Kun valta-analyysi muuttuu syyllisyysheuristiikaksi: intersektionaalinen kehystäminen, politisoitunut queer-identiteetti ja valkoisiin miehiin kohdistuva vastuun siirtäminen

 

Tiivistelmä

Artikkelissa tarkastellaan mekanismia, jonka kautta intersektionaalinen valta-analyysi voi politisoituneeseen queer-identiteettiin yhdistyessään synnyttää aiheettomia moraalisia tai kausaalisia syytöksiä valkoisia miehiä kohtaan. Lähtökohtana on havainto, että väkivallanteon konkreettinen tekijä, teon motiivi ja tekoon osallistumattomat väestöryhmät voidaan julkisessa keskustelussa sijoittaa eri tavoin ennalta omaksuttuun sortaja–uhri-rakenteeseen. Kun konkreettinen tekijä kuuluu ryhmään, joka on totuttu luokittelemaan haavoittuvaksi, ja uhrit toiseen haavoittuvaksi luokiteltuun ryhmään, syntyy poliittista koalitiota ja moraalista maailmankuvaa häiritsevä luokitteluristiriita. Ristiriita voidaan ratkaista siirtämällä huomio ryhmään, joka on valta-analyysissä määritelty rakenteellisesti hallitsevaksi.

Artikkelissa tätä ilmiötä kutsutaan vastuun korvausmekanismiksi. Sen osatekijöitä ovat kategorinen valta-analyysi, politisoitunut kollektiivinen identiteetti, järjestelmän syyttäminen, moraalinen tyypittely, identiteettiä suojaava päättely sekä sosiaaliset kannustimet osoittaa lojaalisuutta progressiiviselle ryhmäkoalitiolle. Valkoiset miehet soveltuvat korvaavan syyllisen asemaan, koska heidät esitetään usein korkean toimijuuden, vähäisen haavoittuvuuden ja historiallisen vallan ryhmänä. Artikkeli erottaa toisistaan rakenteellisen analyysin, kollektiivisen vastuun ja yksilöllisen syyllisyyden sekä esittää hypoteeseja ilmiön empiiristä testaamista varten.

Avainsanat: intersektionaalisuus, queer-identiteetti, kollektiivinen syyllisyys, valkoiset miehet, moraalinen tyypittely, identiteettiä suojaava päättely, poliittinen polarisaatio

1. Johdanto

Väkivallanteon selittämisen perustavanlaatuisena lähtökohtana tulisi olla teon mekanismi: kuka teki, mitä teki, millaisin motiivein, millä resursseilla ja keiden mahdollisella avustuksella. Poliittisesti polarisoituneessa keskustelussa vastuu ei kuitenkaan aina kohdennu tämän kausaalisen ketjun mukaan. Tapahtuma voidaan sen sijaan tulkita ennalta olemassa olevan moraalisen ryhmäjaon kautta.

Berliinin Pride-tapahtuman yhteydessä 25. heinäkuuta 2026 tehdyssä iskussa epäilty ajoi ajoneuvolla väkijoukkoon. Tutkinnassa löydettiin video, jossa epäillyn katsottiin vannovan uskollisuutta Isisille. Tapauksen jälkeen julkisuudessa levisi myös reaktioita, joissa huomio siirtyi islamistisesta tekijästä valkoisiin kristittyihin tai valkoisiin miehiin. Yhdessä muistotilaisuudessa tallennetussa puheenvuorossa esiintyjä kertoi toivoneensa, ettei tekijä olisi ulkomaalaistaustainen vaan valkoinen kristitty. Tällainen lausuma ei tee valkoisista miehistä teon juridisia tekijöitä, mutta se paljastaa toiveen siitä, millaiseen poliittiseen kategoriaan tekijän olisi pitänyt kuulua.

Yksittäisistä viraalivideoista ei voida päätellä, kuinka yleisiä tällaiset käsitykset ovat queer-yhteisössä, vasemmistossa tai väestössä yleensä. Niitä voidaan silti käyttää teoreettisesti informatiivisina poikkeustapauksina. Kärjistynyt reaktio tekee näkyväksi sellaisen luokittelumekanismin, joka tavanomaisemmassa keskustelussa jää epäsuoraksi.

