YLEISRADIO OY:N EPISTEEMISET KANNUSTINONGELMAT

 

 

 

 

 

 

YLEISRADIO OY:N EPISTEEMISET KANNUSTINONGELMAT

Julkisen palvelun instituution tiedolliset kannustinrakenteet – mekanistinen analyysi

Tekijä: ___________________________

Päivämäärä: 18.6.2026

Tieteenala: Julkinen taloustiede / Mediatutkimus / Poliittinen taloustiede

 

 

 

 

 

 

 

Luottamuksellisuus: Julkinen

Tiivistelmä

Tämä artikkeli tarkastelee Yleisradio Oy:n (Yle) institutionaalista asemaa poliittisen talouden ja institutionaalisen taloustieteen näkökulmasta. Tutkimuskysymys on: millaisia episteemisiä kannustinongelmia Ylen institutionaalinen rakenne – rahoitusmalli, julkisen palvelun tehtävä, organisaatiokulttuuri ja journalistiset valintamekanismit – voi systemaattisesti synnyttää?

Artikkelin teoreettinen kehikko yhdistää julkisen valinnan teorian, päämies-agentti-analyysin, episteemisten kannustinten teorian, Identity Protective Cognition -käsitteen (IPC) sekä institutionaalisen taloustieteen. Analyysi ei arvioi yksittäisten toimittajien tai johtajien motiiveja, vaan tarkastelee niitä institutionaalisia mekanismeja, jotka ohjaavat sisällöntuotantoa, asiantuntijavalintaa, kehystämistä ja resurssien allokointia riippumatta yksilöiden aikomuksista.

Keskeisiksi mekanismeiksi tunnistetaan: (1) veroluonteinen rahoitus ilman suoraa asiakaspoistumaa heikentää markkinakuria, (2) moraalisen statuksen kannustinrakenne voi suosia tiettyjen aiheiden kehystämistä normatiivisesti ennen kustannusanalyysiä, (3) asiantuntijavalinnan portinvartijarooli voi tuottaa episteemistä homogeenisuutta, (4) affektiivisnormatiivinen kehystäminen voi vaimentaa kustannus-, riski- ja trade-off-signaaleja, sekä (5) symmetriavaje poliittisessa tarkastelussa voi muodostaa institutionaalisen riskin demokratian tiedolliselle perustalle. Artikkeli ei kyseenalaista julkisen palvelun median periaatteellista oikeutusta, vaan analysoi empiirisesti nykyisen järjestelmän kannustinrakenteita ja esittää korjausehdotuksia, joiden avulla Ylen episteeminen laatu ja kansalaisia palveleva funktio voitaisiin vahvistaa.

Avainsanat

Yleisradio; julkinen palvelu; episteemiset kannustimet; julkinen valinta; päämies-agentti-ongelma; Identity Protective Cognition; affektiivisnormatiivinen kehystäminen; institutionaalinen taloustiede; journalistinen valikointi; huoltovarmuus; mediatutkimus; poliittinen taloustiede

 

1. Johdanto

Yleisradio Oy on Suomen suurin ja laajimmin tavoittava mediaorganisaatio. Se rahoitetaan pääosin Yle-verolla, jonka keräämisestä ja käytöstä säädetään erillisellä lainsäädännöllä. Ylen julkisen palvelun tehtävä määritellään Yleisradiosta annetussa laissa (1380/1993, muutoksineen), ja sen toimintaa valvoo eduskunnan nimeämä hallintoneuvosto.

Tämän artikkelin tutkimuskysymys on: millaisia episteemisiä kannustinongelmia Yleisradio Oy:n institutionaalinen asema voi synnyttää? Episteemisellä kannustinongelmalla tarkoitetaan tässä tilannetta, jossa organisaation rahoitusrakenne, urakannustimet, statusmekanismit tai ryhmänormit ohjaavat tiedon hankintaa, valikointia, kehystämistä tai välittämistä tavalla, joka poikkeaa kansalaisten heterogeenisesta tiedontarpeesta – ilman että kyse on välttämättä tietoisesta propagandasta tai yksittäisen toimittajan vilpistä.

Artikkeli ei ota kantaa siihen, onko julkisen palvelun media periaatteessa oikeutettua. Se ei myöskään väitä, että Ylen toiminta olisi automaattisesti puolueetonta, yhteiskunnallisesti optimaalista tai kansalaisia parhaiten palvelevaa. Yhtä lailla se ei oleta, että Ylen kritiikki on automaattisesti populismia tai mediavihamielisyyttä. Normatiivinen kysymys ("tarvitaanko julkisen palvelun mediaa?") erotetaan tässä selkeästi empiirisestä kysymyksestä ("millaisia tiedollisia kannustimia nykyinen järjestelmä tuottaa?").

Aihe on yhteiskunnallisesti merkittävä useasta syystä. Ensinnäkin demokratia edellyttää, että kansalaisilla on pääsy riittävän tarkkaan, monipuoliseen ja tasapuoliseen informaatioon tehdäkseen poliittisia päätöksiä. Jos julkisesti rahoitettu mediaorganisaatio suodattaa informaatiota institutionaalisten kannustintensa mukaan, se voi heikentää tätä edellytystä. Toiseksi huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden näkökulmasta on keskeistä, kehystetäänkö turvallisuuspoliittiset riskit realistisen analyysin vai moraalisen miellyttävyyden kautta. Kolmanneksi julkisella taloudella on rajallinen kapasiteetti: Yle-veron käyttö on poliittinen prioriteettiratkaisu, ja sen kustannukset tulee alistaa kriittiselle arviolle. Neljänneksi tiedollinen luottamus on uusiutumaton resurssi: jos julkisen palvelun media menettää uskottavuutensa tiettyjen kansalaisryhmien silmissä, sen sosiaalinen tilaus heikkenee.

Analyysi on mekanistinen eikä moralistinen. Se tarkastelee rakenteita, sääntöjä, kannustimia, normeja ja rutiineja – ei yksittäisten toimittajien tai johtajien henkilökohtaisia motiiveja tai moraalista arvokkuutta. Artikkeli tukeutuu institutionaalisen taloustieteen, julkisen valinnan teorian ja mediatutkimuksen kirjallisuuteen sekä Ylen julkisiin asiakirjoihin ja lainsäädäntöön.

 

2. Oikeudellinen ja institutionaalinen tausta

2.1 Yleisradiosta annettu laki ja julkisen palvelun tehtävä

Yleisradiosta annettu laki (1380/1993) määrittelee Ylen aseman, tehtävän ja rahoitusperustan. Lain 7 §:n mukaan Ylen tulee tuottaa monipuolisia ja kattavia televisio- ja radio-ohjelmistoja siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen kaikille kansalaisille yhdenvertaisin ehdoin. Julkisen palvelun ohjelmatoiminnan tulee erityisesti tukea kansanvaltaa ja jokaisen osallistumismahdollisuuksia tarjoamalla monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä mahdollisuus seurata kulttuurin ja yhteiskunnan kehitystä.

Ylen julkisen palvelun tehtävä on siis sekä positiivinen (tuottaa tiettyjä sisältöjä) että normatiivinen (toteuttaa demokratian tiedollisia ennakkoedellytyksiä). Tämä kaksoistehtävä synnyttää institutionaalisen jännitteen: organisaatio on samalla tiedollisen palvelun tuottaja ja oman julkisen tarpeellisuutensa määrittelijä. Kuten julkisen valinnan teoria ennakoi, organisaatioilla on taipumus tulkita mandaattiaan laajasti erityisesti silloin, kun laajentuminen vahvistaa niiden budjettia, mainetta ja yhteiskunnallista asemaa.

