Euthyfronin dilemma

Johdanto

Euthyfronin dilemma on filosofinen ongelma, joka koskee moraalin, pyhyyden ja jumalallisen tahdon välistä suhdetta. Sen klassinen muoto esiintyy Platonin dialogissa Euthyfron, jossa Sokrates kysyy, onko hurskas tai pyhä jumalien rakastamaa siksi, että se on hurskasta, vai onko se hurskasta siksi, että jumalat rakastavat sitä. Kysymys on saanut myöhemmässä filosofiassa yleisemmän muodon: onko jokin moraalisesti hyvä siksi, että Jumala käskee tai hyväksyy sen, vai käskeekö tai hyväksyykö Jumala sen siksi, että se on jo moraalisesti hyvää?

Dilemma on merkittävä ennen kaikkea metaetiikassa eli moraalin perustaa ja luonnetta tutkivassa filosofiassa. Se haastaa käsityksiä, joiden mukaan moraalinen velvoittavuus voidaan johtaa suoraan jumalallisesta käskystä. Samalla se koskee laajempaa kysymystä siitä, ovatko moraaliset totuudet riippuvaisia auktoriteetista, luonnosta, järjestä, yhteisöllisistä käytännöistä vai jostakin muusta perustasta.

Tausta ja historia

Dilemma on nimetty Euthyfronin mukaan. Platonin varhaisdialogissa Sokrates tapaa Euthyfronin Ateenan oikeustalon läheisyydessä. Sokratesta odottaa syyte jumalattomuudesta, ja Euthyfron on puolestaan nostamassa oikeusjuttua omaa isäänsä vastaan. Keskustelun lähtökohtana on kysymys siitä, mitä hurskaus tai pyhyys merkitsee. Euthyfron esittää useita määritelmiä, joista yksi kuuluu, että hurskasta on se, mikä on jumalille mieluista.

Sokraattinen kysely kohdistuu määritelmän selitysvoimaan. Jos hurskaus määritellään jumalien rakkauden kohteeksi, on vielä selvitettävä, tekeekö jumalien rakkaus asiasta hurskaan vai tunnistavatko jumalat sen hurskaaksi jostakin riippumattomasta syystä. Platonin tekstissä ongelma liittyy kreikkalaisen polyteismin taustaan: jumalat voivat myös olla erimielisiä. Sokrates huomauttaa, että jos eri jumalat rakastavat ja vihaavat eri asioita, sama teko voisi olla sekä hurskas että epähurskas. Myöhempi filosofinen perinne on kuitenkin soveltanut dilemmaa ennen kaikkea monoteistiseen jumalakäsitykseen ja jumalallisen käskyn teoriaan.

Jumalallisen käskyn teoria tarkoittaa yleisesti näkemystä, jonka mukaan moraalinen velvollisuus riippuu Jumalan käskyistä. Teorian vahvoissa muodoissa teon oikeellisuus tai velvoittavuus määrittyy nimenomaan sen perusteella, että Jumala käskee sitä. Heikommissa muodoissa Jumalan käskyt voivat ilmaista moraalista totuutta ilman, että ne yksin tekevät siitä moraalista totuutta.

Keskeinen sisältö

Dilemman kaksi haaraa

Euthyfronin dilemmaa kuvataan tavallisesti kahtena vaihtoehtona. Ensimmäisen vaihtoehdon mukaan jokin asia on hyvä, oikea tai pyhä siksi, että Jumala käskee, tahtoo tai hyväksyy sen. Tämän vaihtoehdon vahvuutena on se, että moraali näyttää saavan selkeän teistisen perustan: moraalinen velvoite on sidoksissa korkeimpaan auktoriteettiin. Sen ongelmana pidetään mielivaltaisuuden uhkaa. Jos hyvä on hyvää vain siksi, että Jumala käskee sitä, näyttää seuraavan, että mikä tahansa käsky voisi tehdä teosta hyvän. Teoriasta tulee erityisen vaikea, jos ajatellaan, että Jumala voisi käskeä julmuutta, petosta tai viattomien vahingoittamista.

Toisen vaihtoehdon mukaan Jumala käskee hyvää siksi, että se on hyvää. Tällöin moraalinen hyvyys ei perustu pelkästään Jumalan tahtoon, vaan Jumala tunnistaa tai tahtoo sen, mikä on hyvää riippumattoman moraalisen järjestyksen perusteella. Tämän vaihtoehdon vahvuutena on, että se välttää mielivaltaisuuden: Jumalan käskyillä on moraalisia perusteita. Sen ongelmana jumalallisen käskyn teorian kannalta on, että moraali näyttää silloin olevan ainakin jossain mielessä Jumalan tahdosta riippumatonta. Jumala ei olisi moraalin alkuperäinen perusta vaan sen täydellinen tuntija tai toteuttaja.

