. Se auttaa selittämään, miksi kustannussignaali voidaan torjua, vaikka se olisi tilastollisesti näkyvä. Teorian riski on psykologisointi: se ei saa korvata institutionaalista ja taloustieteellistä analyysiä. Kognitiivinen vinouma on selitys vasta, kun osoitetaan, mikä informaatio torjutaan, millä kannustimella ja millaisessa päätöstilanteessa.

4.10 Optimaalinen verotus ja julkisten varojen marginaaliarvo

Optimaalisen verotuksen teoria arvioi verotuksen tehokkuus- ja tulonjakovaikutuksia. Sen keskeisiä käsitteitä ovat rajaveroaste, veropohjan jousto, Lafferin käyrä ja julkisten varojen marginaaliarvo (MVPF). Kyberneettisesti verotus on signaalijärjestelmä: se muuttaa työn, kouluttautumisen, yrittäjyyden, investointien ja tulonmuunnon kannustimia.

ETLA:n vuoden 2025 raportti arvioi, että Suomen korkeat rajaveroasteet voivat heikentää taloudellista toimeliaisuutta ja julkista taloutta. Raportin mukaan palkansaajan korkein rajavero oli vuonna 2025 noin 58 prosenttia, ja kulutusverot huomioiden korkein rajavero oli vuonna 2023 arviolta 66,8 prosenttia; työnantajamaksut huomioiva rajaverokiila oli korkeimmillaan noin 72,7 prosenttia. Raportti korostaa, että pitkän aikavälin käyttäytymisvaikutuksia on voitu aliarvioida ja että korkeat rajaveroasteet voivat osua erityisesti korkean tuottavuuden työntekijöihin sekä aineettomiin investointeihin (Kuusi et al., 2025).

Tämän kehikon erottelukyky on erittäin korkea veropolitiikassa, koska se pakottaa erottamaan staattisen verotuoton, dynaamisen veropohjavaikutuksen, käyttäytymisvasteen ja rahoituksen vaihtoehtoiskustannuksen. Sen raja on kapea soveltamisala: se ei yksin selitä julkisen sektorin menojen poliittista jäykkyyttä, hallinnollista kapasiteettia tai eturyhmädynamiikkaa.

 

Teoria	Ydinkäsite	Näkee hyvin	Jättää heikommin näkyviin	Soveltuvuus Suomeen	Erottelukyky
Klassinen kybernetiikka	Palaute ja kontrolli	Ohjausvirheet ja viiveet	Kannustimet	Korkea metatasolla	Keskitaso
Ashbyn laki	Riittävä variaatio	Hallinnon kapasiteetin rajat	Poliittiset motiivit	Korkea sääntelyanalyysissä	Korkea
Toisen asteen kybernetiikka	Havainnoija järjestelmässä	Käsitteiden ja havaintojen suodatus	Materiaalisten rajoitteiden kovuus	Keskitaso	Keskitaso
Julkisen valinnan teoria	Kannustimet politiikassa	Eturyhmät, rationaalinen tietämättömyys	Aidot julkishyödykkeet	Erittäin korkea	Erittäin korkea
Institutionaalinen taloustiede	Säännöt ja transaktiokustannukset	Polkuriippuvuus ja reformien hitaus	Lyhyen aikavälin budjettivaikutukset	Korkea	Korkea
Fiskaalinen illuusio	Kustannusten hämärtyminen	Velka, monimutkaiset verot, tulevat vastuut	Tuottavien menojen erottelu	Erittäin korkea	Erittäin korkea
Päämies-agentti	Delegointi ja informaatioetu	Hallinnon mittaus- ja valvontaongelmat	Makrotason velkadynamiikka	Korkea	Korkea
Kompleksisuustalous	Epälineaarisuus	Sivuvaikutukset ja kynnysarvot	Täsmällinen politiikkavalinta	Keskitaso	Keskitaso
Käyttäytymistaloustiede	Kognitiiviset vinoumat	Kustannusten torjunta ja IPC	Institutionaaliset säännöt	Korkea täydentävänä	Korkea
Optimaalinen verotus/MVPF	Rajakustannus ja käyttäytymisvaste	Verotuksen tehokkuuskustannus	Menopuolen politiikka	Erittäin korkea verotuksessa	Erittäin korkea

 

