MITKÄ OVAT KESKEISET KEINOT SAADA VENÄLÄISET KÄÄNTYMÄÄN SOTAA VASTAAN? Poliittisen talouden ja strategisen viestinnän analyysi

 

Kirjoittaja: [käytetty kielimalli — Claude (Anthropic)]

Julkaisija: Dialogin dyynit

Päivämäärä: 1.7.2026

Laji: Laaja poliittisen talouden ja strategisen viestinnän analyysi

Kieli: suomi

 

Tiivistelmä

Tämän raportin lähtökohta on empiirinen, ei moraalinen: kysymys ei ole siitä, pitäisikö venäläisten vastustaa sotaa, vaan siitä, millä mekanismeilla he todennäköisesti tulisivat sitä tekemään. Analyysin keskeinen johtopäätös on, että venäläisiä ei todennäköisesti saada laajasti sotaa vastaan pelkällä informaatiolla tai moraalisella syyllistämisellä. Ratkaiseva mekanismi on se, että sota muuttuu venäläisille henkilökohtaisesti kalliiksi, arkisesti havaittavaksi ja Venäjän oman edun vastaiseksi. Propagandan murtaminen on osa tätä prosessia, mutta päämuuttuja on materiaalinen kannustin.

Tämä ei ole moraalinen väite venäläisten luonteesta. Se on väite siitä, miten ihmiset toimivat autoritaarisessa, repressiivisessä ja informaatiota suodattavassa ympäristössä, jossa yksilöllisen vastarinnan kustannukset ovat korkeat ja sen vaikutusmahdollisuudet pieniä. Sama mekanismi toimisi missä tahansa yhteiskunnassa vastaavissa olosuhteissa.

Mikä todennäköisesti toimii

Analyysin perusteella neljä mekanismityyppiä vaikuttavat todennäköisimmiltä:

Ensinnäkin sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen — öljy- ja kaasutulojen rajoittaminen, varjolaivaston valvonta, teknologia- ja komponenttipakotteet — heikentää valtion kykyä ostaa lojaalisuutta sotilaspalkkioilla, aluebudjeteilla ja työllisyydellä. Tämä ei muuta kenenkään mielipidettä suoraan, mutta se kaventaa sitä liikkumavaraa, jolla Kreml on tähän asti pitänyt sodan kustannukset piilossa suurimmalta osalta väestöä.

Toiseksi sodan arkisten kustannusten näkyväksi tuleminen — inflaatio, työvoimapula, korkotaso, alueelliset budjettileikkaukset, kaatuneiden ja vammautuneiden näkyvyys — muuttaa sodan abstraktista poliittisesta kysymyksestä konkreettiseksi kotitalouden ongelmaksi. Tutkimuskirjallisuus viittaa siihen, että tällainen arkinen, henkilökohtaisesti koettu kustannus vaikuttaa asenteisiin voimakkaammin kuin ulkopuolinen moraalinen argumentti.

Kolmanneksi mobilisaatioriskin laajeneminen poliittisesti suojatummiksi koettuihin ryhmiin — erityisesti suurkaupunkien keskiluokkaan — olisi merkittävä sisäinen sokki, koska se rikkoisi implisiittisen sopimuksen, jolla Kreml on tähän mennessä ulkoistanut sodan inhimilliset kustannukset syrjäseuduille, etnisille vähemmistöille ja vangeille.

Neljänneksi eliittien kustannuslaskelman muuttaminen — pakotteet, omaisuuden jäädytykset, matkustusrajoitteet, vastuu sotarikoksista, tulevat neuvotteluasemat — on yhtä tärkeää kuin kansalaisten mielipide, koska autoritaarinen järjestelmä voi jatkaa sotaa ilman enemmistön innostunutta tukea niin kauan kuin hallitseva eliittikoalitio pysyy koossa.

Mikä ei todennäköisesti toimi

Pelkkä faktantarkistus tai “totuuden kertominen” ei riitä, koska Venäjän informaatioympäristö, identiteettiä suojaava kognitio (IPC) ja repression uhka vaimentavat tiedon vaikutusta ennen kuin se ehtii muuttaa käyttäytymistä. Moraalinen nöyryyttäminen ja kollektiivinen venäläisvastaisuus todennäköisesti vahvistavat pikemminkin Kremlin piiritysmentaliteettikehystä kuin heikentävät sitä. Symbolinen pakotepolitiikka, jolla ei ole todellista sotataloudellista vaikutusta, tuottaa lännelle näennäistä toimeliaisuutta mutta ei muuta Venäjän sisäistä kustannuslaskelmaa.

Keskeisin mekanismi

Raportin läpäisevä analyyttinen malli on kustannus–kannustin-mekanismi kollektiivisen toiminnan ongelman läpi tarkasteltuna: yksittäinen venäläinen ei vastusta sotaa julkisesti, vaikka ei sitä kannattaisikaan, koska yksilöllisen vastarinnan kustannus on korkea ja sen vaikutus yksinään lähes olematon. Tämä tasapaino voi murtua vain, jos (a) sodan henkilökohtainen hinta nousee tarpeeksi korkeaksi, (b) vaihtoehtoiskustannus sodan jatkumisesta ylittää selvästi sen jatkamisen hyödyt, ja (c) yksilöt alkavat uskoa, että myös muut ovat valmiita muuttamaan käyttäytymistään — jolloin preferenssien vääristely purkautuu nopeasti.

Miksi pelkkä informaatio ei riitä

Informaatio vaikuttaa käyttäytymiseen vain, jos se on uskottavaa, henkilökohtaisesti relevanttia ja yhdistyy turvalliseen toimintamahdollisuuteen. Venäjän informaatioympäristössä ulkomainen tai oppositiolähde kärsii automaattisesta uskottavuusvajeesta; kansallinen identiteetti ja häpeän välttäminen tuottavat valikoivaa altistumista; ja repression uhka tekee tiedon mukaisesta toiminnasta riskialtista. Tästä seuraa, että informaatiovaikuttaminen on välttämätön mutta ei riittävä ehto — sen on yhdistyttävä vastaanottajan omiin kokemuksiin ja kustannuksiin.

Teoreettinen tausta: motivoitunut päättely. Kognitiivisen psykologian tutkimuskirjallisuudessa tunnettu “motivoidun päättelyn” (motivated reasoning) malli tarjoaa yleisemmän teoreettisen kehyksen IPC:lle: ihmiset eivät käsittele uutta tietoa neutraaleina havaintokoneina, vaan tavoitteellisesti, siten että lopputulos on usein sopusoinnussa heidän olemassa olevien uskomustensa, identiteettinsä ja sosiaalisten sidonnaisuuksiensa kanssa. Tämä ei ole erityisesti venäläinen tai autoritaarinen ilmiö — se on yleismaailmallinen kognitiivinen taipumus, joka on dokumentoitu lukuisissa yhteiskunnissa poliittisen polarisaation tutkimuksessa. Venäjän tapauksessa tätä yleismaailmallista taipumusta vahvistaa kolme paikallista tekijää samanaikaisesti: rajoitettu pääsy kilpaileviin tietolähteisiin (luku 4), korkea koettu kustannus uskomusten julkisesta muuttamisesta (luku 9), ja identiteettikehys, joka esittää sodan kansallisena eloonjäämiskysymyksenä eikä paikallisena poliittisena valintana (luku 4). Tästä seuraa, että Venäjän tapaus ei ole poikkeuksellinen ihmisen kognition suhteen — se on tavallinen kognitiivinen mekanismi poikkeuksellisen vahvistavassa institutionaalisessa ympäristössä.

Miksi materiaalinen kustannus on keskeinen muuttuja

Materiaalinen kustannus toimii riippumatta siitä, uskooko kansalainen valtion narratiiviin vai ei. Kotitalous, joka kohtaa inflaation, korkealla korkotasolla rahoitetun asuntolainan, poissaolevan perheenjäsenen tai kaatuneen pojan, joutuu tarkistamaan käyttäytymistään riippumatta siitä, mitä se ajattelee sodan oikeutuksesta. Materiaalinen kustannus ohittaa IPC:n, koska se ei vaadi identiteetin tai maailmankuvan hylkäämistä — ainoastaan tunnustusta siitä, että tämä konkreettinen sota on tälle konkreettiselle perheelle liian kallis.

Miksi eliittien kustannuslaskelma on yhtä tärkeä kuin kansalaisten mielipide

Venäjä on henkilökeskeinen autoritaarinen järjestelmä, jossa valtion väkivaltamonopoli ja hallinnon kyky jatkaa sotaa nojaavat rajatun eliittikoalition — turvallisuuskoneiston, sotateollisuuden johdon, aluejohtajien ja avainhenkilöiden — jatkuvaan lojaalisuuteen, ei kansalaisten enemmistön innostukseen. Historiallinen ja vertaileva todistusaineisto viittaa siihen, että autoritaariset hallinnot kaatuvat harvemmin kansanliikkeiden kuin eliittien sisäisen hajoamisen seurauksena. Tästä syystä eliittien kustannuslaskelman muuttaminen — pakotteilla, oikeudellisella vastuulla ja uskottavilla tulevaisuudennäkymillä — on analyyttisesti yhtä painava muuttuja kuin kansalaismielipide, vaikka se saa julkisuudessa vähemmän huomiota.

Metodinen huomautus lukijalle. Raportti yhdistää poliittisen talouden, public choice -teorian, peliteorian, kognitiivisen psykologian ja kyberneettisen systeemiajattelun näkökulmat, ja jokainen esitetty väite on pyritty arvioimaan kustannusten, kannustimien, toimeenpanokelpoisuuden ja vaihtoehtoiskustannusten kautta sen sijaan, että moraalisesti miellyttävä selitys hyväksyttäisiin ilman mekanismin tarkastelua. Tästä seuraa, että osa raportin johtopäätöksistä voi tuntua kylmiltä tai kyynisiltä — tämä on tarkoituksellista analyyttistä valintaa, ei arvio siitä, millaista maailman pitäisi olla.

Keskeiset riskit

Jokaiseen keinoon liittyy vastavaikutusriski: pakotteet voivat vahvistaa Kremlin narratiivia lännen vihamielisyydestä; mobilisaation laajentaminen voi kiihdyttää maastamuuttoa ilman että se muuttaa hallinnon linjaa; moraalinen syyllistäminen voi tuottaa kansallismielisen vastareaktion; ja eliittipakotteet voivat lukita kohteensa entistä tiukemmin Putinin taakse, jos irtautumisen kustannukset arvioidaan lojaalisuuden kustannuksia korkeammiksi. Näitä riskejä käsitellään systemaattisesti luvussa 19.

Raportin lopullinen johtopäätös tiivistyy yhteen lauseeseen: ratkaiseva kysymys ei ole, kuulevatko venäläiset totuuden sodasta, vaan muuttuuko sota heidän omassa elämässään niin kalliiksi, turhaksi ja vaaralliseksi, että vaikeneminen, sopeutuminen ja passiivinen hyväksyntä eivät enää ole rationaalisia valintoja.

 

Sisällysluettelo

1.          Tiivistelmä

2.          Johdanto

3.          Mitä tarkoittaa “venäläisten kääntyminen sotaa vastaan”?

4.          Venäjän autoritaarinen informaatioympäristö

5.          Miksi pelkkä totuuden kertominen ei riitä?

6.          Venäjän sotatalous: sodan materiaalinen perusta

7.          Sodan kustannusten jakautuminen Venäjällä

8.          Kollektiivisen toiminnan ongelma

9.          Repressio ja pelko

10.      Keinot: sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen

11.      Keinot: sodan arkisten kustannusten näkyväksi tuleminen

12.      Keinot: mobilisaatioriskin poliittinen vaikutus

13.      Keinot: sotilaiden ulospääsykanavat

14.      Keinot: viestinnän uudelleenmuotoilu

15.      Keinot: eliittien kustannuslaskelman muuttaminen

16.      Keinot: ulkovenäläinen media ja maanpaossa oleva oppositio

17.      Keinot: matalan riskin vastarinta

18.      Mikä ei toimi?

19.      Riskit ja vastavaikutukset

20.      Vertailutaulukko keinoista

21.      Skenaariot

22.      Historialliset vertailut

23.      Politiikkasuositukset

24.      Vastaväitteet

25.      Johtopäätös

26.      Käsitteistö

27.      Lähdeluettelo

28.      Liitteet ja jatkotutkimuskysymykset

 

2. Johdanto

Kysymys siitä, millä keinoilla venäläiset voitaisiin saada kääntymään sotaa vastaan, on strategisesti tärkeä syystä, joka ei ole ensisijaisesti moraalinen vaan poliittis-taloudellinen. Venäjä on autoritaarinen valtio, jossa vaaleilla ei ratkaista sodan jatkamista, jossa media on suurelta osin valtion valvonnassa ja jossa julkinen vastarinta on kriminalisoitu. Silti Venäjän sisäinen mielipideilmasto on merkityksellinen kolmesta syystä.

Ensinnäkin sotatalous tarvitsee jatkuvaa työvoimaa, sotilaita ja veronmaksajien hyväksyntää. Vaikka Venäjän hallinto ei tarvitse enemmistön innostunutta kannatusta pysyäkseen vallassa, se tarvitsee riittävän tason hiljaista sopeutumista voidakseen rekrytoida sotilaita, kerätä verotuloja, ylläpitää työvoimaa puolustusteollisuudessa ja estää laajamittaisen kansalaistottelemattomuuden. Kun hiljainen sopeutuminen murenee, hallinnon toimintatila kapenee — ei siksi, että enemmistö nousisi kaduille, vaan siksi, että rekrytointi vaikeutuu, verotulot niukkenevat ja hallinnollinen kitka kasvaa.

Toiseksi autoritaarinen järjestelmä voi jatkaa sotaa ilman enemmistön innostunutta tukea, mutta se ei ole tästä täysin riippumaton. Historiallinen todistusaineisto — muun muassa Neuvostoliiton kokemus Afganistanista ja tsaarin Venäjän kokemus ensimmäisestä maailmansodasta — viittaa siihen, että pitkittyneen sodan kumulatiiviset kustannukset voivat lopulta murtaa jopa vahvan repressiivisen koneiston, kun eliitit alkavat pelätä oman asemansa puolesta enemmän kuin sodan jatkamatta jättämisen seurauksia. Tästä syystä hiljainen sopeutuminen ja aktiivinen kannatus on analyyttisesti pidettävä erillään: ensimmäinen on hauras tasapaino, joka voi murtua nopeasti kun kannustinrakenne muuttuu, jälkimmäinen ei.

Kolmanneksi sodan vastustaminen on venäläiselle yksilölle korkean kustannuksen teko. Rikoslain pykälät sodan “diskreditoinnista” ja “valeuutisista” Venäjän asevoimista, työpaikan menetyksen riski, perheeseen kohdistuva paine ja ulkomaiseksi agentiksi leimaamisen uhka tekevät julkisesta vastarinnasta paljon kalliimpaa kuin useimmissa demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä tarkoittaa, että mielipidemittausten tulokset eivät kerro suoraan todellisista preferensseistä — kysymys, johon palataan luvuissa 4 ja 8.

Näistä syistä lännessä on toistuvasti yliarvioitu faktatiedon vaikutus. Sodan alkuvaiheessa 2022 vallitsi laajalti oletus, että kun venäläisille näytetään todisteita siviiliuhreista, hyökkäyksen todellisesta luonteesta tai sotilastappioista, mielipideilmasto kääntyisi nopeasti. Tämä oletus nojasi implisiittiseen malliin, jonka mukaan ihmiset toimivat ensisijaisesti sen mukaan, mitä he tietävät. Kognitiivisen psykologian ja poliittisen käyttäytymisen tutkimus antaa tälle mallille vain osittaisen tuen: tieto muuttaa käyttäytymistä lähinnä silloin, kun se yhdistyy uskottavaan lähteeseen, henkilökohtaiseen relevanssiin ja turvalliseen toimintamahdollisuuteen. Ilman näitä ehtoja tieto joko torjutaan identiteettiä suojaavan kognition (IPC) kautta tai se omaksutaan passiivisesti ilman käyttäytymisvaikutusta.

Kysymyksen strateginen painoarvo ei rajoitu Venäjän sisäiseen kehitykseen. Ukrainalle Venäjän sisäisen sotaväsymyksen kasvu vaikuttaa suoraan neuvotteluasetelmaan: mitä enemmän Venäjän hallinnon toimintatila kapenee sisäisesti, sitä vähemmän sillä on liikkumavaraa vaatia neuvotteluissa ehtoja, jotka vastaisivat sen alkuperäisiä sotatavoitteita. Euroopalle ja Yhdysvalloille kysymys kytkeytyy pakotepolitiikan, energiapolitiikan ja puolustustuen pitkän aikavälin kustannusten oikeuttamiseen: jos taloudellinen ja poliittinen paine Venäjän sisäistä tilannetta kohtaan vaikuttaa todistetusti sodan jatkumisen ehtoihin, tämä tarjoaa perustellun argumentin toimien jatkamiselle myös silloin, kun niiden vaikutus ei näy nopeasti taistelukentällä. Tästä syystä tämän raportin analyyttinen erottelu nopeiden ja hitaiden, sekä todennäköisten ja epätodennäköisten mekanismien välillä (ks. erityisesti luvut 20 ja 21) on suoraan relevanttia myös käytännön politiikan suunnittelun kannalta, ei vain akateemisena kysymyksenä.

Tähän liittyy myös riski, jota lännessä on aliarvioitu: moraalinen syyllistäminen voi tuottaa vastareaktion. Kun ulkopuolinen taho — erityisesti aiemman vastapuolen edustaja — esittää koko kansaa koskevan moraalisen syytöksen, viesti aktivoi puolustusmekanismin, joka on tunnettu sosiaalipsykologiassa ryhmäidentiteetin suojaamisena: viestin sisältö menettää merkityksensä, ja huomio siirtyy viestin lähettäjän motiiveihin. Tämä ei tarkoita, että kaikki ulkoinen viestintä olisi hyödytöntä — se tarkoittaa, että viestin kehys ratkaisee, murtaako se IPC:n vai vahvistaako se sitä. Tätä käsitellään yksityiskohtaisesti luvussa 14.

Tämän raportin lähestymistapa poikkeaa siis tyypillisestä länsimaisesta julkisesta keskustelusta kahdella tavalla. Ensinnäkin se ei oleta, että venäläiset toimivat ensisijaisesti moraalisen heräämisen perusteella, vaan tarkastelee heitä toimijoina, jotka reagoivat riskeihin, palkkioihin, pelkoon, informaatioon ja vaihtoehtoiskustannuksiin — täsmälleen samalla tavalla kuin mikä tahansa muu väestö vastaavissa institutionaalisissa olosuhteissa reagoisi. Toiseksi se erottaa toisistaan kansalaisten mielipiteen, sotilaiden käyttäytymisen ja eliittien kustannuslaskelman kolmena eri analyyttisenä tasona, jotka eivät liiku samaan tahtiin eivätkä samoista syistä.

 

3. Mitä tarkoittaa “venäläisten kääntyminen sotaa vastaan”?

Julkisessa keskustelussa fraasi “venäläiset kääntyvät sotaa vastaan” käytetään usein erottelematta hyvin erilaisia ilmiöitä, joilla on eri kynnysarvot, eri toimijat ja eri poliittiset seuraukset. Analyyttisen kurin vuoksi on tarpeen erottaa toisistaan seuraavat asteet, jotka muodostavat karkean, ei-lineaarisen jatkumon kasvavan kustannuksen ja kasvavan poliittisen merkityksen mukaan.

1. Passiivinen epäusko valtion narratiiviin. Yksilö ei usko valtion virallista selitystä sodan syistä tai kulusta, mutta ei ilmaise tätä julkisesti eikä muuta käyttäytymistään. Tämä on mielipidetasolla tapahtuva ilmiö, joka ei näy tilastoissa eikä vaikuta hallinnon toimintakykyyn.

2. Halu rauhanneuvotteluihin. Yksilö kannattaa sodan päättämistä neuvotteluteitse, mikä ei ole sama asia kuin sodan tuomitseminen tai Venäjän toiminnan pitäminen vääränä — Levada Centerin kyselyt (ks. luku 6) osoittavat, että rauhanneuvottelujen kannatus voi olla korkea samaan aikaan kun sotatoimien hyväksyntä pysyy korkeana.

3. Haluttomuus omaan tai läheisen osallistumiseen. Yksilö voi hyväksyä sodan periaatteessa mutta pyrkiä aktiivisesti välttämään oman perheensä osallistumista siihen. Tämä on yleisin ja poliittisesti kenties merkittävin muoto sodanvastaisuudesta, koska se ei vaadi ideologista käännettä vaan ainoastaan itsekästä riskinvälttämistä.

4. Mobilisaation välttely. Konkreettinen käyttäytyminen: kutsuntojen välttely, maastamuutto, terveystodistusten hankkiminen, osoitteenmuutokset. Tämä on mitattavissa epäsuorasti esimerkiksi emigraatiotilastoista.

5. Sotilaiden antautuminen, kieltäytyminen tai karkuruus. Tämä tapahtuu jo rintamalla tai asepalveluksessa ja edellyttää konkreettista, henkilökohtaista riskinottoa hengenvaarallisessa tilanteessa.

6. Hiljainen sabotaasi hallinnon sisällä. Tätä käsitellään tässä raportissa vain yleisellä tasolla ilman toteutusohjeita: kyse on hallinnollisesta hidastelusta, tietojen vuotamisesta tai päätösten viivyttämisestä sotakoneiston sisällä. Analyyttisesti relevanttia on ilmiön olemassaolo ja sen vaikutus hallinnon tehokkuuteen, ei sen tekninen toteutus.

7. Julkinen sodanvastainen puhe. Yksilö ilmaisee kantansa julkisesti, mikä Venäjän nykylainsäädännön puitteissa on jo rikosoikeudellisesti riskialtista tekoa (ks. luku 9).

8. Kollektiivinen protesti. Useiden yksilöiden koordinoitu, näkyvä vastustus, joka edellyttää kollektiivisen toiminnan ongelman ratkeamista (ks. luku 8).

9. Eliittien irtautuminen sodasta. Turvallisuuskoneiston, sotateollisuuden johdon, aluejohtajien tai Putinin lähipiirin jäsenten päätös lopettaa aktiivinen tuki sodalle tai hallinnolle. Tämä on eri toimijataso kuin kansalaismielipide ja noudattaa eri logiikkaa (ks. luku 15).

10. Hallinnon kyvyn heikkeneminen jatkaa sotaa. Tämä on lopputulosmuuttuja, joka voi seurata mistä tahansa yllä olevista ilmiöistä yhdessä tai erikseen: rekrytoinnin vaikeutuminen, verotulojen niukkeneminen, sotateollisuuden pullonkaulat tai eliittikoalition hajoaminen heikentävät valtion kykyä ylläpitää sotaponnistusta riippumatta siitä, onko enemmistö “kääntynyt” missään mielipidemielessä.

Näiden kymmenen tason erottelu on tärkeää kolmesta syystä. Ensiksi ne mittaavat eri asioita: mielipidemittaus (kohdat 1–2) ei ennusta käyttäytymistä (kohdat 3–8) suoraan, koska preferenssien vääristely ja repression pelko vääristävät vastauksia. Toiseksi niillä on eri poliittinen merkitys: miljoonien passiivinen epäusko ei muuta hallinnon toimintakykyä, mutta tuhansien sotilaiden kieltäytyminen tai kymmenien avainhenkilöiden irtautuminen voi. Kolmanneksi niitä ohjaavat eri mekanismit: kansalaismielipidettä ohjaa informaatioympäristö ja arjen kustannukset, sotilaiden käyttäytymistä ohjaa välitön eloonjäämisintressi ja komentoketjun pelote, eliittien käyttäytymistä ohjaa pitkän aikavälin kustannuslaskelma vallasta, omaisuudesta ja henkilökohtaisesta turvallisuudesta.

Tämän raportin keskeinen väite on, että lännessä ja osin ukrainalaisessa julkisessa keskustelussa nämä tasot sekoitetaan usein toisiinsa: mielipidemittauksen prosenttilukuja tulkitaan suoraan käyttäytymisennusteena, ja yksittäisiä protestikuvia tulkitaan merkkinä laajemmasta kollektiivisesta liikkeestä. Analyyttisesti täsmällinen tarkastelu edellyttää, että jokainen keino luvuissa 10–17 kytketään täsmälleen siihen tasoon, johon sen odotetaan vaikuttavan.

 

4. Venäjän autoritaarinen informaatioympäristö

Käsitemäärittely: informaatioympäristö tarkoittaa tässä raportissa niiden kanavien, sisältöjen, suodattimien ja sosiaalisten normien kokonaisuutta, joiden kautta yksilö vastaanottaa, tulkitsee ja jakaa tietoa poliittisesta todellisuudesta. Venäjän informaatioympäristö on 2020-luvulla muuttunut yhä keskitetymmäksi valtion hallinnoimaksi järjestelmäksi, jossa vaihtoehtoisten tulkintojen saatavuus on rajoitettu lainsäädännöllä, teknisellä suodatuksella ja itsesensuurilla.

Television merkitys. Valtiollinen televisio on edelleen keskeisin uutislähde suurelle osalle venäläisistä — tutkimusten mukaan yli 60 prosentille väestöstä, painottuen vanhempiin ikäryhmiin ja maaseutuun [LÄHDE TARVITAAN — tarkka prosenttiosuus 2026 mediankäyttötutkimuksesta]. Kolme suurinta kanavaa (Rossija 1, Pervyi kanal, NTV) ovat valtion tai valtiota lähellä olevien tahojen omistuksessa, ja niiden uutislähetykset noudattavat käytännössä yhtenäistä poliittista linjaa. Television keskeisyys ei ole sattumaa vaan tietoinen valinta: televisio tavoittaa passiivisesti, ei vaadi hakeutumista tiedon ääreen ja mahdollistaa toistuvan, tunnepohjaisen kehystämisen tavalla, johon esimerkiksi tekstipohjainen verkkomedia ei pysty samassa laajuudessa.

Propagandan kokeellinen vaikuttavuus. Tutkimuskirjallisuus tarjoaa myös kokeellista näyttöä propagandan tehokkuudesta ennen sotaa ja sen aikana. Eräässä ennen täysimittaista hyökkäystä toteutetussa kokeellisessa tutkimuksessa vinjettikäsittelyt, jotka sisälsivät Venäjän valtiomedian tyyppistä uhkakuvastoa yhdistettynä presidentti Putinin lausuntoihin, nostivat kannatuksen sotilaalliselle voimankäytölle naapurivaltiota vastaan noin 8 prosentista jopa 48 prosenttiin — ja Putinin kannattajien keskuudessa jopa 59 prosenttiin (Science Advances, 2023). Tämä tulos on tärkeä siksi, että se osoittaa propagandan vaikutuksen olevan mitattavissa ja merkittävä silloin, kun se pääsee muokkaamaan mielipidettä ennen kuin kilpaileva, henkilökohtaisesti koettu todellisuus (ks. luku 11) ehtii haastaa sitä. Toisessa, sodan aikana toteutetussa interventiotutkimuksessa osallistujat tulivat aiempaa tietoisemmiksi valtiollisen television myönteisestä puolueellisuudesta hallintoa kohtaan sen jälkeen, kun heille osoitettiin tätä koskevaa tietoa, mutta he eivät silti pitäneet propagandakanavan hallintomyönteistä agendaa erityisen huolestuttavana asiana (PONARS Eurasia, 2023–2024). Tämä havainto tukee luvun 5 johtopäätöstä: tietoisuus propagandan olemassaolosta ei automaattisesti tuota käyttäytymisen tai edes asenteen muutosta, jos tieto ei yhdisty henkilökohtaisesti koettuun kustannukseen.

Vaihtoehtoisten medioiden tukahduttaminen. Riippumattomat mediatalot — Novaja Gazeta, Meduza, TV Rain (Dozhd), Echo Moskvy — on joko suljettu, ajettu maanpakoon tai leimattu “ulkomaisiksi agenteiksi” tai “ei-toivotuiksi organisaatioiksi”. Tämä status ei ole pelkkä symbolinen leima: se tekee kyseisen median seuraamisesta, jakamisesta tai rahoittamisesta oikeudellisesti riskialtista Venäjän sisällä olevalle henkilölle.

Ulkomaisen median leimaaminen. BBC:n, Deutsche Wellen ja muiden ulkomaisten uutistoimistojen venäjänkieliset palvelut on luokiteltu “ulkomaisiksi agenteiksi”, mikä siirtää epäluottamuksen taakan automaattisesti lähteelle riippumatta sisällön todenperäisyydestä. Tämä on tarkoituksellinen strategia: se ei pyri kumoamaan yksittäisiä väitteitä, vaan tekemään koko lähdekategoriasta epäluotettavan ennen kuin sisältöä edes kulutetaan.

Valtion narratiivi “puolustussodasta”. Virallinen kehys esittää hyökkäyksen ennaltaehkäisevänä toimena NATO:n laajentumista ja “läntisen kollektiivin” uhkaa vastaan, jatkumona toisen maailmansodan “suurelle isänmaalliselle sodalle” ja taisteluna Ukrainan “natsittamista” vastaan. Kehyksen sisäinen logiikka ei vaadi loogista koherenssia ulkopuolisen tarkkailijan silmissä — sen tehtävä on tarjota identiteettiä vahvistava tulkintakehys, joka tekee sodasta puolustautumista eikä hyökkäystä.