Ero hyvyyden, oikeellisuuden ja velvollisuuden välillä

Nykykeskustelussa dilemmaa täsmennetään usein erottamalla toisistaan moraalinen hyvyys, teon oikeellisuus ja moraalinen velvollisuus. Moraalinen hyvyys voi tarkoittaa esimerkiksi luonteen, tarkoitusperän tai päämäärän arvoa. Oikeellisuus voi koskea sitä, onko teko sallittu tai kielletty. Velvollisuus puolestaan viittaa siihen, mitä toimijan tulee tehdä. Jumalallisen käskyn teorian puolustaja voi väittää, että Jumalan käskyt eivät välttämättä määritä kaikkea moraalista hyvyyttä, vaan ne muodostavat erityisesti moraalisen velvoitteen lähteen. Tällöin hyvyys voi olla laajempi käsite kuin käskyihin perustuva velvollisuus.

Tämä erottelu ei poista dilemmaa kokonaan, mutta se muuttaa sen kohdetta. Kysymys ei silloin ole vain siitä, tekeekö Jumalan tahto asioista hyviä, vaan siitä, miten Jumalan käskyt voivat perustaa velvoittavia moraalisia syitä. Lisäksi on selvitettävä, miksi Jumalan auktoriteetti velvoittaa kaikkia moraalisia toimijoita eikä vain niitä, jotka jo hyväksyvät tämän auktoriteetin.

Muokatut jumalallisen käskyn teoriat

Dilemman tunnettu vastastrategia on muokattu jumalallisen käskyn teoria. Sen mukaan moraali ei perustu mielivaltaisiin käskyihin vaan Jumalan olemukseen, luonteeseen tai välttämättömään hyvyyteen. Esimerkiksi Robert Merrihew Adamsin vaikutusvaltaisessa muodossa moraalinen vääryys voidaan kytkeä rakastavan Jumalan käskyjen vastaisuuteen. Tavoitteena on välttää ensimmäisen haaran mielivaltaisuus: jos Jumalan luonne on välttämättä hyvä, Jumala ei voi käskeä julmuutta julmuuden itsensä vuoksi.

Muokattu teoria pyrkii myös välttämään toisen haaran ongelman. Sen mukaan moraalinen laki ei olisi Jumalan ulkopuolinen mittapuu, vaan Jumalan luonteeseen sisältyvä todellisuus. Kritiikin mukaan tämä ratkaisu voi kuitenkin siirtää kysymyksen uuteen muotoon: onko Jumalan luonne hyvä siksi, että se täyttää jonkin hyvyyden mittapuun, vai onko hyvää yksinkertaisesti se, millainen Jumalan luonne on? Puolustajan mukaan jälkimmäinen ei ole mielivaltainen väite, jos Jumalan rakkaus, oikeudenmukaisuus ja uskollisuus ymmärretään välttämättömiksi eikä satunnaisiksi ominaisuuksiksi.

Merkitys ja vaikutukset

Euthyfronin dilemma on vaikuttanut uskonnonfilosofiaan, etiikkaan ja oikeusfilosofiseen ajatteluun. Uskonnonfilosofiassa se on keskeinen testi teorioille, jotka pyrkivät sitomaan moraalin Jumalan tahtoon. Etiikassa se havainnollistaa eroa auktoriteettiin perustuvan normin ja perustellun moraalisen syyn välillä. Oikeusfilosofiassa sitä voidaan verrata kysymykseen siitä, tekeekö laki teosta oikean vai pitäisikö lain perustua oikeudenmukaisuuden itsenäisiin kriteereihin. Vertaus ei ole täydellinen, mutta se auttaa hahmottamaan, miksi pelkkä käskyn tai säädöksen olemassaolo ei välttämättä ratkaise normin moraalista hyväksyttävyyttä.

Dilemma on merkittävä myös siksi, että se ei koske vain uskonnollisia katsomuksia. Se voidaan yleistää kaikkiin teorioihin, joissa moraalin perustaksi asetetaan jokin auktoriteetti, instituutio tai yhteisöllinen hyväksyntä. Tällöin kysymys kuuluu, tekeekö auktoriteetin hyväksyntä asiasta moraalisesti oikean vai onko hyväksyntä oikeutettua vain silloin, kun se vastaa jotakin siitä riippumatonta moraalista perustetta.