5 Suomen julkisen talouden ongelmien analyysi

Suomen julkisen talouden keskeiset ongelmat muodostavat toisiinsa kytkeytyvän kokonaisuuden. Krooninen alijäämä kasvattaa velkaa. Velka kasvattaa korkomenoja ja vähentää tulevaa finanssipoliittista liikkumatilaa. Väestön ikääntyminen kasvattaa hoiva- ja terveysmenoja sekä heikentää työikäisen väestön osuutta. Matala tuottavuuskasvu rajoittaa veropohjan kasvua. Korkeat rajaveroasteet voivat heikentää työn, osaamisen ja aineettoman pääoman kannustimia. Hyvinvointialueiden rahoitusmalli pyrkii turvaamaan palvelut, mutta samalla se luo vaikean ohjausongelman: miten yhdistetään perusoikeudet, paikallinen kustannuskuri ja palvelutarpeen kasvu?

5.1 Alijäämä ja velka kyberneettisenä signaalina

Alijäämä on kyberneettisesti poikkeamasignaali: menot ylittävät tulot. Velka on poikkeamasignaalin kumuloitunut muoto. Vuonna 2025 julkisyhteisöjen alijäämä oli 9,6 miljardia euroa eli 3,4 prosenttia suhteessa BKT:hen, ja EDP-velka oli 248 miljardia euroa eli 88,5 prosenttia suhteessa BKT:hen (Tilastokeskus, 2026a). Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä EDP-velka oli 255,1 miljardia euroa ja 89,8 prosenttia suhteessa BKT:hen (Tilastokeskus, 2026b).

Valtiovarainministeriön kevään 2026 katsauksen mukaan vuosina 2026-2029 alijäämä on noin 4,6 prosenttia suhteessa BKT:hen ja velkasuhde nousee vuonna 2030 yli 99 prosenttiin (VM, 2026a). Kyberneettinen tulkinta on, että järjestelmän korjaava palaute ei ole riittävän voimakas. Syy ei välttämättä ole informaation puute: alijäämä- ja velkaluvut ovat julkisia. Ongelma on kannustimien ja viiveiden rakenne. Kustannussignaali on olemassa, mutta se ei muutu riittävän nopeasti poliittiseksi toiminnaksi.

5.2 Väestön ikääntyminen ja palvelutarpeen kasvu

Väestörakenne on materiaalinen reunaehto, ei pelkkä poliittinen tulkinta. Tilastokeskuksen vuoden 2024 väestöennusteen mukaan väestöllinen huoltosuhde on tällä hetkellä 62, pysyy suunnilleen nykyisellä tasolla noin 15 vuotta ja nousee 72:een vuoteen 2070 mennessä. 65 vuotta täyttäneiden osuus väestöstä nousee ennusteen mukaan noin 23 prosentista 31 prosenttiin vuoteen 2070 mennessä (Tilastokeskus, 2024).

Kyberneettisesti tämä tarkoittaa hitaasti vahvistuvaa menopuolen painetta. Hidas muutos on poliittisesti ongelmallinen, koska se ei tuota yhtä voimakasta välitöntä kriisisignaalia kuin pankkikriisi tai korkoshokki. Juuri siksi se on vaikea: järjestelmä voi näyttää lyhyellä aikavälillä vakaalta, vaikka pitkän aikavälin velvoitteet kasvavat.

5.3 Hyvinvointialueiden rahoituspaineet

Hyvinvointialueet ovat julkisen talouden kyberneettinen testitapaus. Valtion rahoitus on yleiskatteista ja sen tarkoitus on turvata riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimi. Vuoden 2027 rahoituksen ennakkolaskelmassa koko maan rahoitus on noin 27,5 miljardia euroa; palvelutarpeen kasvu lisää rahoitusta noin 190 miljoonaa euroa ja hyvinvointialueindeksi noin 720 miljoonaa euroa, mutta tehtävä- ja asiakasmaksumuutokset vähentävät rahoitusta noin 180 miljoonaa euroa. Vuoden 2025 tilinpäätöstietojen mukainen tulos paransi jälkikäteistarkistuksen pohjaa, joten vuonna 2027 rahoituksesta vähennetään noin 430 miljoonaa euroa (VM, 2026b).

Valtiovarainministeriön taustamuistio hyvinvointialueiden talouden näkymistä osoittaa alueiden eriytymistä: Keski-Suomen alijäämäkertymä on 23,5 prosenttia vuoden 2026 rahoituksesta, Itä-Uudenmaan 22,3 prosenttia ja Lapin 16,5 prosenttia; useilla muillakin alueilla alijäämät ylittävät 10 prosenttia vuoden 2026 rahoituksesta (VM, 2026c). Tämä on ohjausongelma, jossa menotarve, palveluvelvoitteet, paikallinen päätöksenteko, valtion rahoitus ja jälkikäteinen kustannusten tasaus ovat samassa palautejärjestelmässä.