“Erikoisoperaatio” käsitteenä. Sanan “sota” välttäminen ja “erikoisoperaatio”-terminologian käyttö oli alun perin myös oikeudellinen työkalu: maaliskuussa 2022 säädetyt lait kriminalisoivat sotaa koskevan “valheellisen tiedon” levittämisen ja asevoimien “diskreditoinnin”, mikä käytännössä tekee sanasta “sota” itsessään potentiaalisesti rikosoikeudellisesti tulkinnanvaraisen ilmaisun julkisessa puheessa.

Viholliskuvan rakentaminen. Propagandanarratiivi kehystää konfliktin toistuvasti laajemmaksi kamppailuksi “kollektiivista länttä” vastaan, ei paikalliseksi alueelliseksi sodaksi. Tämä kehys palvelee kahta tarkoitusta: se oikeuttaa sodan jatkumisen riippumatta taistelukentän tilanteesta (“emme taistele vain Ukrainaa vaan koko Nato-liittoumaa vastaan”), ja se tekee tappioiden myöntämisestä henkilökohtaisesti tuskallisempaa, koska se rinnastuu koko kansakunnan nöyryytykseen.

Informaation sirpaloituminen. Vaikka VPN-yhteydet ja Telegram-kanavat tarjoavat teknisiä kiertoteitä sensuuriin, tämä ei automaattisesti tuota yhtenäistä vaihtoehtoista todellisuuskuvaa. Sen sijaan syntyy sirpaloitunut informaatiotila, jossa käyttäjä altistuu sekakuvalle valtion narratiivista, sotablogaajien (usein hypernationalistisen, sotaa kannattavan mutta armeijan johtoa kritisoivan) sisällöstä ja ulkomaisesta oppositiomediasta — ilman yhtenäistä kehystä, joka auttaisi tulkitsemaan ristiriitaisia signaaleja.

Perheiden ja työpaikkojen sosiaalinen paine. Informaatioympäristö ei rajoitu mediaan: työpaikan, koulun ja perheen sisäinen sosiaalinen normi voi rangaista avointa sodanvastaisuutta riippumatta virallisesta lainsäädännöstä. Opettaja, joka ilmaisee epäilyksensä oppilaiden kuullen, riskeeraa työpaikkansa; virkamies, joka jättää osallistumatta “isänmaallisiin” tilaisuuksiin, riskeeraa uransa. Tämä horisontaalinen sosiaalinen kontrolli täydentää valtion vertikaalista repressiota.

Miksi osa ihmisistä tietää mutta ei halua tietää. Tässä kohtaa on välttämätöntä ottaa käyttöön käsite identiteettiä suojaava kognitio (IPC, identity-protective cognition). IPC on kognitiivisen psykologian ja poliittisen käyttäytymisen tutkimuksen käsite, joka kuvaa prosessia, jossa yksilö arvioi tietoa ensisijaisesti sen perusteella, uhkaako se hänen ryhmäidentiteettiään, ei sen perusteella, onko se totta. Kun tieto — esimerkiksi todiste siviiliuhreista tai sotilastappioista — uhkaa yksilön käsitystä omasta kansakunnastaan moraalisena toimijana tai hänen aiemmin tekemästään päätöksestä (esimerkiksi tukea sotaa, lähettää poikansa armeijaan, olla vaihtamatta asuinmaata), yksilöllä on vahva kognitiivinen kannustin torjua, vähätellä tai uudelleentulkita tieto tavalla, joka säilyttää identiteetin ja itsekunnioituksen ehjänä.

IPC ei ole tietämättömyyttä eikä yksinkertaista huijatuksi tulemista. Se on aktiivinen, usein osittain tiedostamaton prosessi, jossa häpeän, kognitiivisen dissonanssin ja sosiaalisen riskin välttäminen ohjaa tiedon käsittelyä. Tästä seuraa käytännössä tärkeä ilmiö: monet venäläiset “tietävät” jollain tasolla sodan todellisista kustannuksista, mutta eivät prosessoi tätä tietoa tavalla, joka johtaisi käyttäytymisen muutokseen, koska prosessointi vaatisi identiteetin, aiempien valintojen tai perheenjäsenen uhrauksen mielekkyyden kyseenalaistamista. Tämä selittää ilmiön, joka toistuvasti hämmentää länsimaisia tarkkailijoita: miksi selvät todisteet eivät automaattisesti muuta mielipidettä.

IPC:n käytännön seuraus viestintästrategialle on keskeinen ja sitä käsitellään yksityiskohtaisesti luvussa 14: viestintä, joka vaatii identiteetin hylkäämistä (“olette kollektiivisesti syyllisiä”, “hävetkää kansallisuuttanne”), aktivoi IPC:n vastustusmekanismin ja voi siten olla vastavaikutteista. Viestintä, joka sallii identiteetin säilymisen mutta kohdentaa kustannuksen johonkin muuhun tekijään (esimerkiksi eliittiin, Putiniin, sotaan itseensä ilman kansallisen identiteetin syyttämistä), ohittaa IPC:n tehokkaammin.

 

5. Miksi pelkkä totuuden kertominen ei riitä?

Sodan alkuvaiheessa vuonna 2022 monissa länsimaisissa tarkkailuissa ja osassa Ukrainan viestintästrategiaa vallitsi implisiittinen oletus — kutsuttakoon sitä “informaatiovallankumous-oletukseksi” — jonka mukaan venäläisten laaja kääntyminen sotaa vastaan seuraisi, kunhan heille vain näytettäisiin riittävästi todisteita sodan todellisesta luonteesta: siviiliuhreista, sotilastappioista, hyökkäyksen suunnitelmallisuudesta. Tämä oletus on analyyttisesti tarkastelun arvoinen, koska se osoittautui vääräksi tai ainakin riittämättömäksi, ja syyt tähän ovat opettavaisia koko raportin kannalta.

Informaation uskottavuusongelma. Kuten luvussa 4 todettiin, Venäjän informaatioympäristössä ulkomainen tai oppositiolähde on ennalta leimattu epäluotettavaksi. Kun tieto tulee lähteestä, joka on virallisesti luokiteltu “ulkomaiseksi agentiksi” tai jonka koetaan edustavan aiempaa vastapuolta, vastaanottaja soveltaa siihen automaattisesti korkeampaa epäluulon kynnystä kuin kotimaiseen lähteeseen — riippumatta sisällön todenperäisyydestä. Tämä ei ole erityisesti venäläinen ilmiö vaan yleinen lähdeuskottavuuden psykologinen mekanismi, joka korostuu autoritaarisessa ympäristössä, jossa “ulkomainen” on jo valmiiksi kehystetty vihamieliseksi kategoriaksi.

Kansallinen puolustusreaktio. Kun tieto esitetään kehyksessä, joka implikoi koko kansakunnan moraalisen syyllisyyden, vastaanottaja tulkitsee viestin usein hyökkäyksenä identiteettiään kohtaan, ei kutsuna faktojen tarkasteluun. Tämä laukaisee IPC:n (ks. luku 4) ja kääntää käsittelyn puolustautumiseksi todisteita vastaan sen sijaan, että se johtaisi todisteiden arviointiin.

Valikoiva altistuminen. Ihmiset hakeutuvat yleisesti tiedon lähteille, jotka vahvistavat ennakko-oletuksiaan, ja välttävät lähteitä, jotka haastavat niitä — tämä on yleismaailmallinen kognitiivinen taipumus, joka voimistuu, kun vaihtoehtoisen tiedon hakeminen on lisäksi oikeudellisesti riskialtista. Venäjällä VPN:n käyttö kielletyn sisällön saavuttamiseksi vaatii aktiivista, tarkoituksellista tekoa, joka karsii pois ne, joilla ei ole jo valmiiksi motivaatiota etsiä vaihtoehtoista tietoa.

Sosiaalinen riski. Vaikka yksilö omaksuisi vaihtoehtoisen tiedon yksityisesti, tämän tiedon julkinen ilmaiseminen tai sen mukainen toiminta altistaa hänet sosiaaliselle ja oikeudelliselle riskille (ks. luku 9). Tästä seuraa keskeinen looginen erottelu: preferenssien vääristely — käsite, joka määritellään tarkasti luvussa 8 — tarkoittaa, että yksityinen mielipide ja julkinen ilmaisu voivat poiketa toisistaan systemaattisesti korkean repression ympäristössä. Tästä syystä pelkkä tiedon “läpimeno” yksilön tietoisuuteen ei takaa, että tämä näkyisi missään mitattavassa käyttäytymisessä.

Tieto ei automaattisesti muuta toimintaa. Poliittisen käyttäytymisen tutkimuksessa tunnettu havainto on, että asenteen ja käyttäytymisen välillä on usein heikko korrelaatio, erityisesti silloin, kun käyttäytymisen muutos vaatii kustannuksia tai riskejä. Venäläinen, joka yksityisesti epäilee valtion narratiivia, ei automaattisesti muuta äänestyskäyttäytymistään (koska vaaleilla ei ole todellista vaikutusta sodan jatkumiseen), osallistu protestiin (koska se on rikos) tai edes keskustele asiasta avoimesti työpaikalla (koska se voi vaarantaa työsuhteen). Asenteen ja teon väliin jää useita transaktiokustannuksia ja riskejä, jotka estävät suoran siirtymän.

Autoritaarisen järjestelmän repression vaikutus. Repression rooli ei ole vain rangaista jälkikäteen, vaan muokata etukäteen sitä, mitä ihmiset ovat valmiita edes harkitsemaan tekevänsä. Kun rangaistuksen todennäköisyys ja ankaruus ovat riittävän korkeat ja tunnetut, suuri osa potentiaalisesta vastarinnasta ei koskaan etene edes ajatustasolta harkinnan tasolle asti — ilmiö, joka tekee repression vaikutuksen mittaamisesta vaikeaa, koska sen tehokkain muoto ei näy tilastoissa pidätyksinä vaan tekoina, joita ei koskaan yritetty.

Johtopäätös. Näistä havainnoista seuraa analyyttinen johtopäätös, joka ohjaa koko loppuraporttia: informaatiovaikuttaminen voi olla tehokas osatekijä, mutta vain jos se yhdistyy kolmeen ehtoon samanaikaisesti — vastaanottajan omaan, henkilökohtaisesti koettuun kustannukseen (ei abstraktiin moraaliseen väitteeseen), riittävän uskottavaan lähteeseen (mieluiten ei-läntiseen tai ei-oppositioleimaiseen), ja turvalliseen tai ainakin siedettävän riskiseen toimintamahdollisuuteen. Ilman näitä kolmea ehtoa informaatio joko torjutaan IPC:n kautta tai omaksutaan passiivisesti ilman käyttäytymisvaikutusta. Tämä johtopäätös ei tarkoita, että informaatiovaikuttaminen olisi turhaa — se tarkoittaa, että sen on oltava kytketty materiaalisiin ja institutionaalisiin mekanismeihin, joita käsitellään luvuista 6 eteenpäin, eikä toimittava itsenäisenä, riittävänä keinona.

 

6. Venäjän sotatalous: sodan materiaalinen perusta

Käsitemäärittely: sotatalous tarkoittaa tässä raportissa sitä osaa kansantaloudesta, joka on suunnattu sodankäynnin ylläpitämiseen — puolustusbudjettia, sotateollisuuden tuotantoa, sotilaiden ja heidän perheidensä korvauksia sekä näihin liittyviä verotulovirtoja ja työvoiman kohdentumista. Sotatalous ei ole vain kustannuserä valtion budjetissa: se on samalla tulonsiirtojärjestelmä, joka kanavoi resursseja tietyille alueille, ammattiryhmille ja yrityksille, ja joka siksi tuottaa myös hyötyjiä, ei ainoastaan häviäjiä.

Valtion budjetti ja sotilasmenojen osuus. Venäjän vuoden 2026 talousarviossa sotilasmenot on kirjattu noin 14,9 biljoonaksi ruplaksi eli noin 6,3 prosentiksi BKT:sta, mutta puolustusmenojen luokittelusta noin 84 prosenttia on salaista, mikä tekee todellisen kokonaiskustannuksen arvioinnista epävarmaa (SIPRI, 2026). Vuonna 2025 sotaan ja muuhun sotilasmenoon käytettiin liittovaltion budjetista arviolta noin 16 biljoonaa ruplaa eli noin 7,5 prosenttia BKT:sta (SIPRI, 2026). Vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä sotilasmenot kasvoivat noin 30 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mikä viittaa siihen, että virallinen budjettisuunnitelma aliarvioi todellista kehitystä ja että koko vuoden luku voi nousta 9–10 prosenttiin BKT:sta, mikäli alkuvuoden trendi jatkuu (Kluge, 2026). [LÄHDE TARVITAAN — tarkka vahvistus koko vuoden 2026 lopulliselle luvulle, saatavilla vasta vuoden päätyttyä.]

Öljy- ja kaasutuotot. Venäjän valtiontalous on rakenteellisesti riippuvainen fossiilisten polttoaineiden vientituloista, vaikka riippuvuus on vuosien 2022–2026 aikana vähentynyt pakotteiden ja markkinamuutosten seurauksena. Vuoden 2026 helmikuussa Venäjän merikuljetettu öljyvienti laski noin 9,2 prosenttia kuukausitasolla ja 5,3 prosenttia vuositasolla, ja vientitulot putosivat noin 9,5 miljardiin dollariin — yksi matalimmista tasoista koko hyökkäyksen ajalta (Centre for Research on Energy and Clean Air, CREA, helmikuu 2026). Toukokuussa 2026 fossiilisten polttoaineiden vientitulot nousivat kuitenkin hieman, noin 726 miljoonaan euroon päivässä, mikä osoittaa, että kehitys ei ole suoraviivaista vaan riippuu öljyn maailmanmarkkinahinnasta, pakotteiden toimeenpanon tiukkuudesta ja kysynnän vaihteluista (CREA, toukokuu 2026). Carnegie-tutkija Aleksandra Prokopenkon arvion mukaan öljy- ja kaasuvientitulot voivat laskea noin 15 prosenttia vuonna 2026 pelkästään pakotteiden vuoksi, ja hintatekijä voi tuoda vielä noin 10 prosentin lisälaskun (Carnegie Russia Eurasia Center, 2026).

Varjolaivasto. Venäjä on vastannut öljyn hintakattoon ja vakuutusrajoituksiin rakentamalla niin sanotun varjolaivaston — tankkerilaivaston, joka toimii G7-maiden omistus- ja vakuutusjärjestelmän ulkopuolella. Toukokuussa 2026 Venäjän raakaöljyä vei 337 alusta, joista 190 oli G7-maiden omistamia tai vakuuttamia ja 147 niin sanottuja “varjolaivaston” aluksia (CREA, toukokuu 2026). Uusien varjolaivaston alusten hankinta on kuitenkin hidastunut merkittävästi vuoden 2026 aikana — toukokuussa vain yksi uusi alus siirtyi palvelemaan Venäjän reittejä, mikä viittaa siihen, että pakotteiden ja niiden valvonnan tiukentuminen alkaa rajoittaa laivaston kasvua (CREA, toukokuu 2026). Kesäkuussa 2026 Britannian merijalkaväki ja rikostorjuntaviranomaiset pysäyttivät kansainvälisillä vesillä varjolaivaston aluksen SMYRTOS, joka kuljetti noin 30 miljoonan dollarin arvosta venäläistä raakaöljyä Intiaan — esimerkki pakotteiden valvonnan operatiivisesta tiukentumisesta (Reuters / kansainväliset uutistoimistot, kesäkuu 2026).

Puolustusteollisuuden rooli. Puolustusteollisuuskompleksi on sodan aikana laajentanut tuotantoaan merkittävästi, ja se työllistää arviolta useita satoja tuhansia työntekijöitä. [LÄHDE TARVITAAN — tarkka työntekijämäärä ja tuotannon kasvuprosentti 2026.] Puolustusteollisuuden laajentuminen on toiminut osittaisena talouden vetoapuna alueilla, joilla tehtaat sijaitsevat, mutta se on samalla syönyt työvoimaa siviilisektorilta ja kasvattanut riippuvuutta ulkomaisista komponenteista, erityisesti elektroniikassa ja konepajateollisuudessa (ks. luku 10).

Työvoimapula. Venäjän keskuspankin pääjohtaja Elvira Nabiullina on todennut maan kohtaavan työvoimapulan, jollaista ei ole nähty modernissa historiassa — ilmiö, joka johtuu sodan aiheuttamasta työvoiman vähenemisestä (rintamalle lähteneet, maasta muuttaneet, kaatuneet ja vammautuneet) yhdistettynä puolustusteollisuuden kasvavaan työvoimatarpeeseen (Moscow Times, huhtikuu 2026). Työttömyysaste on pysynyt historiallisen matalana, noin 2 prosentissa, mikä kuulostaa myönteiseltä mutta itse asiassa kuvastaa työvoimapulaa: yritykset eivät löydä työntekijöitä, palkat nousevat tuottavuutta nopeammin, ja tämä ruokkii inflaatiota (Bank of Finland Bulletin / BOFIT, 2026).

Inflaatio ja korkotaso. Venäjän keskuspankki on pitänyt ohjauskoron poikkeuksellisen korkealla inflaation hillitsemiseksi; kesäkuussa 2026 keskuspankki laski ohjauskorkoa 25 peruspisteellä 14,25 prosenttiin, mikä sekin on kansainvälisesti vertailtuna erittäin korkea taso (Venäjän keskuspankki, kesäkuu 2026). Keskuspankin ennusteen mukaan inflaatio hidastuu 4,5–5,5 prosenttiin vuonna 2026, mutta palkkojen kasvu ylittää edelleen tuottavuuden kasvun, mikä pitää inflaatiopainetta yllä (Venäjän keskuspankki, 2026).

Kokonaistuotannon kehitys. Venäjän BKT supistui vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä noin 0,2 prosenttia edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna, mikä viittaa hidastuvaan mutta ei romahtavaan talouteen: reaalinen BKT asukasta kohden on silti noin 12 prosenttia korkeampi kuin vuonna 2022, reaalipalkat ovat noin 25 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2019, ja huhtikuun 2026 vienti oli hieman edellisvuotta korkeampi (kansainväliset talousanalyysit, 2026). Tämä yhdistelmä — hidastuva kasvu, mutta ei romahdus; korkeat nimellispalkat, mutta korkea inflaatio; matala työttömyys, mutta rakenteellinen työvoimapula — kuvaa taloutta, jota on kuvattu samanaikaisesti “resilientiksi, militarisoiduksi ja paineen alla olevaksi” (Carnegie / CSIS, 2026). Tämä muotoilu on analyyttisesti tärkeä: sotatalouden kestävyyttä ei pidä arvioida yksittäisen tunnusluvun perusteella, vaan tarkastelemalla useiden indikaattoreiden yhdistelmää samanaikaisesti. Korkea korkotaso nostaa lainakustannuksia yrityksille ja kotitalouksille, mikä hidastaa investointeja ja asuntomarkkinoita — vaikutus, joka näkyy arjessa konkreettisemmin kuin makrotalouden tunnusluvut (ks. luku 11).

Alueelliset erot. Sotatalouden hyödyt ja kustannukset jakautuvat epätasaisesti alueiden kesken. Sotilaspalkkiot ja allekirjoitusbonukset ovat monilla köyhemmillä alueilla suhteessa paikalliseen tulotasoon poikkeuksellisen suuria, kun taas suurkaupunkien talous on kärsinyt vähemmän suoranaisesta rekrytointipaineesta mutta enemmän työvoimapulasta ja korkeista koroista.

Sotilaspalkkiot ja allekirjoitusbonukset. Liittovaltion vähimmäistaso sopimussotilaan allekirjoitusbonukselle on 400 000 ruplaa, mutta monet alueet ovat tarjonneet huomattavasti suurempia summia rekrytointitavoitteiden saavuttamiseksi. Maaliskuussa 2026 keskimääräinen allekirjoituspalkkio nousi kaikkien aikojen ennätykseen, noin 1,47 miljoonaan ruplaan (mediaani 1,55 miljoonaa ruplaa) — tämä ennätys saavutettiin samaan aikaan kun rekrytoinnin määrä laski, mikä kertoo siitä, että hallinnon on pitänyt maksaa yhä enemmän saadakseen yhä vähemmän vapaaehtoisia (Kluge, 2026). Esimerkiksi Mari Elin tasavallassa allekirjoitusbonukset vastaavat noin 10 prosenttia alueen budjetista — verrattavissa terveydenhuollon tai koulutuksen menoihin (The Moscow Times / Meduza, 2026). Tatarstanissa, joka on kärsinyt yhden korkeimmista alueellisista tappioluvuista, palkkiot laskivat jyrkästi 2,7 miljoonasta ruplasta 400 000 ruplaan vuoden 2025 aikana ennen kuin niitä jälleen nostettiin 2026 alussa budjettipaineiden ja rekrytointitavoitteiden vaihdellessa (RFE/RL, CNN, 2025–2026).

Vankien, köyhien alueiden ja vähemmistöalueiden rekrytointi. Rekrytointi on kohdistunut suhteettoman voimakkaasti syrjäisiin alueisiin, etnisiin tasavaltoihin (kuten Burjatia, Tuva, Dagestan) ja vankiloihin, joista on rekrytoitu sotilaita lupauksilla armahduksesta tai tuomion lyhentämisestä. Tämä rekrytointimalli mahdollistaa sen, että Moskovan ja Pietarin kaltaiset suurkaupungit ovat pysyneet suhteellisen koskemattomina suorasta sotilaallisesta rekrytointipaineesta — ilmiö, jota käsitellään yksityiskohtaisesti luvussa 7.

Sotatalouden hyötyjät. Sotatalous on tuottanut selviä lyhyen aikavälin hyötyjiä tietyille ryhmille: puolustusteollisuuden työntekijät ja omistajat, sopimussotilaiden perheet köyhillä alueilla, jotka saavat palkkioita ja korvauksia, jotka ylittävät moninkertaisesti paikallisen keskipalkan, sekä valtion tilauksia saavat yritykset. Tämä on keskeinen mekanismi, jolla valtio ostaa passiivista hyväksyntää: kun sopimussotilaan kuoleman tai vammautumisen taloudellinen korvaus perheelle voi ylittää vuosikymmenen normaalitulot köyhällä alueella, sota näyttäytyy osalle väestöstä paitsi riskinä myös taloudellisena mahdollisuutena — kyyninen mutta empiirisesti dokumentoitu kannustinrakenne.

Puolustusteollisuuden työllistävä vaikutus tarkemmin. Puolustusteollisuuden laajentuminen on työllistänyt merkittävän määrän työntekijöitä erityisesti niin sanotuilla “yhden tehtaan kaupungeilla” (monogorod), joiden koko paikallistalous on historiallisesti riippunut yhdestä suuresta teollisuuslaitoksesta. Näissä yhteisöissä puolustustilausten kasvu on tuottanut näkyvän, paikallisesti koetun taloudellisen elvytyksen — palkkojen nousun, työttömyyden vähenemisen ja kunnallisten investointien kasvun — mikä muodostaa vahvan paikallisen kannustimen sotatalouden jatkumiselle riippumatta valtakunnallisesta mielipiteestä. [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen luettelo ja tilastot puolustusteollisuuden työllisyysvaikutuksista monogorod-kaupungeissa.] Tämä ilmiö on analyyttisesti tärkeä, koska se osoittaa, että sotatalouden hyväksynnän osto (ks. tämän luvun johtopäätös) ei rajoitu pelkästään sotilaisiin ja heidän perheisiinsä, vaan ulottuu myös laajempaan siviilityövoimaan, joka työskentelee suoraan tai epäsuorasti puolustusteollisuuden toimitusketjuissa.

Sotatalouden häviäjät. Vastaavasti häviäjiä ovat siviilisektorin työntekijät, jotka kärsivät inflaatiosta ja korkeista koroista ilman sotatalouden tulonsiirtoja; pienyritykset, jotka kilpailevat työvoimasta puolustusteollisuuden kanssa; ja alueet, joiden budjeteista yhä suurempi osa ohjautuu rekrytointibonuksiin terveydenhuollon ja koulutuksen kustannuksella.

Johtopäätös: sotatalous ostaa hyväksyntää eriytetysti. Keskeinen taloustieteellinen havainto on, että Venäjän valtio ei osta laajaa yhteiskunnallista hyväksyntää tasaisesti, vaan kohdentaa taloudellisia kannustimia strategisesti niille ryhmille, joiden hyväksyntä (tai ainakin hiljainen sopeutuminen) on rekrytoinnin ja sotatalouden jatkuvuuden kannalta kriittisintä. Tämä selittää, miksi sotaa vastustava mielipide voi olla laajalti läsnä ilman että se muuttuu poliittisesti relevantiksi: niiden ryhmien, joihin kustannus konkreettisimmin kohdistuu, taloudellinen riippuvuus sotatalouden tulonsiirroista voi samanaikaisesti vaimentaa heidän kannustintaan vastustaa sitä avoimesti.

Sotatalouden keskeiset tunnusluvut 2022–2026 (koonti). Seuraava taulukko kokoaa raportissa mainitut keskeiset taloudelliset tunnusluvut yhteen viitteeksi. Luvut perustuvat eri lähteisiin eri ajankohdilta (ks. lähdeluettelo), eivätkä ne muodosta yhtenäistä, saman instituution tuottamaa aikasarjaa — tarkempi, yhdenmukainen aikasarja vaatisi lisätyötä. [LÄHDE TARVITAAN — yhtenäinen, vuosittainen aikasarja samasta lähteestä 2022–2026.]

Tunnusluku	Arvio	Ajankohta	Lähde
Sotilasmenot, % BKT:sta (virallinen)	~6,3 %	Budjetti 2026	SIPRI
Sotilasmenot, % BKT:sta (toteutunut arvio)	~7,5 %	2025	SIPRI
Sotilasmenojen kasvu vuositasolla	~30 %	Q1 2026	Kluge, 2026
Keskimääräinen allekirjoitusbonus	~1,47 milj. ruplaa	Maaliskuu 2026	Kluge, 2026
Ohjauskorko	14,25 %	Kesäkuu 2026	Venäjän keskuspankki
Inflaatioennuste	4,5–5,5 %	2026	Venäjän keskuspankki
Työttömyysaste	~2 %	2026	BOFIT
BKT, vuositason muutos	−0,2 %	Q1 2026	Kansainväliset analyysit
Öljyvientitulot	~9,5 mrd. USD/kk	Helmikuu 2026 (matala)	CREA
Fossiilisten polttoaineiden vientitulot	~726 milj. EUR/pv	Toukokuu 2026	CREA

Taulukon tarkoitus ei ole esittää täydellistä tai virheetöntä kuvaa Venäjän taloudesta, vaan havainnollistaa niiden indikaattoreiden moninaisuutta, joita sotatalouden kestävyyden arviointi edellyttää — yksittäinen luku (esimerkiksi BKT-kasvu) antaisi harhaanjohtavan yksinkertaistetun kuvan.

 

7. Sodan kustannusten jakautuminen Venäjällä

Tässä luvussa tarkastellaan, keihin sodan inhimilliset ja taloudelliset kustannukset todellisuudessa kohdistuvat Venäjän sisällä, ja miksi tämä jakautuminen on keskeinen selittävä tekijä sille, miksi laaja kansallinen sodanvastainen mobilisaatio on toistaiseksi jäänyt syntymättä.

Alueellinen rekrytointi. Mediazonan ja BBC News Russianin ylläpitämä, nimiin perustuva tappiolaskenta oli kesäkuussa 2026 vahvistanut 227 700 kuollutta, ja Mediazonan ja Meduzan tilastollinen arvio, joka perustuu perintörekisteridataan, päätyi lukuun 352 000 kuollutta 18–59-vuotiasta miestä sodan alusta vuoden 2025 loppuun mennessä (Mediazona/Meduza, toukokuu 2026). Helmikuussa 2026, sodan neljännen vuosipäivän yhteydessä, Mediazona ja BBC Russian totesivat, että yli 200 000 vahvistettua kuolemaa oli tapahtunut, mutta suurkaupungit olivat pysyneet “suurelta osin koskemattomina” (Mediazona/BBC Russian, helmikuu 2026). Tappioiden maantieteellinen jakauma osoittaa järjestelmällistä epätasapainoa: syrjäiset alueet ja etniset tasavallat ovat kärsineet moninkertaisesti suuremman kuolleisuuden asukasta kohden verrattuna Moskovaan ja Pietariin.

Suurkaupunkien suhteellinen suoja. Moskovan ja Pietarin asukkaiden kokemus sodasta poikkeaa merkittävästi maaseudun ja pienten teollisuuskaupunkien kokemuksesta. Suurkaupungeissa sotilaspalkkiot eivät ole samalla tavalla taloudellisesti houkuttelevia suhteessa paikalliseen tulotasoon, rekrytoijat ovat kohdistaneet vähemmän painostusta kaupunkilaisiin, ja sosiaalinen ympäristö mahdollistaa paremmin sodan sivuuttamisen arjessa. Tämä ei ole sattumaa, vaan osa hallinnon implisiittistä strategiaa: poliittisesti herkin ja äänekkäin väestönosa on pyritty pitämään mahdollisimman kaukana sodan suorista kustannuksista.