Keskustelu, kritiikki ja tulkintaerot

Dilemman kriittinen voima riippuu siitä, millaista jumalallisen käskyn teoriaa vastaan sitä käytetään. Se osuu voimakkaimmin voluntaristisiin teorioihin, joissa Jumalan tahto nähdään moraalin lopullisena ja selittämättömänä perustana. Se on vähemmän suoraviivainen vastaväite sellaisia teorioita vastaan, joissa Jumalan käskyjen katsotaan perustuvan Jumalan hyvään luonteeseen, rakkauteen, viisauteen tai luomakunnan tarkoituksiin.

Kriitikot pitävät dilemmaa edelleen vakavana ongelmana, koska muokatut teoriat näyttävät heidän mukaansa joko palautuvan toiseen haaran ongelmaan tai määrittelevän hyvyyden tavalla, joka tekee väitteestä ”Jumala on hyvä” sisällöllisesti heikon. Jos hyvä tarkoittaa vain Jumalan kaltaista tai Jumalan tahdon mukaista, Jumalan hyvyyden ylistäminen voi vaikuttaa tautologiselta. Puolustajat vastaavat, että moraalin perusta voi olla persoonallinen ja välttämätön ilman, että se on mielivaltainen. He voivat myös katsoa, että Jumalan hyvyys ei ole pelkkä määritelmä vaan metafyysinen väite todellisuuden perimmäisestä luonteesta.

Toinen tulkintaero koskee Platonin alkuperäistä dialogia. Osa tutkijoista korostaa, että Euthyfronissa ei vielä esitetä myöhempää monoteististä metaetiikkaa, vaan sokraattinen kritiikki kohdistuu hurskauden määritelmiin ja selittämisen luonteeseen. Dilemman myöhempi käyttö jumalallisen käskyn teoriaa vastaan on siksi filosofinen sovellus, ei pelkkä alkuperäisen tekstin toisto. Tämä ei vähennä sovelluksen merkitystä, mutta se muistuttaa historiallisesta erosta antiikin keskustelun ja modernin uskonnonfilosofian välillä.

Nykytila

Nykyisessä analyyttisessa filosofiassa Euthyfronin dilemma on vakiintunut osa moraalin ja uskonnon suhdetta koskevaa keskustelua. Sitä käsitellään johdantoteoksissa, uskonnonfilosofian kursseilla ja jumalallisen käskyn teorian akateemisissa puolustuksissa ja kritiikeissä. Keskustelu ei ole yksinkertaisesti ratkaistu kummankaan osapuolen hyväksi. Pikemminkin dilemma toimii eräänlaisena erottelukokeena: se pakottaa täsmentämään, puhutaanko moraalisesta hyvyydestä, oikeellisuudesta, velvollisuudesta, Jumalan luonteesta, ilmoituksesta vai moraalisen tiedon lähteistä.

Dilemman pysyvä arvo on sen kyvyssä erottaa kaksi eri kysymystä. Ensimmäinen koskee moraalin ontologista perustaa: mikä tekee moraalisista totuuksista totta? Toinen koskee moraalista tiedollista perustaa: mistä ihmiset voivat tietää, mikä on oikein? Jumalallinen ilmoitus voisi periaatteessa olla tiedon lähde, vaikka moraalin ontologinen perusta ei olisi pelkkä käsky. Vastaavasti moraali voisi jonkun teorian mukaan perustua Jumalaan, vaikka ihmiset tunnistaisivat monia moraalisia totuuksia järjen, kokemuksen ja yhteiselämän kautta.

 

Katso myös

·         Jumalallisen käskyn teoria

·         Metaetiikka

·         Uskonnonfilosofia

·         Platon

·         Sokrates

·         Luonnonoikeus

·         Moraalinen realismi

·         Moraalinen autonomia

Lähteet

Adams, Robert Merrihew: Finite and Infinite Goods. Oxford University Press, 1999.

Austin, Michael W.: “Divine Command Theory”. Internet Encyclopedia of Philosophy. Artikkeli kuvaa jumalallisen käskyn teorian päämuodot, Euthyfronin dilemman ja useita vastauksia siihen.

Britannica: “Euthyphro” ja “Plato: Early dialogues”. Encyclopaedia Britannica. Artikkelit tiivistävät dialogin keskeisen kysymyksen hurskaudesta ja jumalallisesta hyväksynnästä.

Hare, John: God and Morality. Blackwell, 2007.

Platon: Euthyfron. Erityisesti kohdat 9e–11b, joissa Sokrates erottaa hurskaan ja jumalien rakastaman toisistaan.

Quinn, Philip L.: Divine Commands and Moral Requirements. Clarendon Press, 1978.

Wainwright, William: Religion and Morality. Ashgate, 2005.

Wierenga, Edward: The Nature of God: An Inquiry into Divine Attributes. Cornell University Press, 1989.