Artikkelin tutkimuskysymys on:

Millä mekanismilla intersektionaalinen valta-analyysi ja politisoitunut queer-identiteetti voivat johtaa siihen, että tekoon osallistumattomia valkoisia miehiä käsitellään väkivallanteon moraalisina tai rakenteellisina syyllisinä?

Väitteen rajaus on tärkeä. Intersektionaalinen analyysi ei itsessään edellytä kollektiivista syyllistämistä. Myöskään queer-identiteetti ei sellaisenaan tuota tiettyä poliittista maailmankuvaa. Ongelma syntyy tietyssä yhdistelmässä, jossa:

1. sosiaaliset kategoriat järjestetään suhteellisen pysyvään valta-asteikkoon;
2. kollektiivisesta identiteetistä tulee poliittisen toiminnan ja tiedonkäsittelyn keskus;
3. haavoittuvuus ja vahingollinen toimijuus jaetaan ryhmille epäsymmetrisesti;
4. rakenteellinen asema muutetaan yksittäisten tapahtumien syyllisyysheuristiikaksi.

2. Intersektionaalinen analyysi: havaintovälineestä moraaliseksi luokitteluksi

Kimberlé Crenshaw kehitti intersektionaalisuuden käsitettä kuvatakseen tilanteita, joissa esimerkiksi mustien naisten kohtaamaa kohtelua ei voitu ymmärtää tarkastelemalla rotua ja sukupuolta toisistaan erillisinä kategorioina. Alkuperäinen argumentti koski ennen kaikkea institutionaalisten ja oikeudellisten luokitusten katvealueita. Mustat naiset saattoivat jäädä sekä antirasistisen että feministisen analyysin marginaaliin, koska kummankin ryhmän prototyyppinen jäsen ymmärrettiin eri tavoin.

Intersektionaalisuuden analyyttisesti vahva muoto esittää kolme kohtuullista väitettä:

• ihmiset kuuluvat samanaikaisesti useisiin sosiaalisiin kategorioihin;
• kategorioiden yhteisvaikutus ei aina palaudu niiden erillisten vaikutusten summaan;
• instituutioiden säännöt voivat kohdella eri kategoriayhdistelmiä eri tavoin.

Nämä väitteet eivät vielä kerro, kuka on syyllinen tiettyyn tekoon. Ne eivät myöskään anna yleispätevää järjestystä, jossa kaikki ihmisryhmät voitaisiin sijoittaa pysyvästi sortajiin ja sorrettuihin.

Ongelmallinen muutos tapahtuu, kun intersektionaalisuutta ei käytetä empiirisesti tutkittavana hypoteesina vaan valmiina maailmankarttana. Tällöin ryhmäjäsenyys alkaa toimia osoittimena neljälle eri ominaisuudelle:

1. institutionaaliselle vallalle;
2. moraaliselle vastuulle;
3. kyvylle aiheuttaa vahinkoa;
4. oikeudelle tulla tunnustetuksi vahingon kärsijänä.

Näitä ominaisuuksia ei kuitenkaan voida päätellä yhdestä taustamuuttujasta. Esimerkiksi väestöryhmän keskimääräinen tulotaso tai historiallinen poliittinen asema ei osoita, että ryhmän satunnainen jäsen olisi osallistunut tiettyyn rikokseen. Ryhmätason tilastollisen aseman muuttaminen yksilötason syyllisyydeksi on ekologinen päättelyvirhe.

Intersectionality-tutkimuksen menetelmäkirjallisuudessakin on korostettu, että sosiaalisten kategorioiden yhteyksien tunnistaminen ei vielä ratkaise kausaalisuutta. Kausaalinen tulkinta vaatii mekanismin määrittämistä, vaihtoehtoisten selitysten poissulkemista ja sen täsmentämistä, minkä intervention odotetaan muuttavan mitäkin lopputulosta.

Intersektionaalisen analyysin väärinkäyttö voidaan näin määritellä siirtymäksi:

Kategorioiden vaikutuksia koskevasta tutkimuskysymyksestä kategorioiden moraalista luonnetta koskevaksi oletukseksi.

Tällöin analyysi ei enää kysy, mitä tapahtui, vaan etsii tapahtumasta vahvistusta ennalta määrätylle valtarakenteelle.

