Velkarahalla ruokittu valta: kuinka ulkomaiset sijoittajat hyötyvät poliitikkojen lempihankkeista

Kun poliitikot rahoittavat lempihankkeitaan velkarahalla, ulkomaiset sijoittajat hyötyvät monella tapaa – usein suomalaisten veronmaksajien ja talouskurin kustannuksella.

Ensinnäkin valtion lisääntyvä velkaantuminen tarkoittaa, että uusia joukkovelkakirjalainoja lasketaan liikkeelle. Suomi on pieni avoin talous, joten suuri osa näistä lainoista päätyy ulkomaisten institutionaalisten sijoittajien, kuten eläkerahastojen ja pankkien, haltuun. He saavat vakaata korkotuottoa sijoituksilleen – riskit kantaa suomalainen valtio. Jos korkotaso nousee tai velkataakka kasvaa hallitsemattomasti, rahoittajat vaativat parempia ehtoja. Silti he voivat olla varmoja siitä, että poliitikot mieluummin leikkaavat kansalaisten palveluista kuin jättävät maksamatta velkansa.

Toiseksi velkarahalla paisutettu julkinen sektori – oli kyse sitten kulttuurihankkeista, vihreästä siirtymästä tai liikennehankkeista – tuo usein mukanaan runsasta tukirahaa ja sopimusmahdollisuuksia yrityksille, joista moni on ulkomainen. Kansainväliset konsulttiyhtiöt, rakennusyritykset ja teknologiatoimijat pääsevät osallisiksi julkisesta rahoituksesta, joka on käytännössä vailla markkinariskiä – usein ilman aitoa kilpailutusta tai avoimuutta. Tätä kutsutaan usein "pehmeäksi kapitalismiksi", jossa voitot ovat yksityisiä mutta riskit julkisia.

Kolmanneksi ulkomaiset sijoittajat hyötyvät siitä, että velkavetoinen politiikka ylläpitää likviditeettiä ja valtion aktiivista roolia markkinoilla. Se ruokkii keinotekoista kysyntää ja pitää yllä hintatasoa, jolloin sijoitusten arvo ei romahda – vaikka kyse olisi tehottomista ja tuottamattomista hankkeista.

Talousliberaalista näkökulmasta tämä asetelma vääristää markkinoita, rapauttaa talouden itseohjautuvuutta ja siirtää varallisuutta niiltä, jotka tekevät työtä ja säästävät, niille, jotka hyötyvät velalla pumpatusta julkisesta kulutuksesta. Ulkomainen sijoittaja kiittää, kun suomalainen veronmaksaja maksaa.