Ylen kriitikon ei pitäisi tarvita Ylen lupaa

Ylen jutun voi lukea, siitä voi suuttua ja sitä voi arvostella. Mutta jos haluaa selvittää järjestelmällisesti, onko suuttumukselle perusteita, vastaan voi tulla lupavaatimus.

Tämä on julkisrahoitteisen mediatalon sisältöpolitiikan sananvapausongelma: yksittäisen jutun arvosteleminen on mahdollista, mutta laajamittaisen kritiikin edellyttämän aineiston koneelliseen käsittelyyn asetetaan rajoituksia.

Ylen julkaisema ohje on selvä. Sen verkkosivujen ja Areenan sisältöjen tiedonlouhinta sallitaan tekijänoikeuslain tutkimuspoikkeuksen mukaiseen tieteelliseen tarkoitukseen. Muuhun tiedonlouhintaan kehotetaan tiedustelemaan lupaa Ylen arkistomyynniltä. Ylen tutkimusyhteistyön ohje.

Lupavaatimus osuu olennaiseen kohtaan. Yksittäisillä esimerkeillä voi havainnollistaa lähes mitä tahansa käsitystä mediasta. Järjestelmällisten painotusten osoittaminen vaatii enemmän: laajan otoksen, vertailukelpoiset luokitteluperusteet ja menetelmän, jonka joku toinen voi tarkistaa.

Kansalainen voisi esimerkiksi tutkia, ketkä pääsevät asiantuntijoiksi, millaisia talouspoliittisia perusteluja uutisiin valitaan tai miten eri puolueiden ehdotuksia kuvataan. Tuhansien juttujen analysoinnissa tietokone alentaa työn kustannuksia. Jos sen käyttäminen aineiston louhintaan edellyttää erillistä lupaa, ulkopuolisen arvioinnin kynnys nousee.

Tekijänoikeuslaki ei lähtökohtaisesti määrää kaikkea tiedonlouhintaa luvanvaraiseksi. Sen 13 b § sallii laillisesti saatavilla olevan teoksen kopioimisen tiedonlouhintaan, ellei oikeudenhaltija ole nimenomaisesti ja asianmukaisesti pidättänyt tätä oikeutta. Tutkimusorganisaatioille ja kulttuuriperintölaitoksille on lisäksi oma tutkimuspoikkeuksensa. Tavallinen kansalainen ei pääse sen piiriin pelkästään tekemällä työnsä huolellisesti. Tekijänoikeuslaki.

Näin syntyy ero organisaatioon kuuluvan tutkijan ja itsenäisen kansalaisen välille. He voivat esittää saman kysymyksen ja käyttää samaa menetelmää, mutta heidän oikeutensa koota analyysiaineisto voivat olla erilaiset.

Tämä ei sellaisenaan osoita Ylen rikkovan sananvapautta koskevaa lakia. Se osoittaa kuitenkin ongelman sananvapauden käytännön edellytyksissä. Perusteltu julkinen arvostelu tarvitsee mahdollisuuden hankkia ja käsitellä näyttöä. Oikeus julkaista päätelmä jää vajaaksi, jos päätelmän luotettavaan muodostamiseen tarvittavan työn kustannuksia nostetaan tarpeettomasti.

Lupajärjestelmässä on myös epämiellyttävä kannustin. Sääntöjä noudattava tekijä selvittää oikeuksia, odottaa vastauksia ja mahdollisesti luopuu hankkeestaan. Jos aineisto on teknisesti helposti kerättävissä, säännöistä piittaamaton voi jatkaa. Rajoitus saattaa silloin rasittaa erityisesti sitä analysoijaa, joka haluaisi toimia avoimesti ja julkaista menetelmänsä muiden arvioitavaksi.

Tästä ei voi päätellä, että Yle olisi laatinut ehdot vaimentaakseen kritiikkiä. Sellainen tarkoitus vaatisi erillistä näyttöä. Rajoituksen seurauksia voi silti arvostella ilman väitettä sen laatijoiden pahantahtoisuudesta.

Myöskään kriitikon hyväntahtoisuus ei saa olla riippumattoman tarkastelun edellytys. Ihminen voi vihata Yleä ja laskea oikein. Hän voi rakastaa Yleä ja valikoida aineistonsa väärin. Tutkimuksen arvo ratkaistaan menetelmällä ja näytöllä. Lupamenettelyn pitäisi perustua ennakolta julkaistuihin, mielipiteistä riippumattomiin ehtoihin.

Tekijänoikeudet ja muiden tuottajien sopimukset asettavat todellisia rajoja. Yle ei voi antaa oikeuksia, joita sillä ei ole. Tämä puoltaa tarkasti rajattua analyysilupaa: Ylen hallitsemien oikeuksien osalta yleinen ja maksuton lupa yhteiskunnalliseen sisällönanalyysiin, kohtuulliset tekniset käyttörajat sekä selkeät ehdot aineiston säilyttämiselle ja tulosten todentamiselle. Kokonaisten ohjelmien uudelleenjulkaisemisesta voidaan määrätä erikseen.

Yle-laki velvoittaa yhtiötä edistämään sekä sananvapautta että toimintansa avoimuutta. Näiden velvoitteiden uskottava toteuttaminen edellyttää myös ulkopuolisen tarkastelun helpottamista. Yle-laki.

Verorahoitteisen median pitäisi tehdä mahdollisimman helpoksi myös sellainen tutkimus, jonka tuloksista se ei pidä.