3. Politisoitunut queer-identiteetti

Queer-identiteetillä voidaan tarkoittaa seksuaalista tai sukupuolista itseymmärrystä, kulttuurista yhteisöä tai poliittista identiteettiä. Näitä ei pidä sekoittaa toisiinsa. Seksuaalivähemmistöön kuuluminen ei automaattisesti merkitse tietyn poliittisen teorian hyväksymistä.

Politisoitunutta queer-identiteettiä on kuitenkin mahdollista mitata erillisenä ilmiönä. Duncan, Mincer ja Dunn kehittivät Queer Consciousness Scale -mittarin, jossa politisoituneeseen seksuaalisen suuntautumisen identiteettiin sisältyvät yhteisen kohtalon kokemus, tyytymättömyys valtasuhteisiin, järjestelmän syyttäminen, kollektiivinen suuntautuminen ja identiteetin kognitiivinen keskeisyys. Mittari oli yhteydessä poliittiseen liberalismiin ja kollektiiviseen toimintaan.

Politisoituneen kollektiivisen identiteetin tutkimuksessa ryhmäidentiteetti ymmärretään osaksi ryhmien välistä valtakamppailua. Identiteetti ei tällöin ainoastaan kuvaa sitä, kuka henkilö on, vaan myös sitä, minkä ryhmän puolesta hän toimii, millaiset vastustajat hän tunnistaa ja millaiseksi hän arvioi yhteiskunnallisen järjestelmän.

Politisoitumisella on kaksi tässä yhteydessä olennaista seurausta.

Ensinnäkin tapahtumien tulkinnasta tulee identiteettiä ilmaisevaa toimintaa. Julkinen kannanotto ei välitä vain tietoa tapahtumasta, vaan kertoo, mihin moraaliseen ryhmään puhuja kuuluu. Tällöin kannanoton sosiaalinen tuotto riippuu osittain siitä, tunnistavatko oman ryhmän jäsenet sen lojaalisuuden osoitukseksi.

Toiseksi yksittäinen tapahtuma sijoitetaan laajempaan konfliktikertomukseen. Queer-ihmiseen kohdistuva väkivalta ei näyttäydy vain rikoksena, vaan osana heteronormatiivista, patriarkaalista, rasistista tai kolonialistista järjestelmää. Tämä voi olla perusteltua, jos teon ja väitetyn järjestelmän välillä osoitetaan todellinen mekanismi. Ilman tällaista mekanismia järjestelmäselitys muuttuu joustavaksi jälkiselitykseksi, joka voidaan liittää lähes mihin tahansa lopputulokseen.

4. Haavoittuvuuden ja toimijuuden epäsymmetrinen jakaminen

Moraalisen tyypittelyn teoriassa ihmiset hahmotetaan helposti joko moraalisiksi toimijoiksi tai moraalisiksi potilaiksi. Moraalisella toimijalla tarkoitetaan henkilöä, jonka katsotaan kykenevän hyvään tai pahaan ja joka voidaan asettaa vastuuseen. Moraalinen potilas puolestaan on vahingon mahdollinen kohde, johon kohdistetaan suojelua ja myötätuntoa.

Grayn ja Wegnerin tutkimuksissa näiden roolien välillä havaittiin käänteinen yhteys. Kun kohde nähtiin vahvasti uhrina, hänet nähtiin vähemmän kykenevänä aiheuttamaan pahaa. Vastaavasti vahvaksi toimijaksi luokiteltu kohde nähtiin vähemmän haavoittuvana. Myös tapahtumaan liittymätön aikaisempi uhrikokemus saattoi vähentää henkilölle osoitettua syyllisyyttä.

Intersektionaaliseen poliittiseen karttaan sovellettuna moraalinen tyypittely voi tuottaa suhteellisen pysyviä rooleja:

• seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt sijoitetaan moraalisiksi potilaiksi;
• etniset ja uskonnolliset vähemmistöt sijoitetaan moraalisiksi potilaiksi;
• valkoiset miehet sijoitetaan korkean toimijuuden ja rakenteellisen vallan ryhmäksi.

Vuonna 2026 julkaistussa tutkimussarjassa liberaalien havaittiin arvioivan haavoittuvuutta konservatiiveja ryhmäperusteisemmin. Liberaalit sijoittivat ympäristön ja yhteiskunnallisesti ”toiseutetut” ryhmät erityisen haavoittuviksi ja vallakkaiksi mielletyt ryhmät vähemmän haavoittuviksi. Konservatiivien arviot jakautuivat yksilöllisemmin. Tutkimus ei osoita liberaalien olevan yleisesti vähemmän rationaalisia, mutta se tukee väitettä, että poliittiset ryhmät käyttävät erilaisia haavoittuvuusoletuksia moraalisten arvioiden pohjana.

