Sivistynyt populismi

Sivistysporvari haluaa tehdä selvän eron itsensä ja populistin välille. Hän puhuu maltista, vastuullisuudesta ja asiallisesta keskustelusta. Populisti puolestaan yksinkertaistaa, kiihdyttää tunteita ja sivuuttaa tosiasioita saadakseen ääniä.

Määritelmä on käyttökelpoinen, mutta se johtaa epämukavaan kysymykseen.

Populismi ei nimittäin tarkoita vain kovaa ääntä tai räikeää retoriikkaa. Sen ydin on poliittinen laskelma, jossa tosiasioiden käsittely mukautetaan siihen, mitä yleisön uskotaan sietävän ja mikä palvelee vaalimenestystä.

Tällä mittarilla sivistysporvarillisuus ei aina ole populismin vastakohta. Se voi olla saman ilmiön paremmin puettu versio.

Turun kokoomusryhmän suhtautumisessa Elina Hiltusen islamia ja sekulaaria oikeusvaltiota koskeviin puheenvuoroihin keskeiseksi kysymykseksi ei näyttänyt nousevan vain se, olivatko väitteet tosia, vaan myös se, miltä niiden esittäminen näytti. Pyhiä tekstejä sai käsitellä, mutta liian suora johtopäätös muuttui ongelmaksi. Huomio siirtyi väitteiden sisällöstä niiden esitystapaan.

Tätä voidaan kutsua maltiksi. Mutta se voidaan nähdä myös äänestäjänhallintana.

Puolueen brändiä suojellaan, kiusalliset väitteet pehmennetään ja lopputulosta kutsutaan vastuullisuudeksi. Ero karkeaan populismiin on silloin ennen kaikkea tyylissä. Toinen sanoo torilla sen, minkä uskoo tuovan ääniä. Toinen jättää salongissa sanomatta sen, minkä uskoo vievän niitä.

Sivistysporvari sanoo vastustavansa yksinkertaistuksia. Silti myös maltillinen poliittinen kieli voi yksinkertaistaa todellisuutta.

Vaikeat uskonnolliset opit muuttuvat silloin epämääräiseksi ”arvokeskusteluksi”. Konkreettinen oppikirjan tai pyhän tekstin sisältö muuttuu kysymykseksi ”esitystavasta”. Väite eri normijärjestelmien yhteensopivuudesta muuttuu keskusteluksi siitä, onko asian sanominen liian brutaalia.

Kieli pysyy siistinä, mutta samalla voidaan välttää vastaamasta varsinaiseen kysymykseen: mitä lähteet todella sanovat ja mitä niistä seuraa?

Karkealla populistilla on oma houkutuksensa: hän tarjoaa yleisölle vihaa, vihollisia ja yksinkertaisia ratkaisuja. Sivistyneellä populismilla on toinen tuote. Se tarjoaa hyvää makua, maltillisuutta ja tunnetta siitä, että vaikeat ristiriidat voidaan pitää hallinnassa oikealla sanavalinnalla.

Mekanismi voi silti olla sama.

Molemmissa tapauksissa todellisuutta voidaan muokata poliittisesti helpommin myytävään muotoon. Toinen kerää kannatusta kiihdyttämällä yleisöään. Toinen kerää kannatusta varmistamalla, ettei yleisö säikähdä.

Jos näin tapahtuu, tosiasia muuttuu politiikan lähtökohdasta sen rajoitteeksi.

Siksi sivistyksen ja populismin vastakkainasettelu on liian helppo. Sivistys ei ole sitä, että epämiellyttävä tosiasia ilmaistaan mahdollisimman miellyttävästi. Sivistystä on kyky asettaa väite, lähteet ja argumentit tarkasteltaviksi riippumatta siitä, ovatko johtopäätökset puolueelle tai yleisölle mukavia.

Jos totuus täytyy ensin kääntää poliittisesti turvalliseen muotoon, kyse ei enää ole pelkästä hyvästä käytöksestä. Kyse on kannatuslaskelmasta.

Populismi ei siis asu vain megafonissa. Se voi asua myös hillityssä lauseessa, jossa tosiasia tunnustetaan juuri sen verran, ettei sen tarvitse vaikuttaa kenenkään käsityksiin tai poliittisiin valintoihin.

Karkeassa populismissa ääni tulee ensin ja tosiasia taipuu sen jälkeen.

Sivistyneessä populismissa järjestys voi olla aivan sama. Ainoastaan äänenvoimakkuus on pienempi.