Päämies-agentti-näkökulmasta valtiolla on rahoittajan ja normittajan rooli, hyvinvointialueilla järjestäjän rooli ja palvelujen käyttäjillä kysyntärooli. Jos paikallinen kustannusten kasvu kompensoituu liian automaattisesti, kustannussignaali heikkenee. Jos kompensaatio on liian heikko, peruspalvelujen turvaaminen vaarantuu. Siksi kysymys ei ratkea pelkällä rahoitustason moraalisella puolustamisella tai leikkauspuheella; se vaatii mekanismianalyysin siitä, mikä ohjaa palvelukysyntää, tuotantokustannuksia, priorisointia ja jälkikäteistä rahoitusta.

5.4 Työn verotuksen kannustinvaikutukset ja rajaveroasteet

Työn verotus on julkisen talouden kaksisuuntainen signaali. Se rahoittaa menoja, mutta samalla se muuttaa työn tarjontaa, kouluttautumista, urakehitystä, yrittäjyyttä, tulonmuuntoa ja investointikannustimia. Staattinen budjettiajattelu näkee veronkorotuksen tulonlisäyksenä. Kyberneettinen ja optimaalisen verotuksen näkökulma kysyy, miten veropohja reagoi ajan kuluessa.

ETLA:n raportti arvioi, että Suomen korkeimmat rajaverot voivat olla lähellä tai yli verotuloja maksimoivan tason, erityisesti jos pitkän aikavälin käyttäytymisvaikutukset ovat suurempia kuin lyhyen aikavälin mikroarviot. Raportissa esitetään, että kulutusverot huomioiva korkein rajavero oli noin 66,8 prosenttia vuonna 2023 ja koko työn rajaverokiila noin 72,7 prosenttia. Raportin johtopäätöksenä on, että korkeiden rajaveroasteiden alentaminen voi olla perusteltua julkisen talouden näkökulmasta, koska verotuksen vääristävät vaikutukset syntyvät aiemmin luultua kalliimmalla (Kuusi et al., 2025).

Tieteellinen varovaisuus vaatii kuitenkin erottamaan kolme väitettä. Ensimmäinen: korkea rajavero heikentää kannustimia. Tämä on mekanistisesti uskottavaa. Toinen: veronkevennys rahoittaa itsensä. Tämä on empiirinen väite, joka riippuu joustoista, veropohjasta ja aikahorisontista. Kolmas: veronkevennys on paras politiikkatoimi. Tämä edellyttää vertailua muihin keinoihin, menopuolen uudistuksiin ja julkisten varojen vaihtoehtoiskustannuksiin. Vain ensimmäisestä ei saa johtaa kolmatta ilman lisänäyttöä.

5.5 Matala tuottavuuskasvu ja aineeton pääoma

Tuottavuus on julkisen talouden pitkän aikavälin veropohjan ydin. Jos tuottavuus kasvaa hitaasti, menojen rahoitus kiristyy, vaikka veroasteet pysyisivät ennallaan. Tuottavuuden kannalta keskeisiä ovat investoinnit, yritysdynamiikka, osaaminen, innovaatiot, sääntely-ympäristö ja työvoiman kohdentuminen korkean tuottavuuden tehtäviin.

Kyberneettinen näkökulma paljastaa, että tuottavuusongelma on usein heikko signaali poliittiselle järjestelmälle. Palveluleikkaus on näkyvä, mutta syntymätön yritys, tekemättä jäänyt investointi tai toteutumaton urasiirtymä on näkymätön. Siksi järjestelmä voi painottaa näkyvien menetysten välttämistä näkymättömien kasvumahdollisuuksien kustannuksella.

5.6 Menojen jäykkyys, reformien hitaus ja kustannusten siirto

Julkisen sektorin menojen jäykkyys syntyy laeista, subjektiivisista oikeuksista, sopimuksista, organisaatioista, poliittisista lupauksista, henkilöstörakenteesta ja odotuksista. Institutionaalisesti meno ei ole vain euro vaan oikeus, organisaatio, virka, palveluketju ja äänestäjäryhmä. Siksi menojen vähentäminen on poliittisesti vaikeampaa kuin menojen lisääminen.