Tästä seuraa mahdollinen toimijuus–haavoittuvuus-asymmetria:

• vähemmistöryhmään kuuluvan henkilön pahaa tekoa selitetään ympäristöllä, syrjäytymisellä, radikalisoivilla olosuhteilla tai yksilöllisellä poikkeamalla;
• hallitsevaksi luokitellun ryhmän jäsenen pahaa tekoa selitetään ryhmän kulttuurilla, identiteetillä tai rakenteellisella vallalla;
• vähemmistöön kuuluvan tekijän ryhmäjäsenyyden yleistämistä vastustetaan;
• valkoisen miehen yhteyttä muihin valkoisiin miehiin voidaan käsitellä rakenteellisena jatkumona.

Tällöin samaa todistustaakkaa ei sovelleta molempiin ryhmiin.

5. Vastuun korvausmekanismi

5.1 Luokitteluristiriita

Islamistinen isku Pride-tapahtumaan synnyttää intersektionaalisessa liittolaispolitiikassa vaikean asetelman. Seksuaalivähemmistöt ja muslimivähemmistöt on usein liitetty samaan antirasistiseen ja vähemmistöjen oikeuksia puolustavaan koalitioon. Iskussa näiden ryhmien välille muodostuu kuitenkin konkreettinen konflikti: islamistinen toimija hyökkää queer-ihmisiä vastaan.

Tapahtuma ei itsessään kumoa muslimien syrjintää koskevia havaintoja eikä tee muslimeista kollektiivisesti vastuullisia. Se kuitenkin osoittaa, ettei ryhmien välillä vallitse automaattista arvojen tai etujen harmoniaa. Islamismin seksuaalinormit voivat olla aidosti ristiriidassa queer-liikkeen tavoitteiden kanssa.

5.2 Identiteettiä suojaava päättely

Identiteettiä suojaavassa päättelyssä henkilö käsittelee informaatiota tavalla, joka vähentää uhkaa hänen sosiaaliselle identiteetilleen tai ryhmänsä keskeisille uskomuksille. Poliittisesti kyvykkäät ja tiedollisesti taitavat ihmiset eivät välttämättä ole tältä suojassa. He voivat käyttää kykyjään tehokkaammin oman ryhmän kannan puolustamiseen ja vastakkaisen näytön kyseenalaistamiseen.

Islamistisen väkivallan tunnustaminen juuri islamistiseksi voi aiheuttaa kolme identiteettiuhkaa:

1. se voi antaa poliittista aineistoa maahanmuuttoa tai islamia arvostelevalle oikeistolle;
2. se voi paljastaa progressiivisen vähemmistökoalition sisäisen ristiriidan;
3. se voi vaatia erottamaan toisistaan muslimien yhdenvertaisen kohtelun ja islamilaisen opin tai islamismin arvostelun.

Näiden kustannusten välttämiseksi tapahtuman moraalista merkitystä voidaan muuttaa. Tekijän motiivi myönnetään muodollisesti, mutta keskustelun painopiste siirretään nopeasti islamofobiaan, oikeiston reaktioihin, kristilliseen konservatismiin tai valkoisten miesten vihamielisyyteen.

5.3 Korvaavan syyllisen valinta

Valkoiset miehet täyttävät korvaavan syyllisen tehtävän erityisen hyvin neljästä syystä.

Ensimmäiseksi heidät luokitellaan valta-analyysissä hallitsevaksi ryhmäksi. Siksi heidän syyllistämisensä ei näyttäydy lyömisenä alaspäin vaan vallan arvosteluna.

Toiseksi heidän oletettu haavoittuvuutensa on vähäinen. Valkoisiin miehiin kohdistuvan perusteettoman yleistyksen sosiaalinen kustannus on progressiivisessa ympäristössä pienempi kuin vastaavan yleistyksen kohdistaminen vähemmistöön.

Kolmanneksi ryhmä yhdistää useita intersektionaalisen analyysin hallitseviksi määrittelemiä kategorioita: mieheyden, valkoisuuden ja usein oletetun heteroseksuaalisuuden tai kristillisen kulttuuritaustan.