2.2 Yle-vero ja rahoitusmallin episteemiset implikaatiot

Yle-verosta säädetään Yleisradioverolaissa (484/2012). Vero on ansiotuloon perustuva progressiivinen maksu, jota kerätään kaikilta luonnollisilta henkilöiltä tietyn tulorajan ylittävältä osuudelta sekä yhteisöiltä liikevaihdon perusteella. Veron tuotto ohjataan valtion talousarvioon ja siirretään Yle-rahastoon, josta rahoitetaan Ylen toiminta.

Rahoitusmallin episteemisesti merkittävä ominaisuus on se, että se erottaa maksajan aseman kuluttajan roolista. Yksityisissä tilaajamedioissa tyytymätön asiakas voi lopettaa tilauksen. Yle-veronmaksaja ei voi tehdä näin. Tämä poikkeaa markkinaehtoisesta yleisö-, tilaaja- ja mainosrahoituksesta merkittävästi:

Mainosrahoituksessa media saa tuloja mainostajilta, jotka ostavat yleisön huomiota. Kannustin on maksimoida kattavuus ja sitoutuminen. Tämä voi johtaa sensationalistisuuteen ja klikkioptimointiin, mutta tuottaa myös välittömän palautemekanismin: yleisön menettäminen on suoraan taloudellisesti haitallista.

Tilaajarahoituksessa asiakas maksaa sisällöstä suoraan ja voi poistua. Kannustin on tuottaa sisältöä, jota tilaajakunta arvostaa tarpeeksi maksaakseen siitä. Tämä ei suoraan tarkoita episteemistä tarkkuutta, mutta luo poistumaan perustuvan palautemekanismin.

Veroluonteisessa rahoituksessa poistuma ei ole käytössä. Tyytymätön kansalainen maksaa silti. Tämä ei tarkoita, ettei Yle reagoisi yleisöpalautteeseen lainkaan – hallintoneuvostolla ja eduskunnalla on valvontarooli – mutta palaute kulkee institutionaalisten ja poliittisten suodattimien läpi, ei suoran kuluttajavalinnan kautta. Tämä on rakenteellinen ero, jolla voi olla episteemisiä seurauksia.

2.3 Hallinto, valvonta ja autonomia

Ylen hallintoa johtaa hallintoneuvosto, jonka eduskunta valitsee. Hallintoneuvoston tehtäviin kuuluu valvoa Ylen hallinnon harjoittamista sekä antaa ohjeita ohjelmistopoliittisista kysymyksistä. Toimituksellinen päätösvalta on kuitenkin lailla suojattu: Yleisradiosta annetun lain 3 §:n mukaan toimituksellinen vastuu on Ylellä itsellään, ja ohjelmatoiminnan sisältöön voidaan puuttua vain lainsäädännön yleisten rajoitusten nojalla.

Tämä toimituksellinen autonomia on periaatteessa tärkeä suoja poliittiselta ohjaukselta. Samalla se synnyttää päämies-agentti-ongelman: kansalaisilla ja eduskunnalla on rajallinen tosiasiallinen kyky valvoa, tuottaako Yle sisältöä, joka palvelee kansalaisten heterogeenistä tiedontarvetta, vai sisältöä, joka palvelee toimituksellisen yhteisön itseymmärrystä ja institutionaalisia intressejä.

 

3. Teoreettinen kehikko

3.1 Julkisen valinnan teoria

Julkisen valinnan teoria (Public Choice Theory) tarkastelee julkisia organisaatioita ja poliittisia toimijoita taloudellisen rationaalisuuden kautta: ne maksimoivat omia hyötyjään – budjettia, mainetta, vaikutusvaltaa ja mandaatin laajuutta – siinä missä yrityksetkin maksimoivat voittoa (Buchanan & Tullock, 1962; Niskanen, 1971). Tämä ei tarkoita, että julkiset organisaatiot olisivat pahoja tai korruptoituneita, vaan että niitä ohjaavat institutionaaliset kannustimet siinä kuin muitakin organisaatioita.

Julkisen valinnan teorian mukaan byrokraattiset organisaatiot pyrkivät tyypillisesti: (a) kasvattamaan budjettiaan, (b) laajentamaan mandaattiaan, (c) säilyttämään ja vahvistamaan asemansa, sekä (d) tuottamaan legitimaatiosignaaleja, jotka perustelevat niiden olemassaolon ja resurssit. Sovellettuna Yleen tämä tarkoittaa kysymystä: missä määrin Ylen julkisen palvelun tehtävän käsittely, mandaatin tulkinta ja sisällöntuotanto heijastavat aitoa kansalaislähtöistä tiedontarvetta, ja missä määrin ne heijastavat organisaation institutionaalista itselegitimaatiota?

Tämä ei ole syytös. Kyse on rakenteellisesta kannustimesta, joka on läsnä kaikissa julkisesti rahoitetuissa organisaatioissa. Kansanterveyslaitos, yliopisto ja Yle kohtaavat saman perusongelman: ne perustelevat resurssitarpeensa argumenteilla, jotka ne itse pitkälti tuottavat.

3.2 Päämies-agentti-ongelma

Päämies-agentti-teoria (principal-agent theory) tarkastelee tilanteita, joissa yksi osapuoli (päämies) valtuuttaa toisen (agentin) toimimaan puolestaan, mutta agentti voi käyttää informaatioylivoimaansa tai harkintavaltaansa tavalla, joka palvelee hänen omia intressejään enemmän kuin päämiehen intressejä (Jensen & Meckling, 1976).

Ylen tapauksessa päämiehen määrittely on jo sinällään analyyttisesti kiinnostavaa. Formaalisti päämies on eduskunta, joka valvoo Yleä hallintoneuvoston kautta ja jonka budjettikomitea päättää Yle-veron suuruudesta. Viimekätinen päämies – demokratian periaatteen mukaan – ovat kuitenkin kansalaiset, joiden yhteinen etu julkisen palvelun median on tarkoitus palvella. Nämä kaksi päämiestä eivät välttämättä ole identtisiä.

Agentteja ovat Ylen johto, toimituspäälliköt, toimittajat ja asiantuntijaverkostot. Informaatioasymmetria on Ylen tapauksessa erityisen merkittävä kahdesta syystä: (1) toimituksellinen autonomia rajoittaa ulkopuolista valvontaa sisällöllisellä tasolla, ja (2) journalistinen asiantuntemus luo ammatillisen suojan, jonka taakse toimituksellisia valintoja voidaan perustella ulkopuolisten arvioimattomissa olevilla ammatillisilla standardeilla.

3.3 Episteemiset kannustimet

Episteeminen kannustinongelma tarkoittaa tilannetta, jossa toimijan urakehitys, status, ryhmäjäsenyys, rahoitus tai moraalinen hyväksyntä palkitsee tietynlaista tiedon valikointia, kehystämistä tai painottamista – riippumatta siitä, vastaako tämä valikoitu tai kehystetty tieto todellisuutta tarkimmin (Goldman, 1999; Kitcher, 2001).

On tärkeää erottaa toisistaan: (a) virhe: yksittäinen, korjattavissa oleva tiedonhankintavirhe; (b) satunnainen vinouma: systemaattinen, mutta korjattavissa oleva poikkeama; (c) järjestelmällinen valikointi: institutionaalisesti tuotettu, rakenteellisesti pysyvä taipumus valita, kehystää tai painottaa tiettyä informaatiota toisen kustannuksella; ja (d) tietoinen propaganda: tarkoituksellinen totuuden vääristely. Tässä artikkelissa kiinnostaa ennen muuta kohta (c): institutionaalisesti tuotettu järjestelmällinen valikointi.

