Dialogin dyynit

Sivistysporvari haluaa tehdä selvän eron itsensä ja populistin välille. Hän puhuu maltista, vastuullisuudesta ja asiallisesta keskustelusta. Populisti puolestaan yksinkertaistaa, kiihdyttää tunteita ja sivuuttaa tosiasioita saadakseen ääniä. Määritelmä on käyttökelpoinen, mutta se johtaa epämukavaan kysymykseen. Populismi ei nimittäin tarkoita vain kovaa ääntä tai räikeää retoriikkaa. Sen ydin on poliittinen laskelma, jossa tosiasioiden käsittely mukautetaan siihen, mitä yleisön uskotaan sietävän ja mikä palvelee vaalimenestystä. Tällä mittarilla sivistysporvarillisuus ei aina ole populismin vastakohta. Se voi olla saman ilmiön paremmin puettu versio. Turun kokoomusryhmän suhtautumisessa Elina Hiltusen islamia ja sekulaaria oikeusvaltiota koskeviin puheenvuoroihin keskeiseksi kysymykseksi ei näyttänyt nousevan vain se, olivatko väitteet tosia, vaan myös se, miltä niiden esittäminen näytti. Pyhiä tekstejä sai käsitellä, mutta liian suora johtopäätös muuttui ongelmaksi. Huomio siirtyi vä...

Marxilaisessa perinteessä historiallinen materialismi yritti tehdä jotain tärkeää: selittää yhteiskuntaa aineellisten olosuhteiden kautta. Ajatus oli, että yhteiskunnan kehitystä ei pitäisi ymmärtää ensisijaisesti suurten aatteiden, moraalisten julistusten tai yksilöiden tietoisuuden perusteella. Taustalla vaikuttavat tuotantotavat, teknologia, työnjako, omistus ja ihmisten materiaalinen asema. Tämä lähtökohta oli huomattavasti järkevämpi kuin suuri osa siitä filosofisesta rakennelmasta, joka sen ympärille myöhemmin muodostui. Ongelmaksi tuli dialektiikka. Kun yhteiskunnan muutoksia ryhdytään selittämään "sisäisillä ristiriidoilla", "vastakohtien ykseydellä", "negaatiolla" tai määrällisten muutosten muuttumisella laadullisiksi, mekanismi alkaa helposti kadota metaforan alle. Ristiriita ei vielä selitä mitään. Jos kapitalismissa väitetään olevan jokin "sisäinen ristiriita", seuraava kysymys pitäisi olla: mikä muuttuja muuttuu, minkä kannustimen se...