Neljänneksi valkoisista miehistä on helppo löytää tosiasiallisia esimerkkejä homofobisista, rasistisista tai väkivaltaisista toimijoista. Näiden esimerkkien olemassaolo mahdollistaa assosiatiivisen siirtymän yksittäisistä toimijoista koko kategoriaan, vaikka kyseiset henkilöt eivät olisi osallistuneet tarkasteltavaan tekoon.

Korvausmekanismi voidaan esittää seuraavasti:

Koalitiota häiritsevä tekijä → identiteettiuhka → tapahtuman uudelleenkehystäminen → hallitsevaksi luokitellun ulkoryhmän nostaminen moraaliseksi päätekijäksi.

6. Vastuun kolme tasoa

Aiheettoman syytöksen tunnistaminen edellyttää kolmen eri vastuutason erottamista.

6.1 Kausaalinen vastuu

Henkilö tai ryhmä on kausaalisesti vastuussa, jos sen toiminta oli osa tapahtumaan johtanutta mekanismia. Kausaalinen vastuu voi perustua esimerkiksi teon toteuttamiseen, suunnitteluun, rahoittamiseen, avustamiseen tai tarvittavien resurssien tarjoamiseen.

Valkoisen miehen kuuluminen valkoisten miesten väestöryhmään ei muodosta tällaista yhteyttä islamistiseen väkivallantekoon.

6.2 Juridinen ja moraalinen vastuu

Juridinen vastuu määräytyy lain ja näytön perusteella. Moraalinen vastuu voi olla juridista vastuuta laajempi, mutta sekin edellyttää tavallisesti toimijuutta, tietoa, valinnan mahdollisuutta tai laiminlyötyä velvollisuutta.

Ryhmän historiallinen etuoikeus ei yksin osoita, että sen jokaisella jäsenellä olisi ollut velvollisuus tai tosiasiallinen kyky estää tietty isku.

6.3 Rakenteellinen vastuu

Rakenteellisella vastuulla voidaan tarkoittaa velvollisuutta osallistua epäoikeudenmukaisten instituutioiden korjaamiseen, vaikka henkilö ei olisi henkilökohtaisesti aiheuttanut niiden jokaista seurausta. Tällainen vastuu on tulevaisuuteen suuntautuvaa ja institutionaalista, ei taannehtivaa rikossyyllisyyttä.

Rakenteellinen vastuu muuttuu aiheettomaksi syytökseksi, jos:

• vastuulle ei määritellä konkreettista vaikutusmekanismia;
• vastuu perustuu yksinomaan syntyperäiseen ryhmäjäsenyyteen;
• henkilöllä ei ole ollut toimivaltaa, tietoa tai realistista vaikutusmahdollisuutta;
• samaa sääntöä ei sovelleta symmetrisesti muihin ryhmiin;
• rakenteellisen vastuun käsitettä käytetään retorisesti vihjaamaan henkilökohtaiseen moraaliseen turmeltuneisuuteen.

7. Koalition ylläpitämisen kannustimet

Poliittiset liikkeet ovat koalitioita, joiden jäsenillä ei ole täysin samoja etuja. Koalition säilyminen edellyttää sisäisten ristiriitojen hallintaa ja yhteisten vastustajien tunnistamista.

Progressiivisessa koalitiossa queer-aktivistit, feministit, antirasistit, maahanmuuttajajärjestöt ja uskonnollisten vähemmistöjen puolustajat voivat tukea toistensa tavoitteita. Yhteistyö tuottaa poliittisia mittakaavaetuja: suurempi äänestäjäkunta, laajemmat verkostot, tehokkaampi mobilisaatio ja vahvempi moraalinen legitimiteetti.

Koalition sisäisen ristiriidan julkinen korostaminen nostaa transaktiokustannuksia. Se voi heikentää luottamusta, pakottaa priorisoimaan kilpailevia tavoitteita ja antaa aineistoa poliittisille vastustajille. Siksi toimijoilla on kannustin tulkita ristiriita ulkoisen vihollisen aiheuttamaksi tai vähintään siirtää huomio ulkopuolisen ryhmän oletettuun paheeseen.