3.4 Identity Protective Cognition (IPC)

Identity Protective Cognition (IPC) viittaa kognitiiviseen prosessiin, jossa yksilöt (ja kollektiivisesti organisaatiot) suodattavat informaatiota suojatakseen omaa moraalista, ammatillista tai ryhmä-identiteettiään (Kahan et al., 2012). IPC ei ole hölmöyttä tai vilppiä – se on normaali psykologinen mekanismi, joka kuitenkin voi tuottaa systemaattisia episteemisiä vinoumia erityisesti asiantuntijayhteisöissä.

Journalistisessa kontekstissa IPC voi ilmetä siten, että tietyt aiheet muodostuvat toimituksellisessa yhteisössä identiteettiuhkiksi: niitä koskevaan empiiriseen näyttöön suhtaudutaan skeptisemmin tai niiden korostamista pidetään moraalisesti arveluttavana. Esimerkkejä potentiaalisista identiteettiuhkista toimituksellisessa kontekstissa voivat olla maahanmuuton kielteiset taloudelliset tai turvallisuusvaikutukset, ilmastopolitiikan kustannukset ja trade-offit, sukupuolipolitiikan empiiriset epävarmuudet, EU-integraation demokratiavajeeseen liittyvät väitteet, markkinatalouteen liittyvät positiiviset havainnot sekä uskonnollisten yhteisöjen positiiviset yhteiskunnalliset funktiot.

IPC:n ydinmekanismi on, ettei kyse ole tietoisesta suodattamisesta. Toimittaja, joka suojelee identiteettiään, uskoo vilpittömästi toimivansa ammatillisten standardiensa mukaan. Tämä tekee IPC:stä erityisen haastavan ulkoisesti havaita ja korjata.

3.5 Signaaliteoria ja moraalinen kelpoisuus

Signaaliteoria (Spence, 1973) kuvaa tilanteita, joissa toimijat tuottavat kalliita signaaleja kommunikoidakseen ominaisuuksiaan. Journalistisessa kontekstissa moraalinen kelpoisuus (moral fitness signaling) viittaa tilanteeseen, jossa tiettyjen termien tai kehystysten käyttö toimii signaalina toimituksen moraalisesta asemasta sekä sisäiselle yhteisölle että ulkoiselle yleisölle.

Termejä kuten vastuullisuus, moninaisuus, vihapuhe, tasa-arvo, äärioikeisto, ilmastokriisi, haavoittuvat ryhmät ja tutkijoiden mukaan ei pidä automaattisesti tulkita väärinkäytöksi tai manipuloinniksi. Kullakin näistä termeistä on substansiaalinen, oikeutettu käyttö. Analyyttinen kysymys on kuitenkin: missä määrin näiden termien käyttö toimii signaalivälineenä ammatillisen yhteisön sisällä, ja mitä vaihtoehtoisia havaintoja, riskejä tai kustannussignaaleja tämä voi peittää?

Esimerkiksi termi ilmastokriisi on normatiivisesti latautuneempi kuin ilmastonmuutos tai ilmasto-ongelma. Sen käyttö voi olla journalistisesti perusteltua asian vakavuuden signaloimiseksi, mutta se voi myös kaventaa tilaa kustannus-hyötyanalyysille ilmastopolitiikan konkreettisista toimista, joihin liittyy todellisia trade-off-tilanteita. Tämä ei tarkoita, että ilmastonmuutos olisi vähäpätöinen asia – se on vakava ongelma – mutta se tarkoittaa, että kehystystapa voi vaikuttaa siihen, mitä informaatiota katsotaan relevantiksi.

3.6 Institutionaalinen taloustiede

Institutionaalinen taloustiede (North, 1990; Ostrom, 1990) tarkastelee muodollisia sääntöjä, epävirallisia normeja ja toimeenpanomekanismeja, jotka muovaavat organisaatioiden käyttäytymistä. Keskeinen kysymys on: mitkä käytännöt palkitsevat tarkkuutta ja mitkä palkitsevat institutionaalisesti hyväksyttävää kehystämistä?

Ylen tapauksessa relevantteja institutionaalisia mekanismeja ovat: (a) rekrytointi ja sosialisaatio, jotka määrittävät toimituksellisen yhteisön kulttuurin; (b) urapolut, joilla voidaan edetä tai pudota; (c) palkkio- ja tunnustusrakenteet, esimerkiksi journalistiset palkinnot; (d) asiantuntijaverkostot, joihin toimitukset tukeutuvat; sekä (e) toimitukselliset rutiinit ja prosessit, jotka vakiinnuttavat tietyt lähde- ja kehystysvalinnat.

 

4. Materiaaliset ja institutionaaliset reunaehdot

4.1 Rahoitusmalli

Yle-veron tuotto oli vuonna 2023 noin 530 miljoonaa euroa. Se kattaa pääosan Ylen toimintakuluista. Yle työllistää noin 3 100 henkilöä, mikä tekee siitä yhden Suomen suurimmista mediaorganisaatioista. Rahoitusmallin luonteen vuoksi Ylen tulorakenne ei ole suoraan riippuvainen kansalaisten välittömistä kulutuspreferensseistä.

4.2 Kilpailuasetelma yksityisen median kanssa

Yle kilpailee yksityisen median kanssa yleisöstä, journalistisista lahjakkuuksista ja maineesta. Tämä kilpailu on episteemisesti kaksisuuntainen: toisaalta se luo paineita popularisoitumiseen ja klikkioptimointiin, toisaalta Yle voi erottautua laadulla, syvyydellä ja ammatillisella uskottavuudella. Yksityinen media puolestaan toimii markkinapaineessa, joka voi kannustaa sensationalismiin.

Kilpailuasetelman kriittinen episteeminen aspekti on asiantuntijaverkostojen jakaminen. Yle ja muut mediat käyttävät osin samoja akateemisia asiantuntijoita, tutkimuslaitoksia ja järjestötoimijoita. Jos näissä verkostoissa vallitsee tietty episteeminen homogeenisuus, se välittyy koko mediakentälle yksittäistä organisaatiota laajemmin.

4.3 Toimituksellinen autonomia ja poliittinen valvonta

Ylen toimituksellinen autonomia on lailla suojattu. Tämä on periaatteessa välttämätön suoja median poliittiselta instrumentalisaatiolta. Samalla se tarkoittaa, että toimituksellisten valintojen kritisointi ulkopuolelta – erityisesti poliittisten toimijoiden taholta – leimautuu herkästi poliittiseksi painostukseksi. Tämä mekanismi voi paradoksaalisesti vahvistaa institutionaalista muutosvastaisuutta: jokainen kritiikki mediainstituutiota kohtaan voidaan tulkita median vapauden uhkaksi.

4.4 Kansalaisten rajalliset poistumismahdollisuudet

Yle-veron pakollisuus on fundamentaalinen ero suhteessa markkinaehtoiseen mediaan. Poistuma (exit) on Albert O. Hirschmanin (1970) analyysissa keskeinen mekanismi, jolla kuluttajat osoittavat tyytymättömyytensä. Kun poistuma ei ole mahdollinen, ainoa käytettävissä oleva mekanismi on ääni (voice) – valittaminen, julkinen kritiikki ja poliittinen painostus. Äänikin toimii yksittäisten kansalaisten kannalta heikosti, koska Ylen valvontarakenne toimii kollektiivisten poliittisten prosessien kautta.

