Moraalinen irtautuminen

Johdanto

Moraalinen irtautuminen (engl. moral disengagement) on psykologinen käsite, jolla tarkoitetaan ajattelu- ja perustelumekanismeja, joiden avulla yksilö voi toimia omien moraalisten normiensa vastaisesti kokematta vastaavaa syyllisyyttä tai itsearvostuksen menetystä. Käsitteen kehitti psykologi Albert Bandura. Ilmiö on merkittävä, koska sen avulla voidaan selittää, kuinka tavalliset ihmiset voivat osallistua vahingolliseen, epäeettiseen tai väkivaltaiseen toimintaan ilman, että he pitävät itseään moraalittomina.

Tausta ja historia

Moraalisen irtautumisen teoria liittyy sosiaalisen oppimisen teoriaan ja sosiaalikognitiiviseen psykologiaan. Albert Bandura kehitti käsitettä 1980- ja 1990-luvuilla tutkiessaan moraalisen toiminnan psykologisia mekanismeja. Banduran mukaan ihmisillä on tavallisesti sisäisiä moraalisia itsesäätelyjärjestelmiä, jotka rajoittavat haitallista käyttäytymistä. Nämä järjestelmät eivät kuitenkaan ole automaattisia, vaan niitä voidaan tilapäisesti kytkeä pois käytöstä erilaisten oikeuttavien tulkintojen avulla.

Keskeinen sisältö

Bandura tunnisti useita moraalisen irtautumisen mekanismeja. Näitä ovat muun muassa moraalinen oikeuttaminen, kaunisteleva kielenkäyttö, vastuun siirtäminen auktoriteeteille, vastuun hajauttaminen ryhmän kesken, haitallisten seurausten vähättely, uhrin syyllistäminen sekä uhrin epäinhimillistäminen. Näiden mekanismien avulla yksilö voi tulkita toimintansa tavalla, joka vähentää moraalista ristiriitaa.

Moraalinen irtautuminen voi ilmetä yksilöiden lisäksi myös organisaatioissa, poliittisissa liikkeissä, yrityksissä ja valtioissa. Ilmiötä on tutkittu esimerkiksi koulukiusaamisen, verkkohäirinnän, sotarikosten, korruption sekä työelämän epäeettisten käytäntöjen yhteydessä.

Merkitys ja vaikutukset

Moraalisen irtautumisen teoriaa käytetään selittämään, miksi ihmiset eivät aina toimi omien julkilausuttujen arvojensa mukaisesti. Se auttaa ymmärtämään sekä arkisia että laajamittaisia epäeettisen toiminnan muotoja. Tutkimuksissa moraalisen irtautumisen on havaittu olevan yhteydessä esimerkiksi aggressiivisuuteen, kiusaamiseen, epärehellisyyteen ja välinpitämättömyyteen muiden kärsimystä kohtaan.

Yhteiskunnallisessa tarkastelussa ilmiö voi vaikuttaa siihen, miten ihmiset suhtautuvat poliittisiin vastustajiin, vähemmistöihin tai vihollisiksi määriteltyihin ryhmiin. Moraalinen irtautuminen ei kuitenkaan rajoitu tiettyyn ideologiaan, vaan sitä on havaittu erilaisissa poliittisissa, uskonnollisissa ja kulttuurisissa ympäristöissä.

Keskustelu, kritiikki ja tulkintaerot

Teoria on saanut laajaa empiiristä tukea, mutta tutkijat ovat keskustelleet sen suhteesta muihin käsitteisiin, kuten kognitiiviseen dissonanssiin, moraaliseen rationalisointiin ja motiivipäättelyyn. Osa tutkijoista korostaa yksilöllisiä persoonallisuuseroja, kun taas toiset painottavat sosiaalisten rakenteiden ja instituutioiden merkitystä moraalisen irtautumisen mahdollistajina.

Kriitikot ovat myös huomauttaneet, että ilmiön mittaaminen perustuu usein itsearviointikyselyihin, mikä voi vaikeuttaa syy-seuraussuhteiden tarkkaa osoittamista.

Nykytila

Moraalinen irtautuminen on vakiintunut käsite sosiaalipsykologiassa, kasvatustieteessä, kriminologiassa ja organisaatiotutkimuksessa. Viime vuosina tutkimus on kohdistunut erityisesti digitaalisiin ympäristöihin, sosiaaliseen mediaan, verkkokeskusteluihin ja tekoälyn käyttöön liittyviin eettisiin kysymyksiin. Ilmiön ymmärtämistä pidetään tärkeänä väkivallan, vihapuheen, korruption ja muun epäeettisen toiminnan ehkäisemisessä.

Katso myös

• Kognitiivinen dissonanssi
• Sosiaalinen identiteetti
• Ryhmäajattelu
• Moraalipsykologia
• Dehumanisaatio
• Sosiaalisen oppimisen teoria

Lähteet

Bandura, Albert (1999): Moral Disengagement in the Perpetration of Inhumanities.

Bandura, Albert (2016): Moral Disengagement: How People Do Harm and Live with Themselves.

Detert, J. R., Treviño, L. K. & Sweitzer, V. L. (2008): Moral Disengagement in Ethical Decision Making.

American Psychological Association (APA): moraalipsykologiaa koskevat julkaisut.