Valkoisiin miehiin kohdistuva syytös voi tällaisessa tilanteessa suorittaa kolme poliittista tehtävää:

• se palauttaa queer- ja muslimivähemmistöt saman uhrikoalition sisälle;
• se palauttaa selkeän sortaja–uhri-rakenteen;
• se osoittaa puhujan lojaalisuutta progressiiviselle identiteetille.

Tämä ei edellytä tietoista salaliittoa. Yksittäiset toimijat voivat vilpittömästi kokea valkoiset miehet tapahtuman syvemmäksi syyksi, koska heidän käytössään oleva teoria ohjaa etsimään juuri tällaista selitystä.

8. Kollektiivisen syyllistämisen epäsymmetria

Terrorismin jälkeistä kollektiivista syyllistämistä koskeva tutkimus osoittaa, että ihmiset voivat ulottaa yksittäisen ääriajattelijan teon koko ryhmään. Muslimien kollektiivista syyllistämistä voidaan vähentää muistuttamalla arvioijia siitä, etteivät he itse hyväksy oman ryhmänsä syyllistämistä yksittäisten jäsenten teoista. Tämä osoittaa, että symmetriatestillä on kyky paljastaa ryhmäkohtaisesti vaihtelevia vastuusääntöjä.

Sama sääntö on sovellettava myös valkoisiin miehiin. Jos muslimiyhteisöä ei pidetä vastuullisena yksittäisen islamistin teosta ilman näyttöä yhteisön osallistumisesta, myöskään valkoisia miehiä ei pidä liittää tekoon pelkästään sillä perusteella, että jotkut valkoiset miehet jakavat tekijän kanssa jonkin abstraktin kielteisen asenteen.

Yhteinen mielipide ei vielä muodosta yhteistä organisaatiota, kausaalista yhteyttä tai yhteisvastuuta. Islamistinen toimija ja kristillinen seksuaalikonservatiivi voivat molemmat vastustaa homoseksuaalisuutta, mutta tästä ei seuraa, että heidän oppinsa, päämääränsä, toimintakeinonsa tai väkivaltariskinsä olisivat samat.

Epäsymmetrinen päättely voidaan tunnistaa seuraavasta rakenteesta:

• vähemmistöryhmän jäsenen teko yksilöllistetään;
• hallitsevaksi luokitellun ryhmän jäsenen teko kollektivisoidaan;
• vähemmistöryhmän kielteinen yleistys tulkitaan ennakkoluuloksi;
• hallitsevan ryhmän kielteinen yleistys tulkitaan rakenteelliseksi analyysiksi.

Tällainen epäsymmetria ei ole empiirisesti perusteltu vastuunjaon periaate. Se on poliittinen kaksoisstandardi.

9. Teoreettiset hypoteesit

Artikkelissa esitetty malli voidaan muuttaa empiirisesti testattaviksi hypoteeseiksi.

H1: Ryhmäaseman korvaushypoteesi.
Kun väkivallanteon tekijä kuuluu haavoittuvaksi luokiteltuun ryhmään, voimakkaasti intersektionaaliseen valta-analyysiin sitoutuneet arvioijat kohdistavat enemmän vastuuta tapahtuman ulkopuoliseen hallitsevaksi luokiteltuun ryhmään kuin muut arvioijat.

H2: Politisoituneen queer-identiteetin hypoteesi.
Politisoituneen queer-identiteetin voimakkuus ennustaa järjestelmätason ja ryhmätason syytöksiä paremmin kuin pelkkä seksuaalinen suuntautuminen.

H3: Järjestelmän syyttämisen välityshypoteesi.
Politisoituneen queer-identiteetin ja valkoisiin miehiin kohdistuvan vastuun välillä oleva yhteys välittyy erityisesti järjestelmän syyttämisen ja vallan epäsymmetriaa koskevien uskomusten kautta.

H4: Koalition suojaamisen hypoteesi.
Vastuun siirtäminen voimistuu, kun tekijän ryhmän arvostelemisen kerrotaan hyödyttävän poliittista vastapuolta tai vaarantavan vähemmistökoalition.

H5: Moraalisen tyypittelyn hypoteesi.
Mitä haavoittuvammaksi arvioija kokee tekijän viiteryhmän, sitä vähemmän hän liittää ryhmään moraalista toimijuutta ja sitä enemmän hän etsii teolle ulkopuolista rakenteellista selittäjää.