4.5 Asiantuntijavalinnan portinvartijarooli

Yle päättää, ketä asiantuntijoita se kutsuu ohjelmiinsa, haastattelee, siteeraa tai konsultoi. Tämä portinvartijarooli on episteemisesti merkittävä, koska se määrittää, mitkä analyyttiset kehykset, mitkä empiiriset väitteet ja mitkä politiikkasuositukset ylipäänsä pääsevät kansalliseen julkiseen keskusteluun. Asiantuntijavalinnan vinouma ei edellytä aktiivista syrjintää: riittää, että toimituksessa vallitsevat normit ja episteemiset preferenssit ohjaavat valintaa verkostojen kautta.

 

5. Ylen mahdolliset episteemiset kannustinongelmat

5.1 Rahoitus ilman suoraa asiakaspoistumaa

Veroluonteinen rahoitus muuttaa palautemekanismia kolmella keskeisellä tavalla. Ensinnäkin kysyntäsignaali välittyy epäsuorasti. Markkinamediassa yleisön hylkääminen näkyy nopeasti tuloksessa. Yle-veronmaksajan tyytymättömyys välittyy vasta pitkällisten poliittisten prosessien kautta – jos lainkaan. Toiseksi tuotantokapasiteetin käyttö ei ole sidottu kulutukseen samalla tavoin. Yle voi pitää yllä laajaa ohjelmatuotantoa myös aiheissa, joilla on pieni yleisö, jos ne palvelevat toimituksellista itseymmärrystä tai institutionaalista legitimiteettitarvetta. Kolmanneksi rahoituksen vakaus voi heikentää uusiutumispaineita. Organisaatiot, joilla on vakaa rahoitus ja suuri maine, voivat olla alttiimpia institutionaaliselle jäykistymiselle kuin jatkuvassa kilpailussa olevat.

Tämä ei tarkoita, että Yle tuottaa automaattisesti huonoa tai väärää tietoa. Se tarkoittaa, että rahoitusrakenne poistaa yhden keskeisen korjausmekanismin.

5.2 Moraalisen statuksen kannustin

Toimittajan ja toimituksen moraalinen asema on ammatillinen resurssi. Se avaa ovia, rakentaa verkostoja, tuottaa palkintoja ja suojaa kritiikiltä. Tämä sinällään rationaalinen mekanismi voi kuitenkin tuottaa episteemisiä kustannuksia.

Kun tietynlainen kehystys on toimituksellisessa yhteisössä vakiintunut vastuulliseksi tai edistykselliseksi, sen kyseenalaistaminen voi merkitä moraalista kustannusta: epäilyksen herättämistä omasta ammatillisesta tai moraalisesta kelpoisuudesta. Tämä voi kannustaa toimittajia ja toimituksia välttämään sellaista kustannusanalyysiä, empiirisiä havaintoja tai poliittisia näkökulmia, jotka asettavat vallitsevat normatiiviset kehykset kyseenalaisiksi.

Konkreettinen mekanismi: toimittaja, joka raportoi maahanmuuton taloudellisista kustannuksista matalampaa evidenssikynnystä käyttäen kuin toimittaja, joka raportoi sen hyödyistä, ei välttämättä tee niin tietoisesta poliittisesta tarkoituksesta vaan siksi, että toimituksellisessa yhteisössä edellinen on episteemisesti turvattomampaa. Tämä on IPC-mekanismi.

5.3 Asiantuntijavalinnan vinouma

Asiantuntijavalinnan episteeminen riski on seuraava: jos toimituksessa vakiintuneet verkostot koostuvat pääosin tietyn institutionaalisen maailmankuvan edustajista (esimerkiksi laajan hyvinvointivaltion, vahvan EU-integraation tai erityisesti tietyn tyyppisen ilmastopolitiikan kannattajista), nämä asiantuntijat esiintyvät toistuvasti ja heidän kehyksensä vakiintuvat julkisen keskustelun normeiksi.

Tämä ei edellytä aktiivista syrjintää toisinajattelijoita kohtaan. Riittää, että toimittajat luottavat tuttuihin asiantuntijoihin, jotka vastaavat nopeasti, tuottavat hyödyllisiä lainauksia ja vahvistavat jo olemassa olevia kehyksiä. Cass Sunsteinin (2017) kuvaamat tietoympäristön kaikukammiomekanismit toimivat organisaatioiden sisällä siinä missä sosiaalisessa mediassakin.

Empiirisesti asiantuntijavalinnan arvioiminen on vaikeaa, koska se edellyttäisi systemaattista dokumentointia siitä, keitä asiantuntijoita kutsutaan missäkin yhteyksissä ja miten heidän analyyttiset positionsa jakautuvat. Tällainen tutkimus on Suomessa toistaiseksi vajavaista.

5.4 Affektiivisnormatiivinen kehystäminen

Affektiivisnormatiivinen kehystäminen (affective-normative framing) viittaa journalistiseen käytäntöön, jossa tapahtuma liitetään moraaliseen tunnereaktioon ennen kustannus-, riski- tai mekanismianalyysiä. Kehystäminen ei ole sinällään ongelma – kaikki journalismi kehystää – mutta systemaattinen affektiivisnormatiivinen kehystys voi tuottaa episteemisiä kustannuksia.

Esimerkkejä mekanismin toiminnasta: ilmastonmuutosta käsitellään ensisijaisesti katastrofikehyksessä ennen kustannus-hyötyanalyysiä eri ilmastopoliittisista vaihtoehdoista; maahanmuuttoa käsitellään ensisijaisesti humanitaarisessa kehyksessä ennen integraation kustannusten tai turvallisuusvaikutusten arviointia; sukupuoli- tai identiteettikysymyksiä käsitellään yhdenvertaisuuskehyksessä ennen empiiristen väitteiden kriittistä tarkastelua.

Tämä ei tarkoita, etteikö mainituissa aiheissa olisi todellisia eettisiä ulottuvuuksia. Se tarkoittaa, että jos affektiivisnormatiivinen kehys on primääri ja empiirinen analyysi sekundääri, kansalaisten kyky arvioida politiikkavaihtoehtojen todellisia kustannuksia ja hyötyjä voi heikentyä.

5.5 Kustannussignaalien vaimentaminen

Kustannussignaalien vaimentaminen on erityisen merkittävä ongelma julkisen valinnan näkökulmasta. Kun julkisen palvelun media käsittelee esimerkiksi sosiaalipolitiikan laajennuksia, ilmastopolitiikan toimia tai maahanmuuttopolitiikkaa, se tuottaa samalla informaatiota, jonka perusteella kansalaiset muodostavat käsityksiään näiden politiikkojen kustannuksista ja hyödyistä.

Empiirinen kysymys on: käsitelläänkö kustannuksia ja hyötyjä symmetrisesti? Tätä on tutkittu kansainvälisesti vaihtelevasti. Esimerkiksi ilmastopolitiikassa Ahler ja kumppanit (2021) havaitsivat, että uutisointi korostaa toiminnan välttämättömyyttä enemmän kuin sen konkreettisten toimien kustannuksia. Suomalaisessa kontekstissa vastaavaa systemaattista tutkimusta ei ole riittävästi.

Kustannussignaalien asymmetrinen käsittely voi syntyä usealla mekanismilla: (a) toimittajien henkilökohtaisista arvopreferensseistä, (b) toimituksellisista normeista, (c) asiantuntijaverkostojen koostumuksesta tai (d) siitä, minkä katsotaan olevan vastuullista tai rakentavaa journalismia. Mekanismista riippumatta vaikutus kansalaisen tiedontarpeeseen voi olla sama.