Reformien hitaus on kyberneettinen viive. Kun kustannussignaali ilmestyy, järjestelmä alkaa valmistella uudistusta, mutta valmistelu, lausuntokierrokset, lainsäädäntö, toimeenpano, tietojärjestelmät ja henkilöstömuutokset vievät aikaa. Viiveen aikana velka kasvaa ja reformin poliittinen riski voi kasvaa. Kustannusten siirtäminen tuleville veronmaksajille on positiivinen takaisinkytkentä: se vähentää nykyhetken konfliktia ja kasvattaa tulevaa sopeutustarvetta.

6 Teorioiden erottelukyvyn arviointi

Teorioiden erottelukykyä voidaan arvioida kahdella tasolla. Ensimmäinen on mekanismitaso: näkeekö teoria toimijat, kannustimet, informaation ja käyttäytymisvasteet? Toinen on interventiotaso: auttaako teoria päättelemään, milloin julkinen toimi on parempi kuin markkinaratkaisu, institutionaalinen uudelleensuunnittelu, sääntömuutos tai tekemättä jättäminen?

Korkeimman kokonaiserottelukyvyn antavat julkisen valinnan teoria, institutionaalinen taloustiede, fiskaalisen illuusion teoria ja optimaalisen verotuksen/MVPF-kehikko, kun ne kytketään kyberneettiseen metakehikkoon. Klassinen kybernetiikka yksin on liian yleinen. Julkisen valinnan teoria yksin voi olla liian kyyninen. Optimaalinen verotus yksin on liian kapea. Institutionaalinen taloustiede yksin voi jäädä kuvailevaksi. Yhdistelmä tuottaa paremman mallin kuin mikään yksittäinen teoria.

Ongelma	Parhaiten erottava teoriayhdistelmä	Miksi
Krooninen alijäämä	Fiskaalinen illuusio + julkinen valinta + kybernetiikka	Erottelee velkarahoituksen, vaaliviiveen ja menojen poliittisen jäykkyyden.
Velkasuhteen kasvu	Kybernetiikka + institutionaalinen taloustiede	Näkee kumuloituvan poikkeamasignaalin ja korjaavan palautteen heikkouden.
Ikääntyminen	Systeemiteoria + institutionaalinen taloustiede	Näkee hitaan demografisen reunaehdon ja palveluvelvoitteiden polkuriippuvuuden.
Hyvinvointialueet	Päämies-agentti + Ashbyn laki + fiskaalinen illuusio	Erottelee rahoitusmallin, paikallisen kustannuskurin ja palveluvelvoitteen.
Korkeat rajaverot	Optimaalinen verotus + käyttäytymistaloustiede	Erottelee staattisen verotuoton ja dynaamisen veropohjavaikutuksen.
Kannustinloukut	Kannustinteoria + käyttäytymistaloustiede	Näkee työn vastaanottamisen rajahyödyn, byrokratian ja kognitiiviset vasteet.
Matala tuottavuuskasvu	Institutionaalinen taloustiede + kompleksisuustalous + optimaalinen verotus	Erottelee investoinnit, osaamisen, sääntelyn ja näkymättömät menetetyt mahdollisuudet.
Reformien hitaus	Institutionaalinen taloustiede + toisen asteen kybernetiikka	Näkee sääntöjen, organisaatioiden ja havaintokehysten lukkiutumat.
Poliittinen menosopeutusvaikeus	Julkisen valinnan teoria + käyttäytymistaloustiede	Erottelee tappionkarttamisen, eturyhmäpaineen ja vaalikannustimet.

 

6.1 Teoriat, jotka ovat poliittisesti houkuttelevia mutta analyyttisesti heikkoja

Analyyttisesti heikko teoria voi olla poliittisesti vahva, jos se tiivistää monimutkaisen ongelman moraaliseksi vastakkainasetteluksi. Esimerkiksi väite, että julkisen talouden ongelmat ratkeavat vain verottamalla rikkaita, on heikko, jos se sivuuttaa veropohjan joustot, tulonmuunnon, muuttoliikkeen, investointivaikutukset ja menojen priorisoinnin. Vastaavasti väite, että julkinen talous ratkeaa vain leikkaamalla byrokratiaa, on heikko, jos se ei osoita mitattavia menoeriä, toimeenpanokelpoista reformia ja palvelutuotannon vaikutuksia.

Heikkoja ovat myös sellaiset kehikot, jotka käyttävät käsitteitä kuten kestävyys, oikeudenmukaisuus, kilpailukyky tai turvallisuus ilman mekanismia. Nämä voivat olla tärkeitä päämääriä, mutta ne eivät yksin osoita, mikä toimenpide on paras, mitä se maksaa, kuka kantaa riskin ja miten toimijoiden käyttäytyminen muuttuu.

6.2 Markkinapuute, julkisen vallan korjauskyky ja rationalisointiriski

Markkinapuute ei riitä julkisen intervention perusteluksi. Kyberneettisesti markkinapuute on vain ensimmäinen signaali. Sen jälkeen on kysyttävä, onko julkisella vallalla riittävä informaatio, kannustin ja hallinnollinen kapasiteetti korjata mekanismivirhe. Jos korjaus vaatii tietoa, jota hallinto ei voi kerätä, tai jos se altistuu eturyhmäkaappaukselle, julkinen interventio voi heikentää tilannetta.

Siksi jokainen politiikkasuositus on testattava kolmella ehdolla: mekanismivirheen täsmällinen osoittaminen, julkisen korjauksen hallinnollinen toteutettavuus ja hyötyjen ylivoima suhteessa verotuksen, sääntelyn, toimeenpanon, valvonnan ja poliittisen väärinkäytön kustannuksiin. Jos nämä ehdot eivät täyty, kyse on politiikkaretoriikasta tai julkisen vallan laajentamisen rationalisoinnista, ei vahvasta tieteellisestä johtopäätöksestä.

7 Politiikkajohtopäätösten rajat

Tämä raportti ei johda suoria politiikkasuosituksia pelkistä teoreettisista käsitteistä. Kyberneettinen analyysi voi osoittaa, että palautejärjestelmä on viallinen, mutta korjauskeino on erillinen kysymys. Sama koskee markkinapuutetta: vaikka ulkoisvaikutus olisi todellinen, julkinen korjaus voi olla liian karkea, liian hidas tai poliittisesti vääristyvä.

Politiikkajohtopäätösten tulee olla rajattuja, mitattavia ja vertailtavia. Hyvä suositus kertoo mekanismin, kohdejoukon, mittarin, aikahorisontin, odotetun käyttäytymisvasteen, toimeenpanokustannuksen ja peruutusehdon. Huono suositus kertoo vain päämäärän.

Testi	Kysymys	Tulkinta
1. Mekanismivirhe	Onko ongelma ulkoisvaikutus, informaatio-ongelma, kannustinloukku, fiskaalinen illuusio, eturyhmäkaappaus vai hallinnollinen viive?	Ilman tätä toimi on liian epätarkka.
2. Hallinnollinen toteutettavuus	Onko julkisella vallalla tieto, mittarit, toimeenpanokyky ja valvontaresurssit?	Jos ei ole, korjaus voi epäonnistua.
3. Kokonaiskustannus	Ylittävätkö hyödyt verotuksen, sääntelyn, valvonnan, käyttäytymisvaikutusten ja poliittisen väärinkäytön kustannukset?	Jos eivät ylitä, toimi on rationalisointi.
4. Vertailu vaihtoehtoihin	Onko parempi vaihtoehto sääntömuutos, markkinamekanismi, informaatio-ohjaus, kokeilu, rajattu tuki tai menojen uudelleenkohdennus?	Markkinapuute ei osoita automaattisesti parasta instrumenttia.
5. Peruutusehto	Millä mittarilla toimi lopetetaan tai muutetaan?	Ilman peruutusehtoa interventio voi muuttua pysyväksi eduksi.

 

7.1 Miten välttää väärä politiikkapäättely?

Väärä päättely syntyy usein muodossa: ongelma on vakava, joten julkisen vallan on tehtävä enemmän. Tieteellisesti pätevä muoto on: ongelman mekanismi on X; nykyinen markkina- tai instituutiorakenne epäonnistuu kohdassa Y; julkinen toimi Z korjaa Y:n paremmin kuin vaihtoehdot A, B ja C; toimeenpanokustannus on M; käyttäytymisvaste on N; politiikka perutaan, jos mittari P ei parane ajassa T.

Tämä kuri suojaa sekä markkinamyönteiseltä että valtio-myönteiseltä retoriselta ylilyönniltä. Markkinamekanismi ei ole automaattisesti riittävä, mutta julkinen interventio ei ole automaattisesti korjaus. Molempia arvioidaan signaalien, kannustimien, informaation ja toimeenpanokustannusten kautta.

8 Johtopäätökset

Suomen julkisen talouden ongelmat ovat parhaiten ymmärrettävissä kyberneettisenä ohjausjärjestelmänä, jossa materiaalinen niukkuus, poliittiset kannustimet, institutionaaliset viiveet ja kustannussignaalien vääristyminen kytkeytyvät toisiinsa. Kyse ei ole vain resurssien määrästä, vaan siitä, kykeneekö järjestelmä havaitsemaan virheet ajoissa ja muuttamaan toimintaansa ennen kuin velka, korkomenot ja palveluvelvoitteet lukitsevat vaihtoehdot.

Parhaan kyberneettisen erottelukyvyn antavat teoriat ovat klassinen kybernetiikka metakehikkona, Ashbyn laki hallinnollisen kapasiteetin testinä, julkisen valinnan teoria poliittisten kannustimien analyysinä, institutionaalinen taloustiede sääntöjen ja polkuriippuvuuden analyysinä, fiskaalisen illuusion teoria kustannusten hämärtymisen analyysinä, päämies-agentti-teoria hallinnon delegointi- ja mittausongelmien analyysinä sekä optimaalisen verotuksen ja MVPF-kehikko verotuksen rajakustannusten analyysinä.

Poliittisesti houkuttelevia mutta analyyttisesti heikkoja ovat teoriat ja puhetavat, jotka muuntavat julkisen talouden ongelmat yksinkertaiseksi moraaliseksi kertomukseksi. Tällaisia ovat sekä menojen automaattinen oikeuttaminen hyvien päämäärien perusteella että veronkevennysten automaattinen oikeuttaminen kasvupuheella ilman dynaamisten vaikutusten epävarmuuden ja rahoitusvaihtoehtojen arviointia.

Kustannussignaalien vääristymisen paljastavat parhaiten fiskaalisen illuusion teoria, julkisen valinnan teoria, optimaalisen verotuksen teoria ja käyttäytymistaloustiede. Ne osoittavat, miten kustannuksia voidaan siirtää tulevaisuuteen, hajauttaa veronmaksajille, piilottaa monimutkaisiin rahoitusjärjestelmiin tai torjua identiteettiä suojaavan kognition kautta.

Aidon julkistaloudellisen ongelman ja poliittisen mobilisaation erottamiseen tarvitaan mekanismitason testi. Aito ongelma on empiirisesti havaittava poikkeama, jolla on tunnistettava mekanismi ja vaihtoehtoiskustannus. Poliittinen mobilisaatio taas voi käyttää todellista ongelmaa mutta valita kehystyksen, joka maksimoi koalition tuen eikä teorian erottelukykyä. Tämän vuoksi raportin keskeinen normi on analyyttinen kurinalaisuus: markkinapuute, julkisen vallan epäonnistuminen, hallinnollinen kapasiteetti ja poliittinen toimeenpanokustannus on erotettava toisistaan.

Synteesi on seuraava: Suomen julkisen talouden ongelmia ei pidä analysoida vain budjettirivien summana. Ne on analysoitava ohjausjärjestelmänä, jossa informaatio, kannustimet, kustannussignaalit, poliittinen palaute ja institutionaaliset viiveet ratkaisevat, kykeneekö järjestelmä korjaamaan itseään. Optimaalinen erottelukyky syntyy teoriayhdistelmästä, joka pitää samanaikaisesti näkyvissä materiaalisen niukkuuden, käyttäytymisvaikutukset, poliittiset kannustimet ja julkisen korjauksen kustannukset.

Lähdeluettelo

Akcigit, U., Grigsby, J., Nicholas, T. & Stantcheva, S. (2022). Taxation and Innovation in the Twentieth Century. The Quarterly Journal of Economics, 137(1), 329-385.

Ashby, W. R. (1956). An Introduction to Cybernetics. Chapman & Hall.

Bastani, S. (2024). The marginal value of public funds: a brief guide and application to tax policy. International Tax and Public Finance.

Buchanan, J. M. & Tullock, G. (1962). The Calculus of Consent. University of Michigan Press.

Buchanan, J. M. & Wagner, R. E. (1977). Democracy in Deficit. Academic Press.

Chetty, R. (2012). Bounds on elasticities with optimization frictions: A synthesis of micro and macro evidence on labor supply. Econometrica, 80(3), 969-1018.

Coase, R. H. (1937). The Nature of the Firm. Economica, 4(16), 386-405.

Coase, R. H. (1960). The Problem of Social Cost. Journal of Law and Economics, 3, 1-44.

Downs, A. (1957). An Economic Theory of Democracy. Harper & Row.

Hendren, N. (2016). The Policy Elasticity. Tax Policy and the Economy, 30(1), 51-89.

Hendren, N. & Sprung-Keyser, B. (2020). A Unified Welfare Analysis of Government Policies. Quarterly Journal of Economics, 135(3), 1209-1318.

Kahneman, D. & Tversky, A. (1979). Prospect Theory: An Analysis of Decision under Risk. Econometrica, 47(2), 263-291.

Kleven, H., Kreiner, C., Larsen, B. & Søgaard, J. (2023). Micro vs Macro Labor Supply Elasticities: The Role of Dynamic Returns to Effort. NBER Working Paper No. 31549.

Kuusi, T., Kotamäki, M. & Kirkko-Jaakkola, M. (2025). Talous takalukossa: Suomen korkeiden rajaverojen ongelma. ETLA Raportti No 158.

North, D. C. (1990). Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge University Press.

Niskanen, W. A. (1971). Bureaucracy and Representative Government. Aldine-Atherton.

Oates, W. E. (1988). On the Nature and Measurement of Fiscal Illusion: A Survey. In G. Brennan et al. (eds.), Taxation and Fiscal Federalism: Essays in Honour of Russell Mathews. Australian National University Press.

Olson, M. (1965). The Logic of Collective Action. Harvard University Press.

Saez, E. (2001). Using Elasticities to Derive Optimal Tax Rates. Review of Economic Studies, 68(1), 205-229.

Saez, E., Slemrod, J. & Giertz, S. H. (2012). The Elasticity of Taxable Income with Respect to Marginal Tax Rates: A Critical Review. Journal of Economic Literature, 50(1), 3-50.

Tilastokeskus. (2024). Nykyisen tasoinen nettomaahanmuutto ylläpitäisi väkiluvun kasvua. Väestöennuste 2024. Julkaistu 24.10.2024.

Tilastokeskus. (2026a). Julkisyhteisöjen alijäämä 3,4 % ja velka 88,5 % suhteessa bruttokansantuotteeseen vuonna 2025. Julkaistu 21.4.2026.

Tilastokeskus. (2026b). Julkisyhteisöjen velka kasvoi 6,0 miljardia euroa vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä. Julkaistu 17.6.2026.

Valtiovarainministeriö. (2026a). Taloudellinen katsaus, kevät 2026. Julkaistu 30.4.2026.

Valtiovarainministeriö. (2026b). Hyvinvointialueiden ennakollinen rahoituslaskelma vuodelle 2027 on julkaistu. Julkaistu 30.4.2026.

Valtiovarainministeriö. (2026c). Hyvinvointialueiden talouden näkymät 2027-2030. Taustamuistio. Julkaistu 30.4.2026.

Wiener, N. (1948). Cybernetics: Or Control and Communication in the Animal and the Machine. MIT Press.

Williamson, O. E. (1985). The Economic Institutions of Capitalism. Free Press.

Liite: arviointimatriisi teorioiden erottelukyvystä

Teoria	Ydinkäsite	Näkee hyvin	Jättää näkemättä	Soveltuvuus Suomen julkiseen talouteen	Empiirinen testattavuus	Kyberneettinen hyöty	Politiikkariski	Kokonaisarvio
Klassinen kybernetiikka	Palaute, kontrolli, informaatio	Ohjausvirheet, viiveet, negatiivinen ja positiivinen palaute	Poliittiset motiivit ja eturyhmät	Hyvä metakehikko alijäämä-, velka- ja rahoitusjärjestelmän analyysiin	Keskitaso: viiveitä ja signaaleja voidaan mitata	Erittäin korkea	Liian yleinen ilman toimijamallia	Korkea täydentävänä
Ashbyn riittävän variaation laki	Säätelijän monimuotoisuuden on vastattava ympäristön monimuotoisuutta	Hallinnon kapasiteetin rajat ja sääntelyn monimutkaisuus	Tavoitteiden arvottaminen ja poliittinen jakokamppailu	Hyvä hyvinvointialueisiin ja sääntelyyn	Keskitaso: kapasiteetti- ja suoriutumismittarit mahdollisia	Korkea	Voi oikeuttaa hallinnon laajentamista ilman kustannustestiä	Korkea, jos yhdistetään transaktiokustannuksiin
Toisen asteen kybernetiikka	Havainnoija on osa järjestelmää	Kehystykset, tiedon suodatus ja poliittinen havaintoprosessi	Kovat budjettirajoitteet, jos tulkitaan relativistisesti	Hyvä episteemisiin kannustinongelmiin	Keskitaso: kehystyksiä voidaan analysoida, mutta kausaliteetti vaikea	Korkea havaintoprosessin osalta	Relativismi ja materiaalisten rajoitteiden hämärtyminen	Keskikorkea
Julkisen valinnan teoria	Poliittiset toimijat reagoivat kannustimiin	Eturyhmät, rationaalinen tietämättömyys, byrokratia, menojen jäykkyys	Aidot julkishyödykkeet ja altruistiset motiivit	Erittäin hyvä menosopeutuksen, tukien ja sääntelyn analyysiin	Korkea: etujen keskittyneisyyttä ja kustannusten hajautumista voidaan testata	Korkea	Liiallinen kyynisyys tai julkisen sektorin hyötyjen aliarviointi	Erittäin korkea
Institutionaalinen taloustiede	Säännöt, polkuriippuvuus, transaktiokustannukset	Reformien hitaus, järjestelmän lukkiutuminen, sopimukset	Lyhyen aikavälin käyttäytymisjoustot	Erittäin hyvä julkisen sektorin menojen jäykkyyteen	Keskikorkea: instituutiomuutosten vaikutuksia voi arvioida	Korkea	Voi jäädä kuvailevaksi	Korkea
Fiskaalinen illuusio	Kustannusten todellinen kantaja ei näe kustannusta täysimääräisesti	Velka, verojen monimutkaisuus, tulevat vastuut	Tuottavien julkisten investointien erottelu	Erittäin hyvä alijäämä- ja velkaongelmiin	Korkea: velka, veroerittely, menojen näkyvyys	Erittäin korkea	Voi tulkita kaikki menot harhaksi ilman hyötyanalyysiä	Erittäin korkea
Päämies-agentti-teoria	Delegointi, informaatioepäsymmetria, mittaus	Hyvinvointialueet, palvelutuotanto, virastot, valvonta	Makrotason velkadynamiikka ja vaalipolitiikka	Erittäin hyvä hallinnon ja palvelutuotannon analyysiin	Korkea: mittareita, budjetteja ja tuloksia voi vertailla	Korkea	Liian tekninen ilman poliittista analyysiä	Korkea
Kompleksisuustalous	Epälineaarisuus, emergenssi, verkostovaikutukset	Reformien sivuvaikutukset, kynnysarvot, järjestelmäriippuvuus	Selkeät politiikkavalinnat, jos teoria jää yleiseksi	Hyvä tuottavuuden, verotuksen ja palvelujärjestelmän yhteisvaikutuksiin	Keskitaso: riippuu mallin täsmällisyydestä	Keskikorkea	Liiallinen epämääräisyys	Keskitaso täydentävänä
Käyttäytymistaloustiede ja kognitiivinen psykologia	Vinoumat, kehystys, nykyhetkiharha, IPC	Kustannusten torjunta, tappionkarttaminen, status quo	Materiaalinen budjettirajoite ja instituutiot yksinään	Hyvä poliittisen vastarinnan ja episteemisten ongelmien analyysiin	Keskikorkea: kokeet ja havaintoaineistot mahdollisia	Korkea	Psykologisointi ilman kannustimia	Korkea täydentävänä
Optimaalinen verotus ja MVPF	Rajaveroaste, jousto, Laffer, julkisten varojen marginaaliarvo	Verotuksen käyttäytymisvaikutukset ja rahoituksen vaihtoehtoiskustannus	Menopuolen institutionaalinen politiikka	Erittäin hyvä verotuksen ja kannustimien analyysiin	Korkea: joustoja, veropohjaa ja käyttäytymisvasteita voi estimoida	Korkea veropolitiikassa	Dynaamisten vaikutusten yli- tai aliarviointi	Erittäin korkea omalla alueellaan

 

Liitteen tulkinta: korkein erottelukyky syntyy yhdistämällä teoriat. Kybernetiikka antaa järjestelmäkielen, julkisen valinnan teoria ja fiskaalinen illuusio paljastavat poliittiset ja budjettikannustimet, institutionaalinen taloustiede selittää jäykkyydet ja optimaalinen verotus mittaa rahoituksen käyttäytymiskustannuksia.