H6: Käännetyn asetelman hypoteesi.
Jos tekijän ja ulkopuolisen ryhmän identiteetit vaihdetaan, kollektiivisen vastuun hyväksyttävyys muuttuu. Tämä osoittaisi, ettei arvioija käytä yleistä vastuusääntöä vaan ryhmäkohtaista sääntöä.

10. Ehdotus empiiriseksi tutkimusasetelmaksi

Mekanismia voitaisiin tutkia esirekisteröidyllä faktoriaalisella vinjettikokeella. Koehenkilöille esitettäisiin muuten samanlainen väkivallanteko, mutta tekijän taustaa vaihdeltaisiin satunnaisesti:

• islamistinen mies;
• äärioikeistolainen valkoinen mies;
• poliittisesti sitoutumaton mies;
• taustaltaan tuntematon mies.

Lisäksi uhrit kuvataan joko Pride-tapahtuman osallistujiksi, uskonnollisen tilaisuuden osallistujiksi tai poliittisesti neutraaliksi väkijoukoksi.

Vastaajilta mitattaisiin:

• tekijälle osoitettu vastuu;
• tekijän viiteryhmälle osoitettu vastuu;
• valkoisille miehille osoitettu vastuu;
• yhteiskunnallisille rakenteille osoitettu vastuu;
• teon motiivin arvioitu merkitys;
• halukkuus jakaa tapausta koskeva kannanotto;
• arvio siitä, millainen tulkinta on sosiaalisesti hyväksyttävä.

Selittävinä muuttujina käytettäisiin politisoituneen queer-identiteetin mittaria, poliittista asemoitumista, intersektionaaliseen valta-analyysiin sitoutumista, identiteettiä suojaavaa päättelyä, sosiaalisen hyväksynnän tarvetta sekä ryhmäkohtaisia haavoittuvuusoletuksia.

Ratkaiseva tutkimuskysymys ei olisi, osoittavatko vastaajat rakenteellisia syitä. Olennaista olisi selvittää, käytetäänkö rakenteellisia selityksiä symmetrisesti vai valikoidaanko ne tekijän ja arvioijan poliittisten identiteettien mukaan.

11. Rajoitukset ja vaihtoehtoiset selitykset

Esitetty teoria ei oikeuta päättelemään, että valkoisiin miehiin kohdistuva arvostelu olisi yleensä aiheetonta. Valkoiset miehet voivat yksilöinä, organisaatioina tai poliittisina ryhminä olla tosiasiallisesti vastuussa väkivallasta, syrjinnästä ja vihamielisestä mobilisaatiosta. Vastuu ratkaistaan näytön, ei ryhmän suojatun tai suojaamattoman aseman perusteella.

On myös mahdollista, että islamistisen iskun jälkeen valkoisiin miehiin viittaava puhuja ei pyri siirtämään vastuuta itse teosta. Hän saattaa arvostella valkoisten oikeistoradikaalien tapaa käyttää iskua kaikkien muslimien leimaamiseen. Tämä voi olla perusteltu arvostelun kohde. Päättely muuttuu virheelliseksi vasta, jos verkkoreaktioiden arvostelu korvaa tekijän motiivin analyysin tai jos reagoijien toiminta yhdistetään kausaalisesti iskuun ilman näyttöä.

Lisäksi identiteettiä suojaava päättely ei ole yksinomaan vasemmistolainen ilmiö. Oikeistolainen vastine syntyy, kun islamistinen teko yleistetään kaikkiin muslimeihin tai maahanmuuttajiin ja oman ryhmän väkivaltaa selitetään yksittäistapauksena. Mekanismi on yleinen, mutta sen kulloinenkin kohde määräytyy poliittisen ryhmäjaon mukaan.

Artikkelin väite on siksi rajattu: intersektionaalisen valta-analyysin erityinen sovellus voi tehdä valkoisista miehistä progressiivisessa ympäristössä oletusarvoisen korkean toimijuuden ja matalan haavoittuvuuden kategorian. Tämä alentaa heidän kollektiiviseen syyllistämiseensä liittyvää sosiaalista ja kognitiivista kynnystä.

12. Johtopäätökset

Intersektionaalinen valta-analyysi voi olla hyödyllinen väline moninkertaisten institutionaalisten vaikutusten tutkimiseen. Politisoitunut queer-identiteetti voi puolestaan tukea kollektiivista toimintaa sellaisia todellisia ongelmia vastaan kuin syrjintä, väkivalta ja oikeudellinen eriarvoisuus.