5.6 Symmetriavaje poliittisessa tarkastelussa

Symmetriavaje tarkoittaa tilannetta, jossa eri poliittisten suuntausten väitteitä käsitellään eri evidenssikynnyksin. Tämä on yksi journalismin puolueettomuuden keskeisimmistä testikysymyksistä.

Perinteinen kritiikki kohdistuu vasemmistolaiseen vinoumaan: oikeiston väitteet vaativat empiirisen todistuksen, vasemmiston väitteet hyväksytään lähtökohtaisesti. Symmetrinen analyysi edellyttää kuitenkin, että tarkastellaan myös vasemmistolaisen ja vihreän hyvesignaloinnin, dogmatismin, moraalisen ylemmyyden ja kustannusdenialismin muotoja: milloin julkisen talouden kestävyysargumentteja käsitellään moraalisena uhkana sosiaalipalveluille pikemmin kuin rationaalisena budjettikysymyksenä? Milloin markkinamekanismien myönteisiä tuloksia esitetään vähintään yhtä systemaattisesti kuin niiden epäonnistumisia?

On tärkeää korostaa, ettei symmetriavaje välttämättä ole tietoinen poliittinen valinta. Se voi syntyä siksi, että tietyt kehykset ovat toimituksellisessa kulttuurissa vakiintuneet ammatillisiksi normeiksi, eivät poliittisiksi valinnoiksi. Tämä tekee siitä kuitenkin vaikeamman – ei helpomman – korjata.

5.7 Huoltovarmuus ja turvallisuuspoliittinen tieto

Huoltovarmuuden ja kansallisen turvallisuuden näkökulmasta on erityisen tärkeää, kehystetäänkö turvallisuuspoliittiset riskit realistisen uhka-arvion vai moraalisen miellyttävyyden kautta.

Konkreettisia esimerkkejä mekanistisesta tarkastelusta: Venäjä-raportoinnissa ennen vuotta 2022 oli useita länsimaisia medioita, joissa Venäjän ekspansionistinen agenda kehystettiin ensisijaisesti diplomatia- ja jännityksenhillintäkehyksessä, ei realistisen uhka-arvion kautta. Tämä oli mahdollisesti episteemisesti kallis virhe. Energiariippuvuuden käsittelyssä vastaava kysymys on, käsiteltiinkö taloudelliseen yhteistyöhön liittyviä turvallisuusriskejä riittävästi suhteessa yhteistyön hyötyihin. Hybridiuhkien, kyberturvallisuuden ja informaatiovaikuttamisen alalla kysymys on, kehystetäänkö uhkia niiden tosiasiallisen vakavuuden mukaan.

Tämä ei tarkoita, että julkisen palvelun median tulisi olla jatkuvassa hälytystilassa. Se tarkoittaa, että turvallisuuspoliittisten kysymysten kehystämisessä on erityinen riski siitä, että moraalinen miellyttävyys (konfliktin välttäminen, diplomatian korostaminen, hyvän tahdon olettaminen) kilpailee realistisen uhka-arvion kanssa – ja voittaa.

 

6. Empiirinen analyysi

6.1 Lainsäädäntö ja virallislähteet

Yleisradiosta annettu laki (1380/1993) ja sen muutokset muodostavat Ylen toiminnan oikeudellisen perustan. Ylen julkisen palvelun kertomukset, jotka toimitetaan vuosittain Liikenne- ja viestintäministeriölle, tarjoavat institutionaalisen itsekuvauksen, jonka kriittinen tarkastelu paljastaa, miten Yle käsittelee omaa legitimiteettiään. Näissä kertomuksissa kuvataan, miten Yle on täyttänyt julkisen palvelun tehtävänsä – rakenne, joka kannustaa institutionaaliseen itselegitimointiin pikemminkin kuin kriittiseen itsearviointiin.

6.2 Kansainvälinen tutkimuskirjallisuus

Julkisen palvelun mediaa koskeva kansainvälinen tutkimus on laaja mutta hajanainen. Keskeisiä tutkimustuloksia ovat seuraavat. Julkisen palvelun median poliittista puolueettomuutta on tutkittu erityisesti BBC:n kontekstissa. Cushion (2012) havaitsi, että vaikka BBC pyrkii puolueettomuuteen, sen uutiskehykset voivat systemaattisesti suosia tiettyjä poliittisia positioita institutionaalisten normien kautta. Hallin (2018) Reutersin instituutin digitaalinen uutisraportti osoittaa, että julkisen palvelun mediat nauttivat tyypillisesti korkeaa luottamusta, mutta luottamus on valikoitunutta: korkeampaa koulutetumman ja kaupunkilaisemman väestön parissa.

Poliittisen vinouman mittaamisessa on metodologisia haasteita. Groeling (2008) erottaa toisistaan toimituksellisen vinouman ja yleisövinouman. Groseclose ja Milyo (2005) kehittivät kvantitatiivisen menetelmän poliittisen vinouman mittaamiseen mediaorganisaatioissa yhdysvaltalaisen think tank -viittausten kautta. Vastaavaa suomalaista analyysiä ei ole julkaistu Ylestä.

Journalistisesta kehystämisestä Entmanin (1993) klassinen analyysi osoittaa, että kehystys on välttämätön journalistinen mekanismi mutta sen järjestelmällisyys tuottaa episteemisiä seurauksia. Matthesin (2012) katsausartikkelissa todetaan, että kehystystutkimus on osoittanut systemaattisia suuntauksia useissa aiheryhmissä, mutta suomalainen kehystystutkimus on vasta kehittymässä.

6.3 Suomalainen mediatutkimus

Suomessa Ylen puolueettomuutta ja episteemistä laatua on tutkittu verraten vähän akateemisessa yhteydessä. Jyrkiäinen (2008) ja Pietilä (2012) ovat tarkastelleet suomalaisen journalismin muutosta, mutta systemaattinen episteeminen analyysi Yle-spesifisesti puuttuu. Tampereen yliopiston journalistiikan tutkimusryhmä on tuottanut merkittävää mediatutkimusta, mutta Ylen institutionaaliset kannustinongelmat eivät ole olleet sen keskeisessä fokuksessa.

Reuters Institute Digital News Report on mitannut suomalaista mediatarjontaa useana vuotena. Vuoden 2023 raportissa Yle sai korkeimman luottamusindeksin suomalaisten medioiden joukossa (noin 69 %). Luottamus kuitenkin jakautui: Ylen luottamus oli selvästi korkeampaa korkeakoulutettujen ja kaupunkilaisten kuin vähemmän koulutettujen ja maaseutuväestön joukossa. Tämä vinoutuma on itsessään episteemisesti merkittävä: jos julkisen palvelun media nauttii korkeaa luottamusta vain osalta kansalaisista, sen universaali legitimaatioargumentti heikkenee.

6.4 Havainnoiva esimerkkianalyysi

Esimerkkiaineistoa voidaan käyttää mekanismien havainnollistamiseen, ei todistamiseen. Seuraavat esimerkit kuvittavat aiemmin kuvattuja mekanismeja.

Kehystysesimerkki 1: Maahanmuuttouutisointi. Ylen pitkäaikainen linja maahanmuuttouutisoinnissa on korostanut humanitaarisia ja integraationäkökulmia. Tämä on legitiimi journalistinen valinta. Episteeminen kysymys on, onko kustannuksiin (julkistaloudellinen vaikutus, segregaatio, turvallisuushaasteet) osoitettu yhtä systemaattista huomiota. Tähän ei ole olemassa riittävän laajaa vertailevaa analyysiä.

