Kun Raamatusta tehdään mittanauha

Aborttikeskustelussa Raamattuun vetoaminen voi tuoda esiin tärkeitä moraalisia kysymyksiä. Ongelma syntyy, jos uskonnollisesta tekstistä yritetään johtaa sellaisia biologisia, filosofisia tai oikeudellisia määritelmiä, joita se ei yksiselitteisesti tarjoa.

Kuvitellaan, että eduskunta ryhtyisi määrittelemään piin likiarvoa. Matemaatikot esittäisivät laskelmansa, mutta keskusteluun osallistuisi myös joukko ihmisiä, joiden mielestä oikea vastaus pitäisi etsiä Raamatusta.

Ensimmäisen kuninkaiden kirjan seitsemännessä luvussa kuvataan suurta pyöreää pronssiallasta. Sen läpimitaksi ilmoitetaan kymmenen kyynärää ja ympärysmitaksi kolmekymmentä kyynärää. Lukujen suoraviivainen jakaminen antaisi piin arvoksi kolme.

Matemaatikot huomauttaisivat, ettei tämä ole piin tarkka arvo. Joku voisi kuitenkin vastata, ettei ihmisen laskelmilla ole oikeutta kumota pyhää kirjoitusta.

Tällainen keskustelu olisi erikoinen. Vielä erikoisemmaksi se muuttuisi, jos piin arvosta päätettäisiin äänestämällä.

Aborttikeskustelussa on vaarana samankaltainen tiedollinen sekaannus. Kun kysytään, missä vaiheessa kehittyvää ihmiselämää on pidettävä moraalisesti tai oikeudellisesti henkilönä, vastauksia saatetaan etsiä Raamatusta ikään kuin kyseessä olisi biologian oppikirja tai oikeudellinen määritelmäkokoelma.

Mutta voiko pyhä teksti ratkaista kysymyksen, jonka eri osat kuuluvat eri tiedonaloille?

Pyhä teksti ei ole mittausmenetelmä

Piin kohdalla ongelma on helppo ratkaista. Raamatun kuvausta voidaan pitää pyöristettynä mittana tai sen aikaisena käytännöllisenä esitystapana. Teksti ei nimenomaisesti väitä piin tarkan arvon olevan kolme.

Tämä on olennaista. Raamattua ei tarvitse pitää virheellisenä siksi, ettei sitä ole kirjoitettu nykyaikaisen matematiikan oppikirjaksi. Virhe syntyisi vasta silloin, jos sen kuvausta käytettäisiin matemaattisen vakion määritelmänä.

Aborttikeskustelussa on tunnistettavissa vastaava riski.

Raamatussa puhutaan elämästä, ihmisestä, syntymästä ja Jumalan suhteesta ihmiseen. Näillä kirjoituksilla on merkitystä monille ihmisille. Niistä ei kuitenkaan seuraa yksiselitteistä, kaikkien hyväksyttävissä olevaa menetelmää sen ratkaisemiseksi, missä kehitysvaiheessa ihmisyksilölle kuuluu täysi moraalinen tai oikeudellinen asema.

On erotettava toisistaan ainakin kolme kysymystä: milloin biologinen ihmiselämä alkaa, millä perusteella yksilöllä on moraalinen asema ja millaisia oikeuksia lainsäädännön pitäisi tunnustaa.

Ensimmäinen kysymys kuuluu biologian piiriin. Toinen on filosofinen ja eettinen. Kolmas edellyttää myös oikeudellista ja yhteiskunnallista harkintaa. Näiden kysymysten erottaminen on keskeistä myös abortin etiikkaa käsittelevässä filosofiassa.

Biologia voi kertoa, miten alkio kehittyy. Se ei yksin ratkaise, mitä oikeuksia alkiolla pitäisi olla tai miten mahdollisesti ristiriitaisia oikeuksia pitäisi punnita.

Samalla tavoin Raamatun tekstistä voidaan johtaa moraalisia näkemyksiä, mutta sen tulkitseminen ei itsessään muuta moraalista tulkintaa biologiseksi tosiasiaksi.

Kun tulkinnasta tulee ehdoton totuus

Raamattuun vetoamisen erityinen riski syntyy siitä, että tulkinnan ja tiedon välinen ero voi kadota.

Ihminen saattaa pitää omaa tulkintaansa niin itsestään selvänä, ettei hän enää tunnista sitä tulkinnaksi. Tällöin keskustelukumppanin esittämä biologinen havainto tai filosofinen vasta-argumentti voidaan torjua jo ennen sen arvioimista.

Ongelma ei ole vain uskonnollinen. Samankaltaista ajattelua voi esiintyä missä tahansa maailmankatsomuksessa, jossa johtopäätös asetetaan kyseenalaistamattomaksi ja havainnot sovitetaan siihen jälkikäteen.

Raamattuun vetoamisessa on kuitenkin erityinen piirre: väitteen esittäjä voi vedota auktoriteettiin, jonka asemaa keskustelukumppani ei tunnusta.

