Moraalinen narsismi – kun hyvyydestä tulee tärkeämpää kuin hyvä
Moraalin tarkoitus on ohjata ihmisen toimintaa. Mutta mitä tapahtuu, kun moraalista tulee väline oman erinomaisuuden todistamiseen?
On olemassa erityinen tapa olla hyvä ihminen: sellainen, jossa tärkeintä ei ole se, mitä hyvää saa aikaan, vaan se, kuinka hyvänä muut pitävät. Tässä moraali lakkaa olemasta käyttäytymistä ohjaava periaate ja muuttuu henkilökohtaisen identiteetin rakennusaineeksi.
Ilmiötä voidaan kutsua moraaliseksi narsismiksi.
Kyse ei välttämättä ole kliinisestä narsismista, vaan psykologisesta mekanismista, jossa moraaliset kannanotot palvelevat yksilön itsetuntoa, sosiaalista asemaa ja tarvetta kokea ylemmyyttä muihin nähden.
Moraalisen narsismin tunnusmerkki ei ole vahva moraalinen vakaumus. Se on vaikeus erottaa toisistaan oman vakaumuksen hyvyys ja sen todelliset seuraukset.
Kun rauhantahtoisuus muuttuu itseisarvoksi
Pasifismi tarjoaa kiinnostavan esimerkin. Väkivallan vähentäminen on ymmärrettävä tavoite. Mutta entä jos väkivallasta pidättäytyminen lisää väkivallan määrää?
Kun hyökkääjä käyttää aseellista voimaa ja puolustautujalta vaaditaan aseista luopumista, vaatimuksen seuraukset riippuvat hyökkääjän käyttäytymisestä. Mikäli hyökkääjä ei luovu tavoitteistaan, puolustuskyvyn heikentäminen voi lisätä miehityksen, alistamisen ja uuden väkivallan todennäköisyyttä.
Periaatteellinen pasifisti saattaa tunnistaa tämän ristiriidan ja hyväksyä seuraukset osana ehdotonta väkivallattomuuden periaatettaan.
Moraalisesti narsistinen pasifisti saattaa sen sijaan kieltäytyä edes tarkastelemasta ristiriitaa. Hänen maailmankuvassaan rauhantahtoisuus on osa hänen moraalista erinomaisuuttaan. Sen seurausten kyseenalaistaminen tuntuu hyökkäykseltä hänen persoonaansa vastaan.
Tällöin rauha ei enää ole ensisijaisesti tavoiteltava lopputulos. Tärkeämmäksi on muuttunut oma identiteetti rauhan puolustajana.
Hyveiden markkinoilla on omat kannustimensa
Taloustieteellisesti moraalinen narsismi on kiinnostava, koska moraalisesta esiintymisestä voi saada hyötyä riippumatta toiminnan yhteiskunnallisista seurauksista.
Julkinen kannanotto voi tuottaa arvostusta, näkyvyyttä, ryhmään kuulumisen tunnetta ja moraalista auktoriteettia. Nämä palkkiot voivat toteutua välittömästi, kun taas politiikan kustannukset ilmenevät vasta vuosien kuluttua.
Moraalista hyötyä saa kannanoton esittäjä. Kustannukset voivat jäädä muiden maksettaviksi.
Tämä mekanismi ei rajoitu pasifismiin eikä mihinkään poliittiseen suuntaukseen.
Vasemmistolainen voi vaatia julkisten menojen kasvattamista osoittaakseen välittävänsä heikommista, mutta suhtautua välinpitämättömästi rahoituksen vaihtoehtoiskustannuksiin. Oikeistolainen voi vastaavasti vaatia mahdollisimman ankaria rangaistuksia osoittaakseen moraalista lujuuttaan tutkimatta, vähentävätkö ne rikollisuutta kustannustehokkaasti.
Ympäristöpoliitikko voi puolustaa näyttävää symbolista kieltoa, vaikka toinen toimenpide vähentäisi päästöjä huomattavasti enemmän samalla kustannuksella.
Kaikissa tapauksissa ongelma syntyy silloin, kun moraalisen identiteetin ylläpitäminen syrjäyttää tavoitellun lopputuloksen arvioinnin.
Moraalinen narsismi vastustaa palautetta
Kybernetiikan näkökulmasta toimiva päätöksenteko edellyttää palautetta. Järjestelmän täytyy havaita toimintansa seuraukset ja muuttaa käyttäytymistään silloin, kun tulokset poikkeavat tavoitteista.
Moraalinen narsismi voi katkaista tämän palautesilmukan.
Kun poliittisesta kannasta tulee osa henkilön identiteettiä, kielteinen palaute ei välttämättä johda kannan tarkistamiseen. Sen sijaan palaute voidaan tulkita todisteeksi arvostelijan moraalisesta puutteellisuudesta.
Taloudellisista kustannuksista kysyvä on sydämetön. Puolustuskyvyn merkityksestä muistuttava on militaristi. Politiikan vaikutuksia mittaava ei ymmärrä arvoja.
Tällöin argumentti korvataan arvostelijan moraalisella luokittelulla.
Ilmiö muistuttaa identity-protective cognition -mekanismia, jossa ihminen käsittelee informaatiota tavalla, joka suojaa hänen identiteettiään. Tämä ei yksinään osoita narsismia, mutta tekee moraalisesta narsismista erityisen vastustuskykyistä korjaavalle tiedolle.
Mitä enemmän ihminen on rakentanut julkista identiteettiään oman hyvyytensä varaan, sitä kalliimmaksi omien virheiden tunnustaminen voi hänelle psykologisesti ja sosiaalisesti tulla.
Hyvyyttä ei voi mitata pelkistä aikomuksista
Moraalisen narsismin vastakohta ei ole moraalittomuus. Se on moraalinen vastuullisuus, jossa ihminen ottaa huomioon myös tekojensa ennakoitavat seuraukset.
Hyvä tarkoitus ei todista hyvää lopputulosta. Eikä halukkuus tehdä uhrauksia muiden puolesta todista, että uhraukset ovat hyödyllisiä.
Jos poliittisella toimella tavoitellaan kärsimyksen vähentämistä, sen onnistumista on arvioitava kärsimyksen todellisen vähenemisen perusteella. Jos tavoitteena on köyhyyden vähentäminen, huomio on kohdistettava ihmisten toimeentuloon ja mahdollisuuksiin, ei pelkästään heille suunnattujen määrärahojen suuruuteen.
Julkisten toimien kohdalla on lisäksi kysyttävä, mitä samoilla resursseilla olisi voitu saavuttaa vaihtoehtoisesti.
Tämä ei ratkaise kaikkia moraalisia erimielisyyksiä. Ihmiset voivat perustellusti arvostaa erilaisia päämääriä ja pitää joitakin periaatteita ehdottomina. Mutta se pakottaa erottamaan tavoitteen, keinot ja seuraukset toisistaan.
Moraalisen narsismin vaarallisin piirre on se, että ihminen voi kokea olevansa erityisen hyvä juuri silloin, kun hän kieltäytyy arvioimasta toimintansa muille aiheuttamia kustannuksia.
Moraalinen kypsyys ei ilmene siinä, kuinka vakuuttavasti ihminen julistaa hyveellisyyttään. Se ilmenee hänen kyvyssään tunnistaa omien periaatteidensa rajat, arvioida niiden seurauksia ja tarvittaessa muuttaa toimintaansa.
Hyvyyden mittaaminen omasta peilikuvasta on helppoa.
Vaikeampaa on katsoa, mitä omasta hyvyydestä seuraa muille.
Kommentit
Lähetä kommentti