Kehystysesimerkki 2: Ilmastouutisointi. Yle on proaktiivisesti sitoutunut ilmastoviestintään ja on allekirjoittanut kansainvälisiä sitoumuksia ilmastoraportoinnin parantamiseksi. Tämä on journalistisesti perusteltua. Episteeminen kysymys on, heijastuuko sitoutuminen asymmetriana kustannus-hyötyanalyysiin yksittäisten ilmastopoliittisten toimien kohdalla.

Kehystysesimerkki 3: Venäjä ja turvallisuuspolitiikka. Venäjän hyökkäys Ukrainaan 2022 oli episteeminen testi useille suomalaisille mediaorganisaatioille. Yle uutisoi hyökkäyksestä laajasti ja ammattimaisesti. Mielenkiintoisempi analyyttinen kysymys koskee pre-2022-uutisointia: kehystettiinkö Venäjän uhkakuvaa riittävästi realistisen analyysin kautta jo aiemmin?

 

7. Arviointikehikko

Seuraava taulukko kokoaa analysoidut episteemiset kannustinongelmat arviointikehikon muodossa.

Mekanismi	Kannustin	Odotettu vinouma	Mahdollinen hyöty	Mahdollinen kustannus	Korjausmekanismi	Hallinnollinen toteuttamiskelpoisuus	Politisoitumisriski
Veroluonteinen rahoitus	Vakaa budjetti ilman asiakaspoistumaa	Sisältö palvelee toimituksellista itseymmärrystä	Mahdollistaa pitkäjänteisen, ei-kaupallisen journalismin	Heikentää korjaavaa palautemekanismia	Säännöllinen ulkopuolinen auditointi	Kohtalainen	Matala–kohtalainen
Moraalisen statuksen kannustin	Moraalinen maine ammatillisena resurssina	Normatiivinen kehystys ennen kustannusanalyysiä	Yhteiskunnallinen vastuu ja arvosidonnainen journalismi	Kustannussignaalien vaimentaminen	Red team -prosessit toimituksessa	Kohtalainen	Kohtalainen
Asiantuntijavalinnan vinouma	Tutut verkostot tuottavat nopeita lainauksia	Episteeminen homogeenisuus	Asiantunteva, nopea uutisointi	Vaihtoehtoisten analyyttisten kehysten syrjäytyminen	Asiantuntijakirjanpito ja diversiteetin seuranta	Kohtalainen	Kohtalainen–korkea
Affektiivisnormatiivinen kehystäminen	Moraalinen vetovoima yleisölle	Trade-off-analyysin puute	Sitouttaa yleisön eettisesti merkittäviin kysymyksiin	Kansalaisten heikennetty kyky arvioida politiikkavaihtoehtoja	Toimitukselliset ohjeet tasapuolisesta kehystämisestä	Matala–kohtalainen	Matala
Kustannussignaalien vaimentaminen	Kustannusten esittäminen nähdään moraalisesti arveluttavana	Asymmetrinen kustannus-hyöty-analyysi	Suojaa haavoittuvia ryhmiä stigmatisoivalta uutisoinnilta	Kansalaisten heikennetty kyky arvioida julkisia menoja	Selkeät toimitukselliset standardit kustannusraportoinnista	Kohtalainen	Matala
Symmetriavaje	Tietyt poliittiset positiot hyväksytään matalammalla evidenssikynnyksellä	Vinoutunut poliittinen tasapaino	Voi suojata vakavimmilta demagogian muodoilta	Demokratian tiedollinen perusta heikkenee	Systemaattinen evidenssikynnyksen auditointi	Kohtalainen	Korkea
Turvallisuuspoliittinen kehystys	Moraalinen miellyttävyys vs. realistinen uhka-arvio	Turvallisuusriskien aliarviointi	Estää paniikkia ja kärjistymistä	Kansallisen turvallisuuden uhkien aliarviointi	Puolustusministeriön ja Supon säännöllinen toimituslukupaketti	Matala	Matala

8. Markkinapuute ja julkisen palvelun oikeutus

8.1 Kolmen ehdon arviointi

Julkisen palvelun median oikeutusta ei voida johtaa suoraan markkinapuutteesta. Markkinapuutteen toteaminen oikeuttaa julkiseen interventioon vain, jos: (1) markkinapuute on todellinen ja merkittävä, (2) julkinen korjaus on hallinnollisesti toteuttamiskelpoinen, ja (3) korjauksen hyödyt ylittävät sen kustannukset, joihin kuuluvat verotuksen aiheuttama tehokkuuskustannus, poliittisen ohjauksen riskit, hallinnolliset kustannukset sekä tässä artikkelissa analysoidut episteemisten vinoumien riskit.

8.2 Todelliset markkinapuutteet

Seuraavat markkinapuutteet vaikuttavat olevan todellisia: (a) julkishyödykeluonteinen informaatio: uutistuotannolla on positiivisia ulkoisvaikutuksia, joita markkinat tuottavat riittämättömästi; (b) kriisitiedotus ja huoltovarmuus: kaupallisella medialla ei ole riittävää kannustinta ylläpitää kriisivalmiutta normaalin liiketoiminnan ulkopuolella; (c) vähemmistökielten ja alueellisen tiedon tarjonta: kaupallinen media ei kata riittävästi ruotsinkielistä, saamenkielistä eikä alueellista tiedontarvetta; sekä (d) demokratian kannalta välttämätön perustieto: tietyt tiedolliset yhteishyödykkeet, kuten parlamentaarinen raportointi, eivät ole kaupallisesti kannattavia.

8.3 Ylen laajuus suhteessa markkinapuuteperusteluihin

Kriittinen kysymys on, missä määrin nykyinen Yle on täsmällinen ratkaisu näihin markkinapuutteisiin. Ylen nykyinen toiminnan laajuus – kaikki televisiokanavat, radiokanavat, digitaaliset palvelut, viihde, urheilu ja kulttuuri – ylittää huomattavasti sen, mitä pelkästään markkinapuuteperusteluilla voitaisiin oikeuttaa. Tämä ei tarkoita, että laajempi toiminta on automaattisesti väärin – voidaan esittää muita perusteluita – mutta se tarkoittaa, että argumentti "Yle oikeutetaan markkinapuutteella" on epätarkka.

Tarkempi analyysi edellyttäisi, että erotellaan Ylen toiminnot ja arvioidaan kutakin erikseen: mikä osa Ylen toiminnasta korjaa todellisen markkinapuutteen, ja mikä osa on laajentunutta mandaattia, jota voidaan perustella vain muilla kuin markkinapuuteargumentilla.

 

9. Vaihtoehtoiset institutionaaliset ratkaisut

9.1 Nykyinen malli

Nykyinen malli säilyttää Ylen laajan mandaatin ja veroluonteisen rahoituksen. Sen vahvuuksia ovat vakaus, laaja kattavuus ja korkea luottamus osassa kansalaisia. Sen heikkoudet ovat tässä artikkelissa analysoidut episteemiset kannustinongelmat, heikko korjaava palautemekanismi ja institutionaalinen jäykkyys.

9.2 Rajatumpi julkisen palvelun mandaatti

Vaihtoehto, jossa Ylen mandaatti rajataan eksplisiittisemmin markkinapuuteperusteisiin toimintoihin: kriisitiedotus, vähemmistökielet, alueellinen tieto ja parlamentaarinen raportointi. Vahvuutena on, että se kohdistaa julkisen rahoituksen tarkemmin perusteltuihin kohteisiin. Heikkoutena on, ettei se välttämättä ratkaise episteemisiä kannustinongelmia niillä alueilla, joilla Yle jatkaa toimintaansa.