Uskovalle Raamatun auktoriteetti voi olla moraalisen harkinnan keskeinen lähtökohta. Toiselle ihmiselle se voi olla historiallisesti ja kulttuurisesti arvokas kirjoituskokoelma ilman jumalallista auktoriteettia.

Jos keskustelun ratkaiseva peruste on se, että jokin tulkinta on Jumalan tahto, yhteisen arvioinnin mahdollisuudet kapenevat. Erimielisyys ei enää koske ainoastaan perustelun sisältöä vaan sitä, kenellä ylipäätään on oikeus määritellä totuus.

Tämä voi tehdä aborttikeskustelusta tarpeettoman vaikeaa myös niiden ihmisten kesken, jotka jakavat useita samoja moraalisia huolenaiheita.

Piin ja ihmisyyden välillä on ratkaiseva ero

Vertaus ei kuitenkaan tarkoita, että ihmisyyden moraalinen määritelmä olisi samanlainen kysymys kuin piin arvo.

Pii on matemaattinen vakio. Sen arvo ei riipu ihmisten arvoista, uskonnosta tai yhteiskunnallisista sopimuksista.

Moraalinen ihmisyys sen sijaan on normatiivinen kysymys. Siinä ei ainoastaan selvitetä, millainen jokin olento on, vaan myös sitä, miten häntä tai sitä pitäisi kohdella.

Siksi mikään mikroskooppi ei voi yksin ratkaista abortin moraalista hyväksyttävyyttä. Eikä mikään matemaattinen kaava voi itsessään määrittää, kuinka raskaana olevan oikeuksia ja kehittyvän ihmiselämän moraalista asemaa pitäisi suhteuttaa toisiinsa.

Tämä ei kuitenkaan anna perusteita korvata biologista tietoa uskonnollisilla tulkinnoilla.

Päinvastoin: mitä vaikeampi moraalinen kysymys on, sitä tärkeämpää on erottaa toisistaan se, mitä tiedämme, mitä oletamme ja mitä pidämme arvokkaana.

Abortin vastustaja voi perustella kantaansa esimerkiksi sillä, että jokaisella ihmisorganismilla on moraalista arvoa kehitysvaiheestaan riippumatta. Aborttioikeuden puolustaja voi puolestaan korostaa ruumiillista itsemääräämisoikeutta ja sitä, ettei biologinen ihmisyys yksin ratkaise täyttä moraalista henkilöasemaa.

Kummankin näkemyksen perusteluja voidaan arvioida ilman, että biologisia havaintoja tai uskonnollisia tekstejä esitetään vastauksina kysymyksiin, joita ne eivät yksin ratkaise.

Raamattu voi osallistua keskusteluun, mutta ei korvata sitä

Uskonnollisten ihmisten ei tarvitse luopua vakaumuksestaan osallistuakseen aborttikeskusteluun. Heillä on yhtä lailla oikeus esittää moraalisia perusteluja kuin muillakin.

Mutta yhteiskunnallisessa keskustelussa on hyödyllistä pystyä selittämään, miksi jokin johtopäätös olisi perusteltu myös sellaiselle ihmiselle, joka ei hyväksy samaa uskonnollista auktoriteettia.

Tämä on erityisen tärkeää, kun keskustellaan lainsäädännöstä, joka vaikuttaa myös toisin ajattelevien ihmisten elämään.

Uskonnollinen vakaumus voi olla moraalisen näkemyksen lähtökohta. Se ei kuitenkaan vapauta perustelemasta, miksi näkemyksestä pitäisi tehdä kaikkia sitova sääntö.

Eikä uskonnollisen perustelun kyseenalaistaminen tarkoita, että sen pohjalta esitetty moraalinen johtopäätös olisi automaattisesti väärä. Hyvä argumentti voi olla hyvä silloinkin, kun sen esittäjä on päätynyt siihen uskonnollisista syistä.

Ratkaisevaa on, kestääkö argumentti itsenäisen tarkastelun.

Piin arvo ei muutu, vaikka sitä koskeva raamatuntulkinta muuttuisi. Samalla tavoin alkion biologiset ominaisuudet eivät muutu sen mukaan, miten pyhiä kirjoituksia tulkitaan.

Moraalisen ihmisyyden määritelmä ei ole yhtä yksinkertainen kuin piin arvo. Juuri siksi sen käsittelyssä tarvitaan erityistä käsitteellistä tarkkuutta, avoimia perusteluja ja valmiutta arvioida myös omia lähtöoletuksia.

Raamattuun voi vedota selittäessään omaa vakaumustaan. Mutta kun vakaumuksesta siirrytään määrittelemään todellisuutta ja muiden ihmisten oikeuksia, tarvitaan perusteluja, joiden pätevyys ei riipu yksin siitä, kuka pitää niitä pyhinä.

Muuten vaarana on, että ihmisyyttä määritellään samalla menetelmällä kuin piin arvoa määriteltäisiin Raamatusta: ei tutkimalla itse kysymystä vaan päättämällä etukäteen, mistä vastauksen on löydyttävä.