Näiden yhdistelmä muuttuu episteemisesti ongelmalliseksi, kun kolme rajaa rikkoutuu:

1. ryhmätason asema muutetaan yksilötason moraaliseksi ominaisuudeksi;
2. rakenteellinen selitys korvaa tapahtumakohtaisen kausaalianalyysin;
3. vastuusääntöjä sovelletaan eri tavoin suojatuiksi ja hallitseviksi luokiteltuihin ryhmiin.

Tällöin valkoiset miehet eivät liity tapahtumaan havaitun mekanismin vaan poliittisen luokituksen kautta. Heistä tulee ryhmä, jonka oletetaan edustavan valtaa, toimijuutta ja mahdollista pahuutta myös tilanteissa, joissa konkreettinen tekijä kuuluu kokonaan toiseen ideologiseen ja organisatoriseen ympäristöön.

Ilmiön ydin ei ole tavallinen erehdys tapahtuman yksityiskohdista. Kyse on moraalisen syyllisyyden substituutiosta: konkreettinen tekijä tunnistetaan, mutta tapahtuman laajempi syyllisyys siirretään poliittisesti käyttökelpoisempaan ryhmään.

Analyyttisesti hyväksyttävä vastuun kohdentaminen edellyttää vähintään yhtä seuraavista:

• osoitettua osallistumista;
• materiaalista tai organisatorista tukea;
• käsky- tai valvontavastuuta;
• olennaista ja ennakoitavaa myötävaikutusta;
• konkreettisesti määriteltyä laiminlyötyä velvollisuutta.

Ilman tällaista yhteyttä valkoisten miesten liittäminen islamistiseen väkivallantekoon ei ole rakenteellista syvällisyyttä vaan evidenssistä irronnut poliittinen syytös.

Lähteet

Bright, L. K. (2016). Causally interpreting intersectionality theory. Philosophy of Science, 83(1), 60–81.

Bruneau, E., Kteily, N. ja Falk, E. (2018). Interventions highlighting hypocrisy reduce collective blame of Muslims for individual acts of violence and assuage anti-Muslim hostility. Personality and Social Psychology Bulletin, 44(3), 430–448.

Crenshaw, K. (1991). Mapping the margins: Intersectionality, identity politics, and violence against women of color. Stanford Law Review, 43(6), 1241–1299.

Doosje, B., Branscombe, N. R., Spears, R. ja Manstead, A. S. R. (1998). Guilty by association: When one’s group has a negative history. Journal of Personality and Social Psychology, 75(4), 872–886.

Duncan, L. E., Mincer, E. ja Dunn, S. R. (2017). Assessing politicized sexual orientation identity: Validating the Queer Consciousness Scale. Journal of Homosexuality, 64(8), 1069–1091.

Gray, K. ja Wegner, D. M. (2009). Moral typecasting: Divergent perceptions of moral agents and moral patients. Journal of Personality and Social Psychology, 96(3), 505–520.

Gray, K. ja Wegner, D. M. (2011). To escape blame, don’t be a hero—be a victim. Journal of Experimental Social Psychology, 47(2), 516–519.

Kahan, D. M. (2013). Ideology, motivated reasoning, and cognitive reflection. Judgment and Decision Making, 8(4), 407–424.

Purdie-Vaughns, V. ja Eibach, R. P. (2008). Intersectional invisibility: The distinctive advantages and disadvantages of multiple subordinate-group identities. Sex Roles, 59, 377–391.

Simon, B. ja Klandermans, B. (2001). Politicized collective identity: A social psychological analysis. American Psychologist, 56(4), 319–331.

Turner-Zwinkels, F. M., van Zomeren, M. ja Postmes, T. (2021). How identification with a politicized group and its identity contents differently predict identity-expressive collective action in the United States’ 2016 presidential elections. Personality and Social Psychology Bulletin, 47(3), 327–342.

van Zomeren, M., Postmes, T. ja Spears, R. (2008). Toward an integrative social identity model of collective action. Psychological Bulletin, 134(4), 504–535.

Womick, J. ym. (2026). Liberals and conservatives see different victims: Moral disagreement is explained by different assumptions of vulnerability. Personality and Social Psychology Bulletin.