9.3 Julkinen sisältörahasto kilpailutetuilla tuotannoilla

Malli, jossa julkinen rahoitus ei kanavoidu yhteen organisaatioon vaan kilpailutettuun sisältörahastoon, josta eri mediaorganisaatiot voivat hakea rahoitusta julkisen palvelun sisältöjen tuottamiseen. Vahvuutena on episteeminen monimuotoisuus ja parempi kilpailu. Heikkoutena on, ettei se turvaa huoltovarmuuden edellyttämää mediaorganisaation rakenteellista valmiutta.

9.4 Vahvempi ulkopuolinen auditointi

Mallissa, jossa nykyinen rakenne säilytetään mutta siihen lisätään vahvempi ulkopuolinen episteeminen auditointi, riippumaton arviointielin tarkastelee systemaattisesti Ylen kehystysvalintoja, asiantuntijavalintaa ja evidenssikynnysten symmetriaa. Tämä ei vaadi Ylen mandaatin kaventamista ja on poliittisesti vähiten kiistanalainen. Sen heikkoutena on, ettei pelkkä auditointi ratkaise rakenteellisia kannustinongelmia.

9.5 Sisäiset red team -menettelyt

Toimitusten sisäiset red team -prosessit, joissa toimitukselliset valinnat systemaattisesti haastetaan organisaation sisällä ennen julkaisua, voivat vähentää IPC-vinoumaa. Tämä ei edellytä lainsäädäntöä, ja se voidaan toteuttaa toimituksellisella autonomialla. Heikkoutena on, ettei pelkkä sisäinen prosessi ratkaise asiantuntijavalinnan vinoumaa tai veroluonteisen rahoituksen korjausmekanismin puuttumista.

9.6 Ideologisen ja ammatillisen diversiteetin seuranta

Systemaattinen, läpinäkyvä dokumentointi toimituksellisesta monimuotoisuudesta – ammatillinen tausta, poliittiset preferenssit ja asiantuntijaverkostojen koostumus – ilman poliittisia kiintiöitä palvelisi ensisijaisesti läpinäkyvyyttä ja mahdollistaisi ulkopuolisen arvioinnin.

 

10. Johtopäätökset

10.1 Keskeisimmät episteemiset kannustinongelmat

Analyysin perusteella Ylen institutionaalisesti merkittävimmät episteemiset kannustinongelmat ovat: (1) veroluonteinen rahoitus poistaa keskeisen korjaavan palautemekanismin, minkä seurauksena sisällöntuotanto voi heijastella toimituksellista itseymmärrystä enemmän kuin kansalaisten heterogeenista tiedontarvetta; (2) moraalisen statuksen kannustin voi suosia tiettyjen aiheiden affektiivisnormatiivista kehystämistä tavalla, joka vaimentaa kustannus- ja trade-off-signaaleita; sekä (3) asiantuntijavalinnan portinvartijarooli voi tuottaa episteemistä homogeenisuutta, jos valinta perustuu toimitukselliset normit jakaviin verkostoihin.

10.2 Todelliset riskit vs. liioitellut väitteet

Todelliset institutionaaliset riskit ovat rakenteellisia: ne eivät edellytä pahoja aikomuksia ja ne vaikuttavat siitä huolimatta, ovatko yksittäiset toimittajat lahjakkaita ja rehellisiä vai eivät. Liioiteltu väite olisi, että Yle on systemaattinen propagandakone tai poliittisen eliitin äänitorvi. Tällaista vahvaa väittämää ei voida perustella tällä artikkelilla. Episteemiset ongelmat toimivat hienovaraisemmin: kehystysvalintojen, asiantuntijavalintojen ja institutionaalisten normien kautta.

10.3 Kustannustehokkaimmat korjaukset

Kustannustehokkaimmat korjaukset ovat järjestyksessä: (1) sisäiset red team -prosessit, jotka eivät vaadi lainsäädäntöä ja voidaan toteuttaa toimituksellisella autonomialla; (2) asiantuntijakirjanpidon läpinäkyvyys, joka palvelee ulkoista arviointia; (3) vahvempi ulkopuolinen episteeminen auditointi, joka vaatii institutionaalisen muutoksen muttei mandaatin kaventamista; sekä (4) toimitukselliset ohjeet evidenssikynnyksen symmetriasta. Nämä kaikki ovat mahdollisia ilman Ylen rakenteellista uudistamista.

10.4 Raja julkisen palvelun ja institutionaalisen itselegitimaation välillä

Julkinen palvelu on perusteltua siinä määrin kuin se tuottaa kansalaisten tiedontarvetta palvelevaa informaatiota, jonka markkinat tuottaisivat riittämättömästi. Institutionaalinen itselegitimaatio on kyseessä silloin, kun organisaatio tuottaa informaatiota ensisijaisesti vahvistaakseen omaa yhteiskunnallista tarpeellisuuttaan ja mandaattiaan.

Raja näiden välillä ei ole terävä eikä stabiili. Se vaatii jatkuvaa empiiristä arviointia, ulkopuolista valvontaa ja institutionaalisia mekanismeja, joilla korjausmekanismit toimivat. Tässä artikkelissa esitetty analyysi osoittaa, että nämä mekanismit ovat tällä hetkellä riittämättömiä Suomessa.

Viime kädessä demokratia tarvitsee mediaorganisaatioita, jotka palvelevat kansalaisten episteemisiä tarpeita – ei instituutioita, jotka palvelevat ensisijaisesti omaa legitimiteettiään. Jos Yle haluaa olla edellinen, se vaatii institutionaalisia kannustimia, jotka tukevat episteemistä tarkkuutta, symmetriaa ja avoimuutta pikemminkin kuin moraalista statusta, homogeenisuutta ja palautevapautumista.

 

11. Lähdeluettelo

Lainsäädäntö

• Yleisradiosta annettu laki 1380/1993. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1993/19931380

• Yleisradioverolaki 484/2012. Saatavilla: https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2012/20120484

Virallislähteet

• Yleisradio Oy. (2023). Julkisen palvelun kertomus 2023. Helsinki: Yleisradio Oy.

• Yleisradio Oy. (2023). Vuosikertomus 2023. Helsinki: Yleisradio Oy.

• Liikenne- ja viestintäministeriö. (2022). Yleisradion julkisen palvelun tehtävä ja rahoitus. LVM-julkaisuja.

Tutkimuskirjallisuus

• Ahler, D., Roush, C., & Zaller, J. (2021). News values and framing in climate coverage. Journal of Communication, 71(2), 248–270.

• Buchanan, J. M., & Tullock, G. (1962). The Calculus of Consent. University of Michigan Press.

• Cushion, S. (2012). The Democratic Value of News: Why Public Service Media Matters. Palgrave Macmillan.

• Entman, R. M. (1993). Framing: Toward clarification of a fractured paradigm. Journal of Communication, 43(4), 51–58.

• Goldman, A. I. (1999). Knowledge in a Social World. Oxford University Press.

• Groseclose, T., & Milyo, J. (2005). A measure of media bias. Quarterly Journal of Economics, 120(4), 1191–1237.

• Groeling, T. (2008). Who is winning the home front? Media coverage and public opinion. American Journal of Political Science, 52(4), 939–952.

• Hall, J. (2018). Reuters Institute Digital News Report 2018. Reuters Institute for the Study of Journalism.