Köyhemmät alueet ja etniset vähemmistöalueet. Alueet kuten Burjatia, Tuva, Dagestan ja useat Venäjän köyhimmät oblastit ovat kärsineet suhteettoman suuren osuuden tappioista suhteessa väkilukuunsa [LÄHDE TARVITAAN — täsmällinen tilastollinen vertailu asukasta kohden lasketuista tappioluvuista alueittain 2026]. Tämä johtuu sekä kohdennetusta rekrytoinnista että siitä, että näillä alueilla sopimussotilaan palkka ja bonukset edustavat suhteessa suurempaa taloudellista kannustinta kuin suurkaupungeissa, missä vaihtoehtoiset tulonlähteet ovat paremmat.

Havainnollistava alueellinen vertailu (suuruusluokka-arvio). Seuraava taulukko havainnollistaa raportoitua eroa alueryhmien välillä suuruusluokkatasolla. Tarkkoja, virallisesti vahvistettuja asukaskohtaisia lukuja ei ole tässä prosessissa voitu vahvistaa yhdestä yhtenäisestä lähteestä, joten taulukko on tulkittava suuntaa-antavana yhteenvetona toimittajien ja tutkijoiden toistuvasti raportoimasta ilmiöstä, ei tarkkana tilastona. [LÄHDE TARVITAAN — Mediazonan tai vastaavan tahon täydellinen, alueittain eritelty ja väkilukuun suhteutettu aineisto.]

Aluetyyppi	Suhteellinen tappioriski (kuvaava)	Tyypillinen taloudellinen kannustinvaikutus
Moskova, Pietari	Matala	Vähäinen — vaihtoehtoiset tulot korkeat
Keskisuuret teollisuuskaupungit	Kohtalainen	Kohtalainen
Syrjäiset maaseutualueet	Korkea	Korkea — bonus voi vastata vuosien tuloja
Etniset tasavallat (esim. Burjatia, Tuva, Dagestan)	Korkea–hyvin korkea	Korkea

Taulukon tarkoitus on havainnollistaa luvun 7 pääväitettä rakenteellisella tasolla, ei esittää tarkkaa määrällistä vertailua, joka vaatisi virallisesti vahvistettua, alueittain eriteltyä tappiodataa.

Vankilarekrytointi. Vankiloista rekrytoidut sotilaat — alun perin lähinnä Wagner-ryhmän kautta, myöhemmin puolustusministeriön suoraan hallinnoimana — ovat muodostaneet merkittävän osan täydennysjoukoista. Tämä rekrytointimalli mahdollistaa sotilashenkilöstön hankkimisen ryhmästä, jolla on rajallinen poliittinen ääni ja jonka menetys aiheuttaa vähemmän yhteiskunnallista näkyvyyttä kuin tavallisen kansalaisen kuolema.

Sopimussotilaat. Sodan jatkuessa hallinto on pyrkinyt systemaattisesti välttämään yleistä asevelvollisten mobilisaatiota ja nojaamaan sen sijaan vapaaehtoisiin sopimussotilaisiin, joita houkutellaan taloudellisilla kannustimilla. Tämä on poliittisesti turvallisempi malli, koska se säilyttää muodollisen valinnanvapauden illuusion — kukaan ei “pakota” ketään allekirjoittamaan sopimusta — vaikka todellisuudessa taloudellinen pakko köyhillä alueilla voi olla yhtä voimakas kuin muodollinen velvoite.

Sotilasperheiden korvaukset. Kaatuneen tai vammautuneen sotilaan perhe on oikeutettu merkittäviin kertakorvauksiin ja jatkuviin etuuksiin, joiden taloudellinen merkitys korostuu köyhillä alueilla. Tämä luo tilanteen, jossa perheen taloudellinen etu ja sen henkilökohtainen suru voivat olla ristiriidassa julkisesti ilmaistun mielipiteen kanssa — perhe voi olla samanaikaisesti sodanvastainen yksityisesti ja riippuvainen sen tuottamista korvauksista taloudellisesti.

Kaatuneiden ja vammautuneiden sosiaalinen näkyvyys. Sotainvalidien ja hautajaisten näkyvyys vaihtelee voimakkaasti alueen mukaan: pienessä maaseutukaupungissa jokainen kaatunut on koko yhteisön tuntema, kun taas suurkaupungissa sama kuolema katoaa miljoonien asukkaiden joukkoon. Tämä epäsymmetria vaikuttaa siihen, missä sodan inhimillinen hinta muuttuu paikallisesti poliittisesti merkitykselliseksi.

Keskiluokan asema. Suurkaupunkien koulutettu keskiluokka on kärsinyt lähinnä epäsuorista vaikutuksista — matkustusrajoitteista, osan ikäluokasta maastamuutosta, korkeasta korkotasosta ja tietyistä kulutusrajoitteista — mutta ei tähän mennessä samassa määrin suoraa sotilaallista rekrytointipainetta. Tämä selittää osittain, miksi keskiluokan sodanvastaisuus on ilmennyt ensisijaisesti maastamuuttona ja hiljaisena vetäytymisenä, ei kollektiivisena protestina.

Eliitin lapset ja riskin ulkoistaminen. Toistuvasti raportoitu, joskin osin dokumentaatioltaan hajanainen ilmiö on se, että poliittisen ja taloudellisen eliitin lapset ovat harvinaisia rintamalla [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen tilastollinen aineisto eliitin lasten sotilaspalveluksesta]. Riippumatta tarkasta tilastollisesta osuudesta, ilmiön yleinen tunnettuus ja sen toistuva esiintyminen epävirallisessa keskustelussa tekevät siitä poliittisesti merkittävän viestinnällisen teeman (ks. luku 14): käsitys siitä, että sodan riskit ja hyödyt jakautuvat epäoikeudenmukaisesti eliitin ja tavallisten kansalaisten välillä, on tarttumapinta, joka ei vaadi kansallisen identiteetin kyseenalaistamista.

Taloustieteellinen johtopäätös. Kustannusten kohdentumisen analyysi tuottaa keskeisen johtopäätöksen: niin kauan kuin sodan inhimilliset ja taloudelliset kustannukset voidaan ulkoistaa poliittisesti heikommille, vähemmän äänekkäille ja maantieteellisesti hajanaisille ryhmille — syrjäseuduille, etnisille vähemmistöille, vangeille ja matalan tulotason kotitalouksille — koko maan kattava sodanvastainen mobilisaatio pysyy epätodennäköisenä. Tämä ei johdu siitä, että näiden ryhmien mielipide olisi vähemmän sodanvastainen kuin muiden — päinvastoin, tappioiden alueellinen jakauma viittaa siihen, että juuri nämä ryhmät kokevat kustannukset konkreettisimmin. Kyse on siitä, että näillä ryhmillä on rajallisin poliittinen ääni, hajanaisin järjestäytymiskyky ja voimakkain taloudellinen riippuvuus sotatalouden tulonsiirroista, mikä yhdessä tekee kollektiivisen toiminnan (ks. luku 8) syntymisestä erityisen vaikeaa juuri siellä, missä kustannukset ovat suurimmat. Tästä seuraa looginen ennuste, jota käsitellään luvussa 12: mobilisaatioriskin laajeneminen suurkaupunkien keskiluokkaan olisi laadullisesti eri tason tapahtuma kuin nykyinen, alueellisesti epätasainen rekrytointimalli, koska se yhdistäisi korkeimman kustannuksen ryhmään, jolla on parhaat edellytykset poliittiseen ääneen ja järjestäytymiseen.

 

8. Kollektiivisen toiminnan ongelma

Käsitemäärittely: kollektiivisen toiminnan ongelma viittaa tilanteeseen, jossa ryhmälle yhteisesti hyödyllinen lopputulos (esimerkiksi sodan lopettaminen tai hallinnon vaihtuminen) vaatisi useiden yksilöiden samanaikaista toimintaa, mutta jokaisella yksittäisellä toimijalla on kannustin jättäytyä toiminnan ulkopuolelle ja antaa muiden kantaa toiminnan riskit — erityisesti silloin, kun toiminnan hyödyt jakautuvat kaikille riippumatta osallistumisesta mutta sen kustannukset kohdistuvat vain osallistujiin. Tämä on yksi poliittisen taloustieteen ja peliteorian keskeisimmistä käsitteistä, ja se selittää suuren osan siitä, miksi laaja, näkyvä sodanvastaisuus ei synny automaattisesti edes silloin, kun enemmistö yksityisesti vastustaisi sotaa.

Yksittäisen protestin korkea kustannus vastaan matala vaikutusmahdollisuus. Yksittäisen venäläisen kannalta julkinen protesti tuottaa lähes varman, henkilökohtaisen kustannuksen (pidätysriski, sakko, työpaikan menetys, rikosrekisteri) mutta erittäin pienen todennäköisyyden vaikuttaa yksinään sodan jatkumiseen. Rationaalisen valinnan näkökulmasta tämä on epäedullinen vaihtokauppa: odotettu hyöty (pieni todennäköisyys kertaa suuri mutta jaettu hyöty) on pienempi kuin varma yksilöllinen kustannus. Tämä logiikka pätee riippumatta siitä, kuinka voimakkaasti yksilö yksityisesti vastustaa sotaa.

Epävarmuus muiden todellisista mielipiteistä. Koska julkinen mielipiteenilmaisu on riskialtista, kukaan ei voi luotettavasti tietää, kuinka moni muu jakaa hänen näkemyksensä. Tämä epävarmuus on itsessään kollektiivisen toiminnan estävä tekijä: yksilö, joka arvioi olevansa yksin tai harvinaisessa vähemmistössä, ei ryhdy toimintaan, vaikka todellisuudessa hänen näkemyksensä voisi olla enemmistön jakama.

Väärä konsensusvaikutelma (pluralistic ignorance). Tästä seuraa ilmiö, jota kutsutaan usein “pluralistiseksi tietämättömyydeksi”: kun kaikki tai lähes kaikki yksilöt yksityisesti epäilevät valtion narratiivia mutta julkisesti näyttävät hyväksyvän sen (repression ja sosiaalisen paineen vuoksi), jokainen yksilö tulkitsee muiden julkisen käytöksen aidoksi hyväksynnäksi ja päättelee virheellisesti olevansa vähemmistössä. Tämä väärä konsensusvaikutelma voi ylläpitää näennäistä yksimielisyyttä pitkään, vaikka todellinen mielipidejakauma olisi aivan toinen.

Repression pelote. Repressio (määritelty tarkasti luvussa 9) toimii kollektiivisen toiminnan ongelman vahvistajana: se nostaa yksilöllisen osallistumisen kustannusta ja tekee siten koordinaatiosta entistä vaikeampaa. Mitä ankarampi ja ennustettavampi repressio on, sitä suurempi osuus potentiaalisesta sodanvastaisuudesta pysyy täysin yksityisenä.

Opportunistinen hiljaisuus. Osa kansalaisista ei ole aidosti sodan kannalla eikä aidosti sitä vastaan, vaan valitsee hiljaisuuden puhtaasti opportunistisena strategiana: hiljaisuus minimoi riskin riippumatta siitä, mihin suuntaan poliittinen tuuli lopulta kääntyy. Tämä ryhmä on analyyttisesti tärkeä, koska se voi liikkua nopeasti kumpaan tahansa suuntaan, jos kustannuslaskelma muuttuu selvästi — mutta se ei toimi ensimmäisenä.

Preferenssien vääristely. Käsitemäärittely: preferenssien vääristely (Timur Kuranin käsite “preference falsification”) tarkoittaa systemaattista eroa yksilön yksityisesti pitämän mielipiteen ja hänen julkisesti ilmaisemansa mielipiteen välillä, joka syntyy sosiaalisen tai poliittisen paineen seurauksena. Kuranin (1995) klassinen analyysi osoitti, että preferenssien vääristely voi ylläpitää tehottomia tai laajalti epäsuosittuja instituutioita — kuten Neuvostoliiton kommunismia — pitkään, koska julkiset kannanotot eivät heijasta todellista mielipidejakaumaa. Preferenssien vääristely tekee mielipidemittauksista Venäjän kaltaisessa ympäristössä metodologisesti haastavia: vastaaja, joka pelkää seurauksia, saattaa antaa vastauksen, joka heijastaa turvallisuushakuisuutta, ei aitoa näkemystä (ks. tarkempi metodologinen keskustelu luvussa 6 mainittujen Levada-kyselyjen kohdalla).

Koordinaatio-ongelma. Vaikka riittävän moni yksilö haluaisi osallistua kollektiiviseen toimintaan, ongelmana on koordinaatio: kuka aloittaa, milloin, missä ja millä signaalilla muut tunnistavat hetken oikeaksi? Ilman luotettavaa koordinaatiomekanismia — esimerkiksi yhteisesti tunnettua tapahtumaa, joka toimii kaikille näkyvänä signaalina — hajautettu joukko yksilöitä ei löydä toisiaan samaan aikaan samassa paikassa.

Preferenssikaskadit ja kynnysarvomallit. Poliittisen käyttäytymisen tutkimuksessa tunnettu malli (mm. Granovetterin kynnysarvomallit ja Kuranin preferenssikaskadit) selittää, miksi protesti voi syntyä hyvin äkillisesti sen jälkeen, kun se on pitkään näyttänyt mahdottomalta: kun pieni joukko riskinsietokykyisimpiä yksilöitä toimii ensin ja välttyy pahimmilta seurauksilta (tai onnistuu näyttämään, että toiminta on mahdollista), tämä alentaa seuraavan, hieman varovaisemman ryhmän kokemaa riskiä ja epävarmuutta. Prosessi voi edetä nopeasti kynnysarvosta toiseen, kunnes suuri osa aiemmin hiljaisesta enemmistöstä paljastaa todellisen mielipiteensä lyhyessä ajassa. Tämä selittää historiallisesti nopeita, ennalta arvaamattomia murroksia autoritaarisissa järjestelmissä — mutta myös sen, miksi ulkopuolinen tarkkailija ei voi luotettavasti ennustaa murroksen ajankohtaa etukäteen: kynnysarvojen jakauma on yksityistä tietoa, joka ei näy ulospäin ennen kuin kynnys ylittyy.

Signaali ja palautekytkentä. Kollektiivisen toiminnan syntymisen kannalta keskeinen käsite on signaali: tieto tai tapahtuma, joka välittää muille toimijoille luotettavaa informaatiota jonkin asiaintilan (esimerkiksi muiden valmiuden toimia tai hallinnon heikkouden) todennäköisyydestä. Sotilaallinen tappio, laaja mobilisaatioaalto, näkyvä eliitin sisäinen kiista tai äkillinen taloudellinen shokki voivat toimia tällaisina signaaleina, jotka muuttavat yksilöiden arviota tilanteesta nopeammin kuin hidas, kumulatiivinen informaatiovirta. Palautekytkentä puolestaan viittaa prosessiin, jossa yhden toimijan käyttäytymisen muutos vaikuttaa toisten toimijoiden kannustimiin, jotka puolestaan vaikuttavat takaisin alkuperäiseen toimijaan — esimerkiksi kun osa sotilaista alkaa kieltäytyä, tämä voi heikentää komentoketjun kykyä rangaista kieltäytyjiä, mikä alentaa seuraavien kieltäytyjien kustannusta, mikä taas laajentaa ilmiötä edelleen. Tällaiset positiiviset palautekytkennät ovat keskeinen mekanismi, jolla paikallinen tai marginaalinen ilmiö voi laajentua nopeasti, mutta niiden käynnistymisen ajankohtaa on vaikea ennustaa etukäteen.

Johtopäätös. Kollektiivisen toiminnan ongelman analyysi tuottaa tärkeän metodologisen varoituksen koko raportin loppuosalle: mikään yksittäinen keino, joka pyrkii vaikuttamaan pelkästään yksilöiden mielipiteeseen, ei todennäköisesti riitä ratkaisemaan koordinaatio-ongelmaa, ellei se samalla joko (a) alenna yksilöllisen toiminnan kustannusta, (b) tuota luotettavia signaaleja muiden valmiudesta toimia, tai (c) muuta tilannetta niin, että “toimimattomuuden” kustannus (esimerkiksi taloudellinen menetys tai perheenjäsenen kuolema) ylittää toiminnan kustannuksen riippumatta muiden käyttäytymisestä. Tämä on syy, miksi raportti painottaa materiaalisia ja institutionaalisia mekanismeja informaatiovaikuttamisen sijaan: materiaalinen kustannus voi muuttaa yksilön kannustimia ilman että se vaatii ratkaisua koordinaatio-ongelmaan.

Metodologinen huomautus: mielipidemittausten luotettavuus. Preferenssien vääristelyn käsite (Kuran, 1995) asettaa tärkeän metodologisen varauman kaikelle tässä raportissa käytetylle mielipidedatalle, mukaan lukien Levada Centerin kyselyt. Levada Center on riippumaton, kansainvälisesti arvostettu mittauslaitos, ja sen menetelmät täyttävät ammatilliset laatustandardit, mutta se ei voi poistaa sitä perustavanlaatuista ongelmaa, että vastaaja korkean repression ympäristössä saattaa antaa vastauksen, joka heijastaa hänen arviotaan sosiaalisesta ja oikeudellisesta riskistä, ei yksinomaan hänen todellista näkemystään. Tästä syystä tässä raportissa esitettyjä prosenttilukuja (esimerkiksi sotatoimien 72,2 prosentin hyväksyntä helmikuussa 2026) tulee tulkita ylärajana todelliselle hyväksynnälle, ei tarkkana mittarina — todellinen yksityinen hyväksyntä voi olla matalampi tuntemattomalla mutta ei-triviaalilla marginaalilla. Samalla on syytä välttää vastakkaista virhettä, jossa kaikki mittaustulokset tulkitaan automaattisesti täysin vääriksi: Levada-kyselyjen sisäinen johdonmukaisuus (esimerkiksi se, että rauhanneuvottelujen kannatus ja sotatoimien hyväksyntä liikkuvat toisistaan riippumattomasti eri suuntiin, ks. luvun 21 skenaario F) viittaa siihen, että mittaukset tallentavat todellista, ajassa muuttuvaa vaihtelua, vaikka niiden absoluuttinen taso sisältäisikin systemaattista vääristymää.

Kyberneettinen näkökulma: informaation suodatus ylöspäin ja hallinnollinen itsepetos. Kollektiivisen toiminnan ja repression analyysiä täydentää kyberneettinen näkökulma, joka tarkastelee Venäjän sotajärjestelmää tietoa käsittelevänä, palautekytkentöjen varassa toimivana järjestelmänä. Autoritaarisessa hierarkiassa, jossa alaisten raportointi ylöspäin vaikuttaa suoraan heidän omaan asemaansa ja turvallisuuteensa, syntyy systemaattinen kannustin vääristää tietoa myönteisemmäksi kuin todellisuus on — ilmiö, joka on dokumentoitu useissa autoritaarisissa sotilasorganisaatioissa historiallisesti. Kun alempi komentotaso raportoi ylemmälle liioitellun optimistisia arvioita taistelukyvystä, tappioista tai varustetilanteesta välttääkseen rangaistuksen huonoista uutisista, ylempi taso tekee päätöksiä vääristyneen tiedon perusteella. Tämä tuottaa niin kutsutun hallinnollisen itsepetoksen kierteen: järjestelmä, joka rankaisee huonojen uutisten tuomista, päätyy rakenteellisesti huonontamaan omaa tietopohjaansa juuri silloin, kun täsmällinen tieto olisi kriittisintä.

Tämä mekanismi kytkeytyy suoraan luvun 4 informaatioympäristön analyysiin: sama suodatus- ja vääristymislogiikka, joka vaikuttaa kansalaisten ja valtion väliseen tiedonkulkuun, toistuu myös hallinnon sisäisessä, ylöspäin suuntautuvassa tiedonkulussa. Seurauksena on päätöksenteon viive: ylin johto saa täsmällistä tietoa tilanteen vakavuudesta systemaattisesti myöhemmin kuin se olisi saanut vääristymättömässä järjestelmässä, mikä hidastaa korjaavien toimien käynnistämistä. Tämä selittää osittain, miksi autoritaariset sotajärjestelmät ovat historiallisesti alttiita yllättäville, viiveellä ilmeneville kriiseille (ks. luvun 22 historialliset vertailut): ongelmat kertyvät piilossa järjestelmän sisällä pidempään kuin avoimemmassa järjestelmässä olisi mahdollista, minkä jälkeen ne voivat purkautua nopeasti, kun vääristymä ei enää ole ylläpidettävissä.

Tästä näkökulmasta myös virheelliset signaalit ovat kaksisuuntainen ilmiö: paitsi että kansalaiset ja sotilaat lähettävät vääristyneitä signaaleja hallinnolle (esimerkiksi mielipidemittauksissa tai raportoinnissa) pelon vuoksi, myös hallinto itse voi lähettää virheellisiä signaaleja alaspäin ja ulospäin (esimerkiksi liioitellut voittoilmoitukset), mikä vaikeuttaa kaikkien osapuolten — kansalaisten, sotilaiden, eliitin ja ulkopuolisten tarkkailijoiden — kykyä arvioida tilannetta luotettavasti. Tämä kyberneettinen vääristymä on rakenteellinen ominaisuus, ei yksittäisten toimijoiden tarkoituksellinen valehtelu, ja se tarkoittaa, että koko järjestelmän kyky reagoida muuttuvaan tilanteeseen on hitaampi ja virhealttiimpi kuin ulkopuolelta saattaa näyttää.

 

9. Repressio ja pelko

Käsitemäärittely: repressio tarkoittaa valtion tai sen valtuuttamien toimijoiden systemaattista, oikeudellisesti tai epävirallisesti sanktioitua toimintaa, jonka tarkoituksena on estää, rangaista tai pelotella poliittista vastarintaa tai sen ilmaisua. Repressio toimii sekä jälkikäteisenä rangaistuksena että ennakoivana pelotteena, joka muokkaa käyttäytymistä ennen kuin varsinaista vastarintaa edes yritetään.

Sodan “diskreditointia” koskevat lait. Maaliskuussa 2022 säädetyt lainmuutokset kriminalisoivat asevoimien “diskreditoinnin” ja sodasta levitetyn “valheellisen tiedon” — käytännössä minkä tahansa julkisen lausunnon, joka poikkeaa viranomaisten virallisesta kehyksestä. Lakia on sovellettu laajasti: syytteitä on nostettu paitsi selvistä poliittisista kannanotoista myös hyvin epäsuorista viittauksista, mukaan lukien yksittäiset sosiaalisen median julkaisut ja jopa hiljainen, symbolinen eleily.

Pidätykset, sakot ja vankeustuomiot. OVD-Info -järjestön mukaan vuonna 2025 poliittisesti motivoitujen rikossyytteiden kokonaismäärä laski ja palasi lähelle sotaa edeltävää tasoa, mutta tämä ei tarkoita repression lieventymistä: tuomioiden keskimääräinen pituus on kasvanut noin kuudesta vuodesta noin kahdeksaan vuoteen verrattuna vuoteen 2021, ja vuonna 2025 tuomioita poliittisesti motivoiduissa asioissa annettiin noin kolme kertaa enemmän kuin ennen sotaa (OVD-Info, 2025-vuosiraportti). Mielenosoituksiin liittyviä pidätyksiä kirjattiin vuonna 2025 yhteensä 362 — noin kolmasosa edellisvuoteen verrattuna, mikä osittain heijastaa protestiaktiivisuuden vähenemistä repression seurauksena, ei repression lieventymistä (OVD-Info, 2025). Tämä osoittaa, että protestiaktiviteetti on itsessään supistunut voimakkaasti korkean repression ympäristössä — ei sitä, että tyytymättömyys olisi kadonnut. Vuosina 2024–2025 sodanvastaisen kannan vuoksi kirjattiin yhteensä 82 pidätystä, joista suurin osa Moskovassa (27) ja Pietarissa (13) (OVD-Info, 2025). Helmikuussa 2025 rikossyytteen kohteena sodanvastaisten lausuntojen tai tekojen vuoksi oli 1 185 henkilöä, ja joulukuuhun 2025 mennessä OVD-Info arvioi, että yhteensä 1 902 henkilöä oli jonkinlaisen vapaudenriiston kohteena poliittisen puheen tai toiminnan vuoksi (OVD-Info, 2025).

Repression lainsäädännöllinen aikajana (koonti). Seuraava taulukko havainnollistaa keskeisten repressiivisten lakimuutosten kehitystä sodan aikana.

Ajankohta	Muutos	Vaikutus
Maaliskuu 2022	Asevoimien “diskreditoinnin” ja “valeuutisten” kriminalisointi	Perusti oikeudellisen pohjan sodanvastaisen puheen syytteille
2022–2023	“Ulkomaisen agentin” -statuksen laajentaminen medioihin ja yksilöihin	Laajensi automaattista epäluottamusleimaa vaihtoehtoisiin lähteisiin
2023–2024	Opposition infrastruktuurin systemaattinen purkaminen	Heikensi kollektiivisen toiminnan organisatorista kapasiteettia
Helmikuu 2024	Navalnyin kuolema vankileirillä	Lamautti opposition johtajuutta ja koordinaatiokykyä
2024–2025	Painopisteen siirtyminen maanpetos-, ekstremismi- ja terrorismisyytteisiin	Mahdollisti ankarammat tuomiot laajemmalla soveltamisalalla
2025	Tuomioiden keskipituuden kasvu (6 → 8 vuotta)	Nosti yksittäisen korkean riskin teon odotettua kustannusta

Tämä aikajana havainnollistaa luvun 8 ja 9 keskeistä väitettä: vaikka yksittäisten poliittisten syytteiden määrä on vaihdellut, repression kokonaisankaruus ja sen ulottuvuus ovat kasvaneet johdonmukaisesti koko sodan ajan, mikä nostaa systemaattisesti korkean riskin vastarinnan kustannusta suhteessa matalan riskin vaihtoehtoihin (ks. luku 17).

Repression siirtyminen “harmaalle alueelle”. OVD-Infon uusimman raportin mukaan repressio on siirtynyt yhä enemmän maanpetos-, ekstremismi- ja terrorismisyytteiden käyttöön, mikä mahdollistaa ankarammat rangaistukset ja laajemman soveltamisalan kuin alkuperäiset “diskreditointi”-pykälät (OVD-Info, 2025). Tämä kehitys on strategisesti merkittävä: se osoittaa, että vaikka yksittäisten poliittisten syytteiden kokonaismäärä on laskenut, repression kokonaisankaruus ja sen ulottuvuus ovat kasvaneet.

Työpaikkariskit. Julkinen sodanvastainen kannanotto voi johtaa irtisanomiseen erityisesti julkisen sektorin, koulutusalan ja valtionyhtiöiden työntekijöillä. Tämä riski ei vaadi rikossyytettä toteutuakseen — pelkkä työnantajan epäluulo tai ilmianto voi riittää.

Lasten ja perheiden kautta tapahtuva paine. Repressio ei kohdistu vain yksilöön itseensä: on dokumentoitu tapauksia, joissa vanhempien poliittinen aktiivisuus on johtanut lastensuojeluviranomaisten toimiin tai koulun tasolla tapahtuvaan painostukseen [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen dokumentaatio tällaisten tapausten laajuudesta]. Tällainen paine nostaa poliittisen vastarinnan kustannusta merkittävästi, koska se ulottuu yksilön lähipiiriin.

Ulkomaisiksi agenteiksi leimaaminen. “Ulkomaisen agentin” status — joka voidaan myöntää yksilölle, medialle tai järjestölle usein epämääräisin perustein, kuten ulkomaisen rahoituksen tai “ulkomaisen vaikutuksen” perusteella — tuottaa sekä oikeudellisia rajoituksia (raskaat raportointivelvoitteet, rajoitukset tietyillä ammattialoilla) että sosiaalista leimaa, joka assosioi kohteen automaattisesti “vihollisen” kanssa.

Opposition infrastruktuurin tuhoaminen. Systemaattinen toiminta on tuhonnut käytännössä koko riippumattoman kansalaisyhteiskunnan ja opposition organisatorisen infrastruktuurin Venäjän sisällä: järjestöt on lakkautettu, johtohahmot vangittu, karkotettu tai kuollut, ja rahoituskanavat katkaistu. Tämä ei ole vain yksittäisten henkilöiden vaientamista vaan koko sen organisatorisen kapasiteetin purkamista, jota kollektiivinen toiminta (ks. luku 8) vaatisi toimiakseen tehokkaasti.

Navalnyin kuoleman vaikutus. Aleksei Navalnyi kuoli vankileirillä 16. helmikuuta 2024, ja vuonna 2026 useat Euroopan maat (Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Ruotsi, Alankomaat) totesivat yhteisessä lausunnossaan Navalnyin kuolleen epibatidiini-nimisen myrkyn seurauksena (kansainväliset lausunnot, helmikuu 2026). Navalnyin kuoleman jälkeen Venäjän oppositio on kamppaillut yhtenäisen johtajuuden ja selkeän strategian löytämisessä; vuosi kuoleman jälkeen liike oli edelleen hajanainen ilman yhtenäistä rintamaa Putinia vastaan (Euronews, helmikuu 2025). Navalnyin leski Julia Navalnaja on jatkanut julkista vaikuttamista ja tavannut länsimaisia johtajia, ja Navalnyin korruptionvastainen säätiö jatkaa toimintaansa maanpaosta käsin, mutta ilmiö havainnollistaa laajemman periaatteen: yksittäisen johtohahmon poistaminen — kuolemalla tai vangitsemisella — voi lamauttaa organisoidun opposition toimintakyvyn pitkäksi aikaa, vaikka se ei poistaisi taustalla olevaa mielipidepohjaa.

Matalan riskin ja korkean riskin vastarinnan ero. Analyyttisesti on tärkeää erottaa toisistaan matalan riskin vastarinta (esimerkiksi mobilisaation välttely, hiljainen kieltäytyminen, maastamuutto — käsitelty luvussa 17) ja korkean riskin vastarinta (julkinen protesti, avoin poliittinen toiminta, järjestäytynyt vastarinta). Repression ensisijainen vaikutus kohdistuu jälkimmäiseen kategoriaan: se tekee korkean riskin vastarinnasta niin kallista, että suurin osa sodanvastaisesta energiasta kanavoituu matalan riskin muotoihin, jotka eivät tuota näkyvää poliittista painetta mutta jotka silti vaikuttavat hallinnon toimintakykyyn epäsuorasti (esimerkiksi rekrytoinnin vaikeutumisen kautta).

Johtopäätös: miksi “miksi venäläiset eivät vain mene kaduille” on heikko kysymys. Kysymys, joka toistuu usein länsimaisessa julkisessa keskustelussa — miksi venäläiset eivät nouse laajemmin kaduille vastustamaan sotaa — on analyyttisesti heikosti muotoiltu, ellei se samalla ota huomioon kahta muuttujaa: yksilön odotettua kustannusta osallistumisesta (joka on empiirisesti dokumentoitu erittäin korkeaksi: vuosien vankeustuomio, työpaikan menetys, perheeseen kohdistuva paine) ja toiminnan onnistumisen todennäköisyyttä (joka on kollektiivisen toiminnan ongelman vuoksi yksittäiselle toimijalle lähes olematon). Kysymys, joka ei huomioi näitä muuttujia, implisiittisesti olettaa, että moraalinen vakaumus riittäisi ohittamaan rationaalisen riski-hyötyanalyysin — oletus, jota tämän raportin lähtökohta nimenomaisesti kyseenalaistaa. Analyyttisesti täsmällisempi kysymys kuuluu: millä mekanismeilla yksilön odotettua kustannusta voidaan laskea tai toiminnan onnistumisen todennäköisyyttä (tai ainakin sen koettua todennäköisyyttä) voidaan nostaa? Tähän kysymykseen raportin luvut 10–17 pyrkivät vastaamaan.

 

10. Keinot: sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen

Tässä ja seuraavissa seitsemässä luvussa (10–17) siirrytään kuvailevasta analyysistä varsinaisiin keinoihin — mekanismeihin, joilla ulkopuoliset toimijat (ensisijaisesti Ukraina ja länsimaat) voivat vaikuttaa niihin materiaalisiin ja institutionaalisiin olosuhteisiin, jotka määrittävät venäläisten, sotilaiden ja eliitin kannustimet. Ensimmäinen ja pitkän aikavälin kannalta keskeisin keinoryhmä koskee sotatalouden rahoituspohjaa.

Öljytulojen rajoittaminen. Öljyn hintakatto ja siihen liittyvät vakuutus- ja kuljetusrajoitukset pyrkivät rajoittamaan Venäjän mahdollisuutta myydä öljyä täydellä maailmanmarkkinahinnalla säilyttäen samalla öljyn tarjonnan globaaleilla markkinoilla (tavoitteena välttää maailmanlaajuinen hintapiikki). Kesäkuussa 2026 EU:n 21. pakotepaketti piti öljyn hintakaton 60 dollarissa barrelilta (EU-insider, 2026). Vaikutusmekanismi ei ole suora eikä nopea: tulojen supistuminen näkyy ensin valtion budjettivajeena ja vasta viiveellä mahdollisesti heikentyneenä kykynä rahoittaa sotatalouden tulonsiirtoja (sotilaspalkkiot, aluebudjetit).

Kaasuriippuvuuden vähentäminen. EU:n 21. pakotepaketti sisälsi ensimmäistä kertaa rajoituksia venäläiselle nesteytetylle maakaasulle (LNG) (EU-insider, kesäkuu 2026). Euroopan vähentynyt riippuvuus venäläisestä kaasusta vuoden 2022 jälkeen on rakenteellisesti heikentänyt yhtä Venäjän perinteisistä vientituloista, vaikka kaasuvienti muille markkinoille (mukaan lukien Kiinaan rakennettavat putkiyhteydet) on osittain kompensoinut menetystä pitkällä aikavälillä.

Varjolaivaston valvonta. Kuten luvussa 6 todettiin, uusien varjolaivaston alusten hankinta on hidastunut merkittävästi vuonna 2026, ja yksittäisiä aluksia on alettu pysäyttää operatiivisesti (esimerkiksi SMYRTOS-tapaus kesäkuussa 2026). Tämä osoittaa, että laivaston kasvun rajoittaminen ja olemassa olevien alusten operatiivinen häirintä ovat teknisesti ja oikeudellisesti toteuttamiskelpoisia keinoja, jotka eivät vaadi sotilaallista voimankäyttöä vaan kansainvälisen merioikeuden ja satamavaltioiden valvontavallan soveltamista.

Vakuutus-, rahoitus- ja kuljetusrajoitteet. Suuri osa hintakattomekanismin tehokkuudesta perustuu siihen, että läntiset vakuutusyhtiöt ja rahoituslaitokset kieltäytyvät palvelemasta aluksia, jotka eivät noudata hintakattoa. Tämä epäsuora, markkinapohjainen mekanismi on osoittautunut vaikeammaksi kiertää kuin suora kauppasaarto, koska se hyödyntää lännen rakenteellista dominanssia kansainvälisessä meri- ja jälleenvakuutusmarkkinassa.

Teknologiapakotteet, kaksoiskäyttökomponentit ja puolijohteet. Venäjän puolustusteollisuus on riippuvainen ulkomaisista elektroniikkakomponenteista, erityisesti täsmäaseiden ja lennokkien ohjausjärjestelmissä käytettävistä puolijohteista. Kaksoiskäyttötuotteiden (siviili- ja sotilaskäyttöön soveltuvien komponenttien) vientivalvonta pyrkii katkaisemaan näiden komponenttien virran, mutta toteutus on osoittautunut vaikeaksi, koska komponentteja voidaan hankkia kolmansien maiden kautta uudelleenvientinä.

Konepajateollisuus ja sotateollisuuden tuontiriippuvuus. Venäjän oma konepajateollisuus ja tarkkuusvalmistuksen kapasiteetti eivät ole täysin riittäviä korvaamaan menetettyä läntistä teknologiaa, mikä on johtanut riippuvuuteen kiinalaisista, intialaisista ja muista kolmansien maiden toimittajista — riippuvuus, joka on laadullisesti erilainen mutta ei poista pullonkauloja kokonaan.

Pakotteiden kiertäminen kolmansien maiden kautta. Merkittävä osa pakotteiden tehokkuuden heikentymisestä johtuu kolmansien maiden — erityisesti tiettyjen Keski-Aasian, Kaukasuksen ja Persianlahden valtioiden — kautta tapahtuvasta uudelleenviennistä ja rahoitusjärjestelyistä. Tämä on tunnettu ja dokumentoitu ilmiö, joka rajoittaa pakotteiden suoraa tehoa mutta ei poista niiden kumulatiivista vaikutusta transaktiokustannusten noustessa (kiertoreittien käyttö on kalliimpaa ja hitaampaa kuin suora kauppa).

Pakotteiden kustannukset lännelle. Pakotteilla on aina kaksisuuntainen vaikutus: energiapakotteet ovat nostaneet energian hintoja myös Euroopassa, ja tietyt teollisuudenalat (esimerkiksi kemianteollisuus, joka oli riippuvainen halvasta venäläisestä kaasusta) ovat kärsineet kilpailukykynsä heikkenemisestä. Tämä epäsymmetrinen kustannusrakenne on poliittisesti relevantti, koska se vaikuttaa lännen yhtenäisyyden kestävyyteen pitkällä aikavälillä (ks. luku 19).

Pakotteiden hidas mutta kumuloituva vaikutus. Keskeinen empiirinen havainto on, että Venäjän talous on osoittautunut sanktioille “resilientiksi, militarisoiduksi ja samalla paineen alla olevaksi” (Carnegie, CSIS, 2026): BKT ei ole romahtanut, reaalipalkat ovat nousseet, ja työttömyys on pysynyt matalana, mutta samaan aikaan öljy- ja kaasuvientitulojen arvioidaan laskevan noin 15 prosenttia vuonna 2026 pelkästään pakotteiden vaikutuksesta, ja hintatekijä voi tuoda vielä 10 prosentin lisäpudotuksen (Carnegie, 2026). Tämä osoittaa, että pakotteiden vaikutusta ei tule arvioida yksinkertaisen BKT-kasvuluvun perusteella vaan tarkastelemalla valtion fiskaalista liikkumavaraa: budjettivaje, valuuttavarannon käyttö ja korkotason nousu (ks. luku 6) ovat herkempiä ja aikaisempia indikaattoreita kuin kokonaistuotannon kasvu.

Vaikutusmekanismi: ei suoraa mielipidevaikutusta, vaan valtion toimintatilan kaventuminen. Keskeinen analyyttinen johtopäätös on, että pakotteet eivät todennäköisesti muuta yksittäisen venäläisen mielipidettä suoraan — harva kansalainen yhdistää arkisen inflaation tai korkotason nousun tiettyyn pakotepäätökseen. Sen sijaan pakotteiden vaikutusmekanismi kulkee valtion budjettirajoitteen kautta: kun öljy- ja kaasutulot supistuvat ja teknologian saanti vaikeutuu, valtion kyky ylläpitää luvussa 6 kuvattua tulonsiirtojärjestelmää — sotilaspalkkiot, aluebudjettien tuet, työllisyys puolustusteollisuudessa — heikkenee. Tämä puolestaan kaventaa sitä liikkumavaraa, jolla hallinto on ostanut hiljaista hyväksyntää ja rekrytoinut sotilaita ilman yleistä pakkoasevelvollisuutta. Pakotteiden merkitys on siis ensisijaisesti rakenteellinen ja pitkän aikavälin, ei välitön ja mielipiteellinen — mikä tekee niistä hitaan mutta kumulatiivisesti merkittävän keinon, edellyttäen että niiden toimeenpanoa tiukennetaan jatkuvasti kiertoreittien tukkimiseksi.

 

11. Keinot: sodan arkisten kustannusten näkyväksi tuleminen

Käsitteellinen tausta. Tämä luku käsittelee mekanismia, joka raportin tiivistelmässä nimetään keskeisimmäksi: sodan muuttuminen abstraktista poliittisesta kysymyksestä konkreettiseksi, arkisesti koetuksi kustannukseksi. Ero on tärkeä, koska abstrakti poliittinen kysymys prosessoidaan usein IPC:n (ks. luku 4) kautta identiteettiä suojaavalla tavalla, kun taas konkreettinen, henkilökohtaisesti koettu kustannus — kuten hintojen nousu ruokakaupassa tai naapurin pojan hautajaiset — ei vaadi samanlaista identiteettiin liittyvää tulkintatyötä tullakseen koetuksi todeksi.

Polttoainepula ja hinnat. Toistuvat paikalliset polttoainepulat, erityisesti Krimin niemimaalla ja tietyillä alueilla (osin Ukrainan iskujen seurauksena jalostamoihin), ovat tuottaneet näkyviä, ei-poliittisia signaaleja sodan kustannuksista tavalla, joka ei vaadi minkäänlaista tulkintaa valtion narratiivista — jono bensa-asemalla on jono riippumatta siitä, mitä television uutiset kertovat.

Inflaatio ja ruuan hinta. Keskuspankin ilmoittama 4,5–5,5 prosentin inflaatiotavoite vuodelle 2026 on edelleen korkea verrattuna sotaa edeltäneeseen tasoon, ja elintarvikkeiden hinnat ovat nousseet erityisen voimakkaasti, mikä koskettaa suoraan pienituloisimpia kotitalouksia, joilla on vähiten puskuria hintojennousulle.

Korkotaso. Keskuspankin ohjauskorko 14,25 prosentissa (kesäkuu 2026) tarkoittaa käytännössä sitä, että asuntolainat, autolainat ja yrityslainat ovat huomattavasti kalliimpia kuin ennen sotaa. Tämä vaikuttaa erityisesti nuoriin perheisiin ja pieniin yrityksiin, jotka joutuvat lykkäämään investointeja tai asunnonostoa — kustannus, joka koetaan henkilökohtaisesti riippumatta poliittisesta kannasta.

Palvelujen heikkeneminen ja työvoimapula. Keskuspankin pääjohtaja Nabiullinan kuvaama “ennennäkemätön” työvoimapula (huhtikuu 2026) näkyy arjessa palvelujen saatavuuden heikkenemisenä: pidemmät jonotusajat, henkilöstöpula terveydenhuollossa ja palvelualoilla, ja yritysten vaikeudet löytää työntekijöitä — konkreettinen, ei-abstrakti kokemus siitä, että jokin resurssi (tässä tapauksessa työvoima) on siirtynyt sotatalouden käyttöön.

Alueelliset budjettileikkaukset. Kuten luvussa 6 kuvattiin, useat alueet ovat joutuneet kohdentamaan yhä suuremman osuuden budjetistaan sotilaiden rekrytointibonuksiin, mikä on tarkoittanut leikkauksia muualla — esimerkiksi paikallisessa infrastruktuurissa, terveydenhuollossa tai koulutuksessa. Tämä on erityisen näkyvä kustannus paikallistasolla, koska se vaikuttaa suoraan palveluihin, joita kansalaiset käyttävät päivittäin.

Sotainvalidit katukuvassa ja hautajaiset. Vammautuneiden sotilaiden kasvava määrä alkaa näkyä katukuvassa erityisesti pienemmillä paikkakunnilla, ja hautajaiset — vaikka niitä pyritään usein pitämään mediassa huomaamattomina — ovat paikallisyhteisöissä väistämättä näkyviä tapahtumia. Tämä on eri asia kuin valtakunnallinen mielipide: paikallinen, henkilökohtainen kokemus kaatuneesta naapurista tai luokkatoverista tuottaa erilaisen, konkreettisemman käsittelyprosessin kuin etäinen uutinen tappioluvuista.

Mobilisaatiopelko. Vaikka yleistä mobilisaatiota ei ole toistaiseksi laajennettu (ks. luku 12), sen mahdollisuus pysyy taustalla vaikuttavana pelkona, joka muokkaa perheiden käyttäytymistä — esimerkiksi nuorten miesten päätöksiä muuttaa ulkomaille, hankkia lykkäyksiä tai välttää tiettyjä ammatteja, jotka voisivat lisätä kutsuntariskiä.

Yritysten ongelmat ja infrastruktuurin rapautuminen. Korkea korkotaso, työvoimapula ja teknologiapakotteiden aiheuttamat komponenttipulat vaikuttavat myös siviiliyrityksiin, jotka eivät ole suoraan sotatalouden osa. Investointiaktiviteetti on pysynyt vaimeana samaan aikaan kun kulutuskysyntä on kasvanut nopeammin (BOFIT, 2026), mikä viittaa rakenteelliseen epätasapainoon, joka pitkällä aikavälillä näkyy infrastruktuurin ylläpidon laiminlyöntinä.

Miksi arkinen kustannus vaikuttaa enemmän kuin ulkopuolinen moraalinen argumentti. Tämän luvun keskeinen johtopäätös nojaa kahteen mekanismiin, jotka on esitelty aiemmin. Ensinnäkin arkinen kustannus ei vaadi IPC:n läpäisyä samalla tavalla kuin ulkopuolinen moraalinen väite: korkea korko tai tyhjä hyllyjono ei ole “läntinen propaganda”, jonka voi torjua kansallisen identiteetin suojelemiseksi — se on suoraan koettu, kiistaton tosiasia kotitalouden taloudessa. Toiseksi arkinen kustannus tuottaa jatkuvan, toistuvan signaalin (joka päivä, joka ostoskerta, joka lasku) sen sijaan että se olisi kertaluonteinen informaatiotapahtuma, joka voidaan unohtaa tai syrjäyttää. Tästä seuraa, että vaikka arkinen kustannus ei itsessään muuta kenenkään poliittista kantaa “sodan oikeutuksesta” filosofisessa mielessä, se muuttaa vaihtoehtoiskustannuslaskelmaa: sodan jatkumisen hinta nousee suhteessa sen koettuihin hyötyihin, mikä on juuri se mekanismi, jota raportin lähtöoletus korostaa moraalisen heräämisen sijaan.

 

12. Keinot: mobilisaatioriskin poliittinen vaikutus

Miksi yleinen mobilisaatio on hallinnolle riskialtis. Syyskuun 2022 osittainen mobilisaatio tarjoaa keskeisen empiirisen esimerkin: sen ilmoittamisen jälkeen käynnistyi välitön ja laaja maastamuuttoaalto — ensimmäisellä viikolla noin 98 000 venäläistä siirtyi Kazakstaniin, ja syyskuun loppuun mennessä lähes 300 000 oli poistunut maasta, lukujen noustessa arvioiden mukaan jopa 700 000:een (Wikipedia-koonti kansainvälisistä lähteistä; OSW, 2023). Yksistään Kazakstaniin saapui syyskuun 2022 jälkeen 837 000 Venäjän kansalaista, joista 780 000 myöhemmin poistui — osoittaen sekä paon mittakaavan että sen osittain väliaikaisen luonteen. Mielipidemittaukset kirjasivat välittömän, jyrkän hyvinvoinnin heikkenemisen: syyskuussa 2022 vain 7 prosenttia vastaajista kuvasi mielialaansa “erittäin hyväksi”, 32 prosenttia koki ärtymystä ja jännitystä, ja 15 prosenttia pelkoa — luvut, jotka osittain normalisoituivat marraskuuhun 2022 mennessä [LÄHDE TARVITAAN — alkuperäinen Levada-kysely, tarkka viittaus]. Tämä episodi osoittaa, että yleinen mobilisaatio on ainoa tähän mennessä havaittu tapahtuma, joka on tuottanut välittömän, mitattavan ja laajan käyttäytymisvasteen koko väestössä — paljon voimakkaamman kuin mikään yksittäinen informaatiokampanja.

Miksi sopimussotilaat ja bonukset ovat poliittisesti helpompi vaihtoehto. Juuri tästä syystä hallinto on systemaattisesti välttänyt toisen yleisen mobilisaatioaallon julistamista ja nojannut sen sijaan sopimussotilasjärjestelmään, jota kuvattiin luvuissa 6–7. Sopimusmalli säilyttää muodollisen vapaaehtoisuuden ja mahdollistaa rekrytoinnin kohdentamisen alueille ja väestöryhmille, joilla taloudellinen kannustin on suhteellisesti voimakkain ja poliittinen vastarintakyky heikoin — mikä minimoi luvussa 8 kuvatun kollektiivisen toiminnan riskin.

Miksi mobilisaation laajeneminen suurkaupunkeihin muuttaisi kannustimia. Mikäli rekrytointipaine laajenisi merkittävästi Moskovan ja Pietarin koulutettuun keskiluokkaan — ryhmään, jolla on parhaat taloudelliset resurssit maastamuuttoon, korkein koulutustaso poliittisen tilanteen analysointiin ja vahvin sosiaalinen verkosto kollektiivisen toiminnan koordinoimiseksi — tämä muuttaisi luvun 7 kuvaaman kustannusten epätasaisen jakautumisen perusasetelman. Analyyttisesti tämä olisi laadullisesti eri tason tapahtuma verrattuna nykyiseen alueellisesti epätasaiseen malliin, koska se yhdistäisi korkeimman henkilökohtaisen kustannuksen juuri siihen ryhmään, jolla on parhaat edellytykset muuttaa kustannus poliittiseksi paineeksi.

Miksi keskiluokan riski on poliittisesti merkittävä. Keskiluokan poliittinen merkitys ei perustu sen kokoon vaan sen rakenteelliseen asemaan: kaupunkilainen keskiluokka on yliedustettuna mediassa, virkamieskunnassa ja niissä ammateissa, jotka tuottavat informaatiota ja mielipidettä muulle yhteiskunnalle. Tästä syystä sen kokema kustannus heijastuu laajemmalle kuin sen oma väkiluku antaisi olettaa.

Miksi alueellisesti epätasainen mobilisaatio suojaa hallintoa. Nykyinen malli — jossa rekrytointi kohdistuu suhteettomasti syrjäseuduille ja etnisille vähemmistöille (ks. luku 7) — toimii hallinnon kannalta eräänlaisena riskinhajautusstrategiana: kustannukset jakautuvat ryhmille, joilla on heikoin poliittinen ääni ja hajanaisin järjestäytymiskyky, mikä pitää kokonaisriskin hallinnolle matalana huolimatta korkeista absoluuttisista tappioluvuista.

Miten mobilisaatiouhka vaikuttaa maastamuuttoon, syntyvyyteen, työmarkkinoihin ja kulutukseen. Vaikka toista yleistä mobilisaatiota ei ole julistettu, sen mahdollisuus vaikuttaa käyttäytymiseen ennakoivasti: nuorten miesten maastamuutto on jatkunut matalammalla mutta jatkuvalla tasolla myös osittaisen mobilisaation jälkeen, syntyvyyteen kohdistuu epäsuoraa painetta epävarmuuden ja perheiden hajoamisen kautta [LÄHDE TARVITAAN — demografinen data 2024–2026], ja työmarkkinoilla nuorten miesten poissaolo pahentaa luvussa 6 kuvattua työvoimapulaa. Nämä ovat kaikki esimerkkejä siitä, miten mobilisaatioriski toimii jatkuvana taustamuuttujana, joka vaikuttaa taloudelliseen käyttäytymiseen riippumatta siitä, toteutuuko uusi mobilisaatioaalto koskaan.

Demografiset ja taloudelliset epäsuorat vaikutukset (koonti). Seuraava taulukko kokoaa raportissa mainitut epäsuorat, mobilisaatioriskin ja sodan yleisen epävarmuuden aiheuttamat vaikutukset.

Ilmiö	Suunta	Ajankohta	Huomio
Maastamuutto (huippu)	Jyrkkä nousu	Syyskuu–lokakuu 2022	Noin 300 000–700 000 henkilöä eri arvioiden mukaan
Maastamuutto (jatkuva taso)	Matalampi mutta jatkuva	2023–2026	[LÄHDE TARVITAAN — tarkka jatkuva vuositason arvio]
Työvoiman tarjonta	Supistuva	2024–2026	Keskuspankin kuvaama “ennennäkemätön” pula
Syntyvyys	Epäsuora paine alaspäin	2022–2026	[LÄHDE TARVITAAN — demografinen tilastoaineisto]
Kulutuskysyntä	Kasvava (palkkavetoinen)	2026 H1	Investoinnit samaan aikaan vaimeita (BOFIT, 2026)

Taulukko havainnollistaa, miten mobilisaatioriski ja sen aiheuttama epävarmuus vaikuttavat useisiin toisiinsa kytkeytyviin talouden ja väestön muuttujiin samanaikaisesti, vaikka yhtään uutta yleistä mobilisaatioaaltoa ei olisi julistettu.

On tärkeää korostaa, mitä tämä analyysi ei suosittele: tässä ei esitetä, että siviileihin tulisi kohdistaa painetta tai että mobilisaation laajentamista tulisi jotenkin aktiivisesti edistää ulkopuolelta — se on Venäjän valtion oma sisäinen päätös, johon ulkopuoliset toimijat eivät voi suoraan vaikuttaa lukuun ottamatta niitä sotilaallisia ja taloudellisia paineita, jotka tekevät nykyisen sopimussotilasmallin ylläpitämisestä yhä vaikeampaa (ks. luvut 10 ja 13). Analyysin tarkoitus on ainoastaan kuvata, miten mobilisaation poliittinen kustannus vaikuttaa hallinnon toimintatilaan, ja miksi tämä kustannuslaskelma on yksi keskeisimmistä syistä, miksi Kreml on tähän mennessä välttänyt laajaa pakko-asevelvollisuutta huolimatta sotilaallisista tarpeista.

 

13. Keinot: sotilaiden ulospääsykanavat

Kuolemanriski ja sen tiedostaminen. Mediazonan ja BBC Russianin tilastojen mukaan vahvistettuja kuolemia oli kesäkuuhun 2026 mennessä yli 227 000, ja tilastollinen kokonaisarvio (mukaan lukien viivästyneet ja epäsuorat kuolemat) noin 352 000 (Mediazona/Meduza, 2026). Nämä luvut leviävät epätäydellisesti mutta eivät täysin estottomasti myös rintamalla ja sotilaiden keskuudessa epävirallisten kanavien kautta, mikä vaikuttaa yksittäisen sotilaan riskiarvioon riippumatta virallisesta propagandasta.

Komentoketjun rangaistukset. Sotilaan päätökseen antautua, kieltäytyä tai loikata vaikuttaa merkittävästi pelko oman komentoketjunsa rangaistustoimista — mukaan lukien dokumentoidut tapaukset kieltäytyjien rankaisemisesta ilman muodollista sotaoikeuskäsittelyä [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen dokumentaatio]. Tämä pelko on usein välittömämpi ja konkreettisempi kuin pelko vastapuolen käsittelystä.

Perheen turvallisuus. Sotilas, joka harkitsee antautumista tai loikkaamista, joutuu arvioimaan myös seurauksia kotiin jääneelle perheelleen — mahdollista sosiaalista leimaa, taloudellisten korvausten menetystä (ks. luku 7) tai jopa viranomaisten kiinnostusta perhettä kohtaan. Tämä laajentaa yksilön riski-hyötylaskelman koskemaan koko lähipiiriä.

Antautumisen ja loikkaamisen riski. Sotilaan näkökulmasta antautuminen taistelutilanteessa on itsessään hengenvaarallinen teko: väärä signaali tai huono ajoitus voi johtaa kuolemaan ennen kuin antautumisaie ehditään edes viestiä. Tämä tekninen riski on erillinen poliittisesta tai sosiaalisesta riskistä ja vaatii oman ratkaisunsa.

Tiedon puute ja epäluottamus vastapuoleen. Venäläinen sotilas, joka harkitsee antautumista, kohtaa perustavanlaatuisen epävarmuuden: miten antautua turvallisesti, kenelle, ja mitä sen jälkeen tapahtuu? Propaganda on rakentanut voimakasta epäluuloa vastapuolen kohtelua kohtaan, ja luotettavan, riippumattoman tiedon puute antautumisprosessista ja sotavankien kohtelusta lisää koettua riskiä.

Vankeuden pelko ja mahdollinen oikeudellinen suoja. Epävarmuus siitä, millaisen kohtelun sotavanki saa — mukaan lukien palaako hän koskaan takaisin, vaihdetaanko häntä vankienvaihdossa vai onko hänen asemansa oikeudellisesti suojattu kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukaisesti — vaikuttaa suoraan siihen, pitääkö sotilas antautumista edes harkittavana vaihtoehtona.

Turvallinen viestintä ja humanitaariset antautumiskanavat. Yleisellä strategisella tasolla on tunnettua, että tehokkaasti toimivat, laajasti tiedetyt ja luotettaviksi koetut antautumiskanavat — jotka noudattavat kansainvälistä humanitaarista oikeutta ja joiden olemassaolo on kommunikoitu myös vastapuolen sotilaille ymmärrettävällä tavalla — voivat vaikuttaa taistelutilanteessa tehtyihin päätöksiin. Tämän raportin rajauksen mukaisesti ei kuvata operatiivisia yksityiskohtia tällaisten kanavien toteutuksesta, vaan todetaan analyyttisenä periaatteena, että niiden olemassaolo, tunnettuus ja koettu luotettavuus ovat keskeisiä muuttujia.

Sotavankien kohtelun merkitys signaalina. Sotavankien kohtelu ei ole vain humanitaarinen tai oikeudellinen kysymys sinänsä — se toimii myös signaalina tuleville mahdollisille antautujille. Jos tunnetaan tapauksia, joissa antautuneita on kohdeltu kansainvälisen oikeuden mukaisesti, tämä alentaa koettua riskiä tuleville päätöksentekijöille; päinvastainen tieto (todellinen tai propagandan vahvistama) nostaa sitä. Tästä syystä sotavankien kohtelun standardien noudattaminen ja tämän tiedon luotettava välittäminen ovat toisiinsa kytkeytyviä mekanismeja.

Julkisesti tunnetut humanitaariset kanavat: yleinen strateginen esimerkki. On julkisesti raportoitu, että Ukrainan viranomaiset ovat sodan aikana ylläpitäneet virallista, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden periaatteille rakentuvaa puhelin- ja verkkopohjaista kanavaa, jonka kautta venäläiset sotilaat ovat voineet tiedustella antautumismenettelystä [LÄHDE TARVITAAN — virallinen kuvaus ohjelman toiminnasta ja kattavuudesta]. Tämän raportin turvallisen rajauksen mukaisesti ei kuvata tällaisen kanavan operatiivisia yksityiskohtia, teknistä toteutusta tai kohdentamista, vaan todetaan analyyttisenä havaintona, että tällaisen kanavan pelkkä julkinen, tunnettu olemassaolo — riippumatta sen tarkasta käyttöasteesta — muuttaa luvun 8 kollektiivisen toiminnan logiikkaa yksittäisen sotilaan tasolla: se tarjoaa edes teoreettisen, nimetyn vaihtoehdon, joka madaltaa päätöksenteon kynnystä verrattuna tilanteeseen, jossa mitään tunnettua menettelyä ei ole olemassa. Tämä on linjassa luvun 13 päätelmän kanssa: pelkkä tieto vaihtoehdon olemassaolosta, ei vain sen käyttöaste, voi vaikuttaa käyttäytymiseen muuttamalla koettua riskiä ja epävarmuutta.

Johtopäätös: uskottava, turvallinen ja tunnettu vaihtoehto muuttaa käyttäytymistä. Tämän luvun keskeinen analyyttinen johtopäätös noudattaa samaa logiikkaa kuin koko raportin läpäisevä argumentti: sotilaan käyttäytyminen — kuten kenen tahansa muun toimijan — muuttuu todennäköisemmin, kun hänellä on konkreettinen, uskottava ja turvalliseksi koettu vaihtoehto nykyiselle toimintalinjalle, ei pelkästään silloin, kun hänelle kerrotaan nykyisen toimintalinjan olevan väärä tai tuomittava. Tieto sodan tappioista tai sen oikeutuksen kyseenalaisuudesta vaikuttaa vain rajallisesti, jos ainoa käytettävissä oleva vaihtoehto — antautuminen tuntemattomin seurauksin tai kieltäytyminen tunnettuine rangaistuksineen — vaikuttaa yhtä riskialttiilta tai riskialttiimmalta kuin taistelun jatkaminen.

 

14. Keinot: viestinnän uudelleenmuotoilu

Tässä luvussa tarkastellaan viestinnän sisältöä ja kehystystä analyyttisesti — ei siksi, että viestintä yksinään ratkaisisi luvuissa 4–5 ja 8 kuvatut ongelmat, vaan siksi, että viestinnän kehys ratkaisee, tukeeko se materiaalisten mekanismien (luvut 10–13) vaikutusta vai heikentääkö se niitä aktivoimalla IPC:n vastustusmekanismin.

Heikko viesti: identiteetin haastaminen. Seuraavat viestityypit ovat toistuneet osassa länsimaista ja ukrainalaista viestintää: “Te olette syyllisiä”, “Hävetkää”, “Venäläiset ovat kollektiivisesti pahoja”, “Teidän on ajateltava kuten länsi”. Näiden viestien yhteinen rakenteellinen piirre on, että ne vaativat vastaanottajalta kansallisen tai kollektiivisen identiteetin hylkäämistä tai sen moraalista tuomitsemista ehtona viestin hyväksymiselle. Kuten luvussa 4 selitettiin, tällainen viesti aktivoi IPC:n: vastaanottaja ei arvioi enää viestin sisällön totuudenmukaisuutta, vaan torjuu koko viestin identiteettiään suojellakseen. Lisäksi viesti, joka tulee aiemman vastapuolen tai läntisen lähteen kautta, kärsii jo lähtökohtaisesti luvussa 5 kuvatusta uskottavuusvajeesta, ja identiteettiä haastava sisältö pahentaa tätä vajetta entisestään yhdistämällä epäluotettavan lähteen henkilökohtaisesti loukkaavaan sisältöön.

Mahdollisesti tehokkaampi viesti: intressin uudelleenkehystäminen. Vaihtoehtoinen viestityyppi pyrkii kehystämään sodan Venäjän ja venäläisten oman edun vastaiseksi ilman että se vaatii kansallisen identiteetin hylkäämistä: “Putin käyttää teitä kulutustavarana”, “Eliitin lapset eivät kuole, teidän lapsenne kuolevat”, “Sota tekee Venäjästä köyhemmän ja turvattomamman”, “Sodan jatkaminen ei ole Venäjän etu”, “Sota tuhoaa perheenne, tulonne ja tulevaisuutenne”, “Teitä petetään, jotta pieni eliitti säilyttää valtansa”. Näiden viestien rakenteellinen ero edelliseen on olennainen: ne eivät vaadi vastaanottajaa kyseenalaistamaan omaa kansallista identiteettiään tai moraalista arvoaan, vaan tarjoavat vaihtoehtoisen syyllisen — Putinin, eliitin, sodan itsensä — joka on identiteetin kannalta neutraali tai jopa sen kanssa yhteensopiva (venäläinen isänmaallisuus voi hyvinkin sisältää kriittisyyden hallintoa kohtaan, kuten Venäjän oma historia osoittaa).

Miksi jälkimmäinen viesti ohittaa IPC:n paremmin. Tämä viestityyppi hyödyntää samaa mekanismia, jota luvussa 11 kuvattiin arkisen kustannuksen kohdalla: se yhdistää sodan vastustamisen omaan etuun (“teidän lapsenne”, “teidän tulonne”, “teidän tulevaisuutenne”) sen sijaan että se vaatisi abstraktia moraalista tuomiota koko kansakunnasta. Kun viesti antaa vastaanottajalle mahdollisuuden säilyttää käsityksensä itsestään ja kansastaan moraalisesti kunnollisena toimijana, joka on tullut petetyksi tai hyväksikäytetyksi ulkopuolisen tai sisäisen vallanpitäjän toimesta, viestin sisältö voi läpäistä identiteetin suojamekanismin sen sijaan että se laukaisisi sen.

Rajoitukset ja ehdot. On tärkeää olla yliarvioimatta tätäkään viestityyppiä. Kuten luvussa 5 todettiin, viestin täytyy vielä ylittää uskottavuuskynnys (kuka viestin esittää ja miten se saavuttaa yleisönsä, ks. luku 16), ja sen täytyy yhdistyä johonkin toimintamahdollisuuteen tai ainakin vastaanottajan omaan kokemukseen (ks. luku 11), jotta se muuttaisi käyttäytymistä eikä vain passiivista mielipidettä. Pelkkä kehyksen vaihtaminen ilman materiaalista tukea (arkiset kustannukset, taloudellinen paine, ulospääsykanavat) tuskin riittää yksinään — mutta väärä kehys voi aktiivisesti heikentää muutoin toimivan materiaalisen mekanismin vaikutusta, joten kehyksen valinta on silti strategisesti merkityksellinen valinta, ei toissijainen yksityiskohta.

Yhteenveto: viestinnän rooli tukimekanismina. Tämän raportin lähtöoletuksen mukaisesti viestintä ei ole itsenäinen ratkaisu vaan tukimekanismi, joka voi joko vahvistaa tai heikentää materiaalisten ja institutionaalisten keinojen (luvut 10, 12, 13, 15) vaikutusta. Oikein kehystetty viesti alentaa IPC:n aktivoitumisen todennäköisyyttä silloin, kun vastaanottaja kohtaa materiaalisen kustannuksen — esimerkiksi auttaen häntä tulkitsemaan inflaation tai perheenjäsenen kuoleman seuraukseksi hallinnon valinnoista eikä välttämättömäksi uhraukseksi isänmaan puolesta.

 

15. Keinot: eliittien kustannuslaskelman muuttaminen

Käsitemäärittely: eliittikoalitio. Eliittikoalitio tarkoittaa tässä raportissa sitä rajattua joukkoa toimijoita — turvallisuuskoneiston johtoa, keskeisiä valtionyhtiöiden ja oligarkkien verkostoja, aluejohtajia, sotateollisuuden johtoa, avainpropagandisteja, teknokraattista talousjohtoa ja Putinin lähipiiriä — joiden jatkuva keskinäinen lojaalisuus ja yhteinen intressi vallan säilyttämisestä ylläpitää hallinnon kykyä käyttää valtion väkivaltamonopolia (käsite, joka viittaa valtion yksinoikeuteen käyttää järjestäytynyttä väkivaltaa lainmukaisena pidetyllä tavalla; autoritaarisessa järjestelmässä tämä monopoli riippuu erityisesti turvallisuuskoneiston lojaalisuudesta hallitsijalle) ja jatkaa sotaponnistusta.

Miksi eliittien kustannuslaskelma on erillinen kansalaismielipiteestä. Kuten luvussa 3 todettiin, eliittien irtautuminen sodasta on analyyttisesti eri taso kuin kansalaisten mielipide. Public choice -näkökulman mukaisesti jokaisella eliittiryhmällä on omat, osittain toisistaan poikkeavat kannustimensa: turvallisuuskoneisto arvioi oman institutionaalisen valtansa ja henkilökohtaisen turvallisuutensa säilymistä, oligarkit ja valtionyhtiöiden johto arvioivat omaisuutensa ja liiketoimintansa jatkuvuutta, aluejohtajat arvioivat omaa asemaansa suhteessa keskushallintoon ja paikalliseen tyytymättömyyteen, ja teknokraattinen talousjohto (kuten keskuspankki) arvioi taloudellisen vakauden ylläpitämistä osana omaa ammatillista mandaattiaan.

Turvallisuuskoneisto. Turvallisuuspalvelujen ja armeijan johdon lojaalisuus on kriittisin yksittäinen tekijä hallinnon selviytymisen kannalta, koska se kontrolloi konkreettista pakkovaltaa. Tämän ryhmän kustannuslaskelmaan vaikuttavat ensisijaisesti henkilökohtaisen aseman ja turvallisuuden säilyminen, ei kansalaismielipide.

Oligarkit ja valtionyhtiöt. Venäjän eliittien, sijaishenkilöiden ja oligarkkien (REPO) työryhmä on jäädyttänyt tai estänyt yli 30 miljardin dollarin arvosta pakotettujen venäläisten varoja, ja jäsenmaat ovat yhteensä jäädyttäneet 58 miljardin dollarin arvosta oligarkkien omaisuutta (Yhdysvaltain valtiovarainministeriö, REPO-työryhmä, 2026). Samaan aikaan on dokumentoitu, että venäläiset oligarkit ovat onnistuneet osittain kiertämään pakotteiden vaikutusta monimutkaisten omistusrakenteiden ja välikäsien avulla, mikä on säilyttänyt heidän pääsynsä kansainvälisille markkinoille (Stanford Graduate School of Business, 2026). Sanktioidut henkilöt ja yritykset ovat myös alkaneet haastaa pakotteita oikeudellisesti kansainvälisten investointisopimusten riitojenratkaisumekanismien (ISDS) kautta, mikä on varhaisessa vaiheessa mutta voi vaikuttaa merkittävästi EU:n pakotepolitiikkaan pitkällä aikavälillä (Power Shift / Veblen-instituutti, 2026).

Aluejohtajat. Alueiden johtajat joutuvat tasapainottelemaan keskushallinnon rekrytointivaatimusten ja paikallisten budjettirajoitteiden välillä (ks. luku 6), mikä tekee heistä eliittiryhmän, jonka kustannuslaskelma on erityisen herkkä sotatalouden fiskaaliselle paineelle: kun alueen budjetista yhä suurempi osa menee rekrytointibonuksiin muiden palvelujen kustannuksella, aluejohtajan poliittinen asema paikallisesti voi heikentyä samaan aikaan kun keskushallinnon paine jatkaa rekrytointia kasvaa.

Sotateollisuuden johto ja propagandistit. Nämä ryhmät ovat sodan jatkumisesta suoraan taloudellisesti tai institutionaalisesti hyötyviä, mikä tekee heistä rakenteellisesti vähiten todennäköisiä irtautumaan riippumatta sodan kustannuksista muulle yhteiskunnalle — poikkeuksena tilanteet, joissa sodan päättyminen loisi uusia liiketoimintamahdollisuuksia (jälleenrakennus, sanktioiden purku) jotka ylittäisivät sodan jatkumisen hyödyt.

Teknokraatit: keskuspankki ja taloushallinto. Keskuspankin johto (Nabiullina) on toistuvasti julkisesti tunnustanut talouden rakenteellisia ongelmia — työvoimapula, inflaatio, ylikuumeneminen — mikä osoittaa, että teknokraattinen eliitti kohtaa oman ammatillisen mandaattinsa (hintavakaus, rahoitusvakaus) ja poliittisen lojaalisuusvaatimuksen välisen jännitteen. Tämä ryhmä ei todennäköisesti “kääntyisi” sotaa vastaan poliittisessa mielessä, mutta sen tekninen arviointi talouden kestokyvystä voi vaikuttaa siihen, millaisia rajoitteita muu eliitti kokee sotatalouden jatkamiselle olevan olemassa.

Putinin lähipiiri. Suppein ja poliittisesti kriittisin ryhmä koostuu henkilöistä, joiden asema on suoraan sidoksissa Putinin henkilökohtaiseen valtaan. Tämän ryhmän irtautuminen olisi analyyttisesti merkittävin yksittäinen tapahtuma, mutta se on myös epätodennäköisin, koska heidän oma turvallisuutensa on kietoutunut nykyisen järjestelmän jatkuvuuteen.

Sukupolvinen ja institutionaalinen eriytyminen eliitin sisällä. Eliittikoalitio ei ole sisäisesti yhtenäinen toimijaryhmä, vaan se sisältää analyyttisesti erotettavissa olevia alaryhmiä, joiden kustannuslaskelmat voivat kehittyä eri tahtiin. Turvallisuuskoneiston sisällä on tunnistettavissa ero perinteisen, neuvostotaustaisen turvallisuuseliitin (“siloviki”) ja nuoremman, teknokraattisemman hallintokerroksen välillä — jälkimmäisellä on tyypillisesti enemmän kansainvälisiä yhteyksiä, digitaalista osaamista ja mahdollisesti matalampi kynnys arvioida pitkän aikavälin urakehitystään sotaa seuraavassa mahdollisessa poliittisessa järjestyksessä [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen tutkimus eliitin sisäisestä sukupolvijaosta]. Vastaavasti valtionyhtiöiden johdossa on eroteltavissa niitä, joiden liiketoiminta on rakenteellisesti sidottu sotatalouteen (puolustusteollisuus, tietyt energiayhtiöt) ja niitä, joiden liiketoiminta kärsii sodasta ja pakotteista (esimerkiksi vientiin tai kansainväliseen rahoitukseen nojaavat toimialat). Tämä eriytyminen on analyyttisesti tärkeää, koska se tarkoittaa, ettei eliitin lojaalisuutta tule mallintaa yhtenä, homogeenisena muuttujana — pakotteiden ja muiden kannustinmekanismien vaikutus voi kohdistua eri tavoin eri alaryhmiin, ja mahdollinen irtautuminen todennäköisimmin alkaisi siitä alaryhmästä, jonka rakenteellinen riippuvuus sotataloudesta on heikoin.

Omaisuudet lännessä ja matkustusrajoitteet. Pakotteiden yksi keskeinen vaikutusmekanismi eliittiin on henkilökohtainen, ei-abstrakti: matkustuskiellot, omaisuuden jäädytykset ja pankkitilien sulkemiset vaikuttavat suoraan eliitin jäsenten ja heidän perheidensä elämäntapaan tavalla, joka on erillinen mistään ideologisesta tai poliittisesta kysymyksestä.

Lasten ja perheiden länsikytkökset. Monilla eliitin jäsenillä on tai on ollut lapsia koulutuksessa, omaisuutta tai liiketoimintaa lännessä — kytkös, joka on osittain katkennut pakotteiden myötä mutta joka silti muodostaa taustalla vaikuttavan tekijän eliitin kustannuslaskelmassa: sodan jatkuminen ja siihen liittyvä eristäytyminen lännestä tarkoittaa pysyvää luopumista näistä kytköksistä.

Vastuu sotarikoksista. Kansainvälisen rikostuomioistuimen ja muiden oikeudellisten mekanismien kautta etenevä vastuunkanto vaikuttaa eliitin kustannuslaskelmaan lisäämällä sodan jatkamisen henkilökohtaista oikeudellista riskiä — erityisesti niille, jotka ovat suoraan osallistuneet päätöksentekoon tai operaatioihin, joita voidaan pitää kansainvälisen oikeuden rikkomuksina.

Tulevat neuvotteluasemat. Eliitin jäsenet, jotka arvioivat sodan päättyvän jossain vaiheessa neuvotteluihin, joutuvat pohtimaan omaa asemaansa mahdollisessa tulevaisuuden järjestelyssä — mukaan lukien kysymys siitä, hyötyisikö varhainen, hallittu irtautuminen heidän omasta pitkän aikavälin turvallisuudestaan ja omaisuudestaan enemmän kuin lojaalisuuden jatkaminen loppuun asti.

Johtopäätös: sota jatkuu niin kauan kuin lojaalisuus kannattaa enemmän kuin irtautuminen. Tämän luvun keskeinen analyyttinen johtopäätös on, että Venäjän sota Ukrainassa voi jatkua ilman kansalaisten enemmistön innostunutta tukea (ks. luku 6 hyväksynnän “ostamisesta”), mutta se ei voi jatkua ilman eliittikoalition jatkuvaa lojaalisuutta. Tästä seuraa, että kaikki mekanismit, jotka muuttavat eliitin kustannuslaskelmaa — pakotteet, omaisuuden jäädytykset, oikeudellinen vastuu, tulevaisuudennäkymien epävarmuus — ovat analyyttisesti yhtä tärkeitä kuin kaikki kansalaismielipiteeseen kohdistuvat keinot, vaikka ne saavat julkisessa keskustelussa vähemmän huomiota. Eliitin irtautuminen ei todennäköisesti tapahdu yhtenä suurena tapahtumana vaan asteittaisena, yksilöllisten kustannuslaskelmien kertymisenä, joka voi muuttua nopeaksi (ks. luvun 8 preferenssikaskadit) vasta kun riittävän moni eliitin jäsen arvioi samanaikaisesti, että lojaalisuuden odotettu hyöty on kääntynyt negatiiviseksi.

 

16. Keinot: ulkovenäläinen media ja maanpaossa oleva oppositio

Uskottavuusongelma Venäjän sisällä. Kuten luvuissa 4 ja 5 todettiin, ulkovenäläinen media kärsii rakenteellisesta uskottavuusvajeesta Venäjän sisäisen yleisön keskuudessa, koska se on virallisesti leimattu “ulkomaiseksi agentiksi” tai “ei-toivotuksi organisaatioksi”, ja koska sen rahoitus tulee usein osittain länsimaisista lähteistä — tosiasia, jota valtion propaganda hyödyntää systemaattisesti leimatakseen koko sisällön epäluotettavaksi riippumatta sen todenperäisyydestä.

Tekniset jakelukanavat ja sensuurin kiertäminen. VPN-yhteydet, Telegram-kanavat ja peilisivustot mahdollistavat teknisesti pääsyn sensuroituun sisältöön, mutta kuten luvussa 5 todettiin, tämä vaatii aktiivista, tarkoituksellista tekoa, joka karsii pois suuren osan siitä yleisöstä, jolla ei ole jo valmiiksi motivaatiota hakea vaihtoehtoista tietoa.

Venäjänkielinen journalismi maanpaossa. Meduza, TV Rain, Novaja Gazeta Europe, The Bell ja muut maanpaossa toimivat venäjänkieliset mediat tuottavat jatkuvasti korkealaatuista, faktapohjaista journalismia Venäjän sisäisistä tapahtumista — mukaan lukien tämän raportin lähteinä käytetty aineisto. Näiden medioiden ammatillinen taso on korkea, mutta niiden tavoittavuus Venäjän sisällä on rajallinen edellä mainituista syistä. Erityishuomion ansaitsee myös niin kutsuttu sotablogaaja-ekosysteemi Telegramissa: joukko usein hypernationalistisia, sotaa periaatteessa kannattavia mutta armeijan johtoa ja logistiikkaa avoimesti kritisoivia kanavia, joilla on merkittävä, osin valtion virallista narratiivia riippumaton yleisö Venäjän sisällä. Tämä ekosysteemi ei ole sodanvastainen luvun 3 typologian mielessä, mutta se tuottaa toisinaan täsmällisempää ja avoimempaa tietoa taistelukentän tilanteesta kuin valtion viralliset kanavat, mikä tekee siitä analyyttisesti kiinnostavan epäsuoran tietolähteen: se murentaa osittain informaatioympäristön yhtenäisyyttä (ks. luku 4) ilman että sen voi luokitella “läntiseksi” tai “oppositiomieliseksi”, mikä tekee siitä vaikeamman kohteen perinteiselle “ulkomainen agentti” -leimalle.

Maanpaossa olevan opposition heikkoudet. Kuten luvussa 9 todettiin Navalnyin kuoleman yhteydessä, Venäjän maanpaossa oleva oppositio on kamppaillut yhtenäisen johtajuuden ja selkeän strategian löytämisessä (Euronews, 2025). Tähän liittyy dokumentoituja sisäisiä riitoja eri oppositiohahmojen ja -ryhmien välillä, mikä heikentää opposition kykyä esiintyä yhtenäisenä, uskottavana vaihtoehtona.

Länsiriippuvuuden leima. Maanpaossa toimiva oppositio kohtaa saman ongelman kuin ulkomainen media: sen riippuvuus länsimaisesta rahoituksesta ja alustoista tekee siitä alttiin Kremlin narratiiville, jonka mukaan koko oppositio on “ulkomaisen ohjauksen” väline, ei aito venäläinen poliittinen voima.

Realistinen kohdeyleisö. Analyyttisesti täsmällinen arvio ulkovenäläisen median vaikutuksesta edellyttää kohdeyleisön realistista rajaamista. Todennäköisin ja vastaanottavaisin yleisö koostuu kolmesta ryhmästä: ensinnäkin suurkaupunkien koulutetusta väestöstä, jolla on jo valmiiksi kielitaito, tekninen kyky ja motivaatio hakea vaihtoehtoista tietoa; toiseksi sotilaiden perheistä, jotka etsivät aktiivisesti tietoa läheisensä kohtalosta ja joiden oma kokemus (ks. luku 11) tekee heistä vastaanottavaisempia tiedolle, joka poikkeaa virallisesta narratiivista; ja kolmanneksi eliitin lapsista ja ulkomailla jo asuvista venäläisistä, joilla ei ole samaa altistumisrajoitusta kuin kotimaassa asuvilla.

Vaikutus suurkaupunkien koulutettuihin venäläisiin. Tälle ryhmälle ulkovenäläinen media todennäköisesti toimii täydentävänä, ei ainoana, tietolähteenä, joka vahvistaa jo olemassa olevaa epäluuloa valtion narratiivia kohtaan mutta ei todennäköisesti yksinään muuta käyttäytymistä ilman luvuissa 11–12 kuvattuja materiaalisia paineita.

Vaikutus sotilaiden perheisiin. Tämä on analyyttisesti mielenkiintoinen kohderyhmä, koska heidän motivaationsa hakea tietoa on poikkeuksellisen korkea (oman läheisensä kohtalo) samalla kun heidän lähtökohtainen luottamuksensa valtion viralliseen tietoon voi horjua konkreettisen, henkilökohtaisen kokemuksen (esimerkiksi ristiriitaisten tietojen tai viivästysten) seurauksena.

Vaikutus eliittien lapsiin ja ulkomailla oleviin venäläisiin. Tämä ryhmä on jo altistunut länsimaiselle informaatioympäristölle joko koulutuksen tai asuinpaikan kautta, ja heidän suhtautumisensa ulkovenäläiseen mediaan ei kärsi samasta automaattisesta epäluulosta kuin kotimaassa asuvien.

Mitä tältä keinolta voi realistisesti odottaa ja mitä ei. Ulkovenäläinen media ja maanpaossa oleva oppositio voivat realistisesti odottaa: ylläpitävänsä riippumatonta tietovarantoa, joka on saatavilla niille, jotka sitä etsivät; tarjoavansa dokumentaatiota ja faktapohjaa (mukaan lukien tämän kaltaisten raporttien lähdeaineistoa); ja toimivansa kanavana, jonka kautta erityisesti sotilasperheet ja koulutettu kaupunkiväestö voivat saada vaihtoehtoista tietoa. Sitä vastoin ei ole realistista odottaa, että ulkovenäläinen media yksinään tuottaisi laajan, koko väestön kattavan mielipiteenmuutoksen tai ratkaisisi luvussa 8 kuvatun kollektiivisen toiminnan ongelman. Sen rooli on parhaimmillaan täydentävä ja valmistava: se pitää yllä sitä tietopohjaa ja niitä verkostoja, jotka voivat aktivoitua nopeammin, kun materiaaliset olosuhteet (luvut 10–13) muuttavat kustannuslaskelmaa riittävästi.

 

17. Keinot: matalan riskin vastarinta

Tässä luvussa käsitellään matalan riskin sodanvastaista käyttäytymistä yleisellä poliittisen talouden tasolla, ilman käytännön ohjeita mihinkään laittomaan toimintaan. Analyysin kohteena on ilmiöiden poliittistaloudellinen merkitys, ei niiden tekninen toteutus.

Mobilisaation välttely ja maastamuutto. Kuten luvussa 12 todettiin, mobilisaation välttely ja maastamuutto ovat olleet mitattavissa olevia, laajamittaisia ilmiöitä erityisesti syyskuun 2022 osittaisen mobilisaation jälkeen. Nämä ovat matalan riskin (verrattuna julkiseen protestiin) mutta silti korkean henkilökohtaisen kustannuksen (kodin, uran ja sosiaalisten verkostojen menetys) tekoja, jotka eivät vaadi kollektiivista koordinaatiota toimiakseen — yksilö voi tehdä päätöksen yksin.

Hiljainen kieltäytyminen. Erilaiset muodot hiljaisesta, ei-julkisesta kieltäytymisestä osallistua sotaan tukeviin toimiin — esimerkiksi vapaaehtoisesta osallistumisesta “isänmaallisiin” tapahtumiin kieltäytyminen — edustavat matalan riskin vastarintaa, joka ei tuota näkyvää poliittista signaalia mutta joka kertyessään voi vaikuttaa esimerkiksi vapaaehtoisrekrytoinnin tehokkuuteen.

Hallinnon viestien epäuskottavuuden levittäminen. Epävirallinen, henkilökohtaisten verkostojen kautta tapahtuva keskustelu, jossa jaetaan tietoa tai kokemuksia, jotka kyseenalaistavat virallista narratiivia, on matalan riskin toimintaa, joka hyödyntää olemassa olevia sosiaalisia siteitä (perhe, ystävät, työyhteisö) sen sijaan että se vaatisi julkista, tunnistettavissa olevaa kannanottoa.

Sodan kustannuksista puhuminen perhepiirissä. Yksityinen, perhepiirin sisäinen keskustelu sodan taloudellisista ja inhimillisistä kustannuksista on matalimman riskin muoto tiedon jakamisesta, mutta se voi silti vaikuttaa kumulatiivisesti perheiden päätöksiin (esimerkiksi lasten kannustamiseen välttää tiettyjä ammatteja tai harkitsemaan maastamuuttoa).

Sotilasperheiden verkostot. Epäviralliset verkostot, joissa sotilaiden omaiset jakavat tietoa toistensa kokemuksista — mukaan lukien tieto korvausten viivästymisestä, tiedon puutteesta tai epäjohdonmukaisuuksista virallisissa ilmoituksissa — muodostavat matalan riskin mutta poliittisesti merkityksellisen tiedonvaihtokanavan, koska tämä ryhmä on erityisen motivoitunut (ks. luku 16) ja sen kokemus on suoraan sidoksissa sodan todelliseen kulkuun.

Oikeusapu. Riippumaton oikeusapu niille, jotka kohtaavat repressiota (ks. luku 9) — esimerkiksi asevelvollisuuteen tai mobilisaatioon liittyvissä oikeudellisissa kysymyksissä — on matalan riskin, laillinen toimintamuoto, joka alentaa yksilöllisen vastustuksen (esimerkiksi laillisen mobilisaatiovapautuksen hakemisen) transaktiokustannusta.

Riippumaton tiedonvälitys. Kuten luvussa 16 todettiin, riippumattoman, faktapohjaisen tiedon tuottaminen ja jakaminen — mukaan lukien tämän raportin kaltainen analyysi — on matalan riskin toimintaa lähteen näkökulmasta (kun se tapahtuu Venäjän lainkäyttövallan ulkopuolella), vaikka sen vastaanottaminen ja jakaminen Venäjän sisällä voi olla korkeamman riskin tekoa.

Passiivinen hidastelu hallinnollisissa prosesseissa. Tätä ilmiötä käsitellään tässä raportissa vain yleisellä tasolla ilman toteutusohjeita: kyse on hallinnon sisäisten tai sotatalouteen liittyvien hallinnollisten prosessien hidastumisesta, joka voi johtua sekä tarkoituksellisesta että tarkoittamattomasta motivaation puutteesta. Analyyttisesti relevanttia on ilmiön mahdollinen kumulatiivinen vaikutus hallinnon tehokkuuteen (ks. luvun 6 kyberneettinen näkökulma palautekytkennöistä), ei sen yksityiskohtainen toteutustapa.

Poliittistaloudellinen merkitys. Matalan riskin vastarinnan kokonaismerkitys ei perustu yksittäisen teon vaikutukseen vaan sen kumulatiiviseen, laajalti hajautettuun luonteeseen: miljoonat pienet, yksilölliset päätökset — muuttaa maasta, välttää kutsuntoja, hidastaa työtään, olla osallistumatta vapaaehtoiseen “isänmaalliseen” toimintaan — eivät vaadi luvussa 8 kuvatun kollektiivisen toiminnan ongelman ratkaisemista, koska ne eivät vaadi koordinaatiota muiden kanssa. Juuri tästä syystä ne ovat todennäköisempiä kuin julkinen protesti, vaikka niiden yksittäinen poliittinen näkyvyys on pieni. Niiden kumulatiivinen vaikutus näkyy välillisesti luvuissa 6 ja 12 kuvatuissa ilmiöissä: työvoimapula, rekrytoinnin vaikeutuminen ja hallinnollinen kitka.

 

18. Mikä ei toimi?

Edellä käsiteltyjen keinojen vastapainoksi on analyyttisesti yhtä tärkeää eritellä ne lähestymistavat, jotka empiirisen ja teoreettisen tarkastelun perusteella ovat todennäköisesti tehottomia tai jopa vastavaikutteisia. Tämän raportin metodinen periaate — vastavoima-analyysi luvun johdannon mukaisesti — edellyttää, ettei moraalisesti miellyttävää selitystä hyväksytä, jos sen taustalla oleva mekanismi on heikko.

Pelkkä faktantarkistus. Kuten luvussa 5 osoitettiin, faktojen esittäminen sellaisenaan ei riitä muuttamaan käyttäytymistä, koska se ei ratkaise uskottavuusongelmaa, IPC:tä eikä toimintakanavan puutetta. Faktantarkistus on välttämätön mutta ei riittävä osa laajempaa strategiaa.

Moraalinen nöyryyttäminen. Viestintä, joka pyrkii häpäisemään tai nöyryyttämään kohdeyleisöä kollektiivisesti, aktivoi luvussa 4 ja 14 kuvatun IPC-mekanismin ja työntää vastaanottajan puolustuskannalle. Empiirisesti ei ole vahvaa näyttöä siitä, että häpeään perustuva viestintä muuttaisi poliittista käyttäytymistä laajassa mittakaavassa; sen sijaan on runsaasti sosiaalipsykologista näyttöä ryhmäidentiteetin puolustusmekanismeista, jotka toimivat päinvastaiseen suuntaan.

Kollektiivinen venäläisvastaisuus. Viestintä tai politiikka, joka kohdistuu venäläisiin kansallisuutena erotuksetta (esimerkiksi laaja-alaiset viisumikiellot tai kulttuurinen boikotti, joka ei erottele hallintoa kannattavia ja sitä vastustavia), riskeeraa vahvistaa juuri sitä narratiivia, jota Kreml käyttää sodan oikeuttamiseen — “koko läntinen kollektiivi on Venäjää vastaan” (ks. luku 4). Tällainen lähestymistapa voi myös tehdä sodanvastaisesta venäläisestä entistä eristetymmän ja siten vähemmän alttiin muuttamaan käyttäytymistään yhteistyössä lännen kanssa.

Epämääräinen “herätkää”-retoriikka. Yleisluontoinen kehotus “herätä” tai “näe totuus” ilman konkreettista, henkilökohtaisesti relevanttia sisältöä tai toimintamahdollisuutta on analyyttisesti tyhjä viesti: se ei tarjoa vastaanottajalle mitään uutta informaatiota eikä mitään syytä toimia toisin, ja se voi kuulostaa alentuvalta, mikä pahentaa uskottavuusongelmaa.

Lännen liian näkyvä ohjaus. Kuten luvussa 16 todettiin, ulkovenäläisen median ja opposition liian näkyvä riippuvuus länsimaisesta rahoituksesta ja ohjauksesta antaa Kremlille valmiin narratiivin, jolla koko ilmiö voidaan leimata “ulkomaiseksi vaikuttamiseksi” — mikä puolestaan oikeuttaa lisärepression (ks. luku 9) ja heikentää viestin uskottavuutta kohdeyleisön silmissä.

Kulttuurinen kollektiivirangaistus. Toimet, jotka kohdistuvat venäläiseen kulttuuriin, kieleen tai kansalaisuuteen sinänsä erotuksetta poliittisesta kannasta, tuottavat saman ongelman kuin kollektiivinen venäläisvastaisuus: ne vahvistavat piiritysmentaliteettia sen sijaan että ne erottelisivat hallinnon ja kansalaiset toisistaan.

Informaatio ilman toimintakanavaa. Kuten luvuissa 5 ja 13 todettiin, informaatio, joka ei yhdisty mihinkään turvalliseen tai edes siedettävän riskiseen toimintamahdollisuuteen, jää käytännössä passiiviseksi tiedoksi. Tieto siitä, että sota on väärin tai tuhoisa, ilman tietoa siitä, mitä konkreettisesti voi tehdä toisin, ei tuota käyttäytymisen muutosta.

Symbolinen pakotepolitiikka ilman sotataloudellista vaikutusta. Pakotteet, jotka ovat poliittisesti näyttäviä mutta joilla ei ole todellista vaikutusta luvussa 6 ja 10 kuvattuun sotatalouden rahoituspohjaan (esimerkiksi kohdistuminen toissijaisiin henkilöihin tai symbolisiin tuotteisiin), tuottavat lännelle poliittista “toimeliaisuuden näyttöä” mutta eivät muuta Venäjän sisäistä kustannuslaskelmaa. Tämä on tärkeä erottelu luvun 20 vertailutaulukon arvioinnissa: pakotteen olemassaolo ei sinänsä ole todiste sen tehokkuudesta.

Toiveajattelu Putinin nopeasta kaatumisesta. Odotus siitä, että hallinto kaatuisi nopeasti ja dramaattisesti sisäisen vallankaappauksen tai kansannousun seurauksena, ei saa tukea tämän raportin analyysistä. Luvun 8 kollektiivisen toiminnan ongelma ja luvun 9 repression analyysi osoittavat, että tällaiset murrokset ovat mahdollisia mutta ajoituksellisesti ennustamattomia (preferenssikaskadit), eivätkä ne ole todennäköisin eivätkä hallittavissa oleva skenaario, johon politiikkaa kannattaisi rakentaa (ks. luku 21 skenaarioanalyysi ja luku 22 historialliset vertailut).

Venäjän yhteiskunnan liiallinen yksinkertaistaminen. Sekä ajatus siitä, että “kaikki venäläiset kannattavat sotaa” että ajatus siitä, että “enemmistö vastustaa sotaa mutta pelkää sanoa niin” ovat liiallisia yksinkertaistuksia, jotka sivuuttavat luvun 3 typologian mukaisen moniulotteisuuden. Todellisuus sisältää samanaikaisesti aidosti sotaa kannattavia, aidosti sitä vastustavia, opportunistisesti hiljaa olevia ja tilanteen mukaan käyttäytymistään sopeuttavia ryhmiä, joiden osuudet ja motivaatiot vaihtelevat alueen, iän, koulutuksen ja henkilökohtaisen kokemuksen mukaan.

 

19. Riskit ja vastavaikutukset

Jokaiseen edellä esitettyyn keinoon liittyy riski siitä, että se tuottaa toivotun vaikutuksen sijaan vastakkaisen tai neutraalin lopputuloksen. Tässä luvussa nämä riskit kootaan systemaattisesti.

Kremlin piiritysmentaliteetin vahvistuminen. Voimakas ulkoinen paine — erityisesti sellainen, joka kohdistuu erottelematta koko kansaan tai kulttuuriin — voi vahvistaa valtion narratiivia siitä, että Venäjä on piiritetty vihamielisen ulkomaailman toimesta, mikä tekee sisäisestä yhtenäisyydestä välttämättömyyden riippumatta sodan todellisista kustannuksista.

Kansallismielinen vastareaktio. Ulkopuolinen paine, joka koetaan kansallisena nöyryytyksenä, voi tuottaa puolustusreaktion, joka lisää sodan tukea lyhyellä aikavälillä IPC:n mekanismin kautta (ks. luku 4) — ilmiö, joka on dokumentoitu monissa kansainvälisissä konflikteissa (“rally around the flag” -efekti).

Siviilien kärsimyksen eettinen ja strateginen ongelma. Taloudelliset pakotteet ja sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen kohdistuvat väistämättä osittain tavallisiin kansalaisiin, ei vain eliittiin tai sotakoneistoon suoraan. Tämä on sekä eettinen kysymys (oikeasuhtaisuus) että strateginen riski: jos pakotteet koetaan kohdistuvan epäoikeudenmukaisesti tavalliseen väestöön eliitin sijaan, ne voivat tuottaa luvussa 15 kuvatun eliitin suojautumisen sijaan yleisen katkeruuden lännen “julmuudesta” pikemminkin kuin oman hallinnon vastuusta.

Pakotteiden kiertäminen. Kuten luvuissa 10 ja 15 todettiin, pakotteita kierretään systemaattisesti kolmansien maiden kautta ja monimutkaisten omistusjärjestelyjen avulla, mikä hidastaa ja osittain mitätöi niiden vaikutusta, ellei valvontaa jatkuvasti tiukenneta.

Lännen yhtenäisyyden heikkeneminen. Kuten luvussa 10 todettiin, pakotteilla on kustannuksia myös lännelle (energian hinnat, tiettyjen teollisuudenalojen kilpailukyky), ja pitkittynyt sota koettelee poliittista tahtoa ylläpitää yhtenäistä pakotelinjaa erityisesti tilanteissa, joissa eri maiden taloudelliset intressit poikkeavat toisistaan.

Sodanvastaisen opposition leimaaminen ulkomaiseksi agentiksi. Kuten luvuissa 9, 16 ja 18 todettiin, näkyvä läntinen tuki venäläiselle oppositiolle voi tarjota hallinnolle valmiin oikeutuksen leimata koko liike ulkomaiseksi vaikuttamiseksi, mikä sekä oikeuttaa lisärepression että heikentää opposition uskottavuutta kohdeyleisön silmissä.

Eliittien lukkiutuminen Putinin taakse. Eliittipakotteet voivat tuottaa kahdenlaisen vasteen: ne voivat joko nostaa irtautumisen houkuttelevuutta (jos irtautuminen tarjoaa uskottavan reitin pakotteiden purkamiseen) tai lukita kohteensa entistä tiukemmin nykyisen järjestelmän taakse, jos irtautumisen koetaan tuovan lisää riskiä (esimerkiksi oikeudellista vastuuta) ilman vastaavaa hyötyä. Tämä riski korostaa, että eliittipakotteiden suunnittelussa on tärkeää tarjota myös uskottava “ulospääsyreitti” — mahdollisuus hyötyä irtautumisesta, ei vain rangaistus lojaalisuudesta.

Repression kiristyminen. Kuten luvussa 9 todettiin, ulkoinen paine ja sisäinen tyytymättömyys voivat molemmat laukaista hallinnon vastauksena entistä ankaramman repression, mikä nostaa vastarinnan kustannusta entisestään ja voi lyhyellä aikavälillä tukahduttaa juuri niitä ilmiöitä (julkinen protesti, järjestäytynyt oppositio), joita pyrittiin vahvistamaan.

Disinformaation sopeutuminen. Venäjän valtiollinen propagandakoneisto on osoittanut kykyä sopeutua ja kehittää narratiivejaan vastauksena uusiin tosiasioihin (esimerkiksi selittämällä sotilaalliset takaiskut uudelleen tai vaihtamalla painopistettä), mikä tarkoittaa, että mikään yksittäinen informaatiovaikuttamisen muoto ei todennäköisesti pysy tehokkaana pitkään ilman jatkuvaa mukautumista.

Taloudellisen paineen hidas vaikutus. Kuten luvussa 10 todettiin, taloudellisen paineen kumulatiivinen vaikutus on hidasta — vuosien, ei kuukausien, mittakaavassa — mikä tarkoittaa, että lyhyen aikavälin poliittisessa keskustelussa pakotteiden “epäonnistumista” saatetaan arvioida virheellisin aikajäntein, jos odotukset on asetettu epärealistisen nopealle vaikutukselle.

 

20. Vertailutaulukko keinoista

Seuraava analyysi arvioi neljätoista keskeistä keinoa kaikkien yhdentoista raportin metodologiassa määritellyn mittarin mukaan: vaikutusmekanismi, kohderyhmä, odotettu vaikutus, aikajänne, kustannukset lännelle, kustannukset Venäjän hallinnolle, riskit, todennäköinen vastatoimi, eettinen ongelma, toteuttamiskelpoisuus ja kokonaisarvio. Koska kaikkien yhdentoista muuttujan esittäminen yhdessä taulukossa olisi luettavuuden kannalta epäkäytännöllistä, arviointi on jaettu kolmeen toisiaan täydentävään taulukkoon. Arviot ovat analyyttisia synteesejä edellä esitetystä aineistosta, eivät tarkkoja mitattuja arvoja — monilta osin täsmällinen kvantifiointi vaatisi lisätutkimusta [LÄHDE TARVITAAN — kvantitatiivinen vaikuttavuustutkimus useimmista yksittäisistä keinoista].

Taulukko 20-A: vaikutusmekanismi, kohderyhmä, odotettu vaikutus ja aikajänne

#	Keino	Vaikutusmekanismi	Kohderyhmä	Odotettu vaikutus	Aikajänne
1	Öljytulojen leikkaaminen	Budjettirajoite → tulonsiirtojen kaventuminen	Valtio, aluebudjetit	Rekrytoinnin ja palkkioiden rahoituksen vaikeutuminen	Pitkä (vuosia)
2	Teknologiapakotteet	Tuotantopullonkaulat asejärjestelmissä	Sotateollisuus	Asetuotannon hidastuminen, laatuongelmat	Keskipitkä–pitkä
3	Varjolaivaston rajoittaminen	Vientitulojen ja logistiikan häirintä	Öljyvienti	Vientitulojen epävakaus, kuljetuskustannusten nousu	Keskipitkä
4	Sotateollisuuden komponenttien estäminen	Tuotantokapasiteetin rajoitus	Asetuotanto	Täsmäaseiden tuotantomäärän lasku	Keskipitkä–pitkä
5	Riippumattoman median tukeminen	Tiedon saatavuus, uskottavuuden rakentaminen	Kaupunkilaiset, sotilasperheet	Tietopohjan ylläpito motivoituneelle yleisölle	Pitkä
6	Antautumis- ja loikkauskanavat	Yksilön riski-hyötylaskelma rintamalla	Sotilaat	Yksittäisten antautumispäätösten helpottuminen	Lyhyt–keskipitkä
7	Eliittipakotteet	Henkilökohtainen kustannus, ulospääsyn houkuttelevuus	Eliittikoalitio	Lojaalisuuden kustannuslaskelman muutos	Pitkä
8	Sotilasperheiden tiedonsaanti	Uskottavuus, motivoitunut yleisö	Sotilasperheet	Epäluottamus virallista tietoa kohtaan kasvaa	Keskipitkä
9	Mobilisaation kustannusten näkyväksi tekeminen	Vaihtoehtoiskustannuksen nosto	Laaja kansalaisjoukko	Julkisen paineen mahdollinen kasvu	Keskipitkä
10	Viestinnän kehyksen muutos (oma etu)	IPC:n ohitus	Laaja kansalaisjoukko	Materiaalisten mekanismien tehon vahvistuminen	Keskipitkä–pitkä
11	Ulkovenäläisten verkostojen tuki	Tiedon ja identiteetin ylläpito	Maastamuuttaneet, oppositio	Verkostojen valmiuden ylläpito tulevaa varten	Pitkä
12	Poliittisen repression dokumentointi	Vastuullisuus, tuleva oikeudellinen perusta	Kansainvälinen yhteisö, tuleva Venäjä	Todistusaineiston kertyminen tulevaa tilivelvollisuutta varten	Pitkä
13	Sodan taloudellisten kustannusten osoittaminen	Läpinäkyvyys, arjen kytkentä politiikkaan	Laaja kansalaisjoukko	Arjen kustannuksen poliittisen tulkinnan tukeminen	Keskipitkä
14	Rauhanneuvottelujen tukeminen (ei-palkitseva)	Poliittinen ulospääsy ilman aggression palkitsemista	Eliitti, hallinto	Neuvotteluikkunan avautuminen ilman precedenttiä hyökkääjän eduksi	Lyhyt–keskipitkä

Taulukko 20-B: kustannukset, riskit ja todennäköinen vastatoimi

#	Keino (lyhyt)	Kustannus lännelle	Kustannus Venäjän hallinnolle	Riskit (ks. luku 19)	Todennäköinen vastatoimi
1	Öljytulojen leikkaaminen	Energian hinnat, valvontaresurssit	Budjettivaje, valuuttavarannon käyttö	Kiertoreitit kolmansien maiden kautta	Varjolaivaston laajennus, alennusmyynti muille markkinoille
2	Teknologiapakotteet	Vientiteollisuuden menetykset	Tuotannon hidastuminen, laatuongelmat	Uudelleenvienti kolmansien maiden kautta	Kotimaisen tuotannon kehittäminen, tuonti Kiinasta
3	Varjolaivaston rajoittaminen	Meripoliisitoiminnan kustannukset	Logistiikan kallistuminen	Kansainvälisen merioikeuden tulkintariidat	Uusien alusten hankinta, lippuvaltion vaihto
4	Komponenttien estäminen	Valvonnan hallinnollinen kuorma	Asejärjestelmien laadun ja määrän lasku	Salakuljetusverkostot	Kolmansien maiden välikädet
5	Median tukeminen	Rahoituskustannukset	Vähäinen suora kustannus	Leimaaminen ulkomaiseksi vaikuttamiseksi	“Ulkomainen agentti” -status, tukahduttaminen
6	Antautumiskanavat	Hallinnolliset ja oikeudelliset resurssit	Taisteluhengen ja kurin heikkeneminen	Vastapuolen epäluulo, propaganda-aseistus	Komentoketjun kiristetty valvonta
7	Eliittipakotteet	Diplomaattiset ja oikeudelliset resurssit, ISDS-riskit	Eliitin henkilökohtaiset menetykset	Lukkiutuminen Putinin taakse	Omaisuuden uudelleenjärjestely, oikeudelliset haasteet
8	Sotilasperheiden tiedonsaanti	Vähäinen suora kustannus	Rekrytoinnin uskottavuuden heikkeneminen	Tiedon leimaaminen valheeksi	Virallisen narratiivin vahvistaminen
9	Mobilisaation kustannusten näkyväksi tekeminen	Ei suoraan ohjattavissa lännestä	Rekrytointimallin poliittinen paine	Ei sovellettavissa (riippuu Venäjän sisäisistä päätöksistä)	Sopimussotilasmallin jatkaminen bonuksia nostamalla
10	Viestinnän kehyksen muutos	Viestintästrategian uudelleensuunnittelu	Vähäinen suora kustannus	Väärän kehyksen valinta voi olla tehoton	Narratiivin uudelleenkehystäminen propagandassa
11	Ulkovenäläisten verkostojen tuki	Rahoitus- ja koordinaatiokustannukset	Vähäinen suora kustannus	Sisäiset riidat, uskottavuusongelma	Leimaaminen hajanaiseksi ja merkityksettömäksi
12	Repression dokumentointi	Dokumentaatioresurssit	Ei välitöntä, pitkän aikavälin oikeudellinen riski	Hidas vaikutus, todisteiden keruun vaikeus	Todistajien ja tietolähteiden vaientaminen
13	Taloudellisten kustannusten osoittaminen	Vähäinen suora kustannus	Narratiivin hallinnan vaikeutuminen	Voi tuottaa kansallismielisen vastareaktion	Vaihtoehtoisten syyllisten (lännen) korostaminen
14	Rauhanneuvottelujen tukeminen	Diplomaattinen koordinaatiokustannus	Poliittisen “voiton” narratiivin rakentamispaine	Riski aggression epäsuorasta palkitsemisesta	Neuvotteluiden venyttäminen omaksi eduksi

Taulukko 20-C: eettinen ongelma, toteuttamiskelpoisuus ja kokonaisarvio

#	Keino (lyhyt)	Eettinen ongelma	Toteuttamiskelpoisuus	Kokonaisarvio
1	Öljytulojen leikkaaminen	Vaikutus valuu osittain tavallisille kansalaisille	Korkea (olemassa oleva mekanismi)	Korkea, hidas
2	Teknologiapakotteet	Vähäinen	Korkea	Korkea
3	Varjolaivaston rajoittaminen	Merioikeudellinen tulkinnanvaraisuus	Kohtalainen–korkea	Kohtalainen–korkea
4	Komponenttien estäminen	Vähäinen	Kohtalainen (valvonnan resurssit)	Korkea
5	Median tukeminen	Vähäinen	Korkea	Kohtalainen, täydentävä
6	Antautumiskanavat	Vähäinen, tukee kansainvälistä oikeutta	Korkea	Kohtalainen–korkea
7	Eliittipakotteet	Kohdentamisen tarkkuusvaatimus	Kohtalainen	Korkea, epävarma toteutus
8	Sotilasperheiden tiedonsaanti	Vähäinen	Kohtalainen	Kohtalainen
9	Mobilisaation kustannusten näkyväksi tekeminen	Ei koske ulkopuolista toimijaa suoraan	Matala (ei ulkopuolelta ohjattavissa)	Korkea, riippuu tapahtumista
10	Viestinnän kehyksen muutos	Vähäinen	Korkea	Kohtalainen, tukimekanismi
11	Ulkovenäläisten verkostojen tuki	Riippuvuusleiman riski	Kohtalainen	Kohtalainen
12	Repression dokumentointi	Vähäinen	Korkea	Kohtalainen, ei välitön
13	Taloudellisten kustannusten osoittaminen	Vähäinen	Korkea	Kohtalainen–korkea
14	Rauhanneuvottelujen tukeminen	Aggression palkitsemisen riski	Kohtalainen (vaatii koordinaatiota)	Korkea, edellyttää koordinaatiota

Yhteenveto kolmen taulukon perusteella. Keinot 1–4 ja 7 (taloudelliset ja eliittiin kohdistuvat keinot) saavat korkeimmat kokonaisarviot, koska niiden vaikutusmekanismi on rakenteellinen ja vaikea kiertää täysin, vaikka niiden aikajänne on pitkä ja toteuttamiskelpoisuus vaatii jatkuvaa valvontaresurssien kasvattamista. Keinot 5, 8 ja 11 (informaatioon ja verkostoihin liittyvät keinot) saavat maltillisemmat kokonaisarviot, koska niiden vaikutus on luonteeltaan täydentävä (ks. luvut 5 ja 16) eikä itsenäinen — tämä ei tarkoita, että ne olisivat turhia, vaan että niiden teho riippuu siitä, yhdistyvätkö ne materiaalisiin mekanismeihin. Keino 9 (mobilisaation kustannusten näkyväksi tekeminen) saa korkean mutta epävarman arvion, koska sen toteutuminen riippuu suurelta osin Venäjän oman hallinnon päätöksistä (ks. luku 12), joihin ulkopuoliset toimijat eivät voi suoraan vaikuttaa.

 

21. Skenaariot

Tässä luvussa hahmotellaan kuusi skenaariota siitä, miten venäläisten sodanvastaisuus voisi kasvaa, arvioiden kussakin laukaisijaa, keskeisiä toimijoita, kannustinmuutosta, hallinnon todennäköisiä vastatoimia, karkeaa todennäköisyysarviota ja realistista, laillista läntistä toimintaa. Skenaariot eivät ole toisiaan poissulkevia, ja todellisuudessa ne todennäköisesti yhdistyisivät osittain.

Skenaario A: Hidas taloudellinen kuluminen. Laukaisija: pakotteiden kumulatiivinen vaikutus, öljy- ja kaasutulojen jatkuva supistuminen, jatkuva korkea inflaatio ja korkotaso (ks. luvut 6 ja 10). Keskeiset toimijat: koko väestö, erityisesti keskiluokka ja pienyrittäjät. Kannustinmuutos: elintason lasku muuttaa vaihtoehtoiskustannuslaskelmaa asteittain ilman yksittäistä laukaisevaa tapahtumaa. Hallinnon vastatoimet: lisääntyvä velkaantuminen, valtion varantojen käyttö, mahdolliset verokorotukset, propagandan sopeuttaminen selittämään talousvaikeuksia lännen syyksi. Todennäköisyys: korkea, koska prosessi on jo käynnissä. Vaikutus sodan jatkumiseen: rajoittaa asteittain hallinnon fiskaalista liikkumavaraa mutta ei todennäköisesti yksinään pakota sodan lopettamiseen lyhyellä aikavälillä. Mitä länsi voi tehdä: jatkaa ja tiukentaa pakotteiden toimeenpanoa (ks. luku 10), erityisesti kiertoreittien tukkimista.

Skenaario B: Uusi mobilisaatioaalto. Laukaisija: sotilaallinen tarve, joka ylittää sopimussotilasjärjestelmän kapasiteetin (ks. luku 12). Keskeiset toimijat: asevelvollisuusikäiset miehet ja heidän perheensä, erityisesti jos mobilisaatio laajenisi suurkaupunkeihin. Kannustinmuutos: äkillinen, laaja henkilökohtaisen riskin nousu suurelle väestönosalle samanaikaisesti. Hallinnon vastatoimet: rajoitusten tiukentaminen matkustusvapauteen, tehostettu kutsuntavalvonta, mahdollinen repression kiristyminen (ks. luku 19). Todennäköisyys: kohtalainen, riippuen sotatilanteen kehityksestä; hallinto on tähän mennessä välttänyt tätä vaihtoehtoa juuri sen poliittisen riskin vuoksi. Vaikutus sodan jatkumiseen: analogisesti syyskuun 2022 kokemukseen (ks. luku 12) tämä todennäköisesti tuottaisi nopean, laajan käyttäytymisvasteen (maastamuutto, mielialan romahdus) mutta ei automaattisesti hallinnon kaatumista. Mitä länsi voi tehdä: ei suoraan vaikuttaa päätökseen, mutta voi valmistautua humanitaarisiin ja turvapaikkakysymyksiin sekä viestiä selkeästi tarjolla olevista laillisista reiteistä niille, jotka pakenevat mobilisaatiota.

Skenaario C: Sotilaallinen epäonnistuminen ja eliittien paniikki. Laukaisija: merkittävä, näkyvä sotilaallinen takaisku, joka on vaikea selittää propagandan keinoin (ks. luku 4 ja 19 disinformaation sopeutumisrajoista). Keskeiset toimijat: turvallisuuskoneisto, sotateollisuuden johto, Putinin lähipiiri (ks. luku 15). Kannustinmuutos: eliitin arvio hallinnon kyvystä säilyttää valta heikkenee, mikä nostaa irtautumisen suhteellista houkuttelevuutta. Hallinnon vastatoimet: sisäisen turvallisuuskoneiston vahvistaminen, mahdolliset henkilövaihdokset, informaatioympäristön entistä tiukempi kontrolli. Todennäköisyys: matala–kohtalainen ja vaikeasti ennustettavissa (ks. luvun 8 preferenssikaskadit ja niiden ajoituksen ennustamattomuus). Vaikutus sodan jatkumiseen: mikäli toteutuisi, olisi todennäköisesti nopein ja merkittävin yksittäinen skenaario sodan päättymisen kannalta. Mitä länsi voi tehdä: ylläpitää sotilaallista tukea Ukrainalle laillisin keinoin, mikä vaikuttaa taistelukentän dynamiikkaan tämän skenaarion todennäköisyyteen [rajattu tämän raportin turvallisen rajauksen mukaisesti yleiselle strategiselle tasolle].

Skenaario D: Polttoaine- ja hintakriisi. Laukaisija: paikallisten polttoainepulien laajentuminen, mahdollisesti jalostamokapasiteetin vaurioitumisen tai vientipainotusten seurauksena (ks. luku 11). Keskeiset toimijat: laaja kuluttajajoukko, erityisesti maaseudulla ja pienissä kaupungeissa, joissa vaihtoehtoiset kulkumuodot ovat rajalliset. Kannustinmuutos: konkreettinen, päivittäinen, ei-poliittinen kokemus resurssipulasta. Hallinnon vastatoimet: hintasäännöstely, vientirajoitukset, syyllisen etsiminen ulkopuolelta (Ukrainan iskut, pakotteet). Todennäköisyys: kohtalainen, riippuen taistelukentän ja infrastruktuurin kehityksestä. Vaikutus sodan jatkumiseen: paikallisesti merkittävä tyytymättömyyden lähde, mutta ei todennäköisesti yksinään riittävä laajaan poliittiseen muutokseen ilman muita samanaikaisia tekijöitä. Mitä länsi voi tehdä: ei suoraan vaikuttaa, koska kyse on pääosin Venäjän sisäisestä logistiikasta ja mahdollisista sotatoimien vaikutuksista, jotka ovat tämän raportin rajauksen ulkopuolella.

Skenaario E: Alueellinen tyytymättömyys. Laukaisija: kasvava epätasapaino sotilaspalkkioiden ja muiden julkisten menojen välillä alueiden budjeteissa (ks. luku 6), yhdistettynä epätasaisesti jakautuviin tappioihin (ks. luku 7). Keskeiset toimijat: aluejohtajat, paikalliset yhteisöt erityisesti etnisillä ja syrjäisillä alueilla. Kannustinmuutos: paikallinen poliittinen paine aluejohtajiin, jotka joutuvat tasapainottelemaan keskushallinnon vaatimusten ja paikallisen tyytymättömyyden välillä. Hallinnon vastatoimet: lisärahoitus ongelma-alueille keskusbudjetista (mikäli varoja riittää), aluejohtajien vaihtaminen, paikallisen tiedonvälityksen tiukempi kontrolli. Todennäköisyys: kohtalainen, ja todennäköisesti jo osittain käynnissä hajanaisena ilmiönä. Vaikutus sodan jatkumiseen: rajallinen valtakunnallisella tasolla, ellei alueellinen tyytymättömyys kytkeydy laajempaan koordinaatioon (ks. luku 8). Mitä länsi voi tehdä: dokumentoida ja välittää tietoa alueellisista eroista (ks. luku 16 ja 17) osana riippumatonta tiedonvälitystä.

Skenaario F: Rauhanneuvottelujen kannatuksen kasvu ilman avointa protestia. Laukaisija: kumulatiivinen sotaväsymys, joka ilmenee mielipidemittauksissa mutta ei käyttäydy julkisena vastarintana (ks. luku 6 Levada-data: rauhanneuvottelujen kannatus nousi ennätykselliseen 67,2 prosenttiin helmikuussa 2026, kun taas sotatoimien jatkamisen kannatus laski 24,3 prosenttiin — matalin mitattu taso). Keskeiset toimijat: laaja kansalaisjoukko, joka ilmaisee preferenssinsä mittauksissa muttei kadulla. Kannustinmuutos: ei vaadi kollektiivisen toiminnan ongelman ratkeamista, koska mielipiteen ilmaiseminen kyselyssä on huomattavasti matalamman riskin teko kuin julkinen protesti. Hallinnon vastatoimet: neuvotteluretoriikan hallittu käyttöönotto omilla ehdoilla (esimerkiksi tietyt “pakolliset” rauhanehdot, joita 70–75 prosenttia vastaajista pitää välttämättöminä, kuten Donbasin tunnustaminen Venäjän alueeksi ja Naton jäsenyyden estäminen Ukrainalta — Levada, helmikuu 2026), mikä mahdollistaa hallinnolle näennäisen vastaamisen kansalaisten toiveisiin ilman todellista perääntymistä sodan tavoitteista. Todennäköisyys: korkea — tämä on jo havaittu, mitattu trendi. Vaikutus sodan jatkumiseen: voi lisätä painetta hallinnolle hyväksyä neuvotteluratkaisu, mutta riski on, että hallinto pystyy kanavoimaan tämän paineen omille ehdoilleen rakennettuun “voittoa muistuttavaan” sopimukseen sen sijaan että se johtaisi todelliseen perääntymiseen. Mitä länsi ja Ukraina voivat tehdä: tukea neuvotteluprosessia tavalla, joka ei palkitse aggressiota (ks. luku 23), ja viestiä selkeästi, että rauha syntyy vasta kun se ei tarkoita hyökkääjän tavoitteiden saavuttamista.

Yhteenveto skenaarioista. Skenaariomatriisi osoittaa, että todennäköisimmät ja jo osittain käynnissä olevat skenaariot (A ja F) ovat myös niitä, joiden vaikutus sodan jatkumiseen on hitain ja epäsuorin, kun taas nopeimman vaikutuksen skenaario (C) on samalla epätodennäköisin ja vaikeimmin ennustettavissa ajallisesti. Tämä epäsymmetria — todennäköiset keinot ovat hitaita, nopeat keinot ovat epätodennäköisiä tai riippuvat tekijöistä, joihin ulkopuoliset toimijat eivät voi suoraan vaikuttaa — on keskeinen strateginen realiteetti, joka tulisi ottaa huomioon politiikkasuosituksia muotoiltaessa (ks. luku 23).

 

22. Historialliset vertailut

Historiallisia vertailuja on käytettävä varoen: jokainen tapaus poikkeaa Venäjän ja Ukrainan sodasta merkittävästi poliittisen järjestelmän, informaatioympäristön, taloudellisen rakenteen ja kansainvälisen kontekstin osalta. Vertailun tarkoitus ei ole ennustaa suoraa analogiaa vaan tunnistaa mekanismeja, jotka voivat toistua eri konteksteissa, sekä niitä eroja, jotka rajoittavat vertailun käyttökelpoisuutta.

Neuvostoliitto Afganistanissa (1979–1989). Tämä vertailu on hyödyllinen siinä mielessä, että se osoittaa, kuinka pitkittynyt, kalliiksi käyvä sota voi vähitellen murentaa autoritaarisen järjestelmän sisäistä hyväksyntää ilman muodollista tappiota taistelukentällä — sotilaiden ruumiiden salattu kotiuttaminen (“Zinky Boys” -ilmiö) ja kasvava veteraaniväestö loivat pitkän aikavälin yhteiskunnallista painetta. Vertailu johtaa kuitenkin harhaan, jos sitä sovelletaan suoraan: Neuvostoliiton tapauksessa sota oli selkeästi ulkomailla käytävä interventio ilman kansallista turvallisuusuhkaa, kun taas nykyinen Venäjän propagandanarratiivi kehystää sodan Ukrainassa “olemassaolon taisteluna” laajempaa läntistä uhkaa vastaan (ks. luku 4) — kehys, joka on vaikeampi murtaa puhtaalla tappioiden näkyväksi tekemisellä.

Yhdysvallat Vietnamissa. Vietnamin sodan kokemus osoittaa, kuinka avoimessa yhteiskunnassa mediakuvasto ja kasvava tappioluku voivat murtaa julkisen tuen sodalle suhteellisen nopeasti. Tämä vertailu johtaa kuitenkin harhaan sovellettuna Venäjään, koska Yhdysvaltain tapauksessa toimi vapaa lehdistö, toimivat vaalit ja avoin julkinen keskustelu — instituutiot, joita Venäjällä ei nykyisin ole (ks. luvut 4 ja 9). Mekanismi, joka toimi Yhdysvalloissa (julkinen mielipide muuttaa hallituksen politiikkaa demokraattisen tilivelvollisuuden kautta), ei ole suoraan siirrettävissä järjestelmään, jossa tilivelvollisuutta ei ole samalla tavalla institutionalisoitu.

Venäjä ensimmäisessä Tšetšenian sodassa (1994–1996). Tämä on kenties lähin historiallinen vertailukohta, koska se koskee samaa valtiota ja osin samaa poliittista järjestelmää (joskin Jeltsinin aikakauden Venäjä oli mediaympäristöltään huomattavasti avoimempi kuin nykyinen Putinin Venäjä). Sodan epäsuosio kasvoi osittain juuri siksi, että riippumaton media pystyi raportoimaan sotilastappioista ja sodan kaoottisesta johtamisesta suhteellisen vapaasti — olosuhde, joka ei vastaa nykyistä, huomattavasti suljetumpaa informaatioympäristöä. Vertailu on hyödyllinen osoittamaan, että venäläinen yhteiskunta on historiallisesti kyennyt kääntymään sotaa vastaan, kun tappiot ja sodan kaoottisuus tulivat riittävän näkyviksi — mutta se johtaa harhaan, jos oletetaan, että sama informaatiodynamiikka toistuisi automaattisesti nykyisessä, huomattavasti kontrolloidummassa mediaympäristössä.

Serbia 1990-luvulla. Serbian kokemus (Kosovon sota, NATO:n pommitukset ja lopulta Miloševićin kaatuminen vuonna 2000) tarjoaa esimerkin siitä, kuinka yhdistelmä sotilaallista tappiota, taloudellista romahdusta ja kansainvälistä eristäytymistä voi lopulta johtaa hallinnon vaihtumiseen kansanliikkeen kautta. Vertailu on hyödyllinen osoittamaan pitkän aikavälin kumulatiivisten paineiden mahdollista vaikutusta, mutta se johtaa harhaan, jos unohdetaan, että Serbian tapauksessa kansainvälinen sotilaallinen interventio oli suoraan osa prosessia — tekijä, joka ei sovellu Venäjän tapaukseen sen ydinasearsenaalin ja kansainvälisen aseman vuoksi.

Autoritaariset järjestelmät ja tappion hinta yleisemmin. Vertaileva politiikan tutkimus viittaa siihen, että autoritaariset järjestelmät kaatuvat useammin eliittien sisäisen hajoamisen kuin joukkoliikkeiden seurauksena [LÄHDE TARVITAAN — systemaattinen vertaileva tutkimus autoritaaristen romahdusten mekanismeista]. Tämä yleistys tukee raportin luvun 15 painotusta eliittikoalition merkityksestä, mutta sitä on sovellettava varoen, koska jokaisen tapauksen institutionaalinen konteksti (esimerkiksi armeijan ja turvallisuuskoneiston sisäinen rakenne) vaikuttaa merkittävästi siihen, millä tavalla ja millä aikataululla eliitin hajoaminen voi tapahtua.

Ensimmäinen maailmansota ja kotirintaman kuluminen. Saksan ja Venäjän imperiumin kokemukset ensimmäisessä maailmansodassa tarjoavat historiallisesti kaukaisen mutta rakenteellisesti kiinnostavan vertailukohdan: molemmissa tapauksissa pitkittynyt sota johti elintarvikepulaan, inflaatioon ja kotirintaman kulumiseen, joka lopulta muuttui poliittiseksi kriisiksi — Venäjän tapauksessa vallankumoukseksi. Vertailu on hyödyllinen havainnollistamaan luvun 11 mekanismia (arkisten kustannusten kertyminen poliittiseksi paineeksi), mutta se johtaa harhaan, jos unohdetaan yli sadan vuoden ero yhteiskuntien rakenteessa, informaatioteknologiassa ja valtion kyvyssä valvoa väestöään.

Yhteenveto: mihin historiallinen vertailu soveltuu ja mihin ei. Historialliset vertailut ovat hyödyllisiä tunnistamaan toistuvia mekanismeja — kotirintaman kuluminen, eliittien hajoamisen keskeisyys, informaatioympäristön avoimuuden merkitys — mutta ne johtavat harhaan, jos niitä käytetään suoraan aikataulullisina tai lopputulosennusteina. Jokainen vertailukohta poikkeaa nykytilanteesta ainakin yhdellä kriittisellä ulottuvuudella: informaatioympäristön avoimuudessa, kansainvälisessä kontekstissa, valtion valvontakapasiteetissa tai sotilasteknologiassa. Analyyttisesti oikea tapa käyttää historiallisia vertailuja on tunnistaa niistä mekanismihypoteeseja testattavaksi nykytilanteen empiirisellä aineistolla, ei suoria ennusteita.

 

23. Politiikkasuositukset

Jokainen tässä luvussa esitetty suositus on arvioitu kolmella testillä: onko vaikutusmekanismi täsmällinen (ei-abstrakti kausaalilogiikka), onko toimi hallinnollisesti toteuttamiskelpoinen (ei vaadi resursseja tai valtuuksia, joita toimijalla ei realistisesti ole), ja ylittävätkö hyödyt kustannukset ja vastavaikutukset (ks. luku 19).

Suositusten tausta-ajatuksena on koko raportin läpäisevä periaate: yksikään yksittäinen toimi ei todennäköisesti riitä yksinään, koska sodan jatkumista ylläpitävät samanaikaisesti useat toisiaan vahvistavat mekanismit — sotatalouden tulonsiirrot (luku 6), kustannusten epätasainen jakautuminen (luku 7), kollektiivisen toiminnan ongelma (luku 8), repressio (luku 9) ja eliittikoalition lojaalisuus (luku 15). Tästä seuraa, että suositukset on ymmärrettävä toisiaan täydentävänä kokonaisuutena, ei kilpailevina vaihtoehtoina, joista valittaisiin vain yksi.

23.1 Ukraina

Sotavankien kohtelun ja antautumiskanavien jatkuva kehittäminen ja viestintä. Mekanismi: luvussa 13 kuvatun mukaisesti sotilaan käyttäytymispäätökseen vaikuttaa suoraan koettu antautumisen turvallisuus ja sotavankien kohtelun tunnettuus. Toteuttamiskelpoisuus: korkea, koska tämä on jo osittain käytössä oleva, kansainvälisen humanitaarisen oikeuden mukainen käytäntö, joka vaatii lähinnä jatkuvaa ylläpitoa ja viestinnän tehostamista. Hyöty–kustannus: korkea hyöty (mahdollinen taistelukyvyn heikentyminen vastustajan puolella laillisin keinoin) suhteessa matalaan kustannukseen (noudattaa jo olemassa olevia kansainvälisiä velvoitteita).

Viestinnän kehyksen muuttaminen luvussa 14 kuvatun mallin mukaisesti. Mekanismi: IPC:n ohittava, oman edun kehykseen perustuva viestintä on todennäköisemmin tehokasta kuin identiteettiä haastava viestintä. Toteuttamiskelpoisuus: korkea, koska kyse on viestintästrategian sisällöllisestä valinnasta, ei uusista resursseista. Hyöty–kustannus: todennäköisesti korkea hyöty–kustannussuhde, koska muutos on lähinnä strateginen eikä vaadi merkittäviä uusia investointeja.

Sodan taloudellisten ja inhimillisten kustannusten dokumentointi tavalla, joka tavoittaa venäjänkielisen yleisön. Mekanismi: luvussa 16 kuvatun mukaisesti tosiasiapohjainen, venäjänkielinen sisältö voi tavoittaa erityisesti sotilasperheitä ja kaupunkilaista keskiluokkaa. Toteuttamiskelpoisuus: kohtalainen — vaatii jatkuvaa resursointia ja teknistä osaamista sensuurin kiertämiseksi. Hyöty–kustannus: kohtalainen, täydentävä hyöty, joka ei yksinään ratkaise mitään mutta tukee muita mekanismeja.

Sotarikosten ja tappioiden systemaattinen, todennettava dokumentointi. Mekanismi: luvun 15 mukaisesti dokumentaatio muodostaa perustan tulevalle oikeudelliselle vastuulle, mikä vaikuttaa eliitin pitkän aikavälin kustannuslaskelmaan. Toteuttamiskelpoisuus: korkea, koska Ukraina on jo rakentanut tähän tarkoitukseen instituutioita. Hyöty–kustannus: korkea pitkän aikavälin hyöty, matala lisäkustannus olemassa olevan infrastruktuurin päälle.

23.2 Eurooppa ja Yhdysvallat

Pakotteiden toimeenpanon jatkuva tiukentaminen, erityisesti varjolaivaston ja kolmansien maiden kiertoreittien osalta. Mekanismi: luvussa 10 kuvatun mukaisesti sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen heikentää valtion kykyä ylläpitää tulonsiirtojärjestelmää. Toteuttamiskelpoisuus: korkea, koska kyse on olemassa olevien pakotemekanismien valvonnan tehostamisesta, ei uusista poliittisesti vaikeista päätöksistä. Hyöty–kustannus: korkea pitkällä aikavälillä, mutta vaatii kärsivällisyyttä, koska vaikutus on hidas (ks. luku 19).

Eliittipakotteiden kohdentaminen tarkasti ja uskottavan “ulospääsyreitin” tarjoaminen. Mekanismi: luvussa 15 kuvatun mukaisesti eliitin kustannuslaskelma muuttuu, jos irtautumisesta voi realistisesti hyötyä (esimerkiksi pakotteiden purku dokumentoidun irtautumisen jälkeen), ei vain jos lojaalisuudesta rangaistaan. Toteuttamiskelpoisuus: kohtalainen — vaatii oikeudellista ja diplomaattista infrastruktuuria, joka ei ole vielä täysin kehittynyt. Hyöty–kustannus: korkea potentiaalinen hyöty, mutta riski luvussa 19 kuvatusta lukkiutumisvaikutuksesta on otettava huomioon suunnittelussa.

Energiapolitiikan jatkaminen kaasu- ja öljyriippuvuuden vähentämiseksi myös LNG:n osalta. Mekanismi: luvussa 6 ja 10 kuvatun mukaisesti Venäjän vientitulojen rakenteellinen kaventaminen. Toteuttamiskelpoisuus: korkea, prosessi on jo käynnissä (EU:n 21. pakotepaketti, kesäkuu 2026). Hyöty–kustannus: kustannukset lännelle ovat todellisia (energian hinnat) mutta hallittavissa, ja pitkän aikavälin hyöty on rakenteellinen.

Riippumattoman venäjänkielisen median rahoituksen jatkaminen läpinäkyvällä tavalla. Mekanismi: luvussa 16 kuvatun mukaisesti tiedon saatavuuden ylläpito kohdeyleisöille, jotka sitä aktiivisesti hakevat. Toteuttamiskelpoisuus: korkea. Hyöty–kustannus: kohtalainen — riski on, että liian näkyvä läntinen rahoitus voi heikentää uskottavuutta (ks. luku 18), joten rahoitusmallin läpinäkyvyys ja toimituksellinen riippumattomuus on tasapainotettava huolellisesti.

Sotarikosten dokumentoinnin ja oikeudellisen vastuun edistäminen kansainvälisin keinoin. Mekanismi: luvussa 15 kuvatun mukaisesti oikeudellinen vastuu vaikuttaa eliitin pitkän aikavälin kustannuslaskelmaan. Toteuttamiskelpoisuus: korkea olemassa olevien kansainvälisten mekanismien (kansainvälinen rikostuomioistuin) kautta. Hyöty–kustannus: pitkän aikavälin hyöty korkea, vaikka välitön vaikutus on rajallinen.

Rauhanneuvottelujen tukeminen tavalla, joka ei palkitse aggressiota. Mekanismi: luvun 21 skenaario F osoittaa, että rauhanneuvottelujen kannatus kasvaa Venäjän sisällä, mutta riskinä on, että hallinto voi kanavoida tämän paineen itselleen edulliseen sopimukseen. Toteuttamiskelpoisuus: kohtalainen — vaatii tiivistä koordinaatiota Ukrainan, Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Hyöty–kustannus: korkea, mutta edellyttää selkeää yhteistä linjaa siitä, mitkä ehdot ovat hyväksyttäviä ja mitkä palkitsisivat hyökkäyksen.

23.3 Venäläinen oppositio ja ulkovenäläiset verkostot

Painopisteen siirtäminen materiaalisiin ja käytännöllisiin kysymyksiin abstraktin moraalisen argumentoinnin sijaan. Mekanismi: luvun 14 mukaisesti oman edun kehykseen perustuva viestintä ohittaa IPC:n paremmin kuin moraalinen syyllistäminen. Toteuttamiskelpoisuus: korkea — kyse on sisällöllisestä painotuksesta. Hyöty–kustannus: korkea, matala lisäkustannus.

Käytännön tuen tarjoaminen (oikeusapu, tietoverkostot) ilman näkyvää poliittista brändäystä läntisenä hankkeena. Mekanismi: luvun 17 mukaisesti matalan riskin tuki (oikeusapu, tiedonvälitys) alentaa yksilöllisen vastustuksen transaktiokustannusta. Toteuttamiskelpoisuus: kohtalainen — vaatii huolellista operatiivista suunnittelua uskottavuuden säilyttämiseksi. Hyöty–kustannus: kohtalainen–korkea, jos onnistutaan välttämään luvun 18 “länsiriippuvuuden leima” -ongelma.

Sisäisten riitojen hallinta ja yhtenäisemmän, mutta ei yksinvaltaisen, viestintäkoordinaation rakentaminen. Mekanismi: luvun 16 mukaisesti opposition sisäiset riidat heikentävät sen uskottavuutta ja tehoa. Toteuttamiskelpoisuus: matala–kohtalainen — vaatii poliittista tahtoa, jota ei voida ulkopuolelta pakottaa. Hyöty–kustannus: potentiaalisesti korkea, mutta epävarma toteutuksessa.

Keskittyminen sotilasperheiden ja alueellisten verkostojen tukemiseen suurkaupunkien opposition sijaan. Mekanismi: luvun 7 ja 16 mukaisesti sotilasperheet ja syrjäseudut kantavat suhteettoman suuren osan sodan kustannuksista ja ovat motivoitunein yleisö vaihtoehtoiselle tiedolle. Toteuttamiskelpoisuus: kohtalainen — vaatii kielellistä ja kulttuurista herkkyyttä, joka poikkeaa perinteisestä, Moskova-keskeisestä oppositiotoiminnasta. Hyöty–kustannus: mahdollisesti korkea, koska tämä kohderyhmä on tähän mennessä ollut vähemmän katettu.

 

24. Vastaväitteet

“Venäläiset tukevat sotaa joka tapauksessa.” Tämä väite yksinkertaistaa luvun 3 typologian mukaisen moniulotteisuuden. Levada-kyselyjen mukaan sotatoimien hyväksyntä on ollut korkea (72,2 prosenttia helmikuussa 2026) mutta laskeva, ja samanaikaisesti rauhanneuvottelujen kannatus on noussut ennätykselliseen 67,2 prosenttiin (Levada, helmikuu 2026). Nämä kaksi lukua eivät ole ristiriidassa, koska ne mittaavat eri asioita (ks. luvun 3 typologia): sotatoimien “hyväksyntä” mielipidemittauksessa ei tarkoita samaa kuin aktiivinen halu jatkaa sotaa, ja se voi sisältää myös preferenssien vääristelyä (ks. luku 8). Väite on osittain totta lyhyellä aikavälillä mutta ei ota huomioon dynamiikkaa eikä mittauksen rajoitteita.

“Pakotteet vain vahvistavat Putinia.” Tämä väite sisältää osittaisen totuuden (ks. luvun 19 piiritysmentaliteetti-riski), mutta se sekoittaa lyhyen aikavälin retorisen vaikutuksen (hallinto käyttää pakotteita propagandassaan) pitkän aikavälin rakenteelliseen vaikutukseen (luvun 6 ja 10 mukaisesti fiskaalisen liikkumavaran kaventuminen). Empiirinen aineisto (Carnegie, CSIS, 2026) osoittaa, että Venäjän talous on samanaikaisesti “resilientti ja paineen alla” — molemmat ovat totta, eivät toisensa poissulkevia. Väite on retorisesti vetoava mutta analyyttisesti epätäydellinen, koska se ei erottele poliittista narratiivia taloudellisesta todellisuudesta.

“Venäläiset ovat niin pelokkaita, ettei mikään vaikuta.” Tämä väite aliarvioi luvun 8 preferenssikaskadien mahdollisuuden ja luvun 11 arkisen kustannuksen mekanismin. Pelko ja repressio (luku 9) selittävät, miksi julkinen vastarinta on harvinaista, mutta ne eivät poista sitä, että yksityiset preferenssit ja käyttäytyminen (esimerkiksi maastamuutto, luku 12) voivat silti muuttua merkittävästi ilman julkista protestia. Väite sekoittaa julkisen ilmaisun puuttumisen käyttäytymisen muuttumattomuuteen — kaksi eri asiaa.

“Propaganda selittää kaiken.” Tämä väite yliarvioi informaatioympäristön (luku 4) merkitystä suhteessa materiaalisiin tekijöihin. Kuten luvuissa 5 ja 11 osoitettiin, propaganda vaikuttaa tehokkaimmin silloin, kun se ei joudu kilpailemaan ristiriitaisen, henkilökohtaisesti koetun todellisuuden kanssa. Kun arkinen kustannus (inflaatio, kaatuneen naapurin hautajaiset) on riittävän voimakas, propagandan kyky ylläpitää vaihtoehtoista tulkintaa heikkenee — mikä viittaa siihen, että propaganda on riippuvainen muuttuja, ei kaiken selittävä itsenäinen tekijä.

“Taloudellinen paine kohdistuu väärin tavallisiin ihmisiin.” Tämä on osittain pätevä ja tärkeä vastaväite, joka on tunnustettu jo luvussa 19 eettisenä ja strategisena riskinä. Analyyttinen vastaus ei ole kieltää väitettä vaan täsmentää mekanismia: taloudellisen paineen tarkoitus (luvun 10 mukaisesti) ei ole rangaista kansalaisia vaan kaventaa valtion kykyä ylläpitää sotatalouden tulonsiirtoja. Se, että vaikutus väistämättä valuu osittain tavallisille kansalaisille, on todellinen kustannus, joka on punnittava suhteessa vaihtoehtoon (sodan jatkuminen ilman taloudellista painetta), ei sivuutettava.

“Eliitit eivät koskaan käänny Putinia vastaan.” Tämä väite esittää eliittien lojaalisuuden staattisena tosiasiana sen sijaan että se tarkastelisi sitä dynaamisena kustannuslaskelmana (luku 15). Historialliset vertailut (luku 22) osoittavat, että autoritaaristen järjestelmien eliitit ovat toistuvasti kääntyneet hallitsijaa vastaan, kun kustannuslaskelma on muuttunut riittävästi — usein yllättävän nopeasti verrattuna aiempaan näennäiseen yksimielisyyteen (preferenssikaskadit, luku 8). Väite aliarvioi sen, kuinka paljon näennäinen lojaalisuus voi sisältää preferenssien vääristelyä myös eliitin sisällä.

“Sodanvastainen viestintä on hyödytöntä.” Tämä väite on osittain oikea siltä osin kuin se koskee luvussa 18 kuvattuja tehottomia viestintämuotoja (moraalinen nöyryyttäminen, epämääräinen retoriikka). Se on kuitenkin liian laaja yleistys, koska se ei erottele tehotonta viestintää (luku 18) tehokkaammasta, oman edun kehykseen perustuvasta viestinnästä (luku 14). Analyyttisesti täsmällisempi muotoilu olisi: tietynlainen sodanvastainen viestintä on hyödytöntä, kun taas toisenlainen voi olla tehokas tukimekanismi materiaalisille keinoille.

“Rauhanneuvottelujen kannatus ei tarkoita sodan vastustamista.” Tämä on analyyttisesti tarkka huomio, joka on tunnustettu jo luvussa 3 typologiassa ja luvun 6 Levada-datan tulkinnassa: Levada Centerin kyselyt osoittavat, että enemmistö kannattaa neuvotteluja mutta pitää samalla “pakollisina” ehtoina Donbasin tunnustamista Venäjän alueeksi, Ukrainan Nato-jäsenyyden estämistä ja pakotteiden purkamista (75 %, 71 % ja 70 %, helmikuu 2026). Tämä osoittaa, että rauhanneuvottelujen kannatus voi sisältää hyvin erilaisia, jopa Venäjän nykyisiä sotatavoitteita tukevia neuvottelutuloksia koskevia odotuksia, eikä sitä tule automaattisesti tulkita sodan vastustamiseksi siinä mielessä kuin länsimainen yleisö usein olettaa.

“Sanktiot eivät koskaan toimi, historia osoittaa sen.” Tämä väite yleistää liikaa erilaisista pakotetapauksista (esimerkiksi Kuuba, Pohjois-Korea, Irak), joiden institutionaalinen konteksti poikkeaa merkittävästi Venäjän tapauksesta. Toisin kuin useimmat historialliset pakotekohteet, Venäjä on syvästi integroitunut globaaliin rahoitus- ja teknologiajärjestelmään, mikä tekee sen taloudesta herkemmän tietyntyyppisille pakotteille (teknologia, rahoitusmarkkinat) kuin esimerkiksi pitkään eristyksissä olleen Pohjois-Korean. Empiirinen aineisto (luku 10) osoittaa mitattavia vaikutuksia vientituloihin ja teknologian saatavuuteen, vaikka kokonaisvaikutus onkin hidas ja epätäydellinen. Väite on siis liian kategorinen: oikea kysymys ei ole “toimivatko pakotteet koskaan” vaan “millä aikajänteellä ja millä toimeenpanon tiukkuudella tietyntyyppiset pakotteet vaikuttavat tässä nimenomaisessa tapauksessa”.

“Ukraina ja länsi liioittelevat venäläisten sodanvastaisuuden mahdollisuutta oman toiveajattelunsa vuoksi.” Tässä väitteessä on analyyttistä totuutta: kuten luvussa 18 todettiin, toiveajattelu nopeasta hallinnon kaatumisesta ei saa tukea tästä analyysistä. On kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan kaksi eri väitettä: “hallinto kaatuu pian” (jota tämä raportti ei tue) ja “sodan kustannukset kasvavat asteittain ja vaikuttavat hallinnon toimintatilaan pitkällä aikavälillä” (jota empiirinen aineisto luvuista 6, 10 ja 15 tukee). Väite, joka syyttää lännen koko strategista ajattelua “toiveajatteluksi”, sivuuttaa tämän eron ja siten yksinkertaistaa liikaa analyysin todellisen sisällön.

 

25. Johtopäätös

Tämän raportin analyysi tukee johdonmukaisesti lähtöoletusta: venäläisten kääntyminen sotaa vastaan on todennäköisemmin kustannus- ja kannustinprosessi kuin moraalinen herääminen. Tämä ei ole väite venäläisten moraalisesta kyvystä tai kyvyttömyydestä tunnistaa oikeaa ja väärää — se on väite siitä, minkälaiset mekanismit todennäköisesti muuttavat käyttäytymistä missä tahansa yhteiskunnassa, joka kohtaa vastaavan yhdistelmän autoritaarista informaatioympäristöä, systemaattista repressiota ja kollektiivisen toiminnan ongelmaa.

Pelkkä informaatio ei riitä, koska kolme toisiaan vahvistavaa mekanismia vaimentavat sen vaikutusta ennen kuin se ehtii muuttua käyttäytymiseksi: autoritaarinen repressio nostaa tiedon mukaisen toiminnan kustannusta, identiteettiä suojaava kognitio (IPC) saa vastaanottajan torjumaan identiteettiään uhkaavan tiedon riippumatta sen totuudenmukaisuudesta, ja kollektiivisen toiminnan ongelma tekee yksilöllisestä vastarinnasta rationaalisesti epäedullista riippumatta yksilön yksityisestä vakaumuksesta.

Sodan on muututtava henkilökohtaisesti kalliiksi ja arkisesti havaittavaksi, koska tällainen kustannus ohittaa IPC:n mekanismin tavalla, jota abstrakti moraalinen argumentti ei pysty tekemään: inflaatio, korkotaso, työvoimapula ja naapurin kaatuminen eivät vaadi tulkintaa ulkopuolisen, epäluotetun lähteen kautta — ne koetaan suoraan.

Sotatalouden rahoituspohjan kaventaminen on keskeinen pitkän aikavälin keino, koska se vaikuttaa rakenteellisesti valtion kykyyn ostaa lojaalisuutta sotilaspalkkioilla ja aluebudjettien tuilla, riippumatta siitä, muuttaako se yksittäisen kansalaisen mielipidettä suoraan.

Mobilisaatioriskin laajeneminen poliittisesti suojatumpiin ryhmiin olisi merkittävä sisäinen sokki, koska se rikkoisi implisiittisen järjestelyn, jolla sodan inhimilliset kustannukset on tähän asti ulkoistettu syrjäseuduille, etnisille vähemmistöille ja vangeille — järjestely, joka on ollut keskeinen syy siihen, miksi laaja kansallinen sodanvastainen mobilisaatio on toistaiseksi jäänyt syntymättä.

Sotilaille ja asevelvollisille pitää olla uskottavia ulospääsykanavia, koska käyttäytyminen muuttuu todennäköisemmin konkreettisen, turvalliseksi koetun vaihtoehdon myötä kuin pelkän tiedon myötä siitä, että nykyinen toimintalinja on virheellinen tai tuomittava.

Eliittien kustannuslaskelman muuttaminen on välttämätöntä, koska autoritaarinen sota voi jatkua ilman kansan innostunutta tukea niin kauan kuin hallitseva eliittikoalitio pysyy koossa — ja tästä syystä eliitteihin kohdistuvat mekanismit (pakotteet, oikeudellinen vastuu, uskottavat tulevaisuudennäkymät) ansaitsevat yhtä paljon strategista huomiota kuin kansalaismielipiteeseen kohdistuvat toimet, vaikka ne saavat julkisuudessa vähemmän huomiota.

Tehokas viestintä kehystää sodan Venäjän oman edun vastaiseksi, ei vain moraalisesti vääräksi, koska tämä kehys ei vaadi kansallisen identiteetin hylkäämistä ja siten ohittaa IPC:n mekanismin tavalla, johon identiteettiä haastava viestintä ei pysty.

Ratkaiseva kysymys ei ole, kuulevatko venäläiset totuuden sodasta. Ratkaiseva kysymys on, muuttuuko sota heidän omassa elämässään niin kalliiksi, turhaksi ja vaaralliseksi, että vaikeneminen, sopeutuminen ja passiivinen hyväksyntä eivät enää ole rationaalisia valintoja.

 

26. Käsitteistö

Tähän lukuun on koottu raportissa käytetyt keskeiset käsitteet tiiviisti määriteltyinä. Käsitteet on määritelty myös asiayhteydessään ensimmäisen käytön kohdalla; tämä luku toimii kokoavana hakemistona.

Sodanvastaisuus. Aktiivinen, tunnistettavissa oleva vastustus sotaa kohtaan, joka voi ilmetä mielipiteenä, käyttäytymisenä tai molempina, ja jonka aste vaihtelee passiivisesta epäuskosta kollektiiviseen protestiin (ks. luvun 3 kymmenen tason typologia).

Sodan hyväksyntä. Mielipidemittauksissa ilmaistu tuki sodalle tai sen jatkamiselle; erotettava sekä aktiivisesta innostuksesta että hiljaisesta sopeutumisesta, koska mittaustilanteessa vastaus voi sisältää preferenssien vääristelyä.

Hiljainen tyytymättömyys. Yksityisesti koettu, mutta julkisesti ilmaisematon epätyytyväisyys sotaan tai sen seurauksiin; ei näy suoraan mielipidemittauksissa eikä käyttäytymisessä, ellei sitä erikseen mitata epäsuorin menetelmin.

Aktiivinen vastarinta. Käyttäytyminen, joka tähtää konkreettisesti sodan vastustamiseen tai sen edellytysten heikentämiseen — kattaen sekä matalan riskin muodot (luku 17) että korkean riskin muodot (julkinen protesti, järjestäytynyt oppositio).

Kollektiivisen toiminnan ongelma. Tilanne, jossa ryhmälle yhteisesti hyödyllinen lopputulos vaatisi useiden yksilöiden samanaikaista toimintaa, mutta yksittäisellä toimijalla on kannustin jättäytyä toiminnan ulkopuolelle, koska toiminnan kustannukset kohdistuvat osallistujaan mutta hyödyt jakautuvat kaikille (ks. luku 8).

Repressio. Valtion tai sen valtuuttamien toimijoiden systemaattinen, oikeudellisesti tai epävirallisesti sanktioitu toiminta poliittisen vastarinnan estämiseksi, rankaisemiseksi tai pelottelemiseksi (ks. luku 9).

Preferenssien vääristely. Systemaattinen ero yksilön yksityisesti pitämän mielipiteen ja hänen julkisesti ilmaisemansa mielipiteen välillä, joka syntyy sosiaalisen tai poliittisen paineen seurauksena (Kuran, 1995; ks. luku 8).

Identiteettiä suojaava kognitio (IPC). Kognitiivinen prosessi, jossa yksilö arvioi tietoa ensisijaisesti sen perusteella, uhkaako se hänen ryhmäidentiteettiään, ei sen perusteella, onko se totta; johtaa identiteettiä uhkaavan tiedon torjumiseen, vähättelyyn tai uudelleentulkintaan (ks. luku 4).

Sotatalous. Se osa kansantaloudesta, joka on suunnattu sodankäynnin ylläpitämiseen — puolustusbudjetti, sotateollisuuden tuotanto, sotilaiden ja perheiden korvaukset sekä näihin liittyvät verotulovirrat ja työvoiman kohdentuminen (ks. luku 6).

Eliittikoalitio. Rajattu joukko toimijoita — turvallisuuskoneisto, oligarkit, valtionyhtiöt, aluejohtajat, sotateollisuuden johto, teknokraatit, hallitsijan lähipiiri — joiden keskinäinen lojaalisuus ylläpitää hallinnon kykyä käyttää valtaa ja jatkaa sotaa (ks. luku 15).

Valtion väkivaltamonopoli. Valtion yksinoikeus käyttää järjestäytynyttä väkivaltaa lainmukaisena pidetyllä tavalla; autoritaarisessa järjestelmässä riippuu erityisesti turvallisuuskoneiston lojaalisuudesta hallitsijalle (ks. luku 15).

Informaatioympäristö. Niiden kanavien, sisältöjen, suodattimien ja sosiaalisten normien kokonaisuus, joiden kautta yksilö vastaanottaa, tulkitsee ja jakaa tietoa poliittisesta todellisuudesta (ks. luku 4).

Moraalinen syyllistäminen. Viestintä, joka pyrkii saamaan vastaanottajan muuttamaan käyttäytymistään vetoamalla hänen syyllisyydentunteeseensa tai häpeäänsä kollektiivisena toimijana; raportin analyysin mukaan usein tehotonta tai vastavaikutteista IPC:n aktivoitumisen vuoksi (ks. luvut 14 ja 18).

Materiaalinen kannustin. Konkreettinen taloudellinen tai aineellinen hyöty tai haitta, joka vaikuttaa yksilön käyttäytymiseen — esimerkiksi sotilaspalkkio, inflaatio tai korkotaso (läpäisee koko raportin, erityisesti luvut 6, 7 ja 11).

Vaihtoehtoiskustannus. Se hyöty, josta luovutaan valitsemalla jokin tietty toimintavaihtoehto muiden sijaan — esimerkiksi sodan jatkamisen vaihtoehtoiskustannus voi olla se taloudellinen ja sosiaalinen kehitys, joka olisi mahdollinen ilman sotaa.

Transaktiokustannus. Toiminnan toteuttamiseen liittyvä käytännön kustannus tiedon hankkimisessa, koordinoinnissa tai toiminnan suorittamisessa — esimerkiksi VPN-yhteyden hankkiminen tai oikeusavun löytäminen (ks. luvut 5 ja 17).

Signaali. Tieto tai tapahtuma, joka välittää muille toimijoille luotettavaa informaatiota jonkin asiaintilan todennäköisyydestä, esimerkiksi muiden valmiudesta toimia (ks. luku 8).

Palautekytkentä. Prosessi, jossa yhden toimijan käyttäytymisen muutos vaikuttaa toisten toimijoiden kannustimiin, jotka puolestaan vaikuttavat takaisin alkuperäiseen toimijaan (ks. luku 8).

Uskomusjärjestelmä (“ideologia”). Tässä raportissa termiä “ideologia” käytetään kuvailevasti, ei halventavasti: uskomusjärjestelmänä, joka järjestää havaintoja, arvoja, uhkakuvia ja poliittisia johtopäätöksiä. Tässä merkityksessä sekä valtion virallinen narratiivi että sitä vastustavat maailmankuvat ovat uskomusjärjestelmiä.

 

27. Lähdeluettelo

Alla luetellut lähteet on käytetty raportin laadinnassa ja tarkistettu hakuhetkellä (kesä–heinäkuu 2026). Osa väitteistä on merkitty [LÄHDE TARVITAAN], kun tarkkaa alkuperäislähdettä ei ollut mahdollista vahvistaa tässä analyysissä.

•             Levada Center (2026). Ukraine conflict in January 2026: attention, support for Russian armed forces, ideas on negotiations, views on what to do if agreements cannot be reached, duration and outcome of military actions. www.levada.ru/en/2026/02/04/ukraine-conflict-in-january-2026/

•             Levada Center (2026). Conflict with Ukraine in December 2025. www.levada.ru/en/2026/01/13/conflict-with-ukraine-in-december-2025/

•             Levada Center (2025). Ukraine conflict: attention, support, attitudes toward negotiations and possible scenarios for ending the conflict in September 2025. www.levada.ru/en/2025/10/22/

•             Levada Center (2025). The conflict with Ukraine in April 2025. www.levada.ru/en/2025/05/19/

•             Russia Matters (2026). Levada Poll Shows Rising Support for Peace Talks, But Devil In Details. www.russiamatters.org/blog/levada-poll-shows-rising-support-peace-talks-devil-details

•             Russia Matters (2026). Record Share of Russians Support Peace Talks, But Many Also Approve of Russia’s Actions in Ukraine. www.russiamatters.org

•             SIPRI (2026). A Budget for a Fifth Year of War: Military Spending in Russia’s Budget for 2026. www.sipri.org/publications/2026/sipri-insights-peace-and-security/budget-fifth-year-war-military-spending-russias-budget-2026

•             Kluge, J. (2026). Russian military spending surges by 30% in early 2026, raising doubts about budget plans. janiskluge.substack.com

•             Kluge, J. (2026). Russian recruitment fell by 20% in Q1/2026. janiskluge.substack.com

•             Meduza (2026). Russia’s military recruitment numbers remain steady, but how long can the regions foot the bill? Meduza asks researcher Janis Kluge. meduza.io/en/feature/2026/02/23/

•             The Moscow Times (2026). Russia’s Economy in 2026: More War, Slower Growth and Higher Taxes. www.themoscowtimes.com/2026/01/02/

•             The Moscow Times (2026). Regions Reintroduce Huge Sign-On Bonuses for Contract Soldiers After Lowering Payments in 2025. www.themoscowtimes.com/2026/01/14/

•             The Moscow Times (2026). Russian Central Bank Governor Warns of Unprecedented Labor Shortage. www.themoscowtimes.com/2026/04/16/

•             Novaya Gazeta Europe (2026). Russia’s military recruitment rate fell to three-year low in first quarter of 2026. novayagazeta.eu

•             CNN (2025). Russian regions are massively boosting military sign-up bonuses to lure more people to fight in Ukraine. www.cnn.com/2025/10/07/

•             Centre for Research on Energy and Clean Air, CREA (2026). March 2026 — Monthly analysis of Russian fossil fuel exports and sanctions ja May 2026 — Monthly analysis of Russian fossil fuel exports and sanctions. energyandcleanair.org

•             EU Insider (2026). EU Locks Russia Oil Cap at $60 and Hits LNG for First Time. www.euinsider.eu/news/eu-21st-sanctions-russia-oil-price-cap-2026

•             Brookings Institution (2026). Stiffening European Sanctions Against the Russian Oil Trade. www.brookings.edu

•             Vox Ukraine (2026). Shadow Fleet, Sanctions, and the Demand for Russian Crude Oil. voxukraine.org

•             U.S. Department of the Treasury (2026). Russian Elites, Proxies, and Oligarchs Task Force Joint Statement. home.treasury.gov

•             Stanford Graduate School of Business (2026). Why Sanctions Failed to Restrain Russia’s Oligarchs. www.gsb.stanford.edu

•             Power Shift / Veblen-instituutti (2026). Frozen Assets, Hot Claims — how Russian oligarchs and other investors sue over sanctions. power-shift.de

•             Carnegie Endowment for International Peace / Carnegie Russia Eurasia Center (2026). What to Expect From the Russian Economy in 2026; Prokopenko, A. analyysit öljy- ja kaasutulojen laskusta. carnegieendowment.org

•             CSIS (2026). Down But Not Out: The Russian Economy Under Western Sanctions; How Sanctions Have Reshaped Russia’s Future. www.csis.org

•             Bank of Finland Institute for Emerging Economies, BOFIT (2026). BOFIT Forecast for Russia 2026–2028; Rough times for the Russian economy. www.bofit.fi

•             Venäjän keskuspankki (2026). Bank of Russia cuts the key rate. www.cbr.ru/eng/press/keypr/

•             OVD-Info (2025). Repression in Russia in 2025. Overview by OVD-Info. reports.ovd.info/en/repression-russia-2025-overview-ovd-info

•             OVD-Info (2025). Persecution of the anti-war movement report: Three Years into Russia’s Full-Scale Invasion of Ukraine. ovd.info/en/antiwar_3_years

•             Re:Russia (2025). Repression Index: The level of state repression in 2025 shows an even sharper increase. re-russia.net

•             Freedom House (2026). Russia: Freedom in the World 2026 Country Report. freedomhouse.org/country/russia/freedom-world/2026

•             Mediazona / Meduza (2026). 352,000 deaths in four years. Mediazona and Meduza’s new estimate of Russian losses in Ukraine. en.zona.media/article/2026/05/09/losses

•             Mediazona / BBC Russian (2026). Four years of war. 200,000 confirmed dead and the geography of Russian losses. en.zona.media/article/2026/02/24/mapofwar; meduza.io/en/feature/2026/02/24/

•             Mediazona (2026). Russian losses in the war with Ukraine. Mediazona count, updated. en.zona.media/article/2026/06/19/casualties_eng-trl

•             Kyiv Independent (2026). Over 225,000 Russian soldiers killed in Ukraine identified by media investigation. kyivindependent.com

•             OSW Centre for Eastern Studies (2023). Mobilisation in Russia: society’s reactions and the economic consequences. www.osw.waw.pl

•             ZOiS Berlin (2023). The Political Diversity of the New Migration from Russia Since February 2022. www.zois-berlin.de

•             The Bell (2023). Russia’s 650,000 wartime emigres. en.thebell.io

•             Foreign Policy Research Institute (2024). Navalny’s Death and the Future of Dissent in Russia. www.fpri.org

•             Euronews (2025). Russia’s opposition remains leaderless a year after Navalny’s death. www.euronews.com/my-europe/2025/02/16/

•             Kansainväliset lausunnot (Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Ruotsi, Alankomaat) (helmikuu 2026): Navalnyin kuolinsyystä epibatidiinimyrkytyksenä. [LÄHDE TARVITAAN — virallinen yhteinen lausunto, tarkka julkaisupaikka]

•             Kuran, T. (1995). Private Truths, Public Lies: The Social Consequences of Preference Falsification. Harvard University Press.

•             Institute of Modern Russia. Timur Kuran: ‘An Atmosphere of Repression Leads to Preference Falsification Among Opinion Leaders’. imrussia.org

•             Springer Nature / Political Behavior (2021). Propaganda, Presumed Influence, and Collective Protest. link.springer.com/article/10.1007/s11109-021-09683-0

•             Science Advances (2023). Pre-war experimental evidence that Putin’s propaganda elicited strong support for military invasion among Russians. www.science.org/doi/10.1126/sciadv.adg1199

•             PONARS Eurasia. Can Russians Learn to Recognize Propaganda? Understanding of Media Bias Amid the Ukraine War. www.ponarseurasia.org

•             OSW Centre for Eastern Studies (2022). Weapons of mass deception. Russian television propaganda in wartime. www.osw.waw.pl

•             Taylor & Francis / Journal (2024). (De)legitimization strategies of Russia’s war against Ukraine: a case study of Russian television programs. www.tandfonline.com/doi/full/10.1080/00085006.2024.2421660

Huomautus lähteiden käytöstä. Useat tässä raportissa esitetyt väitteet perustuvat mediaraportointiin ja tutkimuslaitosten analyyseihin, jotka on tarkistettu hakuhetkellä mutta joita ei ole tässä prosessissa voitu verifioida alkuperäisistä primaarilähteistä (esimerkiksi Levada Centerin täydellisistä kyselyaineistoista tai OVD-Infon täydellisistä tapauskohtaisista tilastoista). Lukijaa kehotetaan tarkistamaan ajantasaisimmat luvut alkuperäislähteistä ennen niiden käyttöä poliittisessa päätöksenteossa, koska sotatilanne, taloudelliset olosuhteet ja mielipidemittaukset muuttuvat jatkuvasti.

 

28. Liitteet ja jatkotutkimuskysymykset

Liite A: Riskimatriisi

Keino	Todennäköisin vastavaikutus	Vakavuus	Lieventämiskeino
Taloudelliset pakotteet	Piiritysmentaliteetin vahvistuminen	Keskisuuri	Kohdenna viestintä eliittiin, ei kansaan
Eliittipakotteet	Lukkiutuminen Putinin taakse	Suuri	Tarjoa uskottava ulospääsyreitti
Moraalinen viestintä	IPC:n aktivoituminen, vastareaktio	Suuri	Käytä oman edun kehystä (luku 14)
Median tuki	Leimaaminen ulkomaiseksi agentiksi	Keskisuuri	Läpinäkyvä rahoitus, toimituksellinen riippumattomuus
Mobilisaatiopaine	Ei suoraan ulkopuolelta ohjattavissa	—	Seuraa kehitystä, valmistaudu humanitaarisesti
Sotarikosvastuu	Hidas vaikutus, ei estä lyhyen aik. jatkoa	Pieni	Ylläpidä pitkäjänteisesti

Liite B: Toimenpidematriisi (tiivistetty)

Toimija	Ensisijainen keino	Aikajänne	Riippuvuus muista toimijoista
Ukraina	Antautumiskanavat, viestinnän kehys	Lyhyt–keskipitkä	Kansainvälinen humanitaarinen oikeus
Eurooppa/USA	Pakotteiden tiukennus, eliittipakotteet	Pitkä	Yhtenäisyys liittolaisten kesken
Oppositio/ulkovenäläiset	Materiaalinen kehys, sotilasperheiden tuki	Pitkä	Uskottavuus, riippumattomuus lännestä

Liite C: Skenaariomatriisi (tiivistetty, ks. luku 21 täydelliset kuvaukset)

Skenaario	Todennäköisyys	Vaikutusnopeus	Läntisen vaikutuksen mahdollisuus
A. Hidas taloudellinen kuluminen	Korkea	Hidas	Korkea (pakotteet)
B. Uusi mobilisaatioaalto	Kohtalainen	Nopea	Matala
C. Sotilaallinen epäonnistuminen	Matala–kohtalainen	Nopea	Kohtalainen (epäsuora)
D. Polttoaine-/hintakriisi	Kohtalainen	Keskinopea	Matala
E. Alueellinen tyytymättömyys	Kohtalainen	Hidas	Matala
F. Rauhankannatuksen kasvu	Korkea	Keskinopea	Kohtalainen

Liite E: Keskeisten toimijoiden roolikartta

Seuraava taulukko kokoaa raportissa käsitellyt keskeiset toimijaryhmät, niiden ensisijaisen kannustimen ja sen luvun, jossa niitä käsitellään tarkemmin.

Toimija	Ensisijainen kannustin	Suhde sotaan	Käsitelty
Rivikansalainen (suurkaupunki)	Elintason ja turvallisuuden säilyttäminen	Epäsuora, taloudellinen	Luvut 6, 11
Rivikansalainen (syrjäseutu)	Taloudellinen kannustin, rekrytointipaine	Suora, henkilökohtainen	Luvut 7, 12
Sopimussotilas	Taloudellinen palkkio, henkilökohtainen riski	Suora	Luvut 6, 13
Sotilasperhe	Korvaukset, tiedonsaanti läheisestä	Suora, emotionaalinen	Luvut 7, 16, 17
Aluejohtaja	Oman poliittisen aseman säilyttäminen	Fiskaalinen, hallinnollinen	Luvut 6, 12, 15
Turvallisuuskoneisto	Institutionaalinen valta, henkilökohtainen turvallisuus	Suora, valtaan sidottu	Luku 15
Oligarkki / valtionyhtiön johto	Omaisuuden ja liiketoiminnan jatkuvuus	Epäsuora, taloudellinen	Luku 15
Teknokraatti (esim. keskuspankki)	Ammatillinen mandaatti, maineen säilyttäminen	Epäsuora	Luvut 6, 15
Putinin lähipiiri	Henkilökohtaisen vallan jatkuvuus	Suora, eksistentiaalinen	Luku 15
Maanpaossa oleva oppositio	Uskottavuus, poliittinen relevanssi	Epäsuora, symbolinen	Luku 16
Ukrainan valtio	Sodan päättäminen suotuisin ehdoin	Suora	Luku 23
Länsimaiset hallitukset	Kansainvälisen järjestyksen ja oman turvallisuuden ylläpito	Epäsuora	Luvut 10, 15, 23

Taulukon tarkoitus on tarjota lukijalle tiivis yleiskatsaus siihen, kuinka moniulotteinen toimijakenttä raportin analyysi kattaa, ja auttaa hahmottamaan, miksi mikään yksittäinen keino ei voi vaikuttaa kaikkiin toimijaryhmiin samanaikaisesti samalla mekanismilla.

Jatkotutkimuskysymykset

1.          Millainen on mielipidemittausten metodologinen luotettavuus Venäjän kaltaisessa korkean repression ympäristössä, ja miten preferenssien vääristelyn astetta voitaisiin arvioida systemaattisemmin? [LÄHDE TARVITAAN — metodologinen tutkimus]

2.          Miten alueellinen rekrytointi- ja tappioepätasapaino kehittyy ajan myötä, ja millä kynnysarvolla se alkaisi tuottaa alueellista poliittista painetta, joka ylittäisi paikallistason?

3.          Missä määrin eliitin sisäinen preferenssien vääristely vastaa kansalaistason ilmiötä, ja onko olemassa tapoja arvioida eliitin todellista lojaalisuustasoa epäsuorin indikaattorein (esimerkiksi pääomapako, omaisuuden siirrot)?

4.          Mikä on tarkka kvantitatiivinen suhde sotatalouden fiskaalisen liikkumavaran kaventumisen ja rekrytoinnin tehokkuuden välillä — toisin sanoen, kuinka paljon öljytulojen on laskettava, jotta sotilaspalkkioiden reaaliarvo laskee riittävästi vaikuttaakseen rekrytointimääriin?

5.          Miten venäjänkielisen ulkomaisen median todellista tavoittavuutta ja vaikutusta voitaisiin mitata luotettavammin sensuurin ja VPN-käytön aiheuttaman mittausvaikeuden olosuhteissa?

6.          Millainen on sotilaiden antautumis- ja loikkauspäätösten empiirinen suhde sotavankien kohtelua koskevan tiedon leviämiseen — onko tästä saatavilla systemaattista, vertailukelpoista aineistoa?

7.          Miten rauhanneuvottelujen kannatuksen kasvu (Levada, 2025–2026) suhteutuu tarkemmin eriteltynä eri väestöryhmien (ikä, alue, koulutus, sotilasperheiden asema) välillä, ja mitkä ryhmät ajavat trendiä?

Kaavioiden tekstikuvaukset

Kuvaus 1 (viittaa lukuun 6): Venäjän sotilasmenojen kehitys osuutena BKT:sta 2021–2026. Kaavio kuvaisi nousevaa trendiä sotaa edeltäneestä alle 3 prosentin tasosta vuoden 2025 noin 7,5 prosenttiin ja vuoden 2026 mahdolliseen 9–10 prosenttiin, mikäli alkuvuoden kasvuvauhti jatkuu. [LÄHDE TARVITAAN — täydellinen aikasarja 2021–2026 yhdestä lähteestä.]

Kuvaus 2 (viittaa lukuun 6): Levada-kyselyjen kaksi rinnakkaista sarjaa 2023–2026. Kaavio kuvaisi kahta linjaa: “sotatoimien hyväksyntä” (laskeva trendi 75–78 prosentista noin 72 prosenttiin) ja “rauhanneuvottelujen kannatus” (nouseva trendi noin 60 prosentista 67,2 prosenttiin), havainnollistaen luvun 3 typologian mukaista eroa näiden kahden mittarin välillä.

Kuvaus 3 (viittaa lukuun 7): Tappioiden alueellinen jakauma kartalla. Kaavio kuvaisi Venäjän aluekartan, jossa väri-intensiteetti osoittaisi asukasta kohden laskettuja tappiolukuja, havainnollistaen syrjäseutujen ja etnisten tasavaltojen suhteetonta osuutta verrattuna Moskovaan ja Pietariin. [LÄHDE TARVITAAN — Mediazonan täydellinen alueellinen data.]

---

Raportti päättyy tähän. Kaikki [LÄHDE TARVITAAN] -merkinnät osoittavat kohtia, joissa väitettä ei ole voitu tässä prosessissa vahvistaa alkuperäisestä primaarilähteestä, ja lukijaa kehotetaan tarkistamaan nämä ennen käyttöä päätöksenteon perustana.

 

Liite D: Metodologiset rajoitteet ja epävarmuustekijät

Tämän raportin analyysiin liittyy useita metodologisia rajoitteita, jotka lukijan on syytä ottaa huomioon.

Salattu ja epätäydellinen data. Merkittävä osa Venäjän sotilasmenoista (noin 84 prosenttia budjetin puolustusluokituksesta) on salaista, mikä tekee tarkkojen kokonaislukujen esittämisestä mahdotonta ilman tulkinnallista epävarmuutta (SIPRI, 2026). Vastaavasti tappiolukujen tilastollinen arviointi (Mediazona/Meduza) perustuu epäsuoriin menetelmiin (perintörekisteridata), jotka tuottavat vaihteluvälin, ei täsmällistä lukua.

Mielipidemittausten preferenssien vääristelyongelma. Kuten luvussa 8 todettiin, kaikki tässä raportissa käytetty mielipidedata kärsii periaatteellisesta preferenssien vääristelyn ongelmasta korkean repression ympäristössä. Tämä ei tee data käyttökelvottomaksi, mutta se edellyttää sen tulkitsemista suuntaa ja muutosnopeutta kuvaavana, ei absoluuttista tasoa tarkasti kuvaavana.

Nopeasti muuttuva tilanne. Raportti perustuu kesäkuuhun 2026 mennessä saatavilla olleeseen tietoon. Sotatilanne, talousindikaattorit ja mielipidemittaukset muuttuvat jatkuvasti, ja lukijaa kehotetaan tarkistamaan ajantasaisimmat luvut ennen käyttöä.

Kausaalisuuden ja korrelaation erottaminen. Useat raportissa esitetyt yhteydet (esimerkiksi taloudellisen paineen ja mielipiteen muutoksen välillä) perustuvat teoreettisesti perusteltuun mekanismiin ja rinnakkaiseen ajalliseen kehitykseen, ei kontrolloituun kokeelliseen näyttöön. Tämä on tyypillinen rajoitus koko poliittisen talouden tutkimusalalla suurten yhteiskunnallisten ilmiöiden kohdalla, mutta se on syytä tiedostaa eksplisiittisesti.

Yleistettävyyden rajat. Raportin analyysi koskee nimenomaisesti Venäjän nykyistä poliittista, taloudellista ja informaatioympäristöä vuosina 2022–2026. Historialliset vertailut (luku 22) on esitetty varoen juuri tästä syystä, eikä raportin johtopäätöksiä tule yleistää suoraan muihin autoritaarisiin järjestelmiin tai konflikteihin ilman kontekstin uudelleenarviointia.

Lähteiden poliittinen asema. Osa käytetyistä lähteistä (esimerkiksi Meduza, The Moscow Times, Novaya Gazeta Europe) toimii maanpaossa ja on Venäjän valtion toimesta leimattu “ei-toivotuiksi” tai “ulkomaisiksi agenteiksi”. Tämä ei tarkoita, että niiden raportointi olisi epäluotettavaa — nämä ovat ammattimaisia, toimituksellisia periaatteita noudattavia medioita — mutta lukijan on syytä tiedostaa, että niiden näkökulma voi painottua tietyllä tavalla verrattuna esimerkiksi puhtaasti taloudelliseen tai teknokra