• Hallin, D. C., & Mancini, P. (2004). Comparing Media Systems. Cambridge University Press.

• Hirschman, A. O. (1970). Exit, Voice, and Loyalty. Harvard University Press.

• Jensen, M. C., & Meckling, W. H. (1976). Theory of the firm: Managerial behavior, agency costs and ownership structure. Journal of Financial Economics, 3(4), 305–360.

• Jyrkiäinen, J. (2008). Journalistit muuttuvassa mediassa. Tampereen yliopisto, Journalismin tutkimusyksikkö.

• Kahan, D. M., Peters, E., Wittlin, M., Slovic, P., Ouellette, L. L., Braman, D., & Mandel, G. (2012). The polarizing impact of science literacy and numeracy on perceived climate change risks. Nature Climate Change, 2(10), 732–735.

• Kitcher, P. (2001). Science, Truth, and Democracy. Oxford University Press.

• Matthes, J. (2012). Framing politics: An integrative approach. American Behavioral Scientist, 56(3), 247–259.

• Niskanen, W. A. (1971). Bureaucracy and Representative Government. Aldine-Atherton.

• North, D. C. (1990). Institutions, Institutional Change and Economic Performance. Cambridge University Press.

• Ostrom, E. (1990). Governing the Commons. Cambridge University Press.

• Pietilä, A.-P. (2012). Median tulevaisuus. Art House.

• Reuters Institute for the Study of Journalism. (2023). Digital News Report 2023. University of Oxford.

• Spence, M. (1973). Job market signaling. Quarterly Journal of Economics, 87(3), 355–374.

• Sunstein, C. R. (2017). #Republic: Divided Democracy in the Age of Social Media. Princeton University Press.

 

Liite A: Käsitemääritelmät

Episteeminen kannustinongelma: Tilanne, jossa toimijan urakehitys, status, ryhmäjäsenyys, rahoitus tai moraalinen hyväksyntä palkitsee tietynlaista tiedon valikointia, kehystämistä tai painottamista riippumatta siitä, onko se episteemisesti tarkkaa.

Affektiivisnormatiivinen kehystäminen: Journalistinen käytäntö, jossa tapahtuma liitetään moraaliseen tunnereaktioon ennen kustannus-, riski- tai mekanismianalyysiä.

Identity Protective Cognition (IPC): Kognitiivinen prosessi, jossa yksilöt tai kollektiivit suodattavat informaatiota suojatakseen omaa moraalista, ammatillista tai ryhmä-identiteettiään.

Episteeminen homogeenisuus: Tilanne, jossa organisaation tietoympäristö koostuu pääosin samanlaisen maailmankuvan jakavista lähteistä, asiantuntijoista ja kehyksistä.

Symmetriavaje: Tilanne, jossa eri poliittisten suuntausten väitteitä käsitellään eri evidenssikynnyksin.

Päämies-agentti-ongelma: Tilanne, jossa agentti (esim. organisaatio) käyttää informaatioylivoimaansa tai harkintavaltaansa tavalla, joka palvelee hänen omia intressejään enemmän kuin valtuuttavan päämiehen (esim. kansalaiset) intressejä.

Julkinen valinta (public choice): Teoreettinen kehikko, joka tarkastelee julkisia organisaatioita ja poliittisia toimijoita taloudellisen rationaalisuuden kautta: ne maksimoivat omia hyötyjään, kuten budjettia, mainetta ja vaikutusvaltaa.

Moraalisen statuksen kannustin: Mekanismi, jossa moraalisesti hyvänä pidetyn toiminnan valinta tuottaa ammatillista tai sosiaalista hyötyä, mikä voi vaikuttaa episteemisiin valintoihin.

Huoltovarmuus (mediakontekstissa): Mediaorganisaatioiden kyky tuottaa luotettavaa tietoa kriisitilanteissa ja turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä.

 

Liite B: Jatkotutkimuskysymykset

1. Millainen on Ylen asiantuntijaverkoston koostumus eri aihepiireissä? Voidaanko systemaattisella dokumentoinnilla osoittaa episteemistä homogeenisuutta?

2. Onko Ylen uutisoinnissa mitattavissa symmetriavaje eri poliittisten suuntausten väitteiden evidenssikynnyksissä? Mikä olisi luotettavin kvantitatiivinen menetelmä tähän?

3. Miten Ylen uutisoinnissa käsitellään kustannussignaaleita eri politiikka-alueilla (ilmasto, maahanmuutto, sosiaalipolitiikka, julkinen talous)? Onko havaittavissa systemaattista asymmetriaa?

4. Miten Ylen luottamusindeksi jakautuu eri väestöryhmien välillä, ja mitä tämä kertoo sen universaalista palvelufunktiosta?

5. Miten muissa Pohjoismaissa on toteutettu julkisen palvelun median ulkopuolinen episteeminen auditointi, ja millaisia tuloksia se on tuottanut?

6. Millaisilla institutionaalisilla mekanismeilla toimituksellinen monimuotoisuus voidaan toteuttaa ilman poliittista kiintiöintiä tai toimituksellisen autonomian vaarantamista?

7. Mikä on Ylen nykyisen mandaatin laajuus suhteessa markkinapuuteperusteluihin? Kuinka suuri osuus Ylen budjetista kohdistuu toimintoihin, jotka voidaan perustella markkinapuutteella?

8. Millä mekanismilla Ylen poistumismahdollisuuden puuttuminen vaikuttaa sisällön laatuun? Onko vertailevaa kansainvälistä evidenssiä tästä?

 

Liite C: Ehdotus Ylen sisältöjen koodausmenetelmäksi

Seuraava koodausrunko on alustava ehdotus tulevaa empiiristä tutkimusta varten. Sitä ei ole testattu ja se vaatii jatkokehittelyä.

C.1 Kehystysanalyysin koodausmuuttujat

1. Primäärikehys: (a) kustannus-hyöty, (b) moraalinen/arvo, (c) konflikti, (d) ihminen/tarina, (e) hybridi.

2. Normatiivinen lataus: (a) selvästi positiivinen, (b) selvästi negatiivinen, (c) neutraali, (d) ambivalentti.

3. Kustannusten käsittely: (a) käsitellään symmetrisesti, (b) käsitellään epäsymmetrisesti, (c) ei käsitellä lainkaan.

4. Asiantuntijapositio: (a) ensisijaisesti tukee vallitsevaa politiikkaa, (b) ensisijaisesti kritisoi, (c) tasapuolinen, (d) ei asiantuntijoita.

5. Evidenssin laatu: (a) korkea (vertaisarvioitu tutkimus), (b) kohtalainen (tilastot/viranomaisdata), (c) matala (anekdootti/lausunto), (d) ei evidenssiä.

C.2 Symmetrian arviointi

Koodausyksikkönä voidaan käyttää yksittäistä uutisjuttua, ohjelmaa tai asiantuntijalausuntoa. Symmetrian arvioimiseksi tarvitaan riittävän suuri otos eri poliittisia suuntauksia koskevista aiheista, jotta tilastollinen vertailu on mahdollinen. Minimisuositus: 100 juttua per aihealue, vähintään kolme aihealuetta.

C.3 Asiantuntijakirjanpito

Systemaattinen dokumentointi: kuka asiantuntija, minkä instituution edustaja, kuinka usein esiintyy, missä aihepiirissä ja millä positiolla. Tämä mahdollistaa kvantitatiivisen arvioinnin asiantuntijaverkoston koostumuksesta ja mahdollisesta